Monet suomalaiset poliitikot ovat surkeita neuvottelijoita. He eivät osaa käyttää hyväkseen edes ilmiselviä pelipaikkoja.

Hesari kirjoitti lauantaina (7.5.2011), että Suomen asema EU-neuvotteluissa heikkentyy, jos Suomi vastaa Portugalin apupyyntöön kielteisesti. Tämä oli Helsingissä vierailleiden kotimaisten europarlamentaarikkojemme mielipide.

Väite on naurettava. Suomen neuvotteluvoima päinvastoin kasvaa rajusti tästä hamaan tulevaisuuteen, jos kieltädymme tukipaketista.

Keskustan Riikka Manner totesi, että pian päätetään harvaan asuttujen alueiden tuesta, joka on pitkälti räätälöity juuri Suomen tarpeisiin. Mannerin mukaan muut maat voivat vetää tukensa pois, “jos Suomi ei ole ollut rakentava eurooppalaisessa yhteistyössä”.

Näin suomalaiset nössöt ovat taas kerran pyytelemässä anteeksi, että olemme ylipäätään olemassa. Eniten neuvotteluja tuntuu ohjaavan pohdinta, mitähän kaikki muut taas ajattelevat meistä reppanoista täällä Pohjois-Albaniassa.

Oletetaan, että jossain EU:n neuvottelupöydässä istuu jonain päivänä Riikka-niminen suomalainen neuvottelija. Hänen mielestään kannattaa ilmoittaa tiedotusvälineissä etukäteen, että suostumme mihin tahansa  maataloustukien vuoksi.

Sitten neuvottelupöydässä istuu vaikkapa ranskalainen kokenut kettu Robert. Hänen lehdistöavustajansa on lukenut suomalaiset aviisit tarkasti.

Kumpikohan neuvottelijoista on vahvoilla?

1. Epätoivoinen, joka ei koskaan ole valmis kävelemään pöydästä tyhjin käsin – ja kaikki tietävät sen.

2. Määrätietoinen, joka lopettaa tarvittaessa neuvottelut – ja nauraa vielä paskaisesti päälle.

Suomalaisten kommenteista kuulee mainiosti, miksi maamme pärjää EU-kahinoissa huonosti. Miellyttämisen tarve ajaa yli kaikesta.

Nyt jos koskaan olisi tuhannen taalan sauma käydä kauppaa sillä, tuleeko Suomi tukemaan Portugalia vai ei. Ilman muuta pitäisi jo nyt sopia siitä, mitä Suomi saa vastalahjaksi, jos se hoitaa tukipaketista oman osuutensa.

Riikka on lapsellinen ja sinisilmäinen. Luulen, että seuraava tarina kertoo juuri hänestä:

Suomalainen oli lomamatkalla Ranskassa. Erään maatalon aitauksessa märehti pari tusinaa lehmää. Turistimme iski silmänsä yhteen niistä: “Onpa pirun komea ammu. Sen minä haluan omaksi!”

Hän kurvasi innoissaan pihaan ja syöksyi isännän puheille. “Haluaisin ostaa tuon lehmän, joka makaa tuossa aidan vieressä. Mitä se maksaa?”

Seitsenkymppinen maajussi katseli pää kallellaan vierasta ja totesi, että elukka sattui olemaan juuri hänen tyttärensä lempilehmä.

Suomalainen lähti pettyneenä jatkamaan matkaansa. Hän ei huomannut, miten isäntä juoksi auton perässä ja huusi: “Mutta kun minä luulin, että haluaisitte ostaa sen lehmän!”

Hyvän neuvottelijan arvokkain sana on “EI”. Ilman sitä hän on täysin epäuskottava heittopussi.