Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Törppö ei testaa

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Sopivasti vainoharhainen pärjää bisneksessä. Hän ei usko ennen kuin näkee. Siksi hän testaa – ja saa selville totuuden.

Päätin jo etukäteen, että olisin kärsivällinen, kun tanskalaiset kertoivat aikeistaan uusia Sampo-pankin tietojärjestelmät. Mutta niin vain kävi, että mittani tuli muutamassa viikossa täyteen.

On ihan selvää, ettei esimerkiksi verkkopankkia testattu etukäteen. Ei siihen ainakaan ensimmäistäkään aitoa käyttäjää vaivattu. Muuten niin alkeelliset munaukset eivät olisi lipsahtaneet asiakkaiden riesaksi.

Esimieheni näytti aikanaan mallia. Hän ei uskonut ilman muuta, että yrityksemme palvelu toimisi. Niinpä hän testasi sitä. Pari puhelua vain.

Kävi ilmi, että myyntiimme piti jonottaa käsittämättömän pitkään. Kuten arvata saattaa, iso luuta alkoi lakaista. Pian kaikki oli toisin.

Kun olin copywriterina mainostoimistossa, sössimme suorakampanjan oikein kunnolla. Työparini sommitteli tyylikkään kirjeen. Se sisälsi faksattavan palautelomakkeen.

Ikävä kyllä, lappunen oli kauttaaltaan sininen. Kun sen työnsi faksiin, vastaanottajan kone puski ulos lukukelvottoman, pikimustan tulosteen.

Jos olisin vaivautunut testaamaan tuottamamme aineistot käytännössä, markkinointioperaatio olisi sujunut paljon paremmin.

Suomessakin on yrityksiä, joilta voit tilata hyökkäyksen omia tietojärjestelmiäsi vastaan. Esimerkiksi asiakkaamme Nixu Oy on haka sellaisessa. Tapa on erittäin tehokas, kun pitää selvittää, toimiiko firman tietoturva aiotusti.

Stockmann on tunnettu siitä, että se käyttää valeostajia tavaratalojensa testaamiseen vuodesta toiseen. Siten yrityksen johto saa tietää totuuden myyjien todellisesta asenteesta. Se on fakta, joka ei taatusti välity vääristymättä muilla tavoin.

Kävin tänään erään suuren yhtiön vastaanotossa Espoon Keilaniemessä. Olisin halunnut jättää asiakkaalleni pienen kirjapaketin. Kävi ilmi, ettei se onnistunut yhtiön ohjeiden mukaan mitenkään.

Luulen, ettei yrityksen johto ollut tavoitellut moista järjenvastaista tilannetta. Kukaan ei vain ollut testannut, millaiseen umpikujaan sisäiset määräykset olivat johtaneet.

Firmani myi aikanaan palvelua nimeltään Noste-törmäystesti. Sen tilasi yleensä tietotekniikkatalo. Tarkoituksena oli testata ostajan verkkosivut, järjestelmämyyjien asiantuntemus, markkinointimateriaalit sekä tuotteistuksen taso.

Palvelu kävi kohtalaisen hyvin kaupaksi. Mutta jonkin ajan päästä päätin lopettaa sen toimitukset. Testitulokset olivat yleensä niin murskaavia, että tilaajan johtoryhmän jäsenet alkoivat vain riidellä keskenään.

Älä kuvittele, että mikään toimisi niin kuin olit aikonut. Sen sijaan testaa firmasi prosesseja. Yksi puhelinsoitto saattaa riittää. Hämmästyt tuloksista.

Yksi vastaus

  1. Asiakas/Tilaaja ei halua maksaa testauksesta (eihän se voi olla kuin 5% kustannuksista…)

    Kvartaali-aikataulu on niin kriittinen että hoidetaan reklamaatiot sitten asiakastuella…

    Tekijöille testaaminen ei ole kaikkein hauskinta puuhaa.

    Todellisten asiakkaiden mukaan ottaminen pilottiin hoidettiin sitten parilla (työ)kaverilla.

    Suorituskykytestaustako? Tositilanteen simulointi olisi kallista ja aikaavievää. Kyllä näillä myllyillä onnistuu mikä vaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

fossiili-3
Jari Parantainen

Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.