Kaarinan kaupungin työntekijät saivat kokeilla virallisesti palaveritonta viikkoa. Joku ilmeisesti kuvitteli, että silloin kaikki alkavat paiskoa ns. oikeita hommia otsansa hiessä.

Ideassa on vain yksi ongelma. Se ei toimi.

Palavereilla on nimittäin erittäin tärkeä tarkoitus. Ne eivät ole yleistyneet vasten kaikkien osapuolten tahtoa. Kokoukset sikiävät juuri siksi, että kaikki laiskat ryhtymisrajoitteiset tarvitsevat niitä kipeästi.

Syy on yksinkertainen. Kun kalenterissa on kokous, osallistujien ei tarvitse ryhtyä oma-aloitteisiksi. Riittää, että itse kukin ajelehtii joukon mukana. Siinä nyökyttelyn lomassa ehtii miettiä vaikkapa viikonlopun ostoslistaa.

Tiedän tutkimattakin, että suurin osa Kaarinan virkamiehiltä vapautuneesta ajasta kului joutavaan haahuiluun ja naamakirjan päivittämiseen. Laitostuneen työntekijän näkökulmasta on aivan kohtuutonta edellyttää, että hän päättäisi itse töidensä tärkeysjärjestyksen.

Byrokratian rattaissa elämänsä pyörineet konttorielukat eivät ehkä pidä palavereja mukavina. Mutta se johtuu vain siitä, että he eivät enää muista, mikä olisi vielä karmeampi vaihtoehto. Siis että pitäisi kääriä hihat ja panna sutinaksi.

Palaveriputki tarjoaa pienimmän kitkan tien. Lisäksi voit kuvitella olevasi tärkeä ihminen, koska joku on halunnut sinut paikalle.