Miten on mahdollista, että köyhyys yleistyy, vaikka elintaso kasvaa? Väite perustuukin prosenttilaskentaan. Se on taiteen laji, jolla on helppo jallittaa.

Viikko sitten eräässä tuotteistusprojektissa pohdimme, miten asiakkaille kannattaisi raportoida varaston tekemät keräilyvirheet.

Ehdotuksen laatija oli sillä kannalla, että heidän pitäisi kertoa virheiden lukumäärä. Siis esimerkiksi, että varaston väki oli tunaroinut 14 kertaa syyskuussa.

Kaikki eivät olleet samaa mieltä. Määrä kannattaisi ilmoittaa prosentteina: 0,87 % toimituksista oli mennyt pieleen syyskuussa.

Kumpi oli mielestäsi parempi tapa? Miksi?

Kysyn tätä siksi, että mielestäni prosentit ovat liian vaikeita. Eivät ihmiset tajua, mitä ne tarkoittavat.

Nyt jokainen insinööri sanoo taas, että höpsis: hän ainakin osaa laskea. Uskotaan. Mutta osaavatko asiakkaasi?

Tässä pari esimerkkiä, miten vaikeita prosentit ovat.

Psykiatreille kerrottiin, että 20 prosenttia potilas X:n kaltaisista henkilöistä syyllistyy väkivaltaisuuteen seuraavan 6 kuukauden aikana. Kallonkutistajista 79 prosenttia oli valmiita vapauttamaan X:n mielisairaalasta.

Sitten psykiatreille sanottiin, että kaksikymmentä X:n kaltaista potilasta sadasta syyllistyy väkivaltaisuuteen seuraavan kuuden kuukauden aikana. Nyt vain 59 prosenttia lääkäreistä oli valmiita päästämään X:n ulos. Vapaamielisten määrä putosi siis neljänneksellä.

Vaikka väkivallan todennäköisyys oli molemmissa tapauksissa sama, tapausten lukumäärä pelotti lääkäreitä enemmän kuin prosenttiluku.

Psykologi Kimihiko Yamagishi kysyi ihmisiltä, kuinka huolissaan he olivat erilaisista kuolemansyistä. Hän kertoi, että syöpä tappaa 1286 ihmistä kymmenestätuhannesta kyseiseen tautiin sairastuneesta.

Koehenkilöt pitivät syöpää 32 prosenttia vaarallisempana kuin jos heille kerrottiin, että syöpä tappaa 12,86 prosenttia sen saaneista. Molemmissa tapauksissa kuoleman todennköisyys oli täsmälleen sama.

Hyvä esimerkki löytyy lauantain (18.12.2010) Hesarista. Lehdessä oli uutinen, että insinööriajon hinta nousee jopa 40 prosenttia. Ajo-oppilas Anna-Emilia Puheloinen taivasteli, että “uusi hinta tuntuu hurjalta”.

Toivottavasti kuopiolainen abimme pärjää kirjoituksissa.

Puheloisen B-kortti maksaa autokouluineen lähes 1800 euroa. Insinööriajon hinta nousee noin 15 euroa. Se tarkoittaa 0,8 prosentin korotusta kokonaishintaan.

Tietenkin lehtimiehen kannalta on paljon rajumpaa hehkutella 40 prosentin korotuksella (insinööriajon hinta nousee noin 40 eurosta 55:een) kuin todeta, että ajokortin hinta kasvaa melkein prosentin. Eihän se olisi mikään uutinen.

Kaikkein mainioimpia sumutuksia on tapa, jolla lasketaan köyhien määrä. Menetelmä tuottaa jatkuvasti dramaattisia otsikoita. Harva tajuaa, millaista humpuukia ne ovat.

Vain joitain päiviä sitten (torstaina 16. joulukuuta 2010) valtakunnan päälehti repäisi koko etusivun leveydeltä otsikot: Tuloerojen kasvu jakoi suomalaiset eriarvoisiin leireihin. Juttu kertoi, että suomalaisten suhteellinen köyhyys on lähes kaksinkertaistunut 15 vuodessa.

Väitän, että suurin osa suomalaisista päättelee ilman muuta, että köyhillä on yhä vähemmän rahaa. Mutta sehän ei pidä paikkaansa.

Lehden esittämästä kuvaajasta näkee sokeakin, että sekä kaikkein köyhimpien että kaikkien suomalaisten kotitalouksien tulot olivat kasvaneet tasaisen varmasti koko tarkastelujakson ajan vuosina 1995–2008. Kaikki käyrät kulkivat yläviistoon.

Juju piilee käsitteessä “suhteellinen köyhyys”. Se tarkoittaa, että köyhä on sellainen (kotitalous), jonka tulot ovat alle 60 prosenttia (samanlaisten kotitalouksien) keskimääräisestä tulotasosta.

Jopa miljoonan euron vuosipalkkaa nauttiva porho on virallisesti köyhä ressukka, jos kaikki muut tienaavat keskimäärin 1,8 miljoonaa tai enemmän.

Köyhän tulot voivat kasvaa vaikka kuinka paljon. Mutta jos muiden tulot paisuvat enemmän, köyhä on tilastojen mukaan entisestään köyhtynyt. Kyse on siis aidosta kateusmittarista.

Jos haluat asiakkaasi tajuavan, vältä prosentteja ja suhteellisia mittareita. Puhu kappalemääristä sen sijaan.

Lähteet: Suhteellinen köyhyys Suomessa, Pasi Moisio 2006 ja Your Money and Your Brain, Jason Zweig 2007