Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Kirjan käyttöliittymä ylivoimainen?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Kuriiri kiikutti vihdoin Amazonin Kindle-lukulaitteen pöydälleni.

Purin värkin paketista heti. Kuten uusissa vermeissä usein, tämänkin päällä oli iso tarra, johon oli painettu käyttöohjeita.

Amazon Kindle
Amazon Kindle paketista otettuna.

Paitsi että kuva ei ole tarrassa. Suojakalvo on aivan kirkas ja tyhjä. Kuva nököttää laitteen näytössä.

Kindle tulee jo laatikossaan niin, että näyttö on valmiiksi päällä. Se kun ei kuluta sähköä muulloin kuin kuvan päivitysvaiheessa. Ja koska kuva on niin tarkka ja vakaa, jälki näyttää aivan painetulta.

Kaikkein hauskinta tässä on se, että yhtiökumppanini Antti oli jo varoittanut asiasta. Silti lensin retkuun.

Painetun paperin ylivoimaisuudesta paasaavat eivät ilmeisesti paremmasta tiedä. Luulen, että takinkääntäjät yleistyvät lähiaikoina rajusti.

Amazon näyttää mallisuorituksen myös siitä, ettei vakavan bisneksen tarvitse olla aina niin paskantärkeää. Tässä kuva Kindle-laatikon kyljestä:

Kindle-boksi ei tärkeile.

Pakkaus on tosiaan harvinaisen helppo tapaus. Eikä se sisällä styroksia tai muuta ongelmajätettä.

18 vastausta

  1. Ai hommasit tuon pelin?

    Hypistelin sitä reissussa ja oli minuutin päässä, että en ostanut. Matkalaukut painaisivat jatkossa 20 kiloa vähemmän…

    OT: Olethan törmännyt jo tähän loistavaan HIFK:n mainokseen .

    1. Joo, ekasta kirjasta tuli eilen jo luetuksi 40 %.

      Niin näppärä kuin Kindle onkin, se on Applelle helppo maali. Esimerkiksi kosketusnäyttö olisi tietenkin paljon luontevampi käyttöliittymä. Sikäli saattaa olla järkevää odotella vielä hetki, että huhuttu tabletti putkahtaa Jobsin pajalta.

      1. Olen pariin otteeseen yrittänyt päästä ostamaan Kindle-aplikaatiota iLuuriin, mutta jostain syystä se ei vielä ole onnistunut enkä tiedä hintaakaan.

        iLuurin näyttö on ehkä vähän pieni kirjan lukemiseen, mutta näppärästi kirjat muistiinpanoineen kulkisivat tuolloin taskussakin.

      2. Sami,

        Jos lukuhommat kiinnostavat iPhonella, niin Stanza on osoittautunut kelpo softaksi; tosin uusimpien titteleiden siihen kikkaileminen ei liene ihan niin tuskatonta kuin Kindelllä, mutta jos klassikot maistuvat, niin Stanzan käyttöliittymä on ihan kelvollinen huolimatta iLuurin pikkiriikkisestä näytöstä.

        https://www.lexcycle.com/

  2. Hei Jari, tämä vempain voisi olla ekologinen valinta ja auttaa kohti ”Travelling Light” päämäärääni sekä korvata 10 kiloisen lomamatka kirjapinoni matkalaukustani.

  3. Kuinka tuohon käytännössä sujuu tuo sisällön hakeminen, kun Amazonin kuuluvuusaluekartan mukaan Suomi näyttää painivan samassa sarjassa kuin Valko-Venäjä, Mongolia, Kuuba, Iran ja Pohjois-Korea? Jos tuolla vehkeellä saa ladattua kirjoja Brasilian sademetsissä tai keskellä aavikkoa Saudi-Arabiasssa niin miksei sama onnistu Suomessa?

    Itseä tuo vekotin kyllä kiinnostaa mahtavasti, mutten heti jaksanut kaivaa syitä ja oikopolkuja tuohon verkon puuttumiseen Suomessa.

    1. Hannu: Sisältö täytyy ladata ensin tietokoneelle Amazonista. Kindle näkyy USB-piuhan päässä kiintolevynä, joten tiedosto sinne vain drag & dropilla. Eikä muuta, homma pelittää saman tien. Olisi tietenkin hienoa, että kirja ilmestyisi Kindleen kuin itsestään radioteitse. Mutta eipä tuossa langallisessakaan vaihtoehdossa mene kuin vilahdus.

      Tiina: Juuri tyhmästä paperipinkkojen raahaamisesta haluan päästä eroon. Sitä paitsi nyt kirjat singahtavat Amazonista hyppysiini muutamassa minuutissa missä tahansa päin maailmaa. Ei lopu matkalukeminen ihan heti, kun kirjakaupasta löytyy jo yli 300.000 opuksen valikoima. Ja luku kasvaa koko ajan.

  4. Laite vaikuttaa kyllä lukutoukan parhaalta kaverilta!

    Miten Kindlessä muuten onnistuu merkintöjen tekeminen? Muistelen, että ensimmäisen aallon värkki oli suunnattu vain lukuintoisille, ja oli täten kynällä lukevalle askarruttava ostos. Voiko nykyisellä versiolla tehdä alleviivauksia, muistiinpanoja jne.? Siinä alkaisi olla silloin täälläkin ostopäätös käsillä :).

    1. Lauri, alleviivaukset ja muistiinpanot onnistuvat helposti. Merkitset vain haluamasi tekstinpätkän Kindlen joystickillä. Valikon kohdasta ”My Notes & Marks” voit sitten selata niitä ja loikata suoraan merkittyyn kohtaan kirjassa.

      Lisäksi voit napata kaikista kirjoista tekstiä My Clippings -tiedostoon. Itse asiassa alleviivaamani pätkät menivät sinne automaattisesti. Tiedostoon tallettuu leikkeen lisäksi myös kirjan nimi, tekstin sijainti ja talletusaika*.

      Tuo oma leikekirja löytyy sitten aina heti Kindlen päävalikosta. Se on muokattavissa myös tietokoneella, sillä se on ihan tavallinen tekstitiedosto.

      * Talletusaika näyttää lähtevän Unixin oletusajasta liikkeelle niin, että päiväys rullaa tammikuun alusta 1970. Täytynee etsiä jokin keino, jolla kalenterin saisi tälle vuosituhannelle. Kaikissa mobiilitekniikkaa soveltavissa maissa aika asettuu automaattisesti radioteitse. Mutta täällä kivikaudelle jääneessä perämetsässä se ei tietenkään onnistu.

      Kindleä oli vielä jossain vaiheessa mahdollista verkottaa debug-moodissa USB-portin kautta nettiin niin, että kellonaikakin ui sieltä sisään. Mutta ilmeisesti uusimmissa firmware-versioissa kiertotie on estetty.

  5. Seutulasta lähtiessä mukava Finnairin virkailija onneksi armahti minut matkalaukun ylikiloista. Kahden viikon lomamatkalle varaamani 14 kirjaa oli luettu jo kaksi päivää ennen matkan loppua. Lomakohteessa rannalla näkyi kolmella naisella Kindle-lukulaite. Kotona leuhuuttelin hiekkaa pois kirjojen sivujen välistä…

    Tänään Hesarissa oli juttu sähkökirjaan perehtymisestä:

    https://www.sahkokirja.fi/

    1. Tiina, kiitos linkistä!

      Olen huomannut taas monta yksityiskohtaa, jotka kertovat samaa: hehkuttelu perinteisen kirjan niin mahtavasta käyttöliittymästä perustuu siihen, ettei puhuja ole tullut ajatelleeksi, miten huono paperipumaska oikeasti on. Tässä muutamia havaintoja:

      – Paperisen kirjan aukeamat eivät yleensä tahdo pysyä auki millään itsestään.
      – Kirjaa on miltei mahdoton lukea vain yhdellä kädellä.
      – Kirjan väliin jää kaikenlaista roskaa (ja rantahiekkaa).
      – Kirjan sivut kääntyvät tuulessa.
      – Kirjan kaveriksi tarvitaan kirjanmerkkiä.
      – Kovakantisen kirjan päällyskannet ovat vain riesa.
      – Kirjan marginaaliin mahtuu tosi vähän muistiinpanoja. Tarvitaan kynä kaveriksi.
      – Lainaukset tai lähdeviitteet täytyy kopioida käsin tietokoneelle.

      Tosin on Kindlestä löytynyt yksi huono puoli, jota tuotekehitttäjät eivät taatusti ajatelleet: sivun kääntämiseen tarvitaan kytkintä, josta kuuluu pieni naksahdus. Ääni toimii kuin kiinalainen vesikidutus. Se tekee iltaisin/öisin vieressä nukahtamista yrittävästä hermoraunion.

      Pian (helmi-maaliskuussa?) Applen huhuttu iPad-lukulaite lienee valmis myyntiin. Onkin tosi mielenkiintoista nähdä, millainen värkki se mahtaa olla. Jobs on jo moneen kertaan tehnyt saman tempun: ensin joku muu tekee laitteen ekat sukupolvet (mp3-soittimet, matkapuhelimet) ja sitten Apple tulee ja hoitaa homman edeltäjiään selvästi paremmin.

      1. Tuo yhdelllä kädellä lukemisen mahdollisuus oli haaveenani yli 400 sivuisten, painavien kirjojen kohdalla. Jään siis odottamaan helmi-maaliskuun uutuuden lanseerausta

  6. Suosittelen lämpimästi tutustumaan uuteen Kindleen. Huomattavasti kätevämpi kuin edellinen. Amazon tehnyt hyvää työtä. Lisäksi kuten Kindlen tv-mainoskin sanoo. iPad:istä ei lue kukaan auringossa, mutta Kindlen näyttö loistaa.

    Tietoa sähkökirjoista myös:

    https://www.sahkokirjat.fi/

    1. Tiina, kiitos kommentistasi!

      Lisäksi on pakko kehua, että nykyään myös Amazonin Whispernet toimii täällä Pohjois-Albaniassa. Kirjat, lehtitilaukset ja ohjelmistopäivitykset ilmestyvät Kindleen (myös vanhoihin malleihin) kuin itsekseen ilmojen halki. Kindlestä voi myös ostaa lisää luettavaa suoraan Amazonista langattomasti. Ja mikä parasta, tähän ei tarvita minkään teleoperaattorin jäsenyyttä, SIM-korteista tai muista puhumattakaan.

  7. Hain eilen kirjastosta kirjan, jonka olin varannut kesälomaani ennen eli sain sen 50 sentillä luettavakseni neljän kuukauden odottelun jälkeen. Kirjasta on vielä 25 sivua lukematta, joten pitänee laittaa joulupukin listaan laitetoive, jotta saa haluamansa kirjat nopeammin luettavakseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

CRM-ohjelmisto on vaikea ostos
Jari Parantainen

Millainen on hyvä CRM-ohjelmisto?

CRM-ohjelmisto on nykyisin yrityksen vakiovaruste. Mutta yllättävän harva osaa kertoa, mitä sillä pitäisi saada aikaan käytännössä. Silloin on aika vaikea määritellä sitäkään, millainen on hyvä CRM-ohjelmisto. Kerron, millainen kauppalista kourassani kiertelen shoppailemassa seuraavaa omaa CRM-sovellustani.

shutterstock_52067119
Jari Parantainen

Prompteri auttaa, koska haluat katsoa silmiin

Prompteri on läpinäkyvä näyttö, jonka avulla voit pitää katseesi kamerassa. Siitä on hyötyä sekä videoneuvotteluissa että webinaareissa. Pääset eroon häiritsevästä vaikutelmasta, että vilkuilet jatkuvasti jonnekin katsojan ohitse.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.