Petteri Järvinen on tunnettu tietokirjailija ja diplomi-insinööri. Hänen opiskeluaikansa tärkein jakso oli puolentoista opintoviikon pituinen neuvottelutaitojen kurssi.
Gurumarkkinointi-kirjamme julkistustilaisuus starttasi tänään aamulla 8:30. Paikalla oli noin 80 kutsuvierasta.
Päivä oli mukava aloittaa kaupallisilla uutisilla: opuksen ensimmäinen painos ehdittiin myydä loppuun jo ennen julkistusta.
Mainittakoon nyt skeptikoille tiedoksi, että vaikka tarkka lukema on Talentumin liikesalaisuus, kyseessä oli aivan aito painos.
Puhujiksi hyppäsivät lavalle* yrittäjä ja kunnallispoliitikko Heidi Ekholm-Talas, tietokirjailija ja toivottavasti tuleva kansanedustaja Petteri Järvinen, Suomen suurimman mainostoimiston SEKin toimitusjohtaja Marco Mäkinen ja sokerina pohjalla yrittäjä, kolumnisti ja kirjailija Mikko Setälä**.
Petteri totesi omassa esityksessään osuvasti, ettei hän ole tarvinnut monia perinteisiä insinööritaitoja – kuten vaikkapa Laplace-muunnosta – koskaan. Sen sijaan kaikkein hyödyllisintä oli puolentoista opintoviikon mittainen neuvottelutaitoihin keskittynyt koulutus.
Toisin sanoen tärkein koulutusjakso on vei koko opiskeluajasta alle prosentin.
Esimerkki kuvaa osuvasti, mikä insinöörikoulutuksessa mättää. Sama pätee toki moniin muihin opintoihin.
Maailman hienoinkin huipputekniikka on aivan turhaa, jos se ei käy kaupaksi. Jokainen asiantuntija ja insinööri voi olla vain niin hyvä kuin hänen paras muiden ostama ajatuksensa, ideansa tai tuotteensa.
Me kaikki joudumme myymään näkemyksiämme joka päivä esimiehillemme, kollegoillemme ja alaisillemme – puolisosta ja muista perheenjäsenistä puhumattakaan. Jopa koiralle on myytävä, sillä rähjäämisestä ei seuraa mitään hyvää.
Yrityksesi tärkein työväline on viestintä. Siksi tärkein mahdollinen koulutus on viestintäkoulutus.
* Sovittujen puhujien lisäksi lavalle änkesi DNA-yritysmyynnistä Sani Leino, joka jouduttiin poistamaan paikalta väkivalloin.
** Tässä vielä Mikko Setälän puhe kokonaisuudessaan. Sehän oli kuin runo. Suosittelen Mikon Kissajohtaminen-blogia muutenkin, se on täynnä mainioita ideoita ja näkökulmia.
PS. Itse asiassa kaikki puhujamme kirjoittavat yhtä tai jopa useaa blogia. Heidin kirjoituksia löytyy esimerkiksi täältä: Yrittäjänäkökulmaa kaupungin päätöksentekoon. Petterin blogi on nimeltään Havaintoja digimaailmasta. Marcon ajatuksia kokoaa Kauppalehden Markkinointi kulmahuoneessa -blogi.
13 vastausta
En ole missään tapauksessa ensimmäisenä kieltämässä välinetaitojen arvoa, mutta pitää olla myös substanssia. Ei ole oma eikä uusi ajatus: osaa kuutta kieltä, mutta ei ole mitään sanottavaa. Eli kyllä kuitenkin ensin pitää olla se tuote ja osaaminen, ja sitten se vasta voidaan myydä.
Eikä kaunista turhuutta pidä unohtaa: kuolleita kieliä, mytologiaa, keskiajan oikeushistoriaa, hiphop-musiikkia…
Vaikka Johanna Tukiaisen häihin vedänkin itse rajan.
Hanna-Leena, olet tietysti aivan oikeassa. Tämä lienee insinöörimäisen yhtälön paikka:
Jos kumpi tahansa tulon tekijöistä lähestyy nollaa, tuloskin syöksyy nollaa kohti.
Mielestäni suomalaisten ongelma on erittäin harvoin substanssipuolella. Päinvastoin, monilla alkaa olla jopa useita loppututkintoja työkokemuksen lisäksi. Silti monet heistä ovat kroonisesti työttömiä, koska he eivät osaa viestiä taidoistaan.
Nokia on tietysti ajankohtainen esimerkki tästä. Ei liene kenellekään epäselvää, että firman insinööriosaaminen on maailman parasta. Muttei se valitettavasti yksin riitä.
Itse en ole ollenkaan varma siitä, että tutkinto olisi osoitus (edes) substanssiosaamisesta. Mutta olenkin suuri skeptikko suomalaisen insinöörikoulutuksen tason suhteen (varsin läheltä seuranneena), ja todella toivon, että esim. lääkärien laadunvalvonta on paremmalla tasolla.
Myönnän heti, että höttöinen kommenttini akateemisten tutkintojen ja substanssin yhteydestä perustuu täysin toiveajatteluun.
Esimerkiksi itselleni yliopistojakso oli 90-prosenttisesti turha keikka, samoin monille tuttavilleni. Kaikki oleellinen on tullut opituksi työssä ja kirjojen parissa.
Meillä Oulussa 1980-luvun lopulla ei opetettu edes tuon puolentoista opintoviikon edestä mitään, mikä olisi edes etäisesti sivunnut bisnestä.
Tuolla Tampesterissa teknisellä yliopistolla on kurssi, jonka nimenä on markkinointi.
Tuota kertoo kurssin kuvaus. Itse muistan kurssin tentistä vain yhden kysymyksen: Mikä eläin puuttuu BCG-matriisista? (https://vahtolam.wordpress.com/2010/11/22/opiskelua-elamaa-vai-tenttia-varten/#more-358).
Eräällä toisella kurssilla oli tärkeämpää ns. tieteellinen argumentaatio kuin oikeellinen tieto.
En tiedä, kuvastavatko nuo normaaleja kursseja. Mutta jos kuvastavat, niin ymmärrän, miksi vastavalmistunut dippainsinööri on niin kaukana todellisuudesta.
Kari…
P.S. Ihmettelen kyllä itsekin, miksi opiskelen näin aikuisiällä samaa tutkintoa 🙂
Tuosta Karin kommentista tuli mieleen, että eipä se käytännön osaaminen taida muuallakaan kovin vahvoilla olla. Ainakaan omien kokemusteni perusteella esimerkiksi oikeustieteelliset tiedekunnat eivät juuri tarjoa kuin teoriaa; käytännön oppia saa jonkin verran valinnaisilta kursseilta. Pakollista se ei tietenkään ole.
Mutta kun kaveri soitti kuukausi valmistumisen jälkeen ja pyysi apua ratissa törttöiltyään, niin kyllä meinasi mennä sormi suuhun. No, toki siitä selvittiin, mutta ei puhettakaan että olisin suoraan osannut sanoa mitä pitää ja mitä kannattaa tehdä.
Kaikista perversseintä on, että tuosta teoriapainotteisuudesta ollaan jotenkin ylpeitä – ”tämä ei ole mikään ammattikoulu”. No, ehkä olen sitten poikkeuksellinen, kun ajattelin, että kouluja käymällä saisi niitä taitoja, joita oikeasti lakiasiaintoimistossa toimimiseen tarvitsisi 😉
Perinteisestihän muuten esimerkiksi asianajotoimistojen markkinointi on ollut… no ei sitä ole ollut 🙂
Käsittääkseni teoria on sen vuoksi hienompaa kuin käytäntö, että geneeristä teoriaa voi soveltaa monin tavoin. Teoria on siis abstrakti ja siksi yleiskäyttöinen. Onhan selvä, että siitä ei käsitteelliseen ajatteluun kykenemätön duunarin reppana tajua enempää kuin ameeba autosta.
Teoria saattaisi siis toimia, jos joku joskus osaisi soveltaa yhtään mitään mihinkään. Kuten tuossa Vesalle kommentoin, se on äärimmäisen harvinainen taito.
Tosin sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miksei myös käytännöllisiä oppeja voisi muka soveltaa mihin tahansa.
Akateemisen maailman yhteentörmäys reaalimaailman kanssa on egojohdannainen paradigma. – Eikä siltä voi välttyä edes Teknillisessä yliopistossa, jonka yksityisrahoituksensa takia kuvittelisi paremmin ymmärtävän markkinoiden nykyisiä tai tulevia tarpeita.
Juttelin yhden tutkijan kanssa joka oli kehittänyt kosteusmittaukseen kykenevän passiivisen Rfid-tägin. Kaveri ei ollut koskaan tavannut ketään yritysten edustajia. Jotenkin voisi kuvitella että tommosella olis kysyntää, mutta jos kommunikointi maailman kanssa ei kuulu organisaation toimintatapaan, niin minkäs teet?
Teknisellä puolella annetaan yhteisön vajota liikaa lukujen turvalliseen ja diskreettiin maailmaan. – Luvut eivät osallistu keskusteluun, toisin kuin asiakas voisi tehdä.
Ilari, osut napakymppiin. Lehtitietojen perusteella akateemisesti koulutettujen nuorten unelmahomma on tutkijan työ.
Sehän on siitä mukava posti, että oman kammion rauhassa saa puuhastella kaikkea kivaa. Varsinkaan sellaisista otuksista kuin asiakkaista ei tarvitse häiriintyä. Puhumattakaan, että joku jaksaisi toimia hänen esimiehenään.
Ei siihen insinööriä tarvita, että viestintätaidot ovat hakusessa. Eiköhän ihan kaikille suomalaisille ja koko Suomelle tekisi hyvää, jos jokaisella olisi peruskoulun jälkeen repussa
1. kymmensormijärjestelmä
2. esiintymistaito
3. kokous- ja neuvottelutaito
Tiedot unohtuvat ja muuttuvat, taidot niiden etsimiseen ja luomiseen eivät.
Vesa, hyvän listan pläjäytit!
Jos pitäisi valita neljäs aihe, se saattaisi olla jonkinlainen käytännöllinen medialukutaidon ja informaatikon peruskurssi. Etenkin netti tarjoaa valtavan vivun sellaiselle, joka osaa oikeasti etsiä, arvioida ja jalostaa tietoa.
Omissa koulutuksissamme näkyy karusti vielä yksi paha puute. Se on kyvyttömyys soveltaa. Usein jopa muuten hyvinkin fiksut ihmiset ovat siinä aivan avuttomia.
Listan viides kohta käsittelisi tätä: taito yhdistellä ja soveltaa tunnettuja faktoja tai ideoita olisi todella kova juttu.
Kun olisi edes se tavallinen sisälukutaito hallussa peruskoulun jälkeen; välillä erilaisia keskustelupalstoja lukiessa tulee mieleen, ettei sitäkään voi pitää oletusarvona. En nyt viitannut Gurumarkkinointiin… ;D
Koulutuksen teoreettisuudesta ja koulutuksesta yleensä: millaista koulutuksen sitten pitäisi olla, ettei tulisi lisää fakki-idiootteja? Pitäisikö tutkinnot vaiheistaa niin, että välissä olisi pakko tehdä ”oikeaa työtä”? Pitäisikö sisältöjä laventaa vai syventää? Eikö loppujen lopuksi ole aivan sama, minkä tutkinnon unohtaa?
Mutta jos nyt perustaidoista puhutaan, niin soveltamisen ohella liputtaisin myös *kyseenalaistamisen* puolesta. En tarkoita mitään periaatteellista vastarannankiiskeyttä, vaan perusteltua kriittisyyttä. Jo kouluikäisenä surin sitä, että meille opetetaan vain vastauksia, kun pitäisi opettaa kysymään oikeita kysymyksiä. (Sen jälkeen taisikin älyllinen suoritteeni kääntyä laskusuuntaan.)
Ja suukko poskelle Ilari Grafille, kun toi esiin TRIZ-käsitteen – tiedänpä mihin uteliaisuuteni kohdistan heti kun saan suuni tyhjennettyä ablatiiveista.
Ja itse Gurumarkkinointi-kirjasta sen verran, että nyt tiedän, miksi haluan isona: Chief Curiosity Officer on kiteytymässä pitkän tähtäimen tavoitteeksi.
Joo. TRIZ pakolliseksi peruskouluun (ei täydellisenä. vaan siten kuin se jää 3pvn intensiivikurssin jälkeen mieleen).
-Vaikka uskontojen historian tilalle tai edes pakolliseksi osaksi valinnaista kurssitarjontaa.
Alkasko vähän innovaatioita ja yrityksiä syntymään, kun jo joillakin peruskoululaisilla olisi käsitys sytemaattisesta innovoinnin menetelmästä, ennen kuin heidän mieltään on onnistuttu pilaamaan ”Ei se toimi.” -ajattelulla.
https://en.wikipedia.org/wiki/TRIZ