Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Insinöörin isä ei kehunut

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Miksi insinööri tekee tyhmiä tuotteita, vaikka hän on viisas? Voiko taustalla olla lapsuuden trauma?

Alkuvuodesta 2000 joukko insinöörejä kokoontui neukkariin. Oli luvassa jännittävä sessio. Remmi oli urakoinut hiki hatussa 3 viikkoa putkeen. Aikataulu oli uskomattoman tiukka.

Ryhmällä oli mukanaan pino kuvia uuden DVD-poltto-ohjelmiston käyttöliittymästä. Arkit olivat täynnä ruutukaappauksia ikkunoista ja valikoista. Lisäksi suunnittelijat olivat naputelleet läjäpäin dokumentteja siitä, miten softa toimisi.

Yrityksen johtaja marssi sisään. Hän ei vilkaissutkaan insinöörien papereita. Sen sijaan hän otti tussin ja piirsi taululle suorakaiteen.

”Tässä on uusi sovelluksemme. Siinä on yksi ikkuna. Käyttäjä raahaa videonsa ikkunaan. Sitten hän painaa nappia, jossa lukee POLTA. Siinä se. Tällaisen ohjelmiston me teemme.”

Tuotekehittäjät olivat äimänä. Ei heidän yrityksessään suunniteltu ohjelmistoja noin. Eipä silti, ei niitä suunniteltu niin missään muuallakaan.

Neuvotteluhuone sijaitsi Applen pääkonttorissa. Tussitaiteilija oli nimeltään Steve Jobs.

Tuotekehitysryhmä oli peräisin saksalaisen Astarte-nimisen firman Yhdysvaltain divisioonasta, jonka Apple oli hiljattain ostanut. Sovellus ristittiin myöhemmin iDVD:ksi.

Esimerkki kiteyttää täydellisesti sen, miksi Pertti Perusinsinööri ei tahdo enää pärjätä.

Tuotekehittäjän täytyy toki hallita erittäin laajoja kokonaisuuksia. Hän painii niin kimuranttien juttujen kimpussa, ettei tavallinen ihminen sitä edes ymmärrä.

Mutta pitääkö mutkikkuuden näkyä tuotteen käyttäjälle?

Yhä useampi meistä on sitä mieltä, että mieluummin ei pidä. Ei se ketään kiinnosta, mitä konepellin alla tapahtuu. Pääasia on, että kottero kulkee.

Insinööri ei ole tyhmä. Kyllä hän on nähnyt ja lukenut, miten vaikkapa juuri Apple karsii tuotteistaan jatkuvasti yksinkertaisempia – siis käyttäjän näkökulmasta.

Tuore esimerkki on uusi iPod Nano. MikroPC-lehti (10/2010) kirjoittaa siitä testissään näin:

”Nanosta riisuttiin muun muassa videosoitin ja -kamera, mikrofoni, kaiutin, pelit, kalenteri ja herätyskello. Röyhkeä veto Applelta, mikä onkin herättänyt monessa Nano-fanissa kovia tunteenpurkauksia”.

Itse olen sitä mieltä, että Nanosta olisi pitänyt lempata vielä radiokin. Nyt soitin alkaa olla juuri sellainen kuin sen pitääkin.

Miksi Pertti kuitenkin edelleen toimii yhdeksän kertaa kymmenestä juuri samoin kuin hänen virkaveljensä Astartella 10 vuotta sitten? Miksi hänen on pakko tunkea laitteisiinsa kymmeniä ominaisuuksia, joita kukaan ei koskaan kaipaa?

Spekuloin nyt hiukan, sillä keittiöpsykologia on kivaa. Asiat alkoivat luisua pieleen jo 45 vuotta sitten.

Vuonna 1965 Pertti oli viisivuotias. Eräänä sateisena sunnuntaina hän oli rakentanut Legoista hienon kuorma-auton.

Ikävä kyllä Pertin isä oli kätevä käsistään. Veikko oli syntynyt ennen sotia köyhän pienviljelijän perheeseen. Silloin oli tapana nikkaroida kaikki itse.

Veikon mielestä Pertin kuormuri olisi voinut olla fiksumpikin. Niinpä hän purki pikkupojan häkkyrän. Seuraavana aamuna pojan pöydällä odotti parannettu versio.

Vaikkei Pertti enää muista koko tapausta, se aiheutti hänelle trauman. Hän yrittää loppuelämänsä väkertää jotain sellaista, joka olisi kelvannut myös Veikko-vainaalle.

Pertistä tuli tuotekehittäjä. Hän on samanlainen kuin useimmat kollegansa. Häntä kiinnostavat hankalat ongelmat. Niitä hän ei koskaan kyllästy ratkomaan.

Jos Pertti joutuisi häivyttämään kaiken suunnittelemansa, kukaan ei näkisi hänen kauniita algoritmejaan ja teknisiä oivalluksiaan. Markkinointipellet ja myyntireiskat kaappaisivat kaiken kunnian.

Miten piilo-ominaisuuksia voisi edes pomo kehua – Veikon haamusta puhumattakaan?

Ei insinööri ole tyhmä. Mutta kuten me kaikki, hänkin haluaa neroutensa hedelmät mahdollisimman näkyviksi.

Lähde: Fast Company, heinäkuu 2010

30 vastausta

  1. Tässä onkin hyvä kysymys, että miten Suomi on pärjännyt näinkin hyvin, vaikka meidän tehokas koulujärjestelmämme työntää ulos vuosittain tuhansia erittäin päteviä insinöörejä ja ekonomeja ja arkkitehteja.

    Heidän käytännön ymmärryksensä on jäänyt vähiin, kun pitää olla koulussa niin pitkään, ettei ehdi saada käytännön lattiatason ymmärrystä alaltaan.

    Aina on mukavampaa jakaa älykkyyttään samanlaisten valopäiden kanssa, jotka ymmärtävät, mistä maailmassa on kysymys – toisin kuin tyhmemmät tavalliset kansalaiset.

    1. Näen tuskaisia insinöörejä viikoittain. Heitä riivaa lähes poikkeuksetta sama ongelma: teknisiä yksityiskohtia ei sitten millään voisi jättää edes hetkeksi taustalle.

      Eikä ongelma koske pelkästään bittejä, askelmoottoreita tai hydrauliikkaletkuja. Tekniset gurut ovat myös hinnoitteluhommissa liian höveliä porukkaa.

      Heillä on usein jokin sisäinen pakko avata (tietenkin kustannusperusteinen!) hinnoittelunsa niin, että asiakas varmasti pääsee tinkimään ja nyppimään rusinat pullasta.

      Jokin näitä asiantuntijoita ajaa tähän käytökseensä. Mikä se todellinen motiivi taustalla mahtaa olla? Hyvä vastaus saattaisi olla insinööreille itselleen miljoonien eurojen arvoinen.

  2. Yleensä insinööri taitaa suunnitella pareto- periaatteen mukaan laitteita eli omianisuuksien suhde on 20/80 ja erityisesti niin, että nuo 80 prosenttia on niitä käyttämättömiä ominaisuuksia.

    Esimerkki on aika kuvaava siitä, kuinka esim. softasuunnittelu menee ja miksi vain pieni osa projekteista onnistuu. Kulutetaan aikaa määritellessä ja toteuttaessa ominaisuuksia joita ei todellisuudessa tarvita.

    Itse olen sitä mieltä, että harva suunnittelija osaa istua loppukäyttäjän asemaan ja pohtia sitä mikä on tärkeätä ja helppokäyttöistä. Ja ihan sama onko suunnittelija insinööri (niinkuin minä), kauppatieteilijä tai vaikkapa filosofi. Koulutus on hämärtänyt ymmärryksen asioiden tekemisestä helppokäyttöiseksi.

    Kari…

    P.S. Olen joskus vastannut tentissä johonkin abc- analyysin tms. kysymykseen että nopeimmin kiertävät kamat laitetaan lähelle myyjän tiskiä, koska silloin ne saadaan haettua nopeasti. Vastaus ei kelvannut koska asiaa ei oltu esitetty akateemisesti. Eli olisi pitänyt sanoa sama asia kymmenellä rivillä akateemisesti ilmaistuin sanakääntein.

    1. Kari, kiitos osuvasta näkökulmastasi!

      Akateemisista sanakäänteistä on pakko kertoa esimerkki 25 vuoden takaa. Vaimoni gradu oli valmistumassa. Lupasin oikolukea sen.

      Teksti oli tietenkin aika koukeroista, kun lähteet olivat täynnä pseudotieteellistä jorinaa. Päätinkin ottaa härkää sarvista ja kääntää kryptiset osuudet uudelleen selkosuomeksi. Siis sellaiseksi, että itsekin ymmärsin, mitä paperilla luki.

      Kuinka ollakaan, professori ei ollut tyytyväinen. Hän kommentoi, että jotain outoa vaimoni opinnäytetyössä oli. Mutta ei hän oikein osannut sanoa, mistä tunne johtui.

      1. Kuulostaapa tutulta nuo akateemiset sanankäänteet. Oma vaimoni teki graduaan ja minä oikoluin ja suomensin aivan samalla tavalla akateemisia koukerolauseita. Hänen proffansa kehui työtä, mutta moitti sitä ”ei-tieteellisestä kielestä”. Eli hän tunnisti puutteen 🙂

  3. Jari,

    ja taas naulan kantaan. Vaikkakaan en tiedä, osuuko psykologiatulkintasi oikeaan. Olen sen verran nuori.

    Kirjoitin samasta aiheesta elokuussa firmani blogissa. Olen nimittäin siirtynyt maaliskuussa käyttäjän roolista tuotekehittäjän rooliin ja olen täysin vailla insinööriosaamista. Se lienee siunaukseni – eli että en tiedä yhtään miten koodataan. Tiedän vain, mitä softan tai tuotteen tulee saada aikaiseksi. Haluan vain kertoa koodareille, että tuollainen nappi ja sitten se pukkaa vaikka valmiit nimikyltit kaikille seminaariosallistujille kotiin.

    Olin keväällä tuoreena yrittäjänä tilaisuudessa, jossa paikalliset softayrittäjät kokoontuivat bisnestreffeillä. Olin harvoja yrittäjiä, jotka eivät olleet koodaritaustaisia. Se kertoi karua kieltään start upeista. Koodari keksii tekniikan, jolla voi tehdä jotain. Sitten hän miettii, minkälaisen sovelluksen siitä tekisi. Lähdetään alusta saakka persus edellä puuhun.

    Kerroin siinä useammallekin treffeihin varatussa muutamassa minuutissa, että mitä softamme tekee – tai oikeammin, minkä ongelman se ratkaisee. Luulin, että meillä ei ollut juuri kilpailua. Sitten yksi yrittäjä istui vastapäätä, kuunteli spiikkini ja sanoi, että heillä on ollut vastaava tuote jo monta vuotta linjoilla. Maailma musteni. Oliko markkinamme jo viety. Valo alkoi taas paistaa pilven takaa, kun yrittäjä-koodari kertoi tarkemmin käyttöliittymästä. Sitä kuulemma käytetään jollain yleisimmistä koodikielistä, joka on tosi helppo oppia…

    Huokaus. Helpotuksesta, mutta myös hiipivästä epätoivosta. Tässäkö on softaliiketoimintamme tulevaisuus?

    Analyysisi oman osaamisen tekemisestä näkyväksi on totta. Mutta on erittäin mielenkiintoista tietää, että miksi tällaiset firmat menestyvät ja kasvavat? Niissä ei käyttäjiä kuunnella juuri lainkaan, vaan kivutaan kohti latvaa se ahteri edellä koko elinkaaren ajan. Pahimmillaan olen törmännyt siihen, että käyttäjät eivät enää uskalla soittaa näiden firmojen asiakastukeen tai osallistua tuotteen koulutuksiin, koska kulttuuri on levinnyt myös asiakaspalveluun. Kuka nyt siitä haluaisi maksaa, että tulee julkisesti tunnustettua tyhmäksi. Ominaisuudet siellä kyllä kaikki ovat – te vain ette osaa käyttää niitä!

    Onko syy ostajissa? Kuinkakohan suuri prosentti maamme firmojen toimareista tai softan ostajista on teknistaustaisia? Kun monimutkaista tuotetta myydään tekniikasta ja ominaisuuksista kiinnostuneelle toimarille, niin kyllä siinä tavallisen assarin tai käyttäjän näkökulma ja toiveet lentävät ikkunasta ulos aika vauhdilla. Kuinka monessa tarjouspyynnössä on mainittu tärkeimpänä ominaisuutena ”käytön helppous”. Tai edes mainittu yhtenä kriteerinä. Itse en ole sellaista koskaan vielä nähnyt ja pelkään pahoin, että kestää aika kauan, ennen kuin näenkään.

    Ehkä elinaikanani kyllä. Toivoa on, olen 31 vuotta.

    Petri

    1. Petri, kiitos mainiosta kommenteistasi!

      Tuo persedellä puuhun -lähestyminen on itsellenikin enemmän kuin tuttua. Vuonna 2001 olin käynnistämässä Ekahau-nimistä yritystä pääomasijoittajan palkkarenkinä.

      Firma lähti liikkelle siitä, että sillä oli hallussaan lupaavalta vaikuttava, yliopistotutkijoiden kehittämä algoritmi. Sitten piti keksiä, miten algoritmilla tahkottaisiin miljoonia ja miljoonia euroja.

      Onneksi sovelluskohde löytyi muutaman harharetken jälkeen kohtalaisen nopeasti. Mutta kyllä tuo lähtökohta oli mahdollisimman riskialtis.

      Ei ollut asiakkaasta tai hänen ongelmastaan tietoakaan, kun meillä oli jo yli 20 henkeä töissä ja komea toimisto Helsingin keskustassa.

    2. Petri, tuo, miksi asiakkaitaan ”kuuntelemattomat” yritykset menestyvät, onkin hauska juttu. Nähdäkseni kyse on siitä, että ”asiakkaan kuunteleminen” on nykyään täysin väärinymmärretty käsite, samoin kuin ”asiakas on aina oikeassa”. Nykyäänhän asiakkaan kuunteleminen käsitetään useimmiten niin, että jos asiakkaat pyytävät jotain, se pitää ehdottomasti toteuttaa.

      Mutta ei se niin mene.

      Asiakkaita pitää tosiaankin kuunnella, mutta sen tulee olla enemmänkin sellaista ”tuulien haistelua”. Tuotekehittäjän tulee olla jonkinlainen poppamies, joka kuuntelee ”kentän ääntä” ja sen perusteella tekee omat ratkaisunsa, jotka sopivat tuotteeseen ja ratkaisevat asiakkaan ongelman – mutta eivät välttämättä juuri sillä tavalla, kuin asiakas olisi halunnut, vaan tavalla, joka sopii tuotteeseen.

      Esimerkiksi jos asiakkaat valittavat ravintolassa jostain annoksesta, että ”tähän tulisi lisätä sitruunaa”, väärällä tavalla asiakkaita kuunteleva kokki lisää annokseen tästä lähtien aina sitruunaa. Mutta asiakkaat eivät ole ruoanlaiton ammattilaisia. Kokki on. Kokki ymmärtää, miten ruokalajin kokonaisuus toimii ja miten se sopii muihin ravintolan antimiin ja teemaan.

      Kyse ei nimittäin välttämättä ole siitä, että annoksesta puuttuisi nimenomaan sitruunaa – kyse voi olla vain siitä, että annos on tunkkainen ja raskas, tai että se ei ole tarpeeksi hapan. Kokin asiantuntijatehtävänä on ratkaista, poistetaanko annoksesta esimerkiksi voita, kermaa tai muuta, vai lisätäänkö oheen kaprista tai etikkaa, jne. Joskus ratkaisu voi toki olla sitruunakin.

      Asiakkaita tulee siis kyllä _kuunnella_, mutta ei välttämättä suoraan _totella_.

      Ja sanomattakin on selvää, että tämä asenne ei saa näkyä asiakaspalvelussa. Siellä tulee sitten olla sitä ihan oikeaa palvelua. Jos asiakas on väärä, tälle voi toki sitten seuraavalla kerralla sanoa että ”kiitos ei”, kun tämä pyrkii tekemisiin. Mutta jos on antanut pikkusormen (aloittanut bisnekset), tulee antaa koko käsi (hoitaa homma kunnialla loppuun). Kunhan ei seuraavalla kerralla edes ojenna kättään sinne suuntaan. Näin minä asian näen.

  4. Muotoilija. Sitä tarvitsee jokainen tuotekehitystiimi. Kun insinööri ajattelee rationaalisesti ominaisuuslistan kautta, muotoilija yrittää kiteyttää tuotteen olennaisen, Steve Jobsin tapaan, kauniiksi yksinkertaiseksi tuotteeksi. Insinöörille enemmän on parempi, kun muotoilijalle vähemmän on parempi.

    Muotoilijan ei tarvitse olla henkilö, se voi olla rooli. Niinpä erinomainen tuotekehittäjä on kuin Transformer. Hän pystyy muuntumaan hattua vaihtamalla insinööristä, muotoilijaksi tai markkinoijaksi.

    Koska näitä transformereita on kuitenkin valitettavan vähän, voi apua hakea lukuisilta suomalaisilta muotoilijoilta. Niitä löytää mm. kuppi-, kattila- ja lampputehtaiden lähettyviltä norkoilemasta.

  5. Totta tosiaan. Unohdin tuon vaiheen, että ensiksi kunnon byroo, saunaosasto, toimarille bemari ja sitten mietitään, että miten tekniikkaa voisi hyödyntää… Onneksi teillä tuli kuitenkin se asiakkaankin hyötynäkökulma (tuurillako) jossain vaiheessa kuvaan mukaan 🙂

    Petri

    1. Pääomasijoittajan näkökulma on yleensä sellainen, että melkoinen etunoja on otettava.

      Mutta vaikka allekirjoitin toimistomme vuokrasopparin hallituksen valtuuttamana, pidän silti sutaisua pahimpana bisnesmunauksenani kautta aikojen. Kun diili oli kaiken lisäksi määräaikainen, siitä ei niin vain kiemurreltu irti. Ei vaikka tilamme osoittautuivat aika pian liian suuriksi.

      Kun rahaa palaa esimerkiksi sata tonnia kuukaudessa ja liikevaihto on nolla, se saa toimitusjohtajankin aika kekseliääksi. Että joo, tuurilla se idea ehkä löytyi. Mutta aika kova paine oli osua onnenpotkuun ja sassiin.

  6. Jari,

    Erinomainen kirjoitus. Kiitos.

    Olen huomannut monen insinöörin käyvän puolustusasemiin, kun he luulevat, että heidän työtään dissataan. Näinhän ei ole.

    Mutta on ymmärrettävä, että aika aikaa kutakin. Oli aika kun ihmiset piti nopeasti saada pelloilta tehtaisiin ja tehtaat nopeasti tehokkaiksi.

    Oli aika kun teknologian mahdollisuudet alkoivat näyttäytyä ja insinööreille syntyi loistava pelikenttä, josta he loivatkin paljon tuottoisaa bisnestä.

    Nyt on uusi aika. Juuri sellainen, jossa voidaan vetää suorakulmio fläpille ja sanoa: tuommoinen sen pitää olla. Yksinkertainen ja heleppo. Teknologia kehittyy ja taipuu kyllä palvelemaan inhimillistä ajatusta.

    Toisin sanoen, enää ei tarvitse mennä teknologia edellä kysellen, mitä härpäkkeet voivat tehdä meille. Nyt insinööritieteiden ja taitojen on aidosti taivuttava palvelemaan.

    Toinen näkökulma on, että perinteisellä insinööriosaamisella ei ole loistavaa tulevaisuutta Suomessa, enää. Aasiassa on osaavia insinöörejä, jotka tekevät samat hommat kymmenesosan kustannuksilla suomalaisiin verrattuna. Kun aasialaiset yliopistot ovat nousseet maailman tilastojen kärkeen, niin voi vain kuvitella, että osaaminen alkaa siellä suunnalla olla täkäläistä korkeampaa myös.

    Nyt pitää saada luovuus, luovat alat ja luova osaaminen kukkimaan. Keksitään me täällä miten elämästä tulee parempaa, arjesta iloisempaa ja työstä helpompaa ja annetaan aasialaisten tehdä. Maailma pelastuu ja Suomi kukoistaa!

    1. ”Toinen näkökulma on, että perinteisellä insinööriosaamisella ei ole loistavaa tulevaisuutta Suomessa, enää. Aasiassa on osaavia insinöörejä, jotka tekevät samat hommat kymmenesosan kustannuksilla suomalaisiin verrattuna. Kun aasialaiset yliopistot ovat nousseet maailman tilastojen kärkeen, niin voi vain kuvitella, että osaaminen alkaa siellä suunnalla olla täkäläistä korkeampaa myös.”, Christina sanoo.

      Tämä on aikamoinen haaste eli muuttaa perinteinen suunnittelu ja toteutuspainoinen toiminta ideointi, delegointi ja valvomisajatteluun. Eli siirtää rutiinihommat niille ketkä halvalla tekee. Ja kuoria rusinat pullasta.

      On vain hiukan kokemusta ns. koodauksen alihankinnasta aaasiasta ja täytyy sanoa, että ei ollut ihan helppoa. Väliin tuntui siltä, että saman työn olisi itse tehnyt nopeammin.

      Mutta tuo kait vaatii vain asenteiden ja työmenetelmien muokkaamista 🙂

      1. Totta on, että aasialaisten kanssa on ollut opettelua. Mutta kehitys kehittyy ja sielläpäin oikein huimalla vauhdilla. Kohta he sanovat samaa meistä ”olisi ollut nopeampi tehdä itse”.

        Niin se juuri on! Asenteiden muokkaamista ja sen näkemistä, missä meidän todelliset menestymisen mahdollisuutemme ovat.

    2. Nythän on niin, että Nokialla enemmistö työntekijöistä ilmiselvästi käyttää vasenta aivopuoliskoaan. He ovat porukkaa, jotka ovat (tai luulevat olevansa) loogisia, suunnitelmallisia ja harkitsevia.

      Applen sakki taas on selvästi oikean aivopuoliskonsa hallitsemaa taitelijaporukkaa. He näkevät suuria kokonaisuuksia ja ovat ehkä myös hiukan empaattisempaa heimoa.

      Molempia tarvitaan, että mistään tulisi mitään. Mutta suomalaisten insinööritalojen joukot ovat painottuneet liiaksi tuohon nokialaiseen rationaaliosastoon.

      Tämä horina aivopuoliskoista ei muuten ole ihan pelkkää satuilua. Olen viime aikoina tehnyt asian tiimoilta empiirisiä kokeita, joiden tulokset ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Mutta siitä tarkemmin joskus toiste.

      1. No, Suomessa ”taiteilijaporukka” on hihhulisakkia.

        Kun kirjani tuli ulos Wsoyltä kiellettiin minua puhumasta laulamisestani kirjan yhteydessä ”sellaista hömppää”. Itse kun juuri ajattelin, että juuri taide ja laulaminen ovat antaneet minulle ymmärryksen ihmisestä, innovaatiosta ja oppimisesta.

  7. Loistava juttu!

    Nähdäkseni yksi yksinkertainen asia erottaa Apple-strategian perusinsinööristä: aloitetaan siitä, mitä *tuloksia* värkillä halutaan saada aikaiseksi. Pertti lähtee kai ennemminkin siitä, kuinka monta upeaa ominaisuutta värkkiin saadaan ahdettua. Sama se, mitä tuloksia saadaan aikaan, kunhan apparaatissa on sadan megapikselin kamera ja tehosekoitin samassa paketissa.

    Applella on oivallettu, että lopputulos ratkaisee.

    Yritin miettiä muita yhtä zeniläisellä strategialla toimivia suurfirmoja. Mieleen tulevat lähinnä Toyota ja Google, mutta eivät nekään kauhean fokusoituneita ole Appleen verrattuna. Hämmentävää. Onko sellaisia olemassa?

  8. Jokaisen tuotekehittäjän seinätaulussa pitäisi lukea:

    Jos tuote tarvitsee käyttöohjeet,
    sen kehitys on kesken.

  9. Sivusin Bisnes ei ymmärrä bisnesta -blogikirjoituksessani jokin hetki sitten samaa aiheitta liiketoimintaa tukevien tietojärjestelmien näkökulmasta:

    Yksi (ei toki ainoa) syy monimutkaisten käyttöliittymien syntyyn on nähdäkseni se, että asikas ei suostu ottamaan vastuuta määrittelyn tekemisestä. Tällöin kehittäjän näkökulmasta on turvallisempaa antaa asiakkaalle iso kasa enemmän tai vähemän tarpeellisia ominaisuuksia ja mahdollisuus ”tehdä makkara mieleisekseen”, kuin tehdä rajaavia päätöksiä käyttäjien puolesta. Lopputulos valitettavasti on harvoin kenenkään mielestä onnistunut.

    Toisaalta on niinkin, että meistä insinööreistä suuri osa rakastaa laitteiden säätämistä. On aivan luonnollista, että tällainen insinööri vapaat kädet saadessaan suunnitelee laitteet niin, että niitä voi säätää.

    1. Juha, olet varmasti oikeilla jäljillä!

      Jos asiakkaalla suinkin raha riittää, hän ottaa kaikki lisävarusteet, pelit ja pensselit varmuuden vuoksi. Näin hän varmistaa, ettei sitten kaduta jälkikäteen, kun jäi tuikitarpeellinen ominaisuus hankkimatta.

      Ei hän puutteita todellisuudessa kadu myöhemminkään, mutta etukäteen pelkää katuvansa. Pelko on vahva voima.

      Kaksiosaiset projektit ovat aika yleisiä:
      1. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kaikki mahdolliset ominaisuudet, joita asiakas osasi toivoa.
      2. Toisessa vaiheessa puretaan pois kaikki uudet ominaisuudet ja vähän enemmänkin.

    2. Oma kokemukseni on täysin päinvastainen!

      Nörtit tuntuvat jokseenkin aina toimittavan tavaraa keskeneräisenä ja menevän siitä missä aita on matalin. Tuntien säästäminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin vaivan säästäminen 😉

      Parhaiten onnistuneissa projekteissa alihankkijanörtti on saanut ohjeekseen satasivuisen vaatimusmäärittelypumaskan, johon sitten myöhemmässä vaiheessa on vedottu yhä uudelleen kun on huomattu niiden puutteiden tulevan esiin.

      On luonnollisesti hyvin tärkeää, että karsinta tehdään juuri niistä oikeista kohdista. Muutenhan kyseessä on keskeneräinen, eikä pelkistetty tuote 😉

      Se että insinööri alitoimittaa, ei ole pelkistämistä 😀

      1. Aivan varmasti liian usein käy myös näin 🙂 Jos ongelmia esiintyy toistuvasti, kannattaa tietysti pohtia miksi niin käy.

        Jari maintsikin aiemmassa vastauksessaan taikasanan raha. Laatuongelmien taustalla voi olla esimerkiksi urakkahinnoittelu, joka ohjaa toimintaa väärään suuntaan.

        Sata sivuisen määrittelyn laatiminen antoi varmaan kuvaa siitä, kuinka paljon sitoutumista onnistunut lopputulos vaatii tilaajalta.

        Pitää muistaa tuo ”keskeneräinen ei ole sama kuin pelkistetty”, kun sen voi seuraavan kerran sopivaan paikkaan pudottaa 🙂

  10. Tätä kirjoitusta on mielenkiintoista tutkia Don Normanin Simplicity Is Highly Overrated -artikkelin kanssa.

    ”Why do we deliberately build things that confuse the people who use them?

    Answer: Because the people want the features. Because simplicity is a myth whose time has past, if it ever existed.”

    1. Toni, kiitos tästä mainiosta vastaiskusta!

      Jos hiukan täydennän Normania, tiivistäisin kokemuksesta näin:
      1. Myyntivaiheessa ominaisuudet ovat tärkeitä.
      2. Käyttövaiheessa niistä on yleensä vain haittaa.

      En lainkaan epäile, etteikö koristelu saattaisi ratkaista kauppoja. Onhan pakkauksellakin iso vaikutus. Tässä yksi esimerkki aiheesta: Mikä on paras Rapala?

      En kuitenkaan ihan heti usko, että insinööriä ajaa kaupallinen intressi ja tuotteistamisen himo.

      Sen sijaan hän nimenomaan antaa tosi usein piupaut sille, mitä ostaja tuotteesta miettii. Pääasia on, että se on teknisesti hieno. Jos asiakas ei ymmärrä ratkaisun upeutta, se on hänen ongelmansa.

  11. Tässähän on juurikin kyse, ainakin ohjelmistopuolella, sellaisesta käsitteestä kuin ”mental model” ja ”implementation model”. Aiheesta on kirjoitettu hyvin paljon ja laajasti kirjassa About Face, suosittelen tämän paksuhkon opuksen läpikäyntiä jos vähänkään pitää olla käyttöliittymän suuntaan tekemisissä.

    Pointtina juurikin se, että käyttäjä mieltää jonkun käyttöliittymän toimimaan tietyllä tavalla—joka ei välttämättä edes ole mitenkään todenmukainen tai yksityiskohtainen kuva miten asia oikeasti toimii—se, miten asia tuntuu järkevimmältä käyttäjälle.

    Oiva esimerkki on auton jarrupoljin. Normaalisti siinä mielletään että painetaan jarrupoljinta, ja poljin hidastaa autoa, vaikka asia on oikeasti paljon monimutkaisempi, johon sisältyy hydrauliikkaa.

    Käyttöliittymässä tärkeintä on vain että toimintalogiikka on mahdollisimman lähellä käyttäjän kuvittelemaa toimintamallia, kuin teknistä. Priimaesimerkkinä taitaa olla kodinkoneet, jotka ovat todella suurimmaksi osaksi helvettiä käyttää.

  12. Perusinsinööri bää bää, typerä kirjoitus.

    On totta, ettei kaikista insinööreistä ole suunnittelemaan käyttöliittymiä tai muitakaan käyttäjälle näkyviä palvelunosasia, samoin kuin vielä harvemmasta markkinointimiehestä, graafisesta suunnittelijasta tai yritysjohtajasta on suunnittelemaan ohjelmistoa sen käyttöliittymän taakse. Tai sitä käyttöliittymääkään. Jobs on yksilönä poikkeus, jonka käyttäminen perusteena siitä, kuinka aika on muka ajanut jonkun ammattikunnan ohi, on äärimmäisen huvittavaa ja typerää.

    Ymmärtääkseni tekninen lahjakkuus tai insinööriys ei automaattisesti poissulje muita osaamisalueita, eikä ole varsinaisesti insinöörin vika, että toimareilta ja tuotekehitysjohtajilta on kestänyt turhan pitkään tajuta, että se, että joku osaa koodata käyttöliittymän, ei vielä tarkoita että hän osaisi suunnitella hyvän sellaisen. Tai että sellainen asia kuin yksinkertaisuus olisi ylipäätään tavoittelemisen arvoinen asia. Vai millaisen vastaanoton uskot, että se parjattu insinööri olisi saanut melkeinpä minkä tahansa firman board roomissa mennessään esittelemään yksi-ikkunaista dvd-polttosoftaansa, ennen Applen esimerkkiä? Eikä lähinnä speksilistojen pituuksilla kisaamiseen keskittyvien markkinointiosastojen osuutta kehityksessä sovi vähätellä.

    Vaikka onkin tavallaan liikuttavaa, että joku ”Gurumarkkinoijaksi” itseään tituleeraava on huolissaan ”perusinsinöörien” pärjäämisestä, olen melko varma että huoli on aiheeton ja heille riittää jatkossakin tekemistä – Jobs ja muut tarvinnevat edelleenkin koodia niiden yksinkertaisten käyttöliittymiensä taakse.

    Eikä Stevellä ilman insinöörejä olisi alunperin ollut tietokonetta, softaa, dvd-poltinta tai dvd-levyjä, eikä varmaan fläppitaulua ja tussiakaan. Eikä sulla internettiä, tai näppäimistöä jolla naputella sinne puolivillaisia mietelmiäsi.

    Joten eipä kestä.

    Rakkain terveisin, muotoilja/insinööri

    1. Hyvä Frank Bullit,

      Kiitos mainiosta näkökulmastasi! Juuri tällaisia kirjoituksia olemme jo kauan odottaneetkin. Toistaiseksi ne ovat olleet onneksi harvinaisia.

      En tarkoita tällä sitä, ettet saisi olla kanssani eri mieltä. Se sopii vallan mainiosti. Useimmat kommentoijamme silittelevät myötäkarvaan turhankin uutterasti.

      Mutta vähäinenkin nimimerkin takaa henkilöön käyvä vittuilu loppuu tässä blogissa ennen kuin se pääsee edes kunnolla alkamaan. Syykin on selvä: sellaista on pelkästään vastenmielistä lukea.

      Noin viikon kuluttua alamme saman tien tuhota kaikki uudet nimettömät kommentit, olivat ne myönteisiä tai kielteisiä.

      Samoin käy kaikille niille, jotka eivät malta pitäytyä itse asiassa, vaan sortuvat parjaamaan joko kirjoittajiamme tai muita keskustelijoita.

  13. Kirjoituksen, sen sisältämien väittämien tai niiden perustelujen kutsuminen typeräksi ei ole henkilöön käyvää vittuilua, kirjoittajan kutsuminen typeräksi olisi sitä. Luokatonta kielenkäyttöä ehkä, mutta ei henkilöön käyvää. Tähän vetoaminen on toki kätevä tapa jättää viestin pointit noteeraamatta.

    Jonkun kuvitteellisen lapsuuden trauman ylikompensaation käyttäminen perusteluna jonkun ammattikunnan tekemille näennäisille virheille nyt on vaan.. no, typerää. Ekonomi ei saanut pienenä viikkorahaa, markkinoija ei saanut taivuteltua vanhemmiltaan haluamaansa lelua joululahjaksi ja visualistin faija käytti tämän piirustuksia takansytykkeenä. Rakentavaa. Tilanne nyt kuitenkin on se, ettei sen ”perusinsinööriosaamisen” tarve ole ainakaan vähenemässä, vaan on tajuttu että tämän rinnalle tarvitaan muutakin. Yhdentekevää, ovatko nämä osaamisalueet samassa vai eri henkilöissä.

    Mitä tulee tuohon ”Gurumarkkinoija” -tölväisyyn, sen olisi ehkä voinut jättää väliinkin. Titteli tuntuu vaan äärimmäisen huvittavalta niin monella ironisella tasolla jos sitä yhtään alkaa miettimään, etten voinut itselleni mitään.

    Ja lopuksi, ei pelkoa – en aio aiheuttaa vastenmielisiä lukuhetkiä tai moderointirasitetta tämän enempää. Happy halloween,

    Frank

    1. Frank, jos kirjoittaisit omalla nimelläsi, se muuttaisi tilannetta oleellisesti. Nyt vain mäkätät pelkurimaisesti nimimerkin suojista.

      Sehän on selvä, että miltei freudilainen spekulaationi on lapsellinen. Heitin pohjanoteerauksen peliin siksi, että joku voisi ehdottaa parempaa.

      Insinöörin viralliseksi / julkiseksi motiiviksi on jo aiemmin esitetty sitä, että häntä ajaa asiakkaiden tarve ostaa ominaisuuksia. Se on varmasti hyvä syy – jos insinöörit toimisivat muista ihmisistä poikkeavasti, eli loogisesti ja yksin järkensä ohjaamina.

      Mutten usko, että insinööri on pohjimmiltaan sen rationaalisempi otus kuin meistä kukaan muukaan. Hänen yksityisiksi motiiveikseen ei kukaan tainnut ehdottaa mitään uskottavaa.

      En siis usko, että löysimme vielä selitystä sille, mikä insinööriä riivaa.

      Mainittakoon varmuuden vuoksi vielä, että olen itsekin insinööri. Tuotekehitystöitä olen tehnyt runsaat 10 vuotta ensin sulautettujen järjestelmien (elektroniikka)suunnittelijana ja myöhemmin ohjelmistohommissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Crazy chemist with a failed experiment, explosion in laboratory
Jari Parantainen

Vain supertähtien tuotteistaminen unohtui

Jopa maailman tunnetuimpien gurujen asiantuntemus muuttuu rahaksi hyvin nihkeästi – ainakin, jos palvelujen tuotteistaminen unohtui. Freakonomics-kirjan toinen kirjoittaja Steven D. Levitt kertoi hiljattain omasta firmastaan, joka ei menestynyt.

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.