Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Housut pois

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Asiantuntija on koulutuksensa uhri. Hänet on valmennettu kriittiseksi. Mitä terävämpi tyyppi, sen enemmän hän osaa keksiä syitä, miksei mikään ole mahdollista.

Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä olin Oulun yliopiston leivissä tutkijana Tekesin rahoittamassa automaatioprojektissa. Silloin vähän yli kaksikymppisenä sain kontolleni ensimmäisen alaiseni.

Tarkalleen ottaen en ollut virallisesti hänen esimiehensä. Pikemminkin olimme työpari.

Mutta olin joka tapauksessa meistä kahdesta kokeneempi ohjelmisto- ja elektroniikkasuunnittelija. Siksi tehtäväni oli päättää, mitkä ohjelmistoprojektimme osuudet olivat hänen vastuullaan.

Rakensimme älyä automaattiselle trukille niin, että se osasi siirrellä metallinpaloja konepajan varastosta työstökoneille ja hitsausroboteille mahdollisimman nopeaa reittiä.

Huomasin pian ällistyttävän asian. Kollegani oli vähän väliä jumissa. Homma ei edennyt mihinkään.

En ollut ihmeissäni siitä, että jokin ohjelmistomme tai laitteemme osa tilttasi. Se on jokaisen tuotekehittäjän arkea aamusta iltaan. Pikemminkin olisi ollut outoa, jos jokin värkki olisi kerrankin toiminut toivotulla tavalla alusta alkaen.

Mutta työparini ongelma oli se, ettei hän keksinyt tapoja esteiden ohittamiseksi. Hän vain toljotti epätoivoisena koodirivejä, jotka eivät toimineet.

Jouduimme aloittamaan työpäivämme monta kertaa niin, että luettelin hänelle ensimmäiset puoli tusinaa mieleeni tulevaa vaihtoehtoista reittiä. Toistin hänelle kerta toisensa jälkeen samaa:

Aina on jokin tapa, jolla ongelma ratkeaa – ihan aina!

Emme sentään olleet kehittämässä fuusioreaktoria tai materian telesiirtojärjestelmää. Kyse oli ihan arkisesta insinöörityöstä.

Sitä paitsi kyseessä oli vuosikurssini opiskelija, joka oli aivan selvästi itseäni lahjakkaampi (siihen ei tosin paljon vaadita). Mutta kyse ei ollut siis siitä, ettei hänen järkensä olisi riittänyt. Päinvastoin.

Kyse oli ihan selvästi asenneongelmasta.

Olen törmännyt vastaaviin jumittajiin satoja kertoja myöhemmin. Heitä löytyy joka alalta. Ensimmäinen reaktio on aina sama: ”Kyllä minä muuten, mutta kun se ei ole mahdollista!”

Epäilemättä tunnet näitä tyyppejä itsekin. Kun kylppärin viemäri on tukossa, äijä väittää vaimolleen, ettei sitä ole mahdollista avata niistä ja noista syistä ja seliseli.

Ei ole sopivia työkaluja ja rautakauppakin on jo kiinni. Sohva ja Arska-elokuva houkuttaa paljon enemmän.

(Itse en ole moiseen koskaan syyllistynyt. Mutta olen kuullut, että jotkut muut ovat näin tehneet.)

Osin syynä lienee asiantuntijan koulutus. Häntä on valmennettu kriittiseksi vuosikausia. Siksi spesialistin mieleen putkahtaa aina kymmenen hyvää syytä, miksi jokin uusi idea on huono tai suorastaan kelvoton.

Asiantuntija saattaa sanoa esimerkiksi, että ”kirjaa ei ole mahdollista kirjoittaa 30 tunnissa”.

Hyppäsin keskiviikkona neljän junaan. Tarkoitukseni oli yöpyä Savonlinnassa, koska vetovastuullani oleva koulutuspäivä alkoi aamulla jo kello 8.

Nappasin asemalta mukaani puolimetrisen kanapatongin. Junassa vuorasin koko lähialueeni lautasliinoilla kaiken varalta. Mutta tunari kun olen, sekään ei auttanut.

Kohta housuillani oli pari komeaa, kirkkaankeltaista tahraa!

Curry on paitsi hyvää, myös tömäkkää väriainetta. Kun se on kerran päättänyt tarttua kankaaseen, siinä se myös pysyy.

Varavetimiä ei ollut mukana. Saapuisin Savonlinnaan vasta yhdeksän maissa illalla, joten kaupat olisivat jo kiinni.

Siitä olin kuitenkin ihan varma, etten halunnut kuulijoiden tuijottavan koko ajan etumustani seuraavan päivän seminaarissamme.

Otin iPhonen esiin ja googletin Savonlinnan Sokoksen numeron. Pyysin vaihteesta miesten vaateosastolle. Puhelimeen vastasi Leena Kilpeläinen.

Kysyin häneltä, olisiko hyllyssä Dockerseja. Muistelin housujeni koon*.

”Kyllä löytyy”, kuului Leenan vastaus.

Kerroin tilanteeni. Olisin Savonlinnassa vasta myöhään illalla. Olisiko siis mahdollista, että ostaisin housut näin puhelimitse ja joku kiikuttaisi ne hotellini vastaanottoon?

”Kyllä onnistuu”, Leena vastasi.

Voi pyhät pyssyt, ajattelin. Ei voi olla totta!

Kerroin tuolle enkelille luottokorttini numeron. Hän lupasi huolehtia loput.

Kun illalla olin perillä, housut odottivat respassa siististi nimelläni varustetussa muovikassissa! Housut pois vain ja uudet jalkaan.

Montako miljoonaa syytä Leena olisi voinut keksiä, joiden vuoksi toiveitani olisi ollut täysin mahdoton toteuttaa?

Ne olisivat sitä paitsi olleet aivan oikeutettuja. Ei hänen olisi missään tapauksessa tarvinnut hyväksyä luottokorttitilaustani puhelimitse. Eikä kenenkään olisi ollut pakko lähteä parin kilometrin matkalle hotellilleni.

Ei siihen olisi ollut nokan koputtamista. Tarvittaessa joku olisi keksinyt vielä loputtomasti lisää esteitä ja vaikeuksia.

Mutta Leena Kilpeläinen ei alkanut heti pohtia, miksei mikään ole mahdollista. Sen sijaan hän päätti saman tien, että oli mikä oli, hän hoitaa asiakkaansa murheet.

Voi kunpa kaikki ihmiset olisivat leenoja!

Lähde siitä, että aina on olemassa jokin keino. Älä tuhlaa omaa ja toisten aikaa sen pohtimiseen, miksei mikään kuitenkaan onnistu.

* Miehet kuulemma arvioivat aina puolisoidensa kuppikoon miten sattuu. Mutta vaivaa katteeton optimismi muutenkin. Uudet Dockersini olivat vyötäröltä kahta kokoa liian pienet.

21 vastausta

  1. Olen yli viikon ajan yrittänyt ostaa Fonectalta ProFinderB2B-palvelua. 2 puhelinkeskustelun ja 1 tapaamisen jälkeen en ole siinä vieläkään onnistunut. Nyt myyjä selvittää, voiko minun yritykseni kaltaiselle toimijalle myydä ko. palvelua haluamaamme tarkoitukseen. Voi se ostaminenkin joskus olla vaikeaa vaikka rahat olis kourassa. Hohoijjaa…

  2. Veikkaan että osasyynä ”saamattomuuteen” on koulussa…

    Koulussa opetetaan että virheitä ei saa tehdä, ensimmäisellä yrityksellä pitäisi saada paras tulos/numero.

    Tämä sitten ehkä toistuu oikeassa elämässä:

    a) Kannattaa sanoa suoraan ”ei”, kuin yrittää tehdä jotain hienoa ja mahdollisesti tehdä virheen.

    b) Kannattaa vaivautua synkkyyteen ja haukkua itseään, kun jokin ei ensimmäisellä kerralla mennytkään nappiin, niin pääsee helpommalla.

    Loppuun haluan pistää lainauksen itse Rocky Balboalta:

    ”But it ain’t about how hard you hit; it’s about how hard you can get hit, and keep moving forward. How much you can take, and keep moving forward. That’s how winning is done.”

  3. Kollegan ongelma voi johtua myös koulun kangistamista projektitaidoista. Turhan moni akateeminen asiantuntija jäätyy, kun pitäisi itsenäisesti hallita vähänkään isompia kokonaisuuksia. Ei yksinkertaisesti tiedetä mistä aloittaa.

    Terve kriittisyys ei haittaa suorittamista. Haitallisempaa on jäädä odottamaan, että joku muu kertoo aina mitä seuraavaksi pitää tehdä. Moni oppilaitos taitaa valitettavasti edelleenkin koulia kasvattinsa sellaiseen työskentelytapaan.

  4. Tuolla samaisella reissulla Savonlinnassa hyppäsin aamulla taksiin varttia vaille kahdeksan. Ensimmäiseksi olisi pitänyt heittää u-käännös. Kuitenkin Olavinkatua pitkin tuli vastaamme katkeamaton jono autoja.

    Kuski sanoi, että on aivan turha yrittää väliin, koska paikalliset kuljettajat eivät kuitenkaan väistä.

    Siinä sitä sitten istuskeltiin. Meni minuutti, meni kolme. Lopulta sanoin kuskille, että nyt on pakko lähteä. Muuten myöhästyisin.

    Hän yritti piipittää jotain vastaan. Mutta eihän siinä auttanut kuin ystävällisen määrätietoisesti painostaa hänet kääntämään autonsa poikittain.

    Joku jonossa ajavista pysäytti heti. Pääsimme liikkeelle.

    Olipahan vain esimerkki siitä, miten arkoja ja suorastaan ylikilttejä monet ovat. Toki kilttejä ihmisiä saisi olla enemmän. Mutta toisaalta se näyttää vievän aloitekyvyn.

    Tämäkin vanha herra lopulta vielä pyöristi oma-aloitteisesti hintaa alaspäin ja pyyteli hidasteluaan anteeksi.

  5. Jouni & Toni,

    Saattaa tosiaan olla, että koulu valmentaa oppilaitaan lammaslaumaksi, armeijasta puhumattakaan.

    Ehkä se ennen oli hyvä tavoite, kun yritykset tarvitsivat joukoittain nöyriä puurtajia. Nykyisissä töissä oma-aloitteisuuden puute on vakava haitta.

    Opiskeluaikoinani pääsin kesätöihin Oulujoki-yhtiön (lue: Imatran Voiman) leipiin puhelin- ja kaukokäyttöjärjestelmiä asentavien miesten porukkaan. Samaan ryhmään sattui eräs hiukan vanhempi opiskelija.

    Hänen mottonsa oli mainio: ”On aina helpompi pyytää anteeksi kuin pyytää lupaa.”

    Näin käytännössä toimimme. Ensin teimme luvatta niin kuin oli järkevintä. Sen jälkeen otimme vastaan haukut pomoltamme. Ja lopuksi pyysimme anteeksi.

    Kaikki olivat tyytyväisiä. Tuloksia syntyi ilman, että byrokratia pääsi hidastamaan toimiamme liiaksi. Toisaalta esimiehet tunsivat tehneensä työnsä, kun he olivat saaneet laittaa meidät kapinalliset ruotuun.

  6. Pekka,

    On aika mainio yhteensattuma, että olet törmännyt tuohon Fonecta-ongelmaan. Yritin nimittäin ostaa samaa palvelua kuin sinäkin. Eihän siitä mitään tullut. Esteradalle jäimme.

    Myyjä ei lopulta osannut kertoa selkeästi, missä vaiheessa ostamamme kontaktitiedot muuttuisivat omiksemme. Tuntui aivan älyttömältä ajatukselta, että koko markkinointitietokantamme perusta olisi jotenkin maailman loppuun saakka Fonectan omaisuutta. Maksaisimme vuosimaksuja siis vielä sittenkin, kun olisimme jo jalostaneet sisältöä omien kampanjoidemme palautteiden perusteella.

  7. Luvallasi siis kysyn:

    Jari, mihin me laskemme tuota lähtölaskentaa?

    Tai ehkä oikea kysymys lienee sittenkin seuraava:

    Jari, mihin ja miksi sinä lasket tuota lähtölaskentaa?

  8. Taas kun pääsee itteänsä kehumaan, niin on pakko laukoa tämäkin. Oikeasti olemme ottaneet yhtiökumppanin kanssa sen linjan, että ei ole työtä, jota vaikeusasteen takia ei tarjottaisi. Sehän kävisi ihan pirusti ammattiylpeyden päälle. Niin ja mitä hankalampi asiakas, sitä sitkeemmin yritän hymyillä. No tietysti rajansa silläkin, jos homma muuttuu kiusaamiseksi.

  9. ”Kyse oli ihan selvästi asenneongelmasta.” Hm. Eli kyse on vain asenteesta Olenkin aina pohtinut, millä ihmeellä saisi noi ihmiset käyttämään aivojaan, kun ne kerran on siellä päässä.

    Minusta koulusysteemi tappaa osaltaa tätä itsenäistä päätöksentekoa. Annetaan tehtävä 1, 2, 3 ja 4, tehkää ne tiistaiksi. Tehtäviin vastauksen saa kun lukee kirjasta sivut 2-10.

    Missä vaiheessa pitää oikeasti ajatella? Ainoa prosessointi on se, että ymmärtää, mitä kirjoittaja on yrittänyt sanoa. Tämä on monelle liiankin helppoa.

    Tietysti kotitehtäviin on vain yksi ratkaisu. Vaikeus on monesti arvata, mikä on opettajan mielestä oikea ratkaisu. (Uskomatonta mutta jokaisessa koulutusportaassa ala-asteelta yliopistoon asti on ollut aina joku ope tai proffa, joka ei hyväksy asiaa uudelta tavalta lähestyviä ratkaisuja, vaan pitää kirjoittaa melkein sanasta sanaan, mitä kirjassa kerrotaan ja sillä saa kympin). Eli on oikeita ja vääriä ratkaisuja ja vääristä rankaistaan.

    Noh, minua ei hirveästi haittaa niin pitkään, kun saan palkkapreemiota siitä, että ajattelen, puhun ja ennenkaikkea toimin niinkuin parhaaksi näen, koska kukaan muu ei uskalla. 😛

  10. Kerrankin oikea fiksu ihminen. Siis sellainen joka ajattelee omilla aivoilla, eikä mene ainakaan omien ohjeittensa mukaan massan mukana. Olen aina lentokoneessa miettinyt juuri samaa ongelmaa, että mihin kaikilla on kiire,koska ei siinä käytävässä ole niin kivaa seisoa sitä 5 minuuttia tai 10 minuuttia. Mutta olen tullut siihen lopputulokseen ihmisen laumasieluisuudesta, että suurin osa haluaa elää oman mukavuusalueensa sisällä,jolloin ei tule kyseenalaistettua vallalla olevia systeemejä. Suurimmalle osalle ajattelu on työtä, ja työtä ihminen ei tee jos palkkio ei mielestään ole sen arvoinen.

  11. Hei kaverit,

    Kertokaa minulle, miten on mahdollista vastaan ottaa luottokorttitilaus puhelimitse ilman mahdollisuutta todentamiseen? Tai siis se kuittauspuoli. Minusta tuntuu, että Leena taisi rikkoa luottokunnan tiukkoja ohjeistuksia tämän asian suhteen. Siinä olisin minä antanut Leenalle fudut jos tapauksesta olisi noussut suurempi haipakka. Se soittaja olisi nimittäin voinut olla vaikka George Clooney.

    1. Moi Izmir,

      Kiitos kommentistasi! Kuten ehkä alkuperäinen juttuni vihjaa, näkökulmasi on näyte juuri sellaisesta nuttura tiukalla -virkamiesasenteesta, jota siedän hyvin huonosti.

      Myyjä tuskin onnistuu urallaan kovin kaksisesti, jos hän aina pohtii järjestyssääntöjä ensimmäiseksi. Ehkä tässäkin tapauksessa kannatti ottaa 80 euron riski. Sen suuruisesta rikoksesta ei Suomessa pitäisi saada kenenkään potkuja – tai sitten kohtuuden käsite on aivan hämärtynyt. Asia voisi olla toinen, jos Leena olisi vähänkään tavoitellut omaa hyötyään. Nythän hän ajatteli vain asiakkaansa etua.

      Hyvä Leena ja kaikki hänen hengenheimolaisensa! Käyttäkää aivojanne vastakin! Rikkokaa byrokraattien pikkusieluisia sääntöjä, jos hyvä palvelu sitä edellyttää!

  12. Moi Jari,

    kommentistasi Izmirille: olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tosin, valitettavasti, Suomi on mielestäni esimerkkimaa siitä kuinka byrokratia tappaa luovuuden ja jopa maalaisjärjen. Vaikka homogeenisyytensä vuoksi se voisi olla esimerkkimaa kuinka asiat voitaisiin hoitaa fiksusti, luoden säännötkin sellaisiksi, että ne palvelevat osapuolia eivätkä byrokraattia. Ne kun väkisinkin vieraantuvat reaalielämästä ajan kanssa.
    On haastavaa pysyä ajan tasalla mitä ko alueella oikeasti tapahtuu, byrokraateilta kun usein puuttuu kentälle tulemisen ja alueen kulttuurin lukemisen taito/halu. Tuosta tietysti voitaisiin jatkaa, että tämä pätee alalla kuin alalla: jollet ole siellä sisässä niin et voi todella tietää mitä siellä tapahtuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.