Kaikkihan sen tietävät, että asiakasta pitää kuunnella. Se on kuitenkin vaarallista. Ensinnäkin ihmiset valehtelevat päivät pääksytysten. Lisäksi he aikovat kaikenlaista, koska tyhjän puhuminen ei maksa mitään.

Muutaman vuoden välein joku yrittää selvittää ihmisten seksitapoja. Tutkijat saattavat olla hyvin ammattitaitoisia. Silti tulokset ovat kerta toisensa jälkeen silkkaa potaskaa.

Se johtuu siitä, että me kaikki valehtelemme. Sinäkin. Et mahda sille mitään.

Vuonna 2007 yhdysvaltalainen Centers for Disease Control and Prevention julkaisi raportin kansalaisten seksielämästä. Tiedotusvälineitä kiinnosti erityisesti se, kuinka monta seksipartneria tyypillisellä amerikkalaisella oli.

Tulokset kertoivat, että keskimääräinen mies oli kuksinut seitsemän eri naisen kanssa elinaikanaan. Se ei kai ollut mitenkään järkyttävä tulos useimpien mielestä.

Ikävä kyllä sama tutkimus kertoi, että tyypillinen nainen harrasti seksiä neljän eri miehen kanssa!

Nyt pitäisi hälytyskellojen soida jo tyhmemmänkin lukijan päässä.

Ei ole mitenkään tilastollisesti mahdollista, että heteromiehillä ja heteronaisilla voisi olla keskimäärin eri määrä seksipartnereita.

Mistä näin karkea virhe voi johtua?

Ainoa mahdollinen selitys on, että joku valehtelee. Joko miehet liioittelevat tai naiset vähättelevät. Tai molemmat vedättävät.

Huvittavaa kyllä, kenenkään ei tarvitsisi kusettaa. Tutkimukset tehdään nimettöminä. Kukaan ei joutuisi häpeään, vaikka hän puhuisi totta.

Silti ihmiset valehtelevat.

Hirmumyrsky Katrina vetäisi New Orleansin sileäksi elokuussa 2005. Associated Press teki gallupin muutamia päiviä rytäkän jälkeen. Useampi kuin kaksi kolmesta amerikkalaisesta väitti lahjoittaneensa rahaa kriisin uhreille.

Käytännössä se olisi tarkoittanut, että noin 60 miljoonaa kotitaloutta olisi avannut kukkaronsa – siis alle viikossa.

Pelastusarmeijan kokemuksen mukaan ihmiset lahjoittivat keskimäärin sata taalaa. Mutta vaikka summan puolittaisi, avustuksia olisi pitänyt kertyä huimaavat 3 miljardia dollaria.

Todellisuudessa avustusten määrä ylsi vain viidesosaan siitä. Useimmat gallupiin osallistuneet valehtelivat väkisinkin.

Yhtä erittäin suosittua valehtelun lajia kutsutaan aikomiseksi.

Suomessa yleislakon piti alkaa lokakuun 15. päivänä 2010. Yli sadastatuhannesta kansanedustajien palkankorotusta vastustaneista jaksoi raahautua sovittuun mielenosoitukseen parikymmentä innokkainta.

Ylen mediamaksua vastustaneiden Facebook-ryhmä keräsi lähes 150 000 kannattajaa. Pariin mielenosoitukseen heistä vaivautui paikalle ilmeisesti noin 80, eli sellaiset 0,05 prosenttia kannattajakunnasta.

Kirjoitin muutamia päiviä sitten jutun Kulttuuriväki kerjää. Monet kommentoijista olivat sitä mieltä, että kulttuuria on ehdottomasti tuettava.

Väitän, että heistä useimmat horisevat vain lämpimikseen. Paskapuhetta maailmaan mahtuu.

Tosipaikan tullen nämäkin tulisieluiset kulttuurisoturit myisivät periaatteensa muutamasta lantista.

Asia on helppo testata ajatusleikin avulla.

Pian postilaatikkoosi putoaa jälleen tuore veroehdotus. Oletetaan, että verottaja on lisännyt lomakkeelle uuden kohdan. Siinä lukee näin:

“Haluan maksaa ylimääräisen kulttuuriveron, joka on suuruudeltaan 1 prosentti bruttotuloistani.”

Keskituloiselle toimihenkilölle prosenttiliike tarkoittaisi noin 300 euron lisäveroa.

Mitä luulet, moniko kulttuurin tukea kovaan ääneen vaatineista rastittaisi tuon kohdan lomakkeestaan?

Asiakasta pitää kuunnella. Mutta ei häntä kannata uskoa.

Lähde: Proofiness – The Dark Arts of Mathematical Deception, Charles Seife 2010