Mikä perhanan Parantainen?

Tarina kertoo, että keksijänero Thomas Alva Edison istui usein patenttikonttorissa. Hän tutki siellä muiden patenttihakemuksia. Hän osasikin soveltaa ja testata ideoita hyvin taitavasti – olivat ne alun perin hänen omiaan tai eivät.

Mikset tekisi samoin?

Ideat ovat vapaata riistaa. Niitä ei voi kukaan patentoida. Siksi ideoita kannattaa pölliä, soveltaa ja yhdistellä. Tuotteista tuotteesi ja palvelusi niiden avulla vertailukelvottomaksi. Vain siten riisut tinkivät asiakkaasi aseista.

Tämä blogi on tarkoitettu tuotteistamisesta, markkinoinnista ja myynnistä kiinnostuneille yrittäjille ja johtajille. Löydät näiltä sivuilta liikeideoita, palvelukonsepteja, kampanjoita ja näkökulmia.

Pölli tästä valittiin Digitodayn Blogit kunniaan 2008 -kilpailun ammatti- ja teknologiablogien voittajaksi 27.5.2008. Lisäksi tuomaristo antoi kunniamaininnan sisällön kielellisestä rikkaudesta.

Nimeni on Jari Parantainen. Olen espoolainen yrittäjä ja tuotteistaja. Olen osakkaana yrityksessä nimeltään Ediste Oy. Edisteen erikoisalaa on asiantuntijapalvelujen ja huipputekniikan tuotteistaminen.

Käyn vetämässä tuotteistamista käsitteleviä koulutuksia ja -seminaariesityksiä noin satana päivänä vuodessa.

Koulutukseltani olen elektroniikka- ja ohjelmistosuunnittelija. Valmistuin diplomi-insinööriksi Oulusta sähköosastolta vuonna 1989.

Ennen nykyistä yritystäni olen työskennellyt mm. tuotepäällikkönä, tuotekehittäjänä, mainostoimiston vetäjänä ja parin ohjelmistoyrityksen toimitusjohtajana. Ediste on neljäs yritykseni.

Vuosina 1999-2004 naputtelin kolumneja Tekniikka & Talous -lehteen.

Talentum julkaisi ensimmäisen kirjani Sissimarkkinointi loppuvuodesta 2005. Nykyisin siitä on myynnissä kolmas, päivitetty painos.

Toinen kirjani on nimeltään Tuotteistaminen. Se tuli uunista ulos kesäkuussa 2006. Siitä on myynnissä viides painos. Kirjalla on omat verkkosivunsa, josta voit lukea siitä lisää.

Tuotteistuskirjan lisävarusteiksi Talentum julkaisi myös nimien suunnittelua käsittelevän teoksen nimeltään Tuotteistajan nimiopas sekä kirjassa kuvatun MicroMedian tuotteistusprojektissa tuotetut työtiedostot sisältävän aineistolevyn, jonka nimi on Tuotteistajan työkalupakki.

Kolmas teos on nimeltään – kuinka ollakaan – Pölli tästä. Se sisältää 101 ideaa, joita voit soveltaa, kun haluat tuotteesi tai palvelusi erottuvan kilpailijoistasi. Kirja tuli myyntiin maaliskuussa 2008.

Neljäs opukseni on edellisen jatko-osa nimeltään Pölli tästä 2. Opuksesta löydät 77 mielenkiintoista tutkimustulosta, konseptia tai ideaa. Kirja tuli uunista ulos tammikuussa 2009.

Viides kirja on nimeltään Tuotteistaminen 2 (vuodelta 2011), joka käsittelee tuotteistajan psykologisia vipuja. Sen toinen kirjoittaja on yhtiökumppanini Antti Apunen.

Voit käyttää nimimerkkiä. Mutta arvostan eniten omissa nimissäsi esittämiäsi näkemyksiä.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s