Search
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Mihin kiekko menee seuraavaksi?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Ehkä Nokian ja StoraEnson johtajat osaavat ajatella tavalla, joka teki Wayne Gretzkystä legendaarisen lätkäsankarin.

Saksalainen talouslehti Capital kertoi eilen, että Nokia teki 134 miljoonan euron voiton Bochumin tehtaallaan Saksassa. Kemijärvellä myös StoraEnson työntekijät jaksavat muistuttaa, että suljettavaksi päätetty sellutehdas teki voittoa.

Nyt kaikki sitten ovat viisaita ja tietävät, ettei kannattavia tekeviä yksiköitä ole mitään järkeä sulkea. Kuka tahansa kadulta repäisty osaa kertoa lehtimiehelle, miten kansainvälistä konsernia pitäisi johtaa.

Ilmeisesti Nokian ja StoraEnson pomot siis sulkevat tehtaitaan ihan muuten vain. Ehkä on käynyt niin, että kassaholvi on jo täynnä. Sinne ei kerta kaikkiaan mahdu enempää käteistä.

Voi pyhä yksinkertaisuus!

Siitä ei ole epäilystäkään, että suomalainen insinööri on taas onnistunut sössimään viestintänsä. Mutta jokainen yritysjohtaja ymmärtää yhden asian, jota lehtien sivuilla päätään paukuttavat ”asiantuntijat” eivät selvästikään tiedä.

Bisnestä nimittäin on johdettava niin kuin Wayne Gretzky pelasi lätkää.

Väinö ei ollut kovin kiinnostunut siitä, missä kiekko oli milloinkin. Häntä kiinnosti paljon enemmän se, mihin kiekko menisi seuraavaksi. Siksi hän oli niin usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Näin myös paperi- tai kännykkätehtailijan on mietittävä asiaa. Ei se ole oleellista, oliko jokin tehdas kannattava viime vuonna. Se sen sijaan on erittäin kiinnostavaa, tahkoaako divisioona tulosta myös tulevaisuudessa.

On siis ilmiselvää, että nokialaisten mielestä Bochum ei ole muutaman vuoden päästä paras mahdollinen paikka. Korjausliike kannattaa tietenkin tehdä nyt, kun selkä ei vielä ole seinää vasten.

Kuten usein olen kertonut, lopetimme aikanaan ohjelmistoyrityksemme mainiosti kannattavan tuotelinjan. Emme siis myyneet sitä, vaan lakkautimme. Se oli nopeampi tapa. Samalla luovutimme sulassa sovussa mm. parhaan asiakkaamme meitä paljon suuremman kilpailijamme hoteisiin.

No mitä ihmeen tolkkua tuollaisessa operaatiossa oli?

Olihan siinä paljonkin järkeä. Vajaan 20 hengen yrityksemme saattoi keskittyä jäljelle jääneeseen toiseen tuotelinjaamme. Sen sijaan, että olisimme olleet keskinkertaisia kahdessa asiassa, ehdimme ainakin
aloittaa matkamme tosi hyväksi yhdessä asiassa.

Ilmeisesti päätös kannatti, sillä saimme yrityksestämme hyvän ostotarjouksen vain muutamia kuukausia myöhemmin. En ole lainkaan varma, että niin olisi käynyt, jos olisimme vain jääräpäisesti tuijotelleet sinne, missä kiekko viivähti hetki sitten.

Karsi armotta sellaiset bisnekset, jotka eivät tue tulevaisuuden suunnitelmiasi. Sillä ei ole mitään merkitystä,
paljonko strategiasta poikkeavat yksiköt sattuivat tuottamaan viime vuonna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

fossiili-3
Jari Parantainen

Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.