Search
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Tunnelmia Noste-iltalennolta NIL0002

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Toinen Noste-iltalento starttasi maanantaina. Tässä muutamia kuvia reitin varrelta:

EVA:n johtaja Matti Apunen on juuri laskeutunut onnistuneesti Hong Kongin kansainväliselle lentokentälle, kuten muikeasta hymystä voi päätellä. Ohjaamon vasemmanpuoleisessa ikkunassa häämöttävät kentän lähelle kasvaneet vuoret, joita pilottikokelaamme saavat väistellä alvariinsa. Klikkaa kuva täysikokoiseksi.

Matti Apunen sai pukea ylleen kunnon kurahaalarit, kun siirryimme pelonhallintaharjoituksiin. Ryhmä sai temppuiltua koneen oven auki ja pääsi poistumaan liukumäkeä pitkin turvaan. Tässä vaiheessa mukana ei ollut vielä rytinää, savua ja huutoa.

Lopuksi jokainen pilottikokelas sai todistuksen suorituksestaan. Myös Matti Apunen selvisi tulikasteestaan. Kuvassa vasemmalla kokenut lennonopettajamme, kouluttajakapteeni Heikki Kallio. Oikealla hymyilee lentoemäntämme Jenna.

Ilta päättyi ryhmäkuvaukseen. Vieraamme pääsivät kotimatkalle klo 22:30. Heikillä on kädessään MD-11:n pienoismalli. Taustalla on lentoemäntien kouluttamiseen käytettävä FFA:n palvelusimulaattori.

Ryhmäkuvassa hymyilevät kaikki kahdeksan pilottikokelasta ja Noste-iltalennon henkilökunta.

Ylärivissä vasemmalta johtaja Mikko Setälä (Rovio), koulutuspäällikkö Tero Arra (Finnari Flight Academy = FFA), turvallisuuskouluttaja Leif Forsman (FFA), toimitusjohtaja Teemu Malinen (Sofokus), koulutuspäällikkö ja pääkouluttaja Hannele Sarén (FFA), Pölli tästä -blogimme ahkera keskustelija Kari Vahtolammi ja tuotteistaja Jari Parantainen (Noste).

Eturivissä vasemmalta toimitusjohtaja Tomi Hilvo (Management Events), kouluttajakapteeni Heikki Kallio (Aviation Professionals), yrittäjä Tuomo Huhdanpää (Percussion.fi), tuotteistaja Antti Ketola (Ediste), lentoemäntä Jenna Ruohola (Noste), kehitysjohtaja Tapio Vuojärvi (Ediste), johtaja Matti Apunen (EVA) ja tuotteistaja & toimitusjohtaja Antti Apunen (Ediste).

Entä kuka puuttuu kuvasta? No tietenkin valokuvaajamme Johannes Sipponen, joka hoiti osuutensa ammattilaisen ottein.

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita
Tommi Elomaa

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita?

Opeta asiakkaasi kuuden vaiheen kautta kuuliaisiksi ja tottelevaisiksi. Se tekee heidän elämästään helpompaa ja samalla myös parannat omaa katettasi.

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.