Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Anna ensin, pyydä sitten

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Wikipedia on hyvä esimerkki siitä, mitä vastavuoroisuuden laki tarkoittaa käytännössä. Ensin palvelu tarjosi hyötyä maksutta. Vastalahjaksi sille sataa rahaa.

Joulukuun puolivälissä huomasin Wikipediassa mielenkiintoisen viestin. Palvelun perustaja Jimmy Wales totesi, että pussin pohja häämöttää. Hän pyysi rahalahjoituksia.

Mitä ihmettä! Oliko äijä siis kerjuulla, häh?

Päädyin siihen, että kaikkea muuta. Kerjääminen on sitä, että joku vain vonkaa vastikkeetonta rahaa ties mistä syystä.

Wikipedia sen sijaan on tuottanut valtavasti vastiketta. Se on päivittäinen työkaluni, joka säästää aikaani vähintään kymmeniä tunteja vuodessa.

Lähetin lahjoitukseni heti. Tein sen oikein mielelläni. Ehkä olisi pitänyt laittaa enemmänkin.

Moni muu toimi samoin. Alle kahdessa kuukaudessa Wikipedia keräsi lahjoituksina yli 16 miljoonaa dollaria. Keskimääräinen lahjoitettu summa oli 22 dollaria.

Wikipedia on mainio näyte siitä, mitä vastavuoroisuuden laki tarkoittaa. Se on periaate, joka tuntuu olevan monille asiantuntijoille hämärä – suurpainemyyjistä puhumattakaan.

Ensin joudut antamaan asiakkaalle jotain hänen mielestään hyödyllistä. Sitten voit harkita, kehtaisitko pyytää jotain itsellesi.

Ei asiakkaasi ole sinulle mitään velkaa – ei edes minuuttia aikaansa. Mitä ajattelit antaa hänelle ensin?

11 vastausta

  1. Wikipedian casessa moni lahjoitti varmaan ihan pelkoon nojaten. Kattava, ajoittain tarkkaa tietoa ja ennen kaikkea helppokäyttöinen ja ilmainen palvelu on tullut monelle todella tärkeäksi työkaluksi.

    Minä uskon, että tuo lahjoituspyyntö meni läpi hyvän vastavuoroisuustahdon sijaan (tai sen rinnalla) siksi, että pelko palvelun sulkemisesta oli helposti 22 dollarin arvoinen sijoitus.

    Jos Google ei tiettävästi tahkoisi miljoonia dollareita joka sekunti ja Googlelta tulisi anomus ”palvelun ylläpidon turvaamiseksi”, niin tuo Wikipedian kaunis pyyntö hyvine tuloksineen jäisi täysin kakkoseksi.

    Eli pitääkö asiakas ensin koukuttaa palveluun ja opettaa heidät pelkäämään mahdollista palvelun sulkemista? Onko se sama asia kuin vastapalvelusvelka?

    1. Petri, esitit hyvän kysymyksen!

      Nimittäin myönnän, että ainakin oma ajatuskulkuni kääntyi heti juuri siihen, mitä tapahtuisi, jos Wikipediaa ei yhtäkkiä olisikaan. Sikäli ensimmäinen vaihe taisi perustua mainitsemaasi menetyksen pelkoon.

      Mutta sitten tuli selvästi toinen vaihe, joka koski juuri sitä, ansaitseeko Wikipedia saada rahojani. Se oli aivan selvästi reiluuspohdintaa, jonka päätteeksi päädyin myönteiseen vastaukseen.

      Totesin saaneeni jo tähänkin saakka aivan suhteettomasti hyötyä toisten tekemästä työstä. Olisi oikeastaan ollut häpeällistä olla maksamatta.

  2. Juuri noin. Itse asiantuntijapalveluita kauppaavana näen antamisen edun siinä, että kun annan potentiaalisille asiakkailleni vinkkejä ja neuvoja (=hyötyä) esimerkiksi blogissa, se kasvattaa luottamusta. Ja mistä muusta syntyisi parempi asiakassuhde kuin vastavuoroisuudesta ja luottamuksesta.

    Wikipedia ja muut vastaavat esimerkit todistavat, kuinka antamisen ja jakamisen kulttuuri on tulossa. Jakamalla omia ideoita ja tekemällä yhteistyötä saavutetaan hyötyä, jota muutoin ei saataisi. Joka tätä ei ymmärrä, tulee jäämään jälkeen.

    Sosiaalisen median SoMeTime2010-tapahtumassa keväällä 2010 Aalto-yliopiston Heikki Hallantie sanoi: ”Anna enemmän kuin otat, saat enemmän kuin annat.” Voisiko paremmin sanoa?

  3. Itse imin tuon toimintamallin jo kotona äidinmaidossa. Hän, siis äitini, teki uskomattoman paljon monen mielestä turhaa työtä toisten eteen. Eihän siitä kukaan mitään maksanutkaan. No, jos pulaan jouduimmme itse, niin apua tuli kaksin verroin tarvetta vastaava määrä. Case Wikipedia lapsuudenkodissa.

    Itselleni tuo periaate on satanut laariini monin verroin antamista enemmän elämäni aikana. Tai riippuu vähän, miten asioita mitataan. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että anna ja palvele ensiksi, laita vasta sitten (jos silloinkaan) hintalappua työllesi. Työ korvataan muodossa tai toisessa, kun vain jaksaa luottaa ja odottaa. Oli sitten kyse bloggaamisesta tai jostain muusta.

    Ihmettelen aina bisneksentekijöitä, jotka eivät eväänsä liikauta ennen kuin rahasta on sovittu. Eihän moinen malli toimi tavallisessakaan elämässä, niin miten sitten liiketoiminnassa joku kuvittelee rakentavansa jotain kestävää etupainotteisen ahneuden varaan?

    Anteliasta vuotta 2011!

    Petri Hollmen

  4. ”Eli pitääkö asiakas ensin koukuttaa palveluun ja opettaa heidät pelkäämään mahdollista palvelun sulkemista?” Uskon, että jos yritys perustaa toimintansa pelkoon, mennään pahasti metsään.

    Gary Vaynerchuk puhuu välittämisestä, viimeinen lause kiteyttää asian hyvin:
    https://www.youtube.com/watch?v=BEYjvifUdeM

    On toki hienoa, että bisnes alkaa muuttua tähän suuntaan. Tosin monella syy on siinä, että se on parempaa bisnestä. No, suunta on kuitenkin hyvä..

    Itse ainakin aion toimia näin, tuottaen ihmisille ilmaiseksi mahdollisimman paljon lisäarvoa. Oma syyni tosin on, että mielestäni se on yksinkertaisesti oikea tapa toimia.

    1. Antti, kiitos oivasta videovinkistä. Siinähän asia oli napakasti tiivistetty!

      Miten muuten tuotteistaisit tuon ensin antamisen niin, ettei se ole (ainakaan ihan aina) sattumaa ja/tai muistin, yksittäisen työntekijän päähänpiston, viitseliäisyyden tai jopa kapinahengen varassa?

      Kapinahengellä tarkoitan, että useinhan on uskallettava rikkoa firman ohjesääntöä, että kunnon palvelu olisi edes mahdollista.

      1. Eräs vaihtoehto tuotteistamiseen voisi olla seuraavanlainen: Tietyn ajan tuotan ilmaiseksi niin paljon lisäarvoa ihmisille kuin vain pystyn, samalla itseäni kehittäen. Jossain vaiheessa kehittynen sille tasolle, että joku haluaa maksaa palveluistani ja yritykseen kertyy pääomaa. Kun pääomaa on tarpeeksi, yritykseen palkattaisiin työntekijöitä, jotka opettelisivat saman toimintamallin. Eli yritys maksaisi heille palkkaa ajan x, jonka aikana heidän tulisi nostaa osaamisensa sille tasolle, että voisivat sen jälkeen itse tienata palkkansa.

        Organisaatiorakenteen haluaisin pitää mahdollisimman matalana ja kannustaa tekemään rohkeita päätöksiä. Kun ihmiset oppivat ottamaan vastuuta teoistaan, ei niin tarkkaa ohjesääntöä tarvita.

        1. Antti, sohaiset mielenkiintoista aihetta. Nimittäin tulit kuvanneeksi mallin, jolla monet työttömät saisivat duunia.

          Jos ajatustasi veisi vielä aavistuksen pidemmälle, työntekijä maksaisi työpaikastaan työnantajalle niin kauan, että hän on osoittanut kykynsä & tuottavuutensa. Vasta sen jälkeen rahavirta kääntyisi toiseen suuntaan.

          Asetelma johtaisi siihen, että työntekijän maksaman korvauksen suuruudesta riippuen työnantajan riski olisi jopa nolla. Summaan olisi toki laskettava monenlaista, kuten työntekijän perehdytystä, työvälineitä ja muita kustannuksia.

          Tähän tietenkin aina joku hihkaisee, että mistä se työtön repisi rahat maksuihinsa. Ei aina varmasti mistään. Mutta esimerkiksi asuntonsa jo maksaneilla on vakuuksia. Ottavat ihmiset lainaa tyhmempiinkin investointeihin.

          Se on tietenkin selvä, ettei noin reilu malli sopisi ammattiliitoille. Se olisi yleislakon paikka. Mieluummin siis jatketaan vanhaan tapaan.

          1. Tuollaisella mallilla perustin itse oman yritykseni. Kuvasin ihmisiä ilmaiseksi niin kauan että opin homman, ja sain samalla portfoliooni sellaista matskua joka käytännössä on mahdollistanut sen että nyt elätän itseni tällä. Välillä olisi duunia muillekin asti, mutta on vaikea löytää sellaista sitoutumista että uskaltaisi ketään vakituiseksi palkata. Jarin ehdotus olisi erittäin toimiva, paikkaa ei hakisikaan muut kuin sellaiset henkilöt joilla oikeasti olisi halua kehittyä hommassa johonkin suuntaan. Mutta en usko eläväni niin kauan että tälläiseen päästäisiin.

  5. Itsekin annoin rahaa Wikipedialle. Ajattelin, että maksan monta kertaa vähemmän arvokkaista lehdistä isot määrät rahaa joka kuukausi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Crazy chemist with a failed experiment, explosion in laboratory
Jari Parantainen

Vain supertähtien tuotteistaminen unohtui

Jopa maailman tunnetuimpien gurujen asiantuntemus muuttuu rahaksi hyvin nihkeästi – ainakin, jos palvelujen tuotteistaminen unohtui. Freakonomics-kirjan toinen kirjoittaja Steven D. Levitt kertoi hiljattain omasta firmastaan, joka ei menestynyt.

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.