Ryhtymisrajoitteisen paras ystävä

Kaikki yrityksen ongelmat ovat johtamisongelmia. Mutta koska johtaja on ihminen, hänestä olisi mukava lykätä ikäviä päätöksiä. Niinpä hän yrittää ulkoistaa ajattelutyöt tietotekniikkaprojekteihin.

Vaimoni pyysi, että kiinnittäisin valaisimen olohuoneen seinään. Ryhdyin reippaasti toimeen – kun olin ensin vetkutellut ehkä kuukauden. Aloitin työvaiheesta, joka on miehille tyypillinen.

Lähdin ensin ostamaan kunnollisia työkaluja rautakaupasta. Onhan nimittäin ihan selvää, että on ihan turha alkaa hommiin ilman kunnon vehkeitä. Siitä ei seuraisi kuin sutta ja sekundaa.

Kun palasin tuntia myöhemmin, mukaani oli tarttunut tosi näpsäkkä Dremelin pienoispora.

Ei siinä mitään muuten, mutta kun a) pakissani oli ennestäänkin pienoispora ja b) sellaista värkkiä ei kai valaisimen kiinnittämiseen tarvita. Tavallinen iskuporakone lienee paljon hyödyllisempi. Sellaisen kävin hankkimassa jo parikymmentä vuotta sitten.

Nyt paria vuotta myöhemmin olen edelleen onnellinen kahden askarteluporan omistaja. Jossain vaiheessa pitäisi myydä se vanhempi Huuto.netissä, kun vain saisi aikaiseksi. Uudempaa olen tarvinnut aika harvoin mihinkään.

Scott Adams on kuvannut tätäkin ilmiötä Dilberteissään. Rautakaupan oviaukko vetää ohi kulkevia miehiä puoleensa niin, että nämä suorastaan leijuvat sisään kuin villakoirat pölyimuriin.

Sitten äijät hiipivät noloina kotiin. Tuli hankituksi vähän lisää turhia työkaluja, vaikka kaikki vanhatkin ovat käyttämättä.

Aivan vastaava ilmiö liittyy kodin kuntoiluvälineisiin. Huonoa omatuntoa poteva sohvaperuna ostaa soutulaitteen. Niin hän kuvittelee muuttuvansa reippaaksi liikunnan harrastajaksi. Kuukautta tai paria myöhemmin lähes käyttämätön rakkine lähtee kiertoon seuraavan hölmön sukulaisen riesaksi.

Dilbert on paukauttanut naulan kantaan myös siitä, mitä tällä höpinälläni on tekemistä johtamisen kanssa: jos yrityksellä on ongelma, sen kannattaa suunnitella jälleen uusi tietokanta.

Juuri näin johtaja toimii. Ensin hän huomaa, että firmassa on kaikki ihan sekaisin. Sitten hän päättää hoitaa asian kerralla kuntoon. Toiminnanohjausjärjestelmää tilaukseen vain. Tai jos budjetti ei kestä ihan sellaista, myös jokin näppärä CRM-sovellus voisi ajaa asian. Tai edes varastonhallintaohjelmisto täytyy saada.

Työkalu onkin ryhtymisrajoitteisen paras ystävä. Sen avulla voi pelata aikaa. Ensin tarvitaan ensiluokkaisia ohjelmistoja ja järjestelmiä. Muuten on turha odottaa loistavia tuloksia.

Harmi vain, ettei edes paras porakone päätä nikkarin puolesta, mihin reikä pitäisi porata. Vaikka johtaja niin ehkä kuvitteli, hän ei pääse yhtään helpommalla. Sovellus ei ratkaise ensimmäistäkään ongelmaa hänen puolestaan.

Toki tietokantaprojekti voisi pakottaa pomot töihin. Mutta mitä sitten tarkoittaa jokaisen projektiryhmän yleisin palaute? Sehän kuuluu jotenkin näin: "Hanke meni kiville lähinnä siksi, ettei yrityksemme johto sitoutunut siihen riittävästi."

No, sattuuhan sitä. Onneksi markkinoille putkahtaa pian uusi järjestelmä. Piankos se korjaa edellisen hankkeen paljastamat ongelmat!

Ryhdytkö investoimaan työkaluihin vain siksi, ettet oikein jaksaisi ratkoa yrityksesi ongelmia? Pitäisikö kuitenkin ensin laittaa firman strategia ja prosessit kuntoon? Hanki sitten järjestelmiä niiden tueksi, jos tarvetta vielä on.