Asiakkaita on hämmästyttävän helppo saada liikkeelle puoli-ilmaisten lahjojen ja arpajaisten avulla. Mutta eräs oululainen yrittäjä osasi leikata myynnin kustannuksiaan vielä tavallistakin tehokkaammin.
Kun olin PC-tukkurin töissä, lahjonta oli arkeamme.
Ensinnäkin ulkomaiset päämiehemme kantoivat meille toinen toistaan komeampaa mukia, t-paitaa ja radio-ohjattavaa autoa.
Komerossani on vieläkin käyttämättömiä logovetimiä. Se on tietysti aika säälittävää, koska lähdin niistä hommista jo vuonna 1994. Toisaalta se vain kertoo, miten verisesti meille tuotteitaan myyvät taistelivat huomiostamme.
Toki olimme itsekin kovia syytämään erilaisia lahjoja omille asiakkaillemme. Meidän kuului motivoida jälleenmyyjiämme kaikin laillisin keinoin.
Niinpä jakelimme (varsinaisen myytävän kamamme lisäksi) melkoiset määrät palkintoja. Kuten tavallista, samat diilerit pärjäsivät myyntikilpailuissa kerta toisensa jälkeen. Heidän kotinsa olivatkin pullollaan pallogrillejä, maastopyöriä ja kodin elektroniikkaa.
Oli mielenkiintoista seurata, miten jopa vain muutaman euron arvoinen ilmaistavara sai ihmisten silmät kiilumaan.
Kun toimistollamme järjestettiin paloharjoitukset, ehdotin, että käyttäisimme erityistä kuulutusta: ”Pihalla on jaossa ilmaisia t-paitoja – nopeimmat saavat parhaimmat!”
Se olisi varmistanut, että kaikki kerroksemme olisivat tyhjentyneet alle minuutissa. Väki olisi vyörynyt parkkipaikalle maailmanennätysajassa taistelemaan krääsästä.
Sain ensimmäisiä näytteitä kannustimien tehosta jo kymmenisen vuotta aikaisemmin. Olin ystäväni Köpin kanssa teekkariaikoinamme osapäivätöissä tietokonemyymälässä Oulussa. (Lue eräästä toisesta oppitunneistamme jutusta Jermun jakoavain.)
Aluksi nostelimme tiskin ylitse hurjat määrät Commodoren VIC 20 -purkkeja. Sitten siirryimme legendaarisiin kuusnelosiin. Myyntitilastojen mukaan putiikkimme oli aivan Suomen kärkikastia.
Eräässä vaiheessa tavarataloa uusittiin. Samalla myös katutasossa olevaa putiikkiamme siirrettiin hiukan. Kun remontti valmistui, pomomme päätti järjestää uuden liikkeemme avajaiset.
Hän suunnitteli lehti-ilmoitusten vetonaulaksi arpajaiset. Kaikkien kupongin palauttaneiden kesken arvottaisiin tietokone.
Juhlapäivä oli yhtä hulinaa aamusta alkaen. Kiire kun oli, lounaan kuittasimme normaaliin tapaamme: tavaratalon kahviosta kiikutettiin meille pirtelöt.
Illalla olimme väsyneitä, mutta onnellisia. Kassa oli käteisestä turvoksissa. Arpajaislappujakin oli kertynyt satamäärin.
Pomomme onnitteli hienosta suorituksesta. Silkkaa vaatimattomuuttamme vaihdoimme nopeasti puheenaihetta. Utelimme, milloin tietokoneen voittaja arvottaisiin.
Tyylikkäästi harmaantunut yrittäjä naurahti ja kysyi: ”Ettekös te pojat vielä tiedä, miten tällaiset hommat kuuluu hoitaa?”
Katselimme suut auki, kun hän kaatoi kaikki arpajaislaput suoraan roskikseen.
Parhaiten toimivat palkinnot ovat a) käteinen raha, b) auto ja c) matka – tässä järjestyksessä. Mutta vaikka ihmiset kuinka muuta väittäisivät, he ovat yllättävän valmiita venymään myös puoli-ilmaisten pilipalilahjojen vuoksi.
