Yrittäjillä, johtajilla ja asiantuntijoilla on yhteinen ongelma. He eivät uskalla olla tyhmiä. Siitä seuraa paljon harmia. Aikaa ja rahaa kuluu turhaan. Joskus tulee jopa ruumiita.

Jälleenmyyjän markkinointijohtaja halusi periä osan kampanjakuluista päämieheltään. Hän kutsui tehtaan edustajan aamupalaveriin ja selitti, millainen lanseeraus olisi luvassa.

Valmistajan heppu oli innoissaan. Hän nyökytteli ja kirjoitti muistiinpanoja niin että paperi savusi.

Iltapäivällä saman jälleenmyyjän toinen johtaja sai puhelun. Keskustelun aihe oli yllättävä.

Kävi ilmi, ettei aamuinen vieras ollut tajunnut markkinointijohtajan kertomasta oikeastaan mitään. Mutta hän ei tietenkään ollut kehdannut sanoa sitä suoraan. Sen sijaan hän oli vain teeskennellyt ymmärtävänsä.

Viitisentoista vuotta sitten sain usein nauttia ihan päinvastaisesta esityksestä. Olin osastonvetäjänä PC-tukkurilla. Esimieheni, toimitusjohtaja Pertti “Pepe” Ervi oli armoton. Jos hän ei ymmärtänyt vastapuolen turinasta jotain, hän kyllä uskalsi kertoa sen.

Opin kantapään kautta, että Pepeä oli turha yrittää sumuttaa epämääräisillä höpinöillä. Niin oppivat muutkin hänen alaisensa. Jokainen meistä tiesi, että kaikista selityksistä jäi kiinni joka tapauksessa. Se tehosti toimintaamme varmasti enemmän kuin yksikään bonusjärjestely.

Kerran Englannista marssi firmaamme pari siirtomaahenkistä prosessorivalistaja Intelin edusmiestä. Heillä oli meille takapajulan porukoille bisnesehdotus.

Saimme kuulla itsevarman esityksen, josta ei kauniita PowerPointeja puuttunut.

Kun Ervi oli riittävän monta kertaa kysynyt tyhmiä kysymyksiä, kävi ilmi, etteivät pukuäijät tienneet lainkaan, mistä olivat tulleet puhumaan.

Egot romahtivat savuaviksi raunioiksi. Vieraat köröttelivät noloina takaisin lentokentälle ja hakivat uutta vauhtia sumujen saareltaan.

Tyhmyys säästäisi jopa ihmishenkiä. Jälkikäteen on havaittu, että esimerkiksi satojen lentomatkustajien henki olisi todennäköisesti säästynyt, jos vain perämies olisi uskaltanut kysyä kapteenilta typerän kysymyksen. Nykyisin tyhmyyden harjoittelu kuuluukin lentohenkilökunnan koulutukseen.

Tietenkin aidosti tyhmillä ja fiksusti tyhmillä kysymyksillä on vissi ero.

Joulukuun vaihteessa 2003 Atlantin yllä eräs British Airwaysin reittilennon kapteeni hieraisi silmiään. Hän äkkäsi tuntemattoman sinivalkoisen Boeing 747:n lentävän läheltä konettaan.

Kapteeni otti radioyhteyden jumboon ja sanoi ällistyneenä  “Näinkö juuri Air Force -ykkösen?”

Vastaus tuli hetken päästä: “Tämä on Gulfstream 5” (= pieni bisnesjetti).

BA:n lentäjä oli kotvan hiljaa ja tajusi sitten. Hän sanoi vain: “Ai jaa”.

Viestin tärkein ominaisuus on sen ymmärrettävyys. Vaikka vastuu on viestin lähettäjällä, kuulijakin voisi hiukan auttaa. Ryhdy siis reippaasti ammattityhmäksi. Kysy niin monta kertaa, että ymmärrät. Paitsi että se on hauskaa, se säästää rahaasi ja aikaasi.

Lähde: CNN.com 2.12.2003, Air Force One kuljetti George Bushia salaisella lennolla Bagdadiin.