Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Lotto- vai työvoitto, osa 1

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Asiantuntijan tai yrittäjän on jaksettava junnata samaa asiaa vuosikausia. Vain siten kertyy niin syvällistä osaamista, etteivät kilpailijat ehdi saada häntä kiinni. Pikavoitot ovat harvinaisia poikkeuksia.

Juttelin muutamia vuosia sitten Markon kanssa. Hän on mainostoimistoyrittäjä. Firman alkutaival oli ollut takkuinen. Kun ensimmäinen vuosi oli paketissa, mieliala mateli pohjamudissa.

Yllättäen 15. kuukauden kohdalla kaikki muuttui! Myyntikäyrä kääntyi Muurmanskin suuntaan. Nykyisin yritys menestyy muikeasti, väkeäkin on töissä jo kymmenkunta.

Marko pohti jälkikäteen, miten noloa olisi ollut, jos hän olisi iskenyt pillit pussiin juuri ennen H-hetkeä. Oli vain viikoista kiinni, ettei niin ehtinyt käydä.

Kommentti osui hermooni erityisesti siksi, että olen itse luovuttanut monta kertaa liian aikaisin.

Ajattelin nuorempana, että ketteryys on yrittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia. No niin se varmasti onkin. Asiakkaiden toiveisiin ja kilpailijoiden metkuihin on reagoitava ripeästi. Muuten bisnes sakkaa.

”Ketterä” oli kuitenkin aivan liian imarteleva nimitys sille, etten malttanut keskittyä mihinkään edes vuodeksi.

Olin kuin liian innokas jäniskoira. Kun silmäkulmassa vilahti jotain, säntäsin uuden kohteen perään. Ja taas seuraavan. Sillä systeemillä koira juoksee itsensä läkähdyksiin ilman saalista.

Nokian ja muutamien menestyneiden yrittäjien esimerkissä on voimaa. Nuoret yrittäjät uskovat nykyisin, että bisneksellä voi todella vaurastua. Monilla on vain epärealistinen käsitys, että se olisi mahdollista vuodessa tai parissa.

Äkkirikastuneet ovat tietenkin poikkeuksia. Useimmiten firmansa myyneet ovat kuitenkin ensin rehkineet jopa vuosikymmeniä. Kun joku sitten tekee kunnon tilin, julkisuusmylly käynnistyy äkisti. Syntyy harha, että yrittäjän jättipotti olisi putkahtanut jotenkin tyhjästä.

Bisnes on kuin säästötili. Kun sinne jaksaa tallettaa pieniä summia vuosikaudet, lopulta saldo kasvaa merkittäväksi. Korolle kasvaa korkoa. Firmaan kumuloituu osaamista, investointeja ja asiakassuhteita.

Jos vaihdat alaa tai strategiaa liian usein, nollaat suuren osan ”säästöistäsi”. Yhteen bisnekseen rakentamasi esite vanhenee sillä sekunnilla, kun muutat suuntaa. Joudut hankkimaan taas uuden asiakaskunnan. Suuri osa prosesseista menee uusiksi. Paljon hyviä tuloksia valuu hiekkaan.

Suomalaiset ovat lottokansaa. Itse uskon yhä enemmän työvoittoihin – ehkä Siperia on jo sen verran opettanut. Lotossa täysosuman todennäköisyys on 0,0000065 prosenttia. Se tarkoittaa, että yksi ruudukko runsaasta 15 miljoonasta voittaa.

Todennäköisyys, että kuolet vuoden sisällä liikenneonnettomuudessa on kymmenkertainen verrattuna siihen, että voittaisit tällä viikolla lotossa. Jos et usko menehtyväsi hirvikolarissa, miksi sitten uskoisit voittavasi arpajaisissa?

Riippuu tietysti, mitä yrittäjä pitää onnistumisena – eihän sitä tarvitse mitata yksin rahassa. Mutta jos tarkoitus on vaurastua, työvoitto on oikea valinta. Kärsivällisesti pakertava pääsee maaliin tuhansia kertoja todennäköisemmin kuin uhkapeluri.

Marko Pyhäjärvi kirjoittaa osuvasti, miten monet menestyvät blogit ovat kääntyneet nousukiitoon vasta vuosien ahkeroinnin tuloksena. Moniko jaksaa naputella juttuja nälkäpalkalla esimerkiksi 50 kuukautta putkeen? Sellainen sitkeys erottaa miehet pojista.

Viime viikolla eräs ohjelmistoyrittäjä kertoi, että hänen pisin yksittäinen myyntiprojektinsa oli kestänyt yli 8 vuotta. Lopulta asiakas ei enää jaksanut vastustaa. Tilaus tuli kotiin.

Ketteryys ei tarkoita kärsimättömyyttä tai luovuttamista. Pidä kurssisi edes likimain samana vuosia. Vain siten firmaasi ehtii kertyä kriittinen massa osaamista, referenssejä ja toimivia prosesseja.

8 vastausta

  1. Erittäin osuvaa tekstiä Jari!

    Kuvaamasi toiminta, eli opportunistinen ajattelu, on varmasti monen alkavan yrittäjän ”perisynti”. Moni tekee Internet-liiketoiminnassaan sen virheen, että vertaa itseään muihin. Ameriikan miehet tekevät isoa tiliä ja siitä pidetään kovasti ääntä, jolloin opportunisti ajattelee olevansa väärällä uralla ja hyppää toiselle, todennäköisesti potentiaalisemmalle uralle.

    Toki liikeideaa kannattaa miettiä ja testata paperilla pitkäänkin ja täytyy olla valmis hyväksymään mahdollinen virhevalinta. Mutta jos fiilis on, että tämä voisi oikeasti toimia, niin kannattaa pysyä sitkeästi sillä polulla ja fokusoitua saattamaan se YKSI juttu menestykseen. Sen jälkeen tulee tietysti toinen ja kolmas, mutta yksi kerrallaan.

    Jari, jos sallit pienen promotoinnin blogissasi niin suosittelen lukaisemaan ajatuksiani myös kärsivällisyydestä ja peräänantamattomuudesta.

    https://markopyhajarvi.com/blog/2008/05/12/ketka-ovat-kaksi-tarkeinta-ystavaasi-internet-liiketoiminnassa/

    Btw: aika huikea juttu tuo 8 vuoden myyntiprojekti 🙂

  2. Todella hyvää tekstiä!

    Vähän korjaisin eli onhan näitä puskasta ponnistajiakin nähty (senttihuutokaupat, pikavipit..). Mutta nämä taitavat olla enemmän puolen vuoden trendejä kuin mitään sen suurempaa, vai ovatko?

  3. Thomas,

    Kiitos osuvasta kommentistasi! On kieltämättä totta, että esimerkiksi pikavippibisneksellä muutamat vikkelimmät yrittäjät ehtivät tahkota ilmeisen mukavat voitot. Nyt kilpailijoita on jo kymmeniä, joten tulot saattavat olla hiukan tiukemmassa.

  4. Wautsi / Marko,

    Puhut blogissasi silkkaa asiaa. Olen jättänyt pariinkin otteeseen miljoonia (markkoja) pöydälle siksi, ettei kärsivällisyys ole riittänyt edes muutaman vuoden määrätietoiseen pakertamiseen.

    Bisneksillä on taipumusta edistyä hyppäyksittäin. Pitkäkin tasainen (taantumalta ja takapakilta tuntuva) jakso saattaa päätyä aikanaan loikkaan, joka vie firman aivan uudelle tasolle. Niiden välimaastossa pinnan pituus todella mitataan.

  5. Terve,

    mulla näköjään jäi vahingossa väärät yhteystiedot edelliseen kommenttiin. Eipä se mitään, tuo Wautsi on minun toinen ”suomi-blogini”.

    Olen samaa mieltä noiden ”puskasta ponnistajien” suhteen, eli nuo ovat lyhyen aikavälin juttuja joilla voi tehdä hyvät voitot muutaman vuoden aikana. Niistä ei taida kuitenkaan kymmenien vuosien kasvavaa liiketoimintaa saada aikaan. Eipä siinä, liiketoimi se on lyhyenkin aikavälin bisnes. Pääasia että on kannattava. Pikavippipuolella tosiaan taitaa olla jo kovasti kilpailua. Siellä pärjää nyt ne jotka ovat onnistuneet luomaan nimeä ja joiden verkkosivujen hakukoneoptimointi on onnistunut, sillä liikennehän sinne tulee pääasiassa hakukoneista, olettaisin.

    Jari, kiitos! Mukava kuulla että olet samalla aaltopituudella blogissani kirjoittamien ajatusteni kanssa. Yhdyn myös viimeiseen kommenttiisi, eli pitkäjänteisyys yleensä palkitaan. Minusta pitkällä aikavälillä menestymisessä kyse on oppimisesta ja opitun soveltamisesta liiketoiminnassa, mutta myös bröndin kehittymisestä ja oman aseman löytymisestä markkinalla. Ainakin Internet-liiketoiminnassa se tuntuu olevan näin.

  6. ”Suomalaiset ovat lottokansaa. Itse uskon yhä enemmän työvoittoihin – ehkä Siperia on jo sen verran opettanut.”

    Erinomaisesti sanottu. Tämä mentaliteetti pitäisi saada leviämään laajalle. (Itselleni on muuten käynyt lähiaikoina hieman kuten mainitsemallesi Markolle;)

    Niin, ja Seth Godinin ”The Dip” kannattaa tietysti lukea!

    Mitä taas tulee näihin pikavippeihin ja _varsinkin_ senttihuutokauppoihin, tällaisilla ideoilla on todellakin mahdollista saada pikavoittoja. Mutta tällaisissa liiketoimissa tuntuu kovin usein olevan yhdistävänä tekijänä eettinen kestämättömyys.

  7. Hyvää tekstiä taas.. Ketteryydellä voitaisiin siis tarkoittaa pikemminkin taktista osaamista. Tämän voisi siis kiteyttää vaikka niin että kerran hyväksi hiotussa strategiassa tulisi pysyä koko ajan, mutta sen sijaan kehittää jatkuvasti uusia taktisia kuvioita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

fossiili-3
Jari Parantainen

Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.