Tiedotusvälineet paljastavat päivittäin lisää vaalitukeen liittyviä uutisia.  Taustalla on ajatus, että julkisuus poistaisi lahjonnan (anteeksi, piti sanoa “täysin laillisen ja hyväksyttävän tuen”) vaikutukset. Todellisuudessa vaikutus saattaa olla päinvastainen.

Pääministeri on taas jäänyt kiinni valehtelusta. Hän on yhtäkkiä muistanut muinaisesta sponsoritapaamisesta yksityiskohtia, jotka eivät aiemmin palautuneet mieleen sitten millään.

Niinpä Matti Vanhanen politrukkeineen julkistaa saamiensa lahjusten (anteeksi, piti sanoa “kaikkia yhteiskunnan sääntöjä ja lakeja noudattavien tukien”) lähteitä päivittäin lisää. Tiedotusvälineet painostavat myös muita puolueita kertomaan rahoittajiaan.

Avoimuudella on tietenkin tavoite. Julkisten lahjusten (anteeksi, piti sanoa “täysin normaalien ja muissakin maissa hyväksyttyjen tukien”) pitäisi menettää tehonsa. Äänestäjät tietävät, kenen pillin mukaan kukin poliitikko hyppii.

Kansalainen voi tehdä omat päätelmänsä ja antaa äänensä jonkun toisen lahjomalle (anteeksi, piti sanoa “täysin pyyteettömästi ja epäitsekkäästi tukemalle”) poliitikolle.

Tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että lahjusten (anteeksi, piti sanoa “suorastaan toivottavien ja kaikin puolin kivojen tukien”) tai muiden riippuvuuksien paljastaminen vain pahentaa tilannetta.

Taloustieteen ja psykologian professori George Loewenstein Carnegie Mellonin yliopistosta on selvittänyt asiaa kokeellisesti.

Tutkimukseen osallistuvat jaettiin kahtia. Osa heistä sai olla sijoittajia. Toiset taas nimettiin neuvonantajiksi. Sijoittajien piti arvata mahdollisimman tarkasti, paljonko purkissa oli kolikoita. Neuvonantajien tehtävä oli opastaa sijoittajia.

Neuvojia evästettiin lisätiedoilla niin, että he todella pystyisivät auttamaan sijoittajia. Kokeella jäljiteltiin tilannetta, joka toistuu oikeassa elämässä miljoona kertaa päivässä. Konsultti auttaa asiakastaan arvaamaan sijoituskohteen todellisen arvon.

Neuvonantajien palkkiot määräytyivät kahdella eri tavalla:

  1. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat saivat sitä paremman palkkion, mitä tarkemmin heidän asiakkaansa arvasivat tölkissä olevien kolikoiden summan.
  2. Toisen ryhmän konsultit saivat sitä enemmän liksaa, mitä suuremman arvion heidän opastamansa sijoittajat esittivät.

Jälkimmäinen tilanne oli tietenkin sellainen, että sijoittajan ja neuvojan intressit poikkesivat toisistaan.

Neuvonantajan kannatti vääntää arviota mahdollisimman suureksi, vaikka sijoittajan arvaus olisi siinä sivussa mennyt aivan metsään.

Lisäksi joissain tapauksissa sijoittajalle kerrottiin, millainen palkkiomalli hänen konsultillaan olisi. Näin sijoittaja voisi varautua siihen, että hänen oppaallaan saattaa olla myös oma lehmänsä ojassa.

Palkkiojärjestely toimi juuri niin kuin oli odotettavissa.

Jos neuvonantajan etu oli sama kuin sijoittajan, tölkissä tuntui olevan kolikoita 16 dollarin arvosta. Mutta jos neuvoja itse hyötyi mahdollisimman suuresta arvauksesta, lukemaksi tuli keskimäärin 20 dollaria. Korruptiolisä oli siten 20 prosenttia.

Mutta sitten tulee kokeen mielenkiintoisin tulos.

Jos “korruptoituneiden” konsulttien palkkiojärjestelyt olivat julkisia, he alkoivat pelata omaan pussiinsa entistä enemmän. Keskiarvoksi tuli 24 dollaria!

Tietenkin sijoittajat olivat fiksuja. Kun he kuulivat mielipiteitä vääristävästä palkkiomallista, he ottivat sen huomioon. Niinpä he vähensivät neuvonantajien arvioista liioittelulisän.

Korjausliikkeet eivät kuitenkaan olleet läheskään riittäviä. Sijoittajat vähensivät sijoitusneuvojien arviosta 4 dollaria – eli vain puolet todellisesta vedätyksestä!

Vääristymä ei siis kadonnut, vaikka neuvonantajan intressi oli julkinen.

Sitä paitsi tutkimuksissa on havaittu toinenkin mielenkiintoinen ongelma.

Esimerkiksi Princetonin yliopiston tutkijat äkkäsivät, että itsensä lahjomattomiksi tavalla tai toisella itsensä todistaneet koehenkilöt sortuivat muita helpommin korruptoituneeseen käytökseen.

On oletettavissa, että suomalainen poliitikko toimii samoin.

Kun hän on ensin tunnustanut lahjustensa (anteeksi, piti sanoa “mitättömien ja hyvää tarkoittavien tukiensa”) määrän, sen jälkeen hän voi rauhassa käyttäytyä juuri niin kuin hänen lahjojansa (anteeksi, piti sanoa “vain isänmaan parasta toivova ja liiasta varallisuudesta kärsivä tukijansa”) alun perin halusi.

Lahjusten tai muiden sidonnaisuuksien julkistaminen saattaa entisestään lisätä niiden vääristävää vaikutusta.

Lähde: Why We Make Mistakes, Joseph T. Hallinan 2009