Jos ovat pomot usein kusipäitä, kyllä työntekijätkin osaavat ällistyttää. Esimiesaikoinani olisin maksanut riemusta kiljuen huippuliksaa, jos olisin löytänyt vastuu-käsitteen ymmärtäviä ammattilaisia riveihimme.

Olin mainostoimiston vetäjänä hetken 1990-luvun puolivälissä. Nuori graafikkomme tuli juttusille. Hän oli hiukan hermostunut. Lopulta selvisi, että palkkaa olisi pitänyt saada lisää.

Eipä siinä mitään. Kysyin perusteluja.

Syy oli tietenkin se, että harjoittelijamme elämiseen meni niin paljon rahaa, ettei hänelle tahtonut jäädä mitään kouraan.

Yritin siinä sitten selittää elämän tosiasioita. Tiedustelin, mistä hän kuvitteli palkkarahojemme tulevan.

Pääsimme yhteisymmärrykseen, että hillot taitavat ilmestyä asiakkailtamme. Kellarissamme ei suinkaan ollut setelipainoa, josta voisimme tilata käteistä kassan tilkkeeksi.

Entä suostuisivatko asiakkaamme maksamaan mainostoimistomme palveluista enemmän siksi, että eräs työntekijämme kuluttaa ansionsa kalliiseen kämppään ja mustiin merkkivaatteisiin?

Totesimme, etteivät mainostajat taida välittää sellaisesta perustelusta pätkän vertaa.

Sovimme, että palaamme asiaan heti, kun juniorimme tuottavuus olisi noussut niin paljon, että se näkyisi myös laskutuksessamme.

Vastuun käsite on hämärtynyt muuallakin. Aikuiset ihmiset kieltäytyvät hyväksymästä, että heidän teoillaan olisi joitain seurauksia. Esimerkkejä riittäisi loputtomasti. Tässä niistä vain muutamia:

  • Toimihenkilöunioni haastoi Stora Enson oikeuteen heinäkuussa 2007. Paperimiehet olivat pahoittaneet mielensä siitä, ettei työnantaja halunnut palkita laittomaan lakkoon osallistuneita vielä bonuksillakin.
  • Nokialaiset puolestaan ottivat herneen nenään, kun tulospalkkaa ei tullut vuoden 2006 jälkipuoliskolta. Se ei tuntunut vaikuttavan asiaan, että etukäteen sovitut tulostavoitteet jäivät saavuttamatta.
  • Kodakin vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan vain joka neljäs työntekijä pitää sitä varastamisena, että hän käyttää työnantajansa tulostimia omiin tarkoituksiinsa. Syykin on selvä: värikasetit ovat niin kalliita.

Vuosituhannen vaiheessa eräässä ohjelmistoyrityksessä sovittiin, että sihteeri Mirja (nimi muutettu) alkaisi huolehtia koodareiden tuntikirjauksista. Hänen tehtävänsä oli kerätä tuntilistat kuukausittain ja välittää ne ajoissa etukäteen palkanlaskijalle.

Eräänä päivänä ionipipot tulivat toimitusjohtajan luo. He kysyivät huolestuneina, miksei liksoja näkynyt tilillä. Palkkapäivä oli ollut jo aikoja sitten.

Pomo alkoi selvittää tilannetta. Hän kysyi palkanlaskijalta, oliko maksatuksessa ollut jotain hämminkiä. Ei kuulemma ollut mitään ongelmaa. Tosin yhtään palkkaa ei ollut maksettu, koska ei ollut tuntilaskelmiakaan näkynyt!

Tilanne ei kuitenkaan häirinnyt tätä taloushallinnon ammattilaista niin paljon, että hän olisi alkanut kysellä kadonneiden palkkatietojen perään.

Seuraavaksi toimari uteli Mirjalta, mihin tuntilistat olivat joutuneet. Sihteeri oli äimänä. Eihän hänellä ollut asian kanssa mitään tekemistä. Hän oli ollut juuri sinä päivänä flunssassa!

Kumpikaan dynaamisen duon jäsenistä ei siis näyttänyt ymmärtävän lainkaan, mitä vastuu tarkoittaa. Heidän mielestään oli yhdentekevää, että puolet firman työntekijöistä jäi ilman palkkojaan.

Kun olin vielä esimies, huomasin, että moni vastuunpakoilija oli helppo tunnistaa jo ennen kuin hänestä edes ehti tulla työntekijämme. Kaikkein omituisinta lajia ovat ns. ammattilaiset, jotka tulevat työpaikkahaastatteluun myöhässä.

Jos ensitapaaminenkaan mahdollisen uuden työnantajan kanssa ei ole hakijan mielestä riittävän tärkeä syy olla ajoissa, mikä sitten olisi?

Aikanaan tapanani oli kuunnella luovat selitykset ja hyvästellä myöhästyjät jo firmamme ulko-oven kynnyksellä*. Kiitin käynnistä ja toivotin hyvää loppuelämää.

Työntekijän koulutus ja kokemus on nollan arvoista, jos hänelle ei voi antaa vastuuta. Selvitä todellinen tilanne heti koeaikana. Jos tulokas on jo silloin innokas syyttämään laiminlyönneistään kaikkea muuta kuin itseään, tilanne tuskin paranee myöhemmin.

*Kaikkia en halunnut edes ovellemme. Jos työpaikanhakija alkoi tentata loputtomasti ajo-ohjeita tai bussireittejä puhelimessa, totesin jo siinä vaiheessa, ettei hän taida soveltua meille töihin. Jos nimittäin täysi-ikäinen ei löydä tulevan työnantajansa toimistolle ihan itse, tuskin hänelle voi antaa kovin vaativia työtehtäviä muutenkaan.