Lääkelaitoksen työntekijöiden kommenteista voi päätellä, ettei tuotteistusaate ole koskaan uinut Mannerheimintie 103b:n alaovea pidemmälle.

Näin tuotteistajana on ollut mielenkiintoista seurata Lääkelaitoksen henkilöstön reaktioita, kun päätös viraston pakkosiirrosta Kuopioon on kypsynyt.

Erikoistutkija ja luottamushenkilö Jaana Vesterinen kirjoitti Helsingin Sanomien (16.1.2009) yleisönosastolla sosiaali- ja terveysministeri Sirkka Hyssälälle terveisiä:

Työnantajan edustajana mitätöitte pöyristyttävällä tavalla kaikki nykyisen Lääkelaitoksen työntekijät ja työpanokset toteamalla, että lääkintähuollolle ei ole vaaraa edes siitä, jos kaikki Lääkelaitoksen kaikki työntekijät irtisanoutuisivat Helsingissä.

Vesterisen parkaisu on hyvin tuttu. Olen kuullut sen hiukan eri sanoin kymmeniä kertoja. Sen kiekaisee useimmiten asiantuntija, joka on mielestään korvaamaton.

Mikä on tyypillinen tilanne, joka liipaisee hätäreaktion?

Vastarinta herää täsmälleen silloin, kun työnantaja kertoo ammattilaisilleen, että seuraavaksi olisi tarkoitus tuotteistaa heidän asiantuntemuksensa palvelupaketeiksi.

Tuotteistajan tavoite on muuttaa ainakin osa yksittäisen asiantuntijan osaamisesta monistuvaksi. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pian kuka tahansa vastaavan koulutuksen saanut pystyisi tuottamaan palvelun.

Uutinen syöksee ammattilaisen paniikkiin. Kohta hänestä tulee organisaation vaihto-osa. Spesialisti ei enää pysty pitämään osaamistaan vain omana tietonaan. Hänen valtansa uhkaa murentua.

Lääkelaitos on kouluesimerkki esimiehille – ja etenkin yrittäjille – siitä, miten vaarallinen kokonaan tuotteistamaton bisnes on. Vuosien mittaan kertynyt kokemus tuntuu olevan työntekijöiden, ei suinkaan organisaation omaisuutta.

Jos työttömiksi jäävien virkamiesten näkemykset pitävät paikkansa, Lääkelaitos ei ole tuotteistanut palvelujaan. Kun vanhat osaajat jäävät Helsinkiin, Kuopiossa on aloitettava likimain nollasta.

Jos taas Lääkelaitos olisi tuotteistanut ammattilaistensa opit palvelukonsepteiksi, Kuopioon matkustaisi kouluttajia ja nippu palvelukäsikirjoja. Mapeissa olisi määritelty, miten kukin laitoksen ydinpalvelu on tuotettava.

Kuopiolainen farmaseutti tai lääkäri opiskelisi pumaskaa valmentajan kanssa viikon tai kaksi. Sitten hän käärisi hihansa ja alkaisi toimittaa palvelua (ainakin auttavasti).

Tässä tapauksessa on ilmeistä, ettei aikaisempi viranhaltija ole lainkaan halukas auttamaan seuraajaansa.

Siksi on ihan selvää, että monet hiljaiseksi tiedoksi kutsutut yksityiskohdat katoaisivat matkalla joka tapauksessa. Kaikkea ei kannata dokumentoida.

Toisaalta maailma on pullollaan hienosti tuotteistettuja franchising-konsepteja. Ne monistuvat käsikirjojen ja kouluttajien varassa sujuvasti jopa mantereelta toiselle.

Nyt Hyssälän on liian myöhäistä muuttaa suomalaista virastoa lääkelaitosten monistuvaksi McDonaldsiksi. Lentävä kalakukko meni jo.

Kisko osaaminen yksittäisten ammattilaistesi pääkopasta yrityksesi omaisuudeksi. Muuten otat hurjan henkilöriskin. Tuotteista ainakin tärkeimmät toiminnot monistuviksi palvelukonsepteiksi.