Jos päätät ryhtyä guruksi, saavutat tavoitteesi helpommin kuin koskaan. Se johtuu kahdesta asiasta. Toisaalta kilpailijasi vain laiskistuvat. Toisaalta pystyt kiertämään portinvartijat netin ansiosta.

Tutkija Anders Ericsson ryhmineen tutki 1990-luvulla, miksi jotkut viulistit ovat parempia kuin toiset. Hän pyysi Länsi-Berliinin musiikkiakatemian professoreita jakamaan oppilaansa kolmeen ryhmään:

  1. Kaikkein parhaisiin, joilla olisi mahdollisuus kansainväliseen solistin uraan.
  2. Erittäin hyviin soittajiin, jotka eivät kuitenkaan olleet huippuluokkaa.
  3. Yleensä musiikinopettajiksi päätyviin, kahta ensimmäistä ryhmää heikompiin soittajiin.

Ryhmät sisälsivät siis hyviä, parempia ja parhaita viulunvinguttajia, jotka kaikki olivat hiukan yli 20-vuotiaita.

Tutkijat selvittivät erilaisin menetelmin, kuinka paljon kukin koehenkilö oli harjoitellut uransa aikana. Käytännössä kaikki osallistujat olivat aloittaneet opintonsa noin 8-vuotiaana. Muusikoiksi he olivat päättäneet ryhtyä likimain 15-vuotiaina. Niinpä jokainen heistä oli ehtinyt rääkätä jousia vähintään 10 vuotta.

Soittajat käyttivät viikossa noin 51 tuntia musiikkiin liittyvissä töissä, kuten oppitunneilla ja harjoituksissa – eli reilusti yli tavanomaisen työajan joka tapauksessa!

Koehenkilöt saivat itse arvioida, mikä kehittäisi heidän soittotaitojaan kaikkein eniten. Tulos oli selkeä. Ykköseksi nousi omatoiminen harjoittelu.

Kaikki tiesivät, miten tärkeitä pakolliset kuviot olivat. Mutta parhaat soittajat harjoittelivat paljon enemmän kuin hyvät.

Ykkös- ja kakkosryhmien viulistit harjoittelivat omin nokkinensa keskimäärin 21 tuntia viikossa. Kolmosryhmän soittajat tyytyivät keskimäärin 9:ään viikkotuntiin.

Mutta mikä sitten selitti kahden parhaimman ryhmän eroja?

Kaikkein parhaat olivat ehtineet harjoitella 18. ikävuoteensa mennessä yhteensä yli 7400 tuntia. Kakkosryhmälle oli kertynyt samana aikana runsaat 5300 tuntia ja kolmannelle joukolle hiukan yli 3400 tuntia harjoitusta.

Ericsson totesi, ettei omaehtoinen harjoittelu ole mukavaa puuhaa. Jos se sitä olisi, kaikki halukkaat olisivat huippuviulisteja. Mutta kun harjoittelu on ankeaa, yksinäistä paskaduunia, vain kaikkein sitkeimmät etenevät huipulle.

Tämä on jokaiselle guruksi aikovalle loistouutinen!

Vanha mainos totesi, että “aina on tilaa vielä yhdelle, joka käyttää Rexonaa”. Sama pätee gurun uraan. Aina on tilaa vielä yhdelle gurulle, joka harjoittelee työtään tuhansia tunteja muita enemmän.

Mutta hetkinen, eikö kilpailu kiristy koko ajan? Sivistystaso kohenee ja uudet polvet ovat aina vain vanhoja jääriä fiksumpia.

Väitän kuitenkin, että guruehdokkaan on helppo hankkia itselleen suhteellista etua. Nykyihminen on nimittäin jatkuvasti “kiireisempi”.

Suomalainen sohvaperuna käyttää tv:n katseluun jo keskimäärin 3 tuntia päivässä, eli yli tuhat tuntia vuodessa. Se vastaa noin seitsemääkymmentä prosenttia henkilötyövuodesta.

Myös muiden harrastusten on mahduttava modernin ihmisen kalenteriin. Puuhat eivät ole suinkaan vähenemään päin. Ystäviä on tavattava, matkoilla on käytävä ja mökkiä rempattava. Verkossakin on ehdittävä pelata tai surfata muuten vain.

Mikään ei tue sellaista ajatusta, että suomalaisen asiantuntijan kipukynnys kehittyisi. Päinvastaisia merkkejä riittää.

Kun elintaso kohoaa, ihmiset haluavat selvitä elämästään aina vain mukavammin. Tuska ei kuulu ohjelmaan. Todisteita ei tarvitse etsiä kaukaa. Katso vaikkapa naapurisi alati paisuvaa etureppua.

Ainakaan kotimaisesta kilpailusta ei siis tarvitse olla kovin huolissaan – kiinalaisten ja intialaisten metkut ovat sitten asia erikseen.

Toisaalta guruehdokkaalle on avautunut aivan uusia mahdollisuuksia, joita ei ollut käytettävissä 10 tai 20 vuotta sitten.

Päätin aikanaan 1998 ryhtyä kolumnistiksi. Aloin kaupitella mallikirjoituksiani päätoimittajille. Lopulta pääsin yhdeksi Tekniikka & Talous -lehden kuudesta kolumnistista vuonna 1999. Koko prosessiin kului yli vuosi.

Lisäksi tarvittiin monta yhteensattumaa, että kaltaiseni tuikituntematon ö-sarjalainen pääsi turisemaan lehden sivuille.

Nykyisin tilanne on toinen. Guruehdokas ei enää tarvitse päätoimittajan tai jonkin muun portinvartijan lupaa. Hän saa äänensä kuuluville (ja elävän kuvansa näkyville) koska tahansa, jos siltä tuntuu.

Se on tietenkin netin ansiota.

Jokainen guruksi haluava voi esimerkiksi aloittaa bloginsa varttitunnissa ilmaiseksi. Sen jälkeen pelin ratkaisee enää se, onko hänellä jotain järjellistä sanottavaa.

Jos asiantuntijallamme on kohderyhmänsä jäsenille kiinnostavaa asiaa, hänen lukijakuntansa alkaa kasvaa varmasti. Sille ei yhdenkään tiedotusvälineen tai kustantajan jarruhenkilö mahda mitään.

Monet muutkin asiat helpottavat nyt guruksi ryhtyvän tilannetta:

  • Kun maailma pirstaloituu ja mutkistuu, yksinkertaistajien, jalostajien ja toimitustyötä tekevien tarve vain kasvaa.
  • Amazon kantaa Amerikasta kirjoja halvemmalla kuin ikinä. Valikoima on suurempi kuin koskaan. Jopa valuuttakurssit suosivat meitä.
  • Tietoa löytyy niin paljon kuin tarvitset suoraan webistä. Vertaa tilannetta entisiin aikoihin. Silloin tieto oli metsästettävä kirjastoista tai lehtiarkistoista.
  • Voit myös markkinoida ja myydä osaamistasi webin kautta suoraan, ilman perinteisiä jakelutiekumppaneita ja muita pullonkauloja.
  • Pystyt mittaamaan ihmisten ostokäytöstä tarkkuudella, joka oli ennen mahdollista vain alaan erikoistuneissa yrityksissä tai oppilaitoksissa.
  • Asiakkaiden päätösmekanismeja valaisevia käyttäytymistieteilijöiden tutkimustuloksia on käytössäsi yllin kyllin.
  • Et tarvitse edes ensimmäisen oman kirjasi julkaisuun kenenkään lupaa. Omakustanteesi syntyy naurettavan edulliseen hintaan.

Tarkasteli asiaa miten päin tahansa, tilanteesi on siis loistava. Jos nyt ei ole aika iskeä, milloin sitten?

Löydät tietoa (puoli)ilmaiseksi koska tahansa niin paljon kuin haluat. Portinvartijat eivät pysty sensuroimaan mielipiteitäsi. Samaan aikaan (kotimaiset) kilpailijasi keskimäärin vain laiskistuvat.

Guruopiston kesäkurssi on edennyt puoliväliin. Viikon kuluttua ilmestyy sarjan 6. osa: Entä jos myyt ohjelmistoa tai tuotetta? Eikö gurujen puuha kuulu puhtaaseen asiantuntijabisnekseen?

Lähde: Talent Is Overrated – What really separates World-Class Performers from Everybody Else, Geoff Colvin 2008