Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Rutkasti lisää D-vitamiinia

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Miten on mahdollista, että professorin näkemys häviää tavalliselle työterveyslääkärille 6–0? Esimerkin voi jokainen katsoa Ylen Areenasta.

Torstaina Ylen ykkönen esitti Susanne Päivärinnan juontaman A-talk-keskusteluohjelman. Aiheena oli D-vitamiini. Studioon oli kutsuttu neljä asiantuntijaa.

Osa porukasta oli sitä mieltä, että viranomaiset ovat liian arkoja: kaikkien suomalaisten pitäisi popsia D-vitamiinia purkista. Myös nuo julkista valtaa edustavat olivat paikalla.

Keskustelun jälkeen jokaiselle ohjelman katsoneelle oli syntynyt käsitys, ettei virallinen totuus taida perustua paljon mihinkään. Mistä se johtui?

Syynä oli yksinkertaisesti esiintymistaitojen puute. Harvoin olen nähnyt tv:ssä yhtä epävarmoja, haparoivia ja takeltelevia asiantuntijoita.

Ohjelmassa viranomaisia edusti kaksi naista. Suvi Virtanen on tutkijaprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Christel Lemberg-Allardt puolestaan on ravitsemustieteen dosentti.

Vastapuolella istui mieskaksikko. Ilari Paakkari on lääkäri ja farmakologian professori. Erkki Antila on työterveyslääkäri ja biologi.

Viranomaisnäkemys rapautui minuutti minuutilta aina, kun naiset saivat puheenvuoron. Niin onnetonta heidän esiintymisensä oli.

Miehet sen sijaan selittivät asiansa selkeästi ja kakistelematta. He käyttivät puheessaan konkreettisia esimerkkejä. Itsevarmuus paistoi kotisohvalle saakka.

Jokaisen insinöörin kannattaisi katsoa ohjelma Rutkasti lisää D-vitamiinia! Ylen Areenasta*. Se näyttää karusti, miten vankkakin asiantuntemus saattaa valua viemäriin.

Nimittäin siitä ei liene epäilystäkään, että naisetkin olivat (titteleidensä perusteella) alansa asiantuntijoita. Mutta ostiko joku heidän näkemyksensä?

Epäilen, että kannattajat jäivät pahan kerran vähemmistöön.

Sillä ei ole merkitystä, onko kyse kirjallisesta tai suullisesta esityksestä. Sujuva pesee epävarman änkyttäjän 6–0**.

Osaaminen ei ratkaise asiantuntijan menestystä. Sen ratkaisee se, miten hän osaa kertoa osaamisestaan.

* Tämä kirjoitus ei koske sitä, paljonko D-vitamiinia pitäisi syödä. Siitä kaikki halukkaat voivat keskustella jossain muualla.

** Seuraavassa kirjoituksessani aionkin kehua tuoretta Kuninkaan puhe -elokuvaa, joka kertoo änkyttävästä Englannin hallitsijasta Yrjö VI:stä.

14 vastausta

  1. Tuossakin keskustelussa näkyi se, että sujuvasanainen sekä hyvät yleistiedot omaava asiantuntija päihittää sen tutkimuksiin sekä perimätietoon tukeutuvan selittäjän.

    Tuossa jutustelussa kävi hyvin ilmi se, että sopivaan kohtaan heitetty ”vitsi” sai asiantuntijan vaikuttamaan vieläkin pätevämmältä. (kaupunkilegenda jääkarhujen maksojen syömisestä).

    On aika vaikea vakuuttaa asiakasta sillä, että olettamukset perustuvat tutkimuksiin varsinkin jos vastapuoli perustaa vastakkaiset väitteet mittaustuloksiin.

    Täytyy sanoa, että suomalaiseen insinööri-, taide jne. koulutukseen pitäisi liittyä enemmän esiintymistaidon koulutusta. Hyvä idea vaatisi sen rautaisen esiintymistaidon tuottaakseen hedelmää. Miettikääpä itse kuinka esittelisitte vaikka multitouch- peiliä, johon voi luoda monikoskeutuksella uuden ulkoasun.

    ”Öööö, tää on tämmöinen monikoskeutuspeili. Kun tökkään tohon, niin siihen tulee punainen kukka. Ja kahdella sormella voin muuttaa sen kokoa. Ööööö…”, oma esitys.

    Joku Jobs kait maalailisi uskomattomia visioita. ”Globaalissa maailmassa kotiinkin voi luoda uusia visuaalisia ilmeitä monikosketuksen kautta. Tähän peiliinkin loihdit ohikulkiessasi uuden ulkoasun vain muutamalla kädenliikkeellä…”, ja samalla hän loihtisi kukkameren peiliin.

    Eli tietotaidon ja esiintymisen yhteispelillä vakuutetaan. Ei pelkällä tietotidollla tai esiintymisellä. Ja ainakin tuo jälkimmäinen taito puuttuu liian monelta ammattilaiselta itseni mukaanlukien.

    Kari…

    P.S: Nykyään kun opiskelen vanhoilla päivillä, niin kärsin tuosta opettajien esiintymistaidon puutteesta. Hyvä asia esitetään niin huonosti, että mieluummin skippaisi kurssin kokonaan aina kun luennot on pakollisia. Jotenkin tuntuu, että mitä huonompi luennoija niin sitä enemmän pitää olla pakollisesti paikalla.

    1. Kari, kiitos kiinnostavasta näkökulmastasi!

      Opetusministeri Henna Virkkunen yritti ajaa peruskoulun opetusohjelmaan uudeksi aineeksi/aiheeksi draamaa. En tarkalleen tajunnut, mitä se tarkoittaa. Kai se on jotain enemmän ja hienompaa kuin esiintymistaito.

      Keskustalaiset torppasivat ajatuksen jostain syystä. Ilmeisesti uskonto tai jokin muu ihan älyttömän tärkeä aine olisi menettänyt tunnin tai pari.

      Joka tapauksessa on ihan käsittämätöntä, miten vähän koululaitos opettaa esiintymistaitoa, puhumattakaan yliopistoista tai korkeakouluista. Siinä ei muutama seminaariesitys vielä auta mihinkään. Lisäksi homma pitäisi opetella myös englanniksi.

      Ei sille nimittäin mitään mahda, että kun aikanaan olin hommissa kansainvälisesti toimivassa konsernissa, ruotsalaiset olivat aina kaikissa kokouksissa aivan suvereeneja esiintyjiä. He olivat monesti jopa vakuuttavampia kuin äidinkielenään englantia puhuneet kollegat.

      Ei liene vaikea arvata, että ruotsalaiset saivat aivan suhteettoman osan ehdotuksistaan myydyksi muiden maiden edustajille. Ja mukana oli sentään porukkaa Englannista, Espanjasta, Italiasta, Ranskasta, Saksasta, Itävallasta, Hollannnista, Tanskasta jne.

      1. Luovuuden asiantuntija Sir Ken Robinson puhui TEDissä vuonna 2006 siitä, miten nykyinen koulutusjärjestelmä kouluttaa luovuuden ulos lapsista. Hän oli sitä mieltä, että luovuuden ja luovien aineiden kuten kuvaamataidon, käsityön ja musiikin pitäisi olla koulutusjärjestelmässä yhtä tärkeitä kuin esim. äidinkieli.

        Virkkusen ehdotus oli hyvä keskustelunavaus ja aloite. Nykyinen koulutusjärjestelmä on aikanaan suunniteltu teollisuuden aikakaudelle, joka on monen mittarin mukaan päättymässä, ainakin länsimaissa. Niinpä luovia aineita pitäisikin painottaa huomattavasti enemmän, jotta tämä pohjoinen kansakin pärjäisi vielä jatkossa maailmalla.

        Robinsonin puheen voi katsella osoitteessa https://www.ted.com/talks/lang/eng/ken_robinson_says_schools_kill_creativity.html

        1. Lauri, kiitos mainiosta täydennyksestäsi!

          Vaikkapa lääkärin koulutus tähtää siihen, että kun tohtori näkee jotain outoa, hän reagoi siihen aina mahdollisimman samalla tavalla. Näin siis hiukan yksinkertaistettuna.

          Lentäjä on ehkä vielä parempi esimerkki. Hän harjoittelee simulaattorissa nimenomaan automaattisia reaktioita erilaisiin häiriötilanteisiin.

          Jokainen tajuaa, ettei moinen selkäytimensä ohjaama päätösautomaatti luultavasti ole kovin luova. Ei silti, en minäkään haluaisi matkustaa luovuudestaan tunnetun lentäjän kyydissä.

          Vastaavasti olen aina halunnut firmalleni mahdollisimman epäluovan kirjanpitäjän. Viimeisin verotarkastus menikin läpi pari viikkoa sitten puhtain paperein.

          Toisaalta etenkin akateemisen koulutuksen saaneisiin on taottu ns. kriittistä ajattelua. Se on ihan loistavaa, mutta ikävä kyllä se johtaa inhottavaan tilanteeseen.

          Kun joku ehdottaa jotain uutta, hyvin koulutettu maisteri tai insinööri saa heti päähänsä pari tusinaa syytä, miksi idea on ihan paska.

          Mikä murheellisinta, kriittiset ajatukset tuntuvat jumittavan aivot niin pahasti, että harva pääsee niistä yli lainkaan.

  2. ”30 euroa on halvan konjakkipullon hinta.” Itse ainakin nauroin. Tilanteeseen sopivalla vitsillä voittaa yleisön selkeästi puolellensa. Tietysti lääkäri on kokenut esiintyjä ja nimenomaan rauhallinen semmoinen, jotta potilas pysyy myös rauhallisena ja kuuntelee kaiken mitä lääkäri sanoo.

    Viranomainen on tottunut vain työryhmiin ja elvistelee sillä, että on pohjoismaisen ryhmän puheenjohtaja.

    Tässä palataan myös tähän, että visuaalinen esiintyminen on erittäin iso osa kokonaisuudesta. Naiset istuvat tässä keskustelussa täysin patsaina, näyttävät jopa pelkäävän koko tilannetta, jolloin heidän ylitseen kävellään heti kättelyssä. Taasen miehet ovat erittäin rennon oloisia ja hallitsevat olemuksellaan koko tilan.

    Etenkin Ilarin tapa huomioida myös vastapuolen väitteet, perustella ne selkeästi ja selittää sitten oma mielipiteensä saa yleisön puolellensa. Jos vain inttää omaa kantaansa, eikä huomioi vastaväitteitä ollenkaan, ei saa omaakaan kantaansa perille.

    1. Jesse, olen kanssasi aivan samaa mieltä! Miehet ottivat tosiaan koko tilanteen ja tilan haltuunsa.

      Eräs ystäväni pohtikin, että vasemmalla puolen istuneet naiset saattoivat olla itsekin asiastaan eri mieltä. Heidät oli vain värvätty kertomaan virallinen totuus. Se sitten näkyi kankeutena ja epävarmuutena.

      Päivärinta olisi voinut kysyä lopuksi, paljonko itse kukin studiovieraista nappaa päivittäin D-vitamiinia purkista. Olisi ollut mielenkiintoista katsoa, mitä naiset olisivat siihen vastanneet.

  3. Huhhuh! Ohjelma oli loistava esimerkki siitä, kuinka asiantuntijan tulee/ei tule esiintyä. Video suorastaan räjäytti ongelman ja sen ratkaisun tajuntaani. Tästä Jari on siis vuosikaudet kirjoittanut ja puhunut. Nyt minäkin tajuan tämän. Milloin Ediste alkaa tuottamaan opetusvideoita? Yksi video kun näyttää vastaavan tuhatta blogikirjoitusta.

    1. Jussi, kiitos tästä kommentistasi, sillä tiivistit asian mainiosti. Näkeminen on uskomista!

      Ensimmäiset Ediste-videot tulevat tänä keväänä ulos juuri mainitsemastasi syystä. Teksti tai valokuva jää monissa tilanteissa niin kirkkaasti kakkoseksi elävään kuvaan verrattuna.

  4. Se on selvä, että tämänhetkisessä tilanteessa esiintymistaitojen opettelu ja omaksuminen antavat muikeaa bonusta uralle. Desuconissa olemme todenneet, että sisällöllisesti huikeakin esitys jättää kylmäksi, jos esiintyminen jää tasolle ”ala-asteen kevätjuhlanäytelmä”. Sen sijaan sisällöllisesti tyhjä mussutuskin saa katsojissaan aikaan lähes hurmoksellisen olotilan, kun pointit läjähtävät tajuntaan nasevien vertausten saattelemana yksi toisensa perään ja retoriset keinot lähentelevät Ciceron kaltaista mestarioraattoria.

    Mutta onko esiintymistaito oikeasti oikotie onneen? Siitä olen varma, että _tällä hetkellä_ esiintymistaidosta on asiantuntijalle varmasti massiivista hyötyä suhteellisen pienellä panostuksella.

    Sanoisin kuitenkin, että tämä hyöty saavutetaan, koska esiintymisen taso on Suomessa kautta linjan suorastaan rikollisen alhainen. Tämänhetkisessä tilanteessa pienikin esiintymistaidon osaaminen tekee asiantuntijasta kuin asiantuntijasta suorastaan puolijumalallisen neron.

    Mutta mitä jos kaikki suomalaiset osaisivat esiintyä? Väitän, että ”esiintymistaito” ei silloin olisi juuri mitään. Juuri näinhän on käynyt maisterintutkinnoille, joille tässäkin blogissa on aina välillä puolihuolimattomasti naureskeltu: kun kaikki ovat maistereita tai diplomi-insinöörejä, se muodostuu oletetuksi perustasoksi, vaikka alunperin maisterintutkinto on tehtailtu olemaan jonkinlainen työmarkkinoilla _kilpailuetua_ tuova lisätutkinto.

    Siis jos keskimääräinen esiintymistaito on hyvä, vaaditaan gurulta entistä parempaa esiintymistaitoa. Pelkät tavanomaiset taidot eivät siinä enää riitä.

    Tällä hetkellä toki guruehdokkaalla on helppoa; lukee Juhana Torkin Puhevallan ja pitää muutaman puheen vaikka olohuoneessaan webbikameralle ja sen jälkeen hammasta purren katsoo oman esiintymisensä. Tuskanhiestä ja itsehäpeästä selviämisen jälkeen on omaa esiintymistään helppo parantaa.

    1. Naulan kantaan!

      Entä sitten, kun kaikki suomalaiset asiantuntijat ovat ottaneet esiintymistaidon perusteet haltuun? Miten siitä tulisi jatkaa eteenpäin?

      Ensimmäinen vaihe on lopettaa tilastojen ja faktojen kanssa nyhertäminen. Niiden tilalle täytyy löytyä osuvia, mieleen painuvia ja tunteisiin vetoavia tarinoita. Niitä on onneksi nykyisin helppo löytää, siitä pitää jo nettikin huolen.

      Seuraava – jo paljon vaikeampi – askel liittyy dramaturgiaan. Esitykseen pitäisi rakentaa mukaansa tempaava aloitus (aivan Torkin oppien mukaan), jotta porukka virittyisi kanavalle. Jos esitys on pitkä, se luultavasti kaipaa nousuja ja laskuja.

      Ja mikä tärkeintä, esityksen pitäisi päättyä loppuhuipennukseen, ei lässähtää kuin pannukakku. Se on vaikea juttu. Olen ainakin itse sössinyt esitysteni lopetuksia enemmän kuin jaksan (=haluan) muistaa.

      Olen muuten havainnut sellaisenkin mielenkiintoisen seikan, että usein esitys kaipaisi aplodit loppuun. En tarkoita, että firmasi johtoryhmän edessä pitäisi odotella taputuksia. Mutta monet muut tilaisuudet tuntuvat jäävän aivan kesken, jos ne eivät pääty jonkinlaiseen yhteiseen metelöintiin.

      Mielestäni aplodeja tarvitsee nimenomaan esityksen yleisö, ei esiintyjä niinkään.

      Satanen vetoa, että täsmälleen saman puheen videolta katsoneet pitäisivät sitä 24,3 % parempana, jos he näkisivät ja kuulisivat aplodit, mutta vertailuryhmältä ne olisi leikattu pois. Ilmiö liittyy taatusti lauman paineeseen.

  5. Hyviä pointteja olette ilmaisseet kirjoituksissanne. Olen samaa mieltä, että tapa, millä asiansa ilmaisee, on erittäin ratkaiseva. Tässä kyseisessä D-vitamiiniohjelmassa kyse oli pohjimmiltaan kuitenkin siitä, että nuo huonommin itseään ilmaisseet , eli ko. naistutkijat, joutuivat virkojensa takia valehtelemaan päin näköä juontajalle, Paakkarille, Antilalle ja tietenkin ohjelmaa seuranneille kansalaisille.
    Vakuuttava valehteleminen on erittäin vaikeaa, varsinkin jos on pohjimmiltaan ns. hyvä ihminen, eikä haluaisi kenellekään mitään pahaa. Jos on luonteeltaan häikäilemätön, tunteeton pyrkyri, voi valehteleminen olla jopa hämmästyttävän taidokasta ja luontevan oloista.Sitä se ei todellakaan Lamberg-Allardtin ja Rissasen kohdalla ollut. Jo kummankin kehonkieli puhui vääjäämätöntä kieltään: heidän oli vaikea olla siinä tilanteessa, pakon sanelemana.
    Ko. tutkijat varsin hyvin tietävät, että kyseessä on vastaavanlainen lääketeollisuuden junailema kansalaisten vedätys kuin kolesterolilääkkeidenkin kohdalla. Näytöt ovat todella vahvat D-vitamiinin annossuositusten moninkertaisen nostamisen puolesta.
    Erkki Antila ja Ilari Paakkari esiintyivät luontevasti ja paineetonta kehonkieltä osoittaen, koska he ovat rehellisellä asialla, osaavat asiansa joten ei tarvinnut valehdella. Lisäksi he ovat kliinikoita, jotka tietävät, miten nämä D-vitamiinin imeytyvyyserot, jotka voivat olla samalle tuotteelle jopa 6-kertaisia, ja veritestaus ovatkin niitä keskeisimpiä asioita koko asiassa. Eihän kolesteroliarvojakaan vain arvuutella ja oteta sen mukaan sitten lääkkeitä, vaan ne testataan verestä.
    Hyvä ruokkii hyvää. Jos ollaan sellaisessa virassa, kuten em. naistutkijat, jossa töitä tehdään ensisijaisesti lääketeollisuuden ehdoilla, hyväksi ja rahoituksella, on selvää, että ruokkivaa kättä ei purra vahingossakaan.
    Viranomaissuositukset terveydenhoidossa ovat omasta mielestäni pääosin pelkkä vitsi, joihin me rehellisesti asiakkaidemme parasta haluavat alan toisinajattelijat suhtaudumme täydellisellä epäluottamuksella.

  6. Tässä on toinen esimerkki siitä, kuinka ei pidä esiintyä:
    A-talk: 16.4.2009 ”Pitääkö luontaishoitoja rajoittaa?”
    https://www.youtube.com/watch?v=bugAudswlak

    Tuo dosentti on niin ylimielinen, että yleisön sympatiat menevät homeopaatin ja luontaistuoteyrittäjän pussiin.

  7. TV-keskusteluohjelma Rutkasti D-vitamiinia

    Hei!

    Blogissa esille kivasti nostettu asia on erittäin tärkeä asia ja siksi haluan kommentoida sellaisen TV-katsojan näkökulmasta, joka asiaohjelmalta odottaa asiaa.

    1. TV-katsojan näkökulmasta: Kun pitkän ja ehkä raskaankin työpäivän jälkeen on pongannut tv-ohjelmasta ajankohtaisen D-vitamiiniasian, josta haluaa saada lyhyessä ajassa kunnon faktaa, niin on lupa saada odottaa, että a) ilmapiiri keskustelussa olisi ollut myönteisen asiallinen (onhan kysymys meidän vapaa-ajan vietosta TV:n äärellä) ja b) asia olisi käsitelty asiallisemmin.

    Se, kuinka etukäteissuunnittelulla voidaan ohjata keskustelun kulkua, riippuu toimittajankin ammattitaidosta/asenteesta.

    Tänä päivänä ongelmaksi muodostuu sellaiset ns. ”meuhkaavat” ja ”itseään täynnnä olevat” toimittajat, joiden ego täyttää koko tilan ja provosointi saattaa kaaokseen koko ohjelman ja vetää ohjelmalta asiaterän.

    Tässä ohjelmassa esimerkiksi eri koulukuntien välinen ristiriitakeskustelu olisi pitänyt pohjustaa ennen nauhoitusta. OLIpa inhottava ilmapiiri ja totuus jäi varmstikin asiasta kuulematta tai epäselväksi.

    En aktiivisena/työelämässä olevana seniori-ihmisenä saanut selville, mikä on päivittäin tarvittava/riittävä D-vitamiinimäärä, mistä sitä tulee nauttia ja mitkä olivat luotettavat tutkimustulokset.

    2. Asiantuntijoiden näkökulmasta:

    a) On harmillista, että asiantuntijoita tykitettiin poukkoilevilla kysymyksillä aggressiivisesti. Tilaisuus olisi onnistunut paremmin, jos etukäteen toimittaja olisi kertonut suunnittelemansa juonen/asioiden käsittelyjärjestyksen ja tavan, esim. että ensin käsitellään kansainväliset tutkimustulokset ja eri maiden suositukset, sitten Suomen uudet suositukset ja niiden perustelut ja sitten oltaisiin nostettu pöydälle erilaiset näkemykset/koulukuntien eri näkökulmat.

    TAI sitten ohjelman nimeksi olisi pitänyt laittaa ”D-vitamiinisota”.

    b) On harmillista katsojankin kannalta, että eräät asiantuntijat eivät osanneet varmasti, selkeästi ja nopeasti itseänsä ilmaisemaan ja siten ikäänkuin ”nolasivat” itsensä.

    Kyllä tässä on toimittajallakin vastuu – onko tämä tämän päivän journalistinen tapa?

    c) Tämän päivän ns. ADHD- ”tykitys”trendi, jossa lyhyinä väläyksinä täytyy asiat esittää ja jossa ei vastaajalle anneta yhtään sekuntia miettimisaikaa on kuulijalle ja pohtivalle tutkijalle painajainen.

    Kun huippuasiantuntijat eivät yleensä ole huippuesiintyjiä (vaan kovan luokan tutkijoita tms asiantuntijoita, jotka ovat pakertaneet tutkimustensa parissa), niin rauhallinen eteneminen olisi jo kuulijakunnnan kannalta parempi.

    Oletan, että meitä ”kaikenlaista meuhkaamista ja liikaa itseänsä esille tuontia” inhoavia on paljonkin.

    On ohjelmia, joissa toimittaja tekee taustutkimusta ja tuo slideinä taustalle esim. yhteenveto tutkimustuloksista ja on ohjelmia, joissa toimittaja on hienotunteisesti taka-alalla ohjaten keskustelua ja antaen asiantuntijoiden mielipiteille tilaa.
    Tästä ohjelmasta olisi saanut aikaan: ”D-vitamiinia kansalle – tietoiskussa asiantuntijat vastaavat”.

    Kyllä toimittajallakin tulisi olla ammatillisesti enemmän vastuuta siitä, miten ohjelman asiantuntijat esiintyvät/annetaan suunnitellun juonen mukaisia puheenvuoroja, …vaikka esiintymistaito olisikin heikkoa. Tästä jäi epämiellyttävä olo.

    3. Esiintymiskouluttajien/-valmentajien näkökulma:
    Suomessa on markkinoita koulutuskselle: Miten asiantuntijana esitän lyhyesti ja vakuuttavasti asiani? Miten ns. ujo ja hiljainen asiantuntija voisi parantaa esiintymistaitojaan?
    Tilaisuus teille: Verkkototeutukseen!!!

    sunnuntaiterveisin Irma V

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Crazy chemist with a failed experiment, explosion in laboratory
Jari Parantainen

Vain supertähtien tuotteistaminen unohtui

Jopa maailman tunnetuimpien gurujen asiantuntemus muuttuu rahaksi hyvin nihkeästi – ainakin, jos palvelujen tuotteistaminen unohtui. Freakonomics-kirjan toinen kirjoittaja Steven D. Levitt kertoi hiljattain omasta firmastaan, joka ei menestynyt.

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Karisma kumpuaa vikkelyydestä

Harvard Business Review (3/2016) kirjoitti Queenslandin yliopiston professori William von Hippelin tutkimuksesta (juu ei, nimi ei ole aprillipilaa). Tulokset kertoivat, että mitä vikkelämmin koehenkilön pää toimii,

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.