Suomessa on nähty viime vuosina monta kertaa, mikä saa yrittäjät innostumaan. Se on raha. Ikävä kyllä moinen motiivi on suuren enemmistön mielestä aivan sietämätön.

Miksi joku haluaa kasvattaa yritystään? Sehän merkitsee kovaa työtä. Mikä siis potkii eteenpäin?

Tässä muutamia yleisimpiä syitä:

  1. Yrittäjä haluaa näyttää menestyksensä muille. Onnistuja saa valtaa ja mainetta. Se tekee hyvää itsetunnolle. Koulukiusattu pääsee kuittailemaan riivaajilleen. Menestyjä voi myös nousta sosiaaliryhmästä toiseen.
  2. Firman kasvattaminen saattaa olla jo sinänsä hauskaa. Se on vaikea projekti ja pelien peli. Innokas puurtaja pääsee ratkomaan loputtomasti toinen toistaan hankalampia ongelmia. Moni saa tyydytystä älyllisistä haasteista. Vielä ripaus kilpailuhenkeä, niin kasvuyrittäjähän se siinä.
  3. Kasvu saattaa tuottaa paljon rahaa. Seteleillä on hyvä kuitata edellisen laman velat. Euroilla voi ostaa hankalan yhtiökumppanin ulos. Hillo tuo turvallisuutta ja lisää vaihtoehtoja. Sillä saa kaupasta palkintoja. Flaksikin petraantuu kummasti.

Mihin näistä kolmesta motiivista poliitikko voi vaikuttaa?

Toisten ihailua mahdollisimman paljon janoavia narsistisia yrittäjiä on vaikea tehtailla. Eikä bisneshenkilöiden arvostus kohene käskemällä.  Taitaa olla siis tekemätön paikka.

Sama pätee toiseen vaihtoehtoon. Vain harvat todella nauttivat peleistä ja riskeistä kaukalon ulkopuolella. Useimmat ovat kuitenkin penkkiurheilijoita ja perässähiihtäjiä. Sellaista terapialaitosta maahamme tuskin syntyy, joka voisi muuttaisi suomalaisen ominaispiirteitä tai temperamenttia.

Sen sijaan kolmanteen linjaan ministeri voi vaikuttaa. Hän voi palkita menestyviä yrittäjiä rahalla. Eikä millä tahansa valuutalla.

Houkuttimena on käytettävä nimenomaan veroporkkanaa.

Käytännössä menetelmää on testattukin. Kuvio toimii oikein hyvin.

Vuoden 1993 alusta yritysten voittoja alettiin verottaa merkittävästi aikaisempaa kevyemmin. Pääomatuloprosentti putosi 25:een.

Seurauksena oli muun muassa se, että vuonna 1995 osakeyhtiöistä kertyvät valtion verotulot kasvoivat jo 10 miljardiin euroon. Summa kaksinkertaistui vuodesta 1998, jolloin verokanta oli vielä ankara 50 prosenttia.

Pian uudistuksen jälkeen verottaja huomasi järkyttävän ilmiön: tuhannet ammattilaiset siirtyivät vaivihkaa yrittäjiksi. Suomeen syntyi lukuisia pieniä yhtiöitä, jotka alkoivat tarjota palvelujaan suuremmille putiikeille.

Eri alojen asiantuntijat ryhtyivät toimimaan loogisesti. Pienten osakeyhtiöiden omistajat pyrkivät muuttamaan palkkatulojaan pääomatuloiksi, jotta he selviäisivät pienemmillä veroilla.

No sehän ei tietenkään käynyt päinsä. Kansan kateus nosti päätään. 

Verovirasto päätti, että moinen keinottelu täytyy suitsia välittömästi. Niinpä se alkoi purkaa osakeyhtiöitä tavalla, jota moni piti suorastaan lainvastaisena. Miljoonamätkyjä paukahteli sinne tänne melko satunnaisen tuntuisesti.

(Keskustelu tästä samasta asiasta on virinnyt viime aikoina uudelleen. Syynä ovat olleet yksityiset lääkäriasemat, jotka ovat alkaneet maksaa osakkailleen osinkoja tavallisen palkkatulon sijaan.)

Vuosituhannen vaihteessa oli vuorossa uusi näytös. Silloin lukuisat äkkirikastuneet it-miljonäärit saivat opetuslapsia. Jokainen teekkari oli perustamassa omaa puljuaan, koska vaurastuminen alkoi tuntua todelliselta vaihtoehdolta.

Tuorein esimerkki rahan voimasta on WinCapita-pyramidihuijaus. Kun appiukko alkoi yhtäkkiä haalia kymppitonnien tuottoja “valuuttakaupasta”, pakkohan vävyn oli seurata esimerkkiä. Tutuille kuin tyhjästä tupsahtanut varallisuus oli suorastaan sietämätöntä.

Lähihistoriasta on siis näyttöä siitä, että raha saa laiskankin liikkeelle.

Mikä sitten mättää? Jos uusia yrittäjiä olisi näin helppo kannustaa, miksei sitten vokotella veroetujen voimin vaikka kaikki suomalaiset pienyhtiöidensä toimitusjohtajiksi?

Luulisi nimittäin, että firmoja kannattaisi käynnistää niin paljon kuin mahdollista. Siten niistä jalostuisi myös mahdollisimman monta kasvuyritystä.

Kyllähän se muuten, mutta kun ihmisen pää ei toimi niin. Lue juttu nimeltä Tulos ei koskaan ratkaise.

Esimerkki kertoo, mistä on kyse. Edelleen liian moni suomalainen on sitä mieltä, että muut eivät saa saada enemmän kuin hän itse. Ei vaikka siinä pelissä kaikki saattaisivat voittaa. Eikä sittenkään, vaikka yrittäjäksi heittäytynyt kuinka puurtaisi enemmän tai riskeeraisi omaisuutensa.

Vastaavasta asenteesta on tuore esimerkki Etelä-Euroopasta. Ammattiliitoilla oli kaksi vaihtoehtoa syyskuussa Italiassa. Joko kansallinen lentoyhtiö Alitalia menisi konkurssiin. Tai sitten 3000 työntekijää pitäisi sanoa irti.

Ay-väki valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Mieluummin kaikille potkut. Muuten toiset olisivat saattaneet saada enemmän kuin toiset.

Suomalainen saa lisää kasvuyrityksiä heti, kun hän on valmis sietämään naapurin menestystä.