Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Seitsemän myyttiä yrittämisestä

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Olen ollut yrittäjä 20 vuoden ajan sivu- tai päätoimisesti. Usein keskustelukumppani heittäytyy empaattiseksi. Kuulen mitä ihmeellisimpiä yleistyksiä yrittäjän muka ankeasta elämästä.

Ensimmäinen kuvitelma on, että yrityksen perustamiseen liittyvä paperisota olisi jotain ylipääsemätöntä. Todellisuudessa jokainen täyspäinen osaa perustaa toiminimen varttitunnissa.

Osakeyhtiö vaatii parin tunnin pakertamisen. Työohjeita löytyy verkosta, kirjakaupoista, TE-keskuksista ja kaupparekisteristä. Jos taas tee se itse -menetelmä ei houkuta, kätevän valmisyhtiön saa kaupasta nimellistä korvausta vastaan.

Toinen sitkeä legenda väittää, että jos konkurssi osuu kohdalle, yrittäjän kämppä joutuu vasaran alle. Elinikäinen velkaorjuus rapsahtaa kaupan päälle.

Mutta entä jos hän ei laita asuntoaan yrityslainojen vakuudeksi?

Osakeyhtiön perusidea on edelleen voimassa: osakas voi hävitä vain alkuperäisen sijoituksensa.

Mikäli yrittäjä ei tahallaan ryövää yhtiönsä avulla muita, velkoja ei putkahda tyhjästä lisää. Niitä ei kerry, vaikka hänen firmojaan kaatuisi kaksi viikossa vuoden ympäri.

Kolmas yleinen erhe on, että yritystä varten olisi pakko marssia pankiin ja ottaa velkaa. Mutta sehän riippuu täysin liikeideasta. Palveluja myyvän toimiston perustamiseen ei kulu enempää rahaa kuin perheen etelänmatkaan. Konepajan kalustaminen on sitten asia erikseen.

Riskejä kaihtava palkansaaja uskottelee itselleen, että iso firma on turvallisempi työpaikka kuin oma yritys. Silti viimeistään pankkikriisin aikoihin kävi selväksi, ettei kukaan ole enää turvassa. Myös vanhat, isot yritykset potkivat pellolle tuhansia ihmisiä tuosta vain.

Yksittäinen työntekijä ei suuren saneerauksen pyörteissä voi vaikuttaa kohtaloonsa oikeastaan lainkaan. Yrittäjän työpaikan tulevaisuus sen sijaan riippuu lähinnä hänen omista toimistaan.

Eräs hupaisimmista harhoista koskee verokarhua, joka kuulemma lahtaa sinisilmäisiä liikkeenharjoittajia pelkästään paremman tekemisen puutteessa. Aiheesta pitää melua lähinnä pieni, mutta kovaääninen joukkio, joka on jäänyt kiinni veronkierrosta.

Todellisuudessa verottaja ei häiritse yrittäjää, joka hoitaa kirjanpitonsa eikä sotke omia ja firmansa rahoja keskenään.

Koska maamme tarvitsisi lisää työpaikkoja, päättäjät kannustavat yrittäjiä kasvattamaan liiketoimiaan. Siten leviää painostava käsitys, että vain joukkoja työllistävä, ripeästi laajeneva yritys on yhteiskuntakelpoinen tai tavoiteltava.

Kuitenkin yhdeksässä suomalaisyrityksessä kymmenestä on työntekijöitä vähemmän kuin viisi.

Moni yrittäjä selviää pitkään ilman yhtään palkollista. Sitä paitsi hän voi laajentaa toimintaansa monin keinoin rekrytoimatta. Etsivä löytää ympäriltään alihankkijoita, keikkatyöläisiä ja yhteistyöverkostoja.

Kaikkein ehkä yleisin myytti liittyy askeettiseen elämäntapaan. Kaikki tuntuvat tietävän, että itsensä työllistävä joutuu huhkimaan ilman lomia vuodesta toiseen 16 tuntia vuorokaudessa. Aina ajoittain tällainen suorittaja pääseekin kerskumaan rautaista työmoraaliaan tiedotusvälineissä.

Mutta eikö juuri yrittäjällä olisi vapaus järjestää työnsä haluamallaan tavalla ja lomailla tarpeen mukaan? Tyypillisesti taustalla kummitteleekin turboraatajan harha omasta korvaamattomuudestaan.

Kaikki eivät suinkaan ole yrittäjiä vain siksi, että se olisi ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto. Todellisuudessa yrittäjän arki voi olla monin tavoin leppoisampaa kuin palkkatyöläisen.

17 vastausta

  1. Hyvä pointti tuo tulevaisuuteen vaikuttaminen. Isossa firmassa on ”turvassa” periaatteessa vain irtisanomisajan verran, mutta yritykseen saa hommat hyvin hoitamalla rahaa sisään huomattavasti pidemmäksi aikaa.

  2. Yrittäminen tuntuu olevan monelle hyvin koulutetulle lähes mahdoton ajatus, ainakin näin alle 40-vuotiaana. Yli 40-vuotiaita, kvartaalitalouteen kyllästyneitä, ammattilaisia löytääkin sitten useita oman asiantuntijayrityksen peräsimestä. Ehkäpä myyttien aika alkaisi olla tässäkin maassa vähitellen ohitse.

    Omalla kohdallani yrittäminen perustuu sekä yrittämisen arvostamiseen perhe- ja sukupiirissä sekä haluun kokeilla omia ajatuksiaan käytännössä.

    Jos teemme yhtiökumppanin kanssa virheitä, niin mehän niistä kannamme vastuun. Ja kuten Jari sanoikin, kulut voi minimoida ja lainaakaan ei juuri tarvita, kun ei ole suuria laiteinvestointeja. Eli virheet eivät kaada epätoivon alhoon vuosien ajaksi vaan niistä voi ottaa oppia ja tehdä asiat seuraavalla kerralla eri tavalla.

  3. Hyvää pohdintaa. Minusta tämä oli loistavasti sanottu:

    ”Riskejä kaihtava palkansaaja uskottelee itselleen, että iso firma on turvallisempi työpaikka kuin oma yritys. Silti viimeistään pankkikriisin aikoihin kävi selväksi, ettei kukaan ole enää turvassa.”

    Jari, onko sinusta niin että amerikkalaiset arvostavat jos olet jo tehnyt pari konkurssia koska niistä oppii. Näin sinusta on kouliutunut yrittäjä. Suomessa taasen taitaa olla niin että kun ensimmäinen konkurssi osuu kohdalle niin siinä vaiheessa ladataan jo haulikkoa.

    Pointti tuossa on se että meillä Suomessa taitaa olla mainitsemiesi ennakkoluulojen lisäksi taipumus hävetä epäonnistumista yrittäjänä, kun taas amerikkalaiset ottavat sen rennommin. Toisaalta jenkit taitavat välillä ottaa turhankin rennosti, kuten Enronin tapauksessa 🙂

    Olisiko noiden puolivälissä hyvä olla?

  4. Itsekin pitkän linjan yrittäjänä allekirjoitan tämän täysin. Suomessa yrityksen perustaminen ja pyörittäminen on älyttömän helppoa. Ja verottaja on ainakin minut yllättänyt kerta toisensa jälkeen positiivisesti. Kunhan edes pyrkii toimimaan pelisääntöjen mukaisesti verottajan kanssa on aina ilo asioida.

    Koska palkkatyössäkin vaaditaan nykyään sisäistä yrittäjyyttä ja työsuhdeturva on mikä on, niin mielestäni puheet yrittämisen riskeistä verrattuna palkkatyöhön ovat aika lailla liioiteltuja.

    Tämän seurauksena esim. IT-alalla monet jo lähtevät palkkatyöstä itsenäiseksi yrittäjäksi. Tätä kehitystä tukemaan on syntynyt esim. eWork, joka myy IT-yrittäjien työpanosta eteenpäin. Samaan suuntaan mennään varmasti muillakin toimialoilla tulevaisuudessa.

  5. Marko,

    Suomessa on ihan selvästi vallalla käsitys, että konkurssissa olisi jotain rikollista sinänsä.

    Se taas johtunee siitä, että joskus konkurssin taustalta paljastuu veronkiertometkuja ja laittomuuksia. Ikävä kyllä juuri sellainen konkurssi pääsee varmimmin esiin tiedotusvälineissä.

    Ei sanan saastumiseen mielestäni muuta tarvita.

    Tässä esimerkki muutamasta väitteestä:

    1. Ksylitolin takia ei tarvitse pestä hampaita.
    2. Aspartaamissa ei ole kaloreita.
    3. Ksylitolissa ei ole kaloreita.
    4. Aspartaamin vuoksi ei tarvitse pestä hampaita.

    Mitkä väitteistä ovat tosia?

    Ihmiset sekoittavat näitä asioita suloisesti keskenään. On tosi helppo oikoa mutkia ja päätellä, että kun makeutusaine on hyvää hampaille, siinä ei sitten ole myöskään kaloreita ja päinvastoin.

    Aivan samalla tavalla on helppoa ajatella, että kun (uutiskynnyksen ylittäneisiin) konkursseihin tuntuu liittyvän rikoksia tosi usein, konkurssin tehneet yrittäjät ovat todennäköisesti rikollisia.

  6. ”Suomessa taasen taitaa olla niin että kun ensimmäinen konkurssi osuu kohdalle niin siinä vaiheessa ladataan jo haulikkoa. ”

    Ei tarvitse olla edes konkurssi. Ihan tavallinen arjen askare käy yhtä hyvin, pohjalta: en edes yritä jos en usko onnistuvani heti täydellisesti. Ja kun yritettyään kuitenkin joskus epäonnistuu, se haulikko ei välttämättä aina osoita omaa kitalakea. Liekö koulun (ainakin sen 70 luvun koulun, jonka läpi itse olen kävellyt) syytä koko asianlaita. Silloinhan vielä joutui, jos nyt ei nurkkaan, niin seisomaan kuitenkin jos homma ei mennyt niin sanotusti putkeen. Mieleen tulee varsinkin liikuntatunnit ja laulunkokeet, mutta samaa linjaa se oli muillakin tunneilla. Sitä saa mitä tilaa.

  7. On myös hyvä, että monesti konkurssin tekeminen on vastuutonta jo siksi että monia muita yrittäjiä (asiakkaita, velkoojia jne.) jää pulaan. Harvassa ovat myös ne konkurssiyritykset, joilta ei olisi jäänyt palkkasaatavia. Kun konkurssin tehneet yrittäjät hehkuttavat miten siitä ”oppii”, olisi syytä antaa kunnia ensisijassa niille jotka ovat järkevästi alasajaneet oman toimintansa. Nämä hiljaisuudessa lopettaneet yrittäjät kun eivät pääse edes jälkikäteen hehkuttamaan miten ”Suomessa ei arvosteta konkurssin tehneitä yrittäjiä”.

    Itse en ainakaan noin kymmenkunta vuotta yrittäjänä toimineena halua juurikaan tehdä yhteistyötä kenenkään kanssa joilla on konkurssi taustalla. Epäonnistuneita liikeyrityksiä toki saa, ehkä pitääkin, taustalla olla (itsellänikin on). Niistä on tullut oppia ja osoittavat että henkilö on vastuullinen ja osaa hallita riskejä.

    Vaikka konkurssi ei rikollista olisikaan, osoittaa se monesti kyvyttömyyttä hallita riskejä ja ainakin jonkinasteista vastuuttomuutta.

    No tässä pientä provosointia 😛

  8. Kun kertoo suunnittelevansa yrittäjyyttä, niin lähes poikkeuksetta alkaa hymistely tuosta työmäärästä. Kaikilla on joku sukulainen joka on yrittäjä, joka ei ole pitänyt lomaa viiteen vuoteen.

    En väitä, ettei töistä tarvitsisi olla yrittäjänä niin kiinnostunut, mutta yrittäjyyden perimmäinen tarkoitushan on hyödyn tavoitteleminen.

    Hyöty voi olla tuo myytin pohjana oleva itsensä tärkeäksi tunteminen, mutta myös itsensä toteuttaminen, vaurastuminen, mahdollisuus panostaa perhe-elämään, harrastukseen jne.

    Vähän aikaa sitten julkaistiin suomalainen tutkimus, minkä mukaan yrittäjät ovat elämäänsä huomattavasti tyytyväisempiä kuin palkansaajat, vaikka valittavatkin. Oletan tämän johtuvan paljolti siitä, että yrittäjä on vapaa tavoittelemaan juuri sitä, mikä hänelle on tärkeää.

    Voisi olla hyvä, jos työntäyteistä elämäntapaa pohjimmiltaan tavoitteleva yrittäjäjoukko pistäisi suuta soukemmalle mm. lehtien palstoilla ja kertoisi sankaritarinoita pitämättömistä lomista vertaisilleen. Tarinat tekevät paljon hallaa nuorten joukossa, kun ne luetaan ”totuutena” lehtien sivuilta.

    Sama ilmiöhän tässä on kuin tuossa yllä mainitussa konkurssi-myytissä.

  9. Ainakin omalla kohdalla suurimmat jarruttavat tekijät ovat:
    1) liikeidean puuttuminen
    2) ylimääräisen ajan puute, jotta yrityksen voisi ”harrastuksena” kehittää sille tasolle, että se elättäisi siinä vaiheessa, kun jättää päivätyön.

    Mikäli määrittelisin nykyisen työnkuvani alihankkijan raameihin, niin silloin pitäisi kehittää jotkin fiksut kriteerit oman työn hinnoittelulle.

  10. Antti,

    Tuosta mainitsemastasi edesvastuuttomuudesta: En voi olla ärsyyntymästä kitinästä, jota useat 1990-luvulla firmansa turvalleen vetäneet yrittäjät ovat harrastaneet vuosikaudet.

    Moni otti (toki pankinjohtajien provosoimina) firmalleen valuuttapohjaista lainaa tietenkin silkassa hyötymistarkoituksessa.

    Kun riski sitten sattui realisoitumaan, ahneuteensa kompastuneet ovat siitä lähtien syytelleet seurauksista kaikkia muita paitsi itseään.

    Esimerkiksi velkojen mitätöinti on kuitenkin epäreilua kaikkia niitä muita kohtaan, jotka eivät koskaan edes yrittäneet hyötyä tilanteesta.

  11. Kiitos hyvästä keskustelusta (ja kolumnista).

    Koululaitos ei ole kaiken pahan alku ja juuri, mutta kausaalisessa ketjussa suunnilleen puolivälissä.

    Ensinnäkin; koulun perinne 1900-luvulla oli kitkeä virheitä, ei-toivottua käytöstä, tehdä ihmisistä kilttejä, normaaleja, kuuliaisia.

    ”Kiltit myös ja kuuliaiset, Jumalaamme luottavaiset”.

    No, itse luotan Jumalaan, mikä on toinen juttu, mutta kiltteys ja kuuliaisuus on monitahoinen asiakenttä, ja ihmisen luovuuden ja innon kahlitseminen aiheuttaa paljon hallaa.

    Eräs tuttu kertoi 70-luvun saksan kielen opetuksesta tarinan; oppilas kerrallaan luki läksykappaletta ääneen, ja muu luokka oli valppaana huutamaan ”Virhe!” huomatessaan virheen.

    Erittäin kuvaavaa mielestäni.

    Nykyäänkin suuri osa ihmisistä kävelee hartiat luimussa, yrittää olla, ajatella, tehdä ja näyttää siltä kuin muutkin.

    Sen sijaan että kysyisi itseltään; mitä haluan nyt tehdä? Miten voin tehdä itseni onnelliseksi? Tai jonkun muun ihmisen? Vaimon, lapset, ystävät, kadunmiehen, naapurin, muut maailman asukkaat?

    Tarvitaan siis arvoja, joita tavoitella, ja uskallusta tavoitella niitä, ideoita, innostusta keksimään menetelmiä, teknologioita joilla em. päämääriä kohti voi pyrkiä.

    Toivottavasti itse osaan opettaa lastani, että saa ajatella, kokeilla, ideoida, yrittää, onnistua ja epäonnistuakin.

    Nythän tuntuu siltä että erittäin moni ihminen lähtökohtaisesti ei salli itselleen – paitsi epäonnistumisia – myös onnistumisiakaan.

    Aivan hullua.

    Voisin luetella monta tuttua, joista voisi arvata, että mikäli nämä ryhtyisivät yrittämään nykyisestä vaikkapa 2 tuhannen euron nettotulot -työpaikaltaan; he olisivat valmiit lataamoon tai muuhun hoitoon jos tulotaso vaihtelisi yli +/- 10 %.

    Ihmiset kaipaavat niin paljon turvallisuutta ja tuttuja uria.

    Siksi Käsivarren vaelluksellakin 80-90 % väestä vaeltaa tylsintä mahdollista reittiä Haltille ja takaisin…

    🙂

    Se taas saa aikaan sinisiä meriä meille muille 10-20 %:lle, joten ei pitäisi valittaa. En valitakaan; valtaväylän vieressä on paitsi retkeilijälle rauhaa, kauneutta ja luonnon ihastelua,

    myös yrittäjälle löytyy näitä markkinarakoja.

    Jarillekin joku tulee sanomaan 10 vuoden päästä että oli itsestään selvää, että toimesi ja liikeideasi menestyy. Mutta oliko se itsestään selvää muutama vuosi sitten?

  12. Antti sanoo hyvin: Yritystoiminnassa epäonnistuminen sinänsä ja konkurssi ovat kaksi eri asiaa, tai ehkä saman asian kaksi ääripäätä, joiden väliin jää vaikka mitä.

    Se, joka osaa omia ja oman firmansa asioita katsella silmät auki ja järki päässä, näkee tehdyt virheet ja niiden seuraukset jo kaukaa. Silloin on yleensä mahdollista tehdä se hallittu firman alasajo ja välttää konkurssin rytinä ja melske. Siitä on myös hyvä jatkaa joskus myöhemmin paremmilla ideoilla ja uusilla suunnitelmilla. Laskentapuolta ei siis voi eikä kannata jättää vain tilitoimiston huoleksi. Vielä vähemmän ne siellä ovat kiinnostuneita tekemään kenenkään yrityssuunnittelua ja liiketoiminnan kehittämistä.

  13. Kai sen yrityksen voi ajaa konkurssiinkin niin, ettei kukaan ulkopuolinen kärsi, jos osaa olla kaukaa viisas…

    Vaikka ei ole kokemusta, niin moni on puhunut, että konkurssi olisi Suomessa helpompi tapa päättää yritystoiminta kuin varsinainen yrityksen hallittu alasajo, kuten paperiteollisuudessakin on huomattu.

    Yrittämisen etuja:
    1. En ole koskaan töissä.
    2. Saan tehdä periaatteessa aina niin kuin haluan.
    3. Voin herätä tai mennä nukkumaan aamulla, päivällä, illalla tai yöllä, miten parhaimmaksi näen.
    4. Voin myös jäädä kotiin, jos siltä tuntuu.
    5. Voin pitää lomaa, (tai siis lähteä matkalle, koska en ole koskaan töissä), silloin kun minulle sopii ja säästänkin tuossa samalla, kun voin lomailla silloin, kun muut eivät lomaile.
    6. Kannan itse vastuun kaikesta edellisestä.

    P.S. Syytetään vaan koulua kaikesta. Eihän yksilöissä ole nykyään mitään vikaa, vaan aina löytyy syyllinen jokaiseen asiaan jostain muualta. Vastuun pakoilua, joka tappaa menestymisen?

  14. Kun itse perustin yritystä (ja kokeilin napata muutaman euron starttirahaa), vallitsi sekä paikallisessa yrityspalvelukeskuksessa että varsinkin pakollisella yrittäjyyskurssilla (jossa mm. opetettiin prosenttilaskua…) järjetön osakeyhtiövastarinta.

    Hyvä etteivät aseella uhanneet henkilöyhtiöksi.

    Outoa, kun ottaa huomioon että osakeyhtiö on ennen kaikkea äärimmäisen selkeä yhtiömuoto, eikä todellakaan vaadi kuin sen parin tunnin (ja tonnin) sijoituksen.

  15. Usean vuoden kokemuksella kansainvälisessä ja globaalissa busineksessä pyörineenä ja osakkeen omistajille rahoja taottuani voin vain sanoa viihtyväni villinä ja vapaana yrittäjänä vallan mainiosti.

    Ennen suurin osa rahoista meni statussymboolien ylläpitoon ja ulkomailla hotellikuolemien välttelyyn shoppailemalla ja hotellien palveluita kuluttamalla, mutta työn ulkopuolista elämää ei ollut –siihen ei vain ollut aikaa ja paukkuja. Muiden määrittelemät aikataulut ja vaatimukset painoivat mieltä ja täyttyivät kalenterin. Nyt kaksi vuotta yrittäjänä, ei ole niitä säännöllisiä tuloja vaan rahaa tulee kun on tehnyt töitä … mutta aikaa on ja ennen kaikkea se on omassa hallinnassa.

    Tietysti voisi ruveta takomaan rahasampoa -tosin Sampo sinänsä ei tässä ole enää kuin haitaksi- ja ottamaan suurempiakin riskejä yrittäjänä, mutta nykyään laitan niin paljon arvoa lapsilleni, avopuolisolleni, harrastuksilleni ja omalle ajalleni, että siitä pitäisi asiakkaiden olla valmis maksamaan jo aikalailla. Nyt ovat hommat balanssissa, töitä sopivasti sekä tuloja tarpeeksi… eikä stressiä ulkoisista vaatimuksista. Kuten isälläni on tapana sanoa ”käärinliinassa ei ole taskuja” joten olen vallan tyytyväinen siihen, että nyt voin elää enkä ”vain tienata”.

    Ja näinhän ne työntekijöilläkin ovat pätkätyöt yleistyneet, yrittäjyys on siitä vain se muoto, jossa todellakin tienataan vain se mitä tehdään… Tosin ensi kesäksi ajattelin lähteä jollekin golfkentälle ”palkolliseksi” vaikka toimistolle tiiaikoja hoitamaan, saisi yhdistettyä harrastuksen ja vähän kafferahoja…

  16. Hyvää keskustelua tosiaan. Kahvipöytäkeskusteluissa olen huomannut, että yllättävän moni kaikista ennakkoluuloista huolimatta salaa tai puoliääneen haavee yrittämisestä. Vain ehkä 0.01%:lla tuosta joukosta on niin paljon rohkeutta, jotta uskoltaisivat toteuttaa unelmansa. Ja yrittäjinä he kaikki olisivat aivan varmasti paljon onnellisempia kuin nykyisessä ”kahdeksasta neljään oravanpyörätyössään”. Näin ainakin kolme yrittäjäystävääni ovat.

    Yrittäminen ei aina ole mitään herkkua, toisinaan se kaataa työtaakan alle ja uuvuttaa. Mutta on huomattavasti enemmän niitä päiviä, jolloin aurinko paistaa yrittäjälle, vaikka ulkona on kylmä ja sataa räntää. Juuri niinä päivinä sitä ei voisi kuvitella vaihtavansa mihinkään ”palkkatyöhön”.

    Monet ovat tyytyväisiä siihen, että suurissa yrityksissä he ikään kuin hukkuvat massaan, vellovat muiden joukossa. Jakavat samaa kollektiivista vastuuta ja tekevät vain sen, mikä on ihan pakko tehdä. Ja ovat tyytyväisiä itseensä, ovat mielestään ansainneet palkkansa. Todellisuudessa monet tekevät juuri ja juuri vain sen, ettei pomo pääse sanomaan että jotain on jäänyt tekemättä.

    Olen miettinyt sitä, että noissa mainituissa suurissa yrityksissä työskentelevät voisivat kysyä itseltään, että ottaisivatko ”itsensä kaltaisen” töihin ja maksaisivatko ”itselleen kaltaiselle” palkkaa jos olisivat itse yrittäjiä. Tekevätkö ihmiset parhaansa suurten yritysten palveluksessa? Eivät varmasti… No ehkä siksi, että suurten yritysten omistus on ”kasvottomien pörssinaamareiden” takana.

    Juuri tuossa edellä mainitusta syystä minun mielestäni yrittäminen on niin huippu juttu, että siinä on vastuussa vain ja ainoastaan itselleen. Palkkaa ja menestystä saa juuri niin paljon kun on valmis tekemään. Yrittäjä on vastuussa vain itselleen.

  17. Jep. Mun entinen pomo oli juuri näitä kavereita jotka huhki 12 tuntisia työpäiviä, sitten valitti kun on stressiä eikä pitänyt lomia. Todellisuudessa kuitenkin firmalla meni tajuttoman hyvin ja homma oisi kyllä säilynyt nousujohteisena vähemmälläkin huhkimisella, mutta kun työstä tulee harrastus niin se on helposti menoa, hyvässä ja pahassa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Euro olisi paras innovaatioseteli

Elinkeinoministerimme Olli Rehn on nero. Hän on keksinyt eurolle paremman vaihtoehdon. Se on nimeltään innovaatioseteli. Tarkoitus on potkia vauhtia pienten ja keskisuurten yritysten innovaatiotoimintaan. Niiden pitäisi

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Nyhtökauran hinnoittelu meni pieleen

Hesari kertoi nyhtökaurayrittäjä Maija Itkosesta pari päivää sitten (17.9.2016). Lehti ylisti tuotetta estotta: ”HARMAANRUSKEASTA hakkeluksesta on tullut Suomessa tänä vuonna myyttinen elintarvike, jota jahdataan suu vaahdoten kaupasta toiseen.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.