Eduskunnan puhemies Ben Zyskowicz on torpannut johtajien ökypalkkiot. Mutta eikö niitä kannata maksaa, jos tulokset vastaavasti paranevat? Yllättäen tutkimus kertoo aivan päinvastaista. Jättibonukset vain heikentävät työsuorituksia.

Puhemies puuttui johdon palkkioihin ensin valtiopäivien avajaispuheessaan. Sitten hän jatkoi kokoomuslaiset puoluetoverit yllättänyttä tykitystään maanantaina A-studiossa.

Bonuksia ja optioita puolustavat aina väittävät, että vain iso raha takaa kunnon tulokset. Mutta ei ole lainkaan selvää, että se on totuus. Eräät amerikkalaiset tutkijat ovat toista mieltä.

Suosikkiproffani Dan Ariely selvitti muutamia vuosia sitten kolmen muun professorin kanssa, miten kannustepalkkiot vaikuttavat työsuorituksiin. Käytössä oli kolme bonusmallia:

  1. Pieni palkkio vastasi päiväpalkkaa.
  2. Keskisuuri palkkio vastasi kahden viikon liksaa.
  3. Suuri palkkio oli jo viiden kuukauden palkkasumma.

Lisäksi työtehtäviä oli tarjolla kahta erilaista. Osaan töistä riitti pelkkä mekaaninen suoritus. Muut duunit sen sijaan edellyttivät koehenkilöiltä henkistä ponnistelua.

Koska yliopistojen tutkimusbudjetit ovat aika pieniä, isoja rahoja oli paha luvata kenellekään. Tiedemiehet keksivätkin ovelan kiertotien.

He siirsivät valtaosan kokeistaan maaseudulle Intiaan, jossa työntekijöiden kuukausipalkka oli keskimäärin hiukan alle 10 euroa.

Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että palkkio tosiaan paransi työsuorituksia. Sillä ei ollut merkitystä, oliko kyseessä mekaaninen vai henkinen tehtävä.

Mutta koehenkilöiden tulokset paranivat vain silloin, kun he saivat joko pienen tai keskisuuren palkkion. Itse asiassa sillä ei näyttänyt olevan suurta merkitystä, kumpi bonuksista oli kyseessä.

Sen sijaan äkkirikastumista tavoittelevien tulokset romahtivat. He ylsivät hyvään tai erittäin hyvään tulokseen alle kolmasosassa kokeista.

Tosin myöhemmin Yhdysvalloissa tehdyt uusintatestit osoittivat, että sillä oli sittenkin merkitystä, miten paljon henkistä ponnistelua tehtävä edellytti.

Mitä vaativampi työ oli, sitä todennäköisemmin suuret bonukset heikensivät työntekijöiden suorituksia.

Tutkijat selittivät yleisestä käsityksestä poikkeavia tuloksia ilmiöllä, jonka psykologit Robert Yerkes ja John Dodson havaitsivat rottakokeissaan jo vuonna 1908.

Jyrsijät oppivat etsimään ruokaa labyrintistä sitä nopeammin, mitä voimakkaampia sähköiskuja ne saivat vääristä reittivalinnoistaan.

Mutta jossain vaiheessa tuli raja vastaan. Entistä voimakkaammat tällit eivät enää parantaneet rottien oppimiskykyä, vaan päinvastoin. Tätä tutkijoiden havaintoa kutsutaan nykyisin Yerkes-Dodsonin laiksi.

Vikkeliltä viiksiveikoilta oli tietysti paha kysyä, mikä niitä alkoi nyppiä. Mutta maalaisjärkikin sanoo, että jossain vaiheessa sähkön tuottama stressi kasvoi niin suureksi, ettei rotta pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun.

Samoin käy merkittävää palkkiota jahtaavalle johtajalle. Hän alkaa miettiä aamusta iltaan sitä, miten mahtavan rikas hänestä on tulossa – tai miten välttäisi hukkaamasta jo horisontissa häämöttävää jättipottia.

Kukaan ei liene todistanut, että jättipalkkio takaisi tuloksia. Toki toisilleen rahaa jakavien intresseissä on väittää niin.

Lähde: The Upside Of Irrationality, Dan Ariely 2010