Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Pankissa pitää kiirettä

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Edisteen asiakkaina on ollut tähän mennessä jo kolme pankkia. Niiden tuotteistusprojektit ovat yleensä keskusjohdon masinoimia.

Ei siinä ole mitään pahaa. Joka kerta olemme kuulleet aivan järkeviä ajatuksia siitä, miten asiakkaita voisi houkuttaa näppärillä uusilla palveluilla.

Harmi vain, että fiksutkin konseptit on myytävä paikallisissa konttoreissa. Niiden väki tuntuu usein elävän jossain aivan toisessa todellisuudessa.

Sisäistä markkinointia varten on varattava valtavasti paukkuja – ja mielellään legioonallinen lehmän hermoilla varustettuja palkkasotureita.

Seuraava tositarina valaisee, mitä tarkoitan käytännössä.

Hiljattain pari tuttua liikemiestä oli perustamassa kahta uutta osakeyhtiötä. Kun heillä sattui olemaan aikaa ennen asiakaskäyntiä, kaksikko päätti poiketa avaamassa firmoilleen pankkitilit. Ilman niitä olisi vaikea edetä, koska osakepääoma pitäisi maksaa jonnekin.

No niin, herrat siis vetivät puvuntakit niskaansa ja marssivat kohdalle sattuneeseen Paraisten Osuuspankkiin niin, että tanner tömisi.

Kohta he olisivat taas pykälää lähempänä menestystä, jollaisesta heillä oli jo vankkaa näyttöä myös aikaisemmilta vuosilta.

Tilanne näytti lupaavalta, koska oli vasta aamupäivä. Konttorissa ei ollut ainoatakaan muuta asiakasta.

– Huomenta, voisimmeko avata kaksi pankkitiliä, toinen miehistä kysyi virkailijalta.

– Oletteko varanneet ajan, tiskin takaa yllätetty finanssialan ammattilainen tiedusteli äimistyneenä.

– Emme ole varanneet aikaa, haluaisimme vain avata kaksi käyttötiliä.

– No hetkinen, käyn kysymässä, onnistuisiko se tänään.

Virkailija marssi takahuoneeseen. Koska konttorissa oli hiirenhiljaista, miehet kuulivat keskustelun selkeästi myös pankkisalin puolelle.

– Tuolla olisi asiakkaita, jotka haluaisivat avata käyttötilejä.

– Onko ne varanneet aikaa?

– Ei ole varanneet.

– No ei se sitten kyllä onnistu.

Kiireiset ”asiakaspalvelijat” jäivät jatkamaan tärkeitä töitään. Miehet luikkivat noloina takaisin autoonsa. Että kehtasivatkin häiritä pankkilaisia mitättömillä toiveillaan.

Palvelut menevät harvoin pieleen suunnitteluvaiheessa. Ei niin helppoa konseptia olekaan, ettei se karahtaisi kiville toteutusvaiheessa.

PS. Liikemiehet ajoivat seuraavaksi Nordeaan. Siellä tilit saatiin kuntoon siltä seisomalta.

3 vastausta

  1. Näin toimii osuuskauppa eikun anteeksi, Osuuspankki. Viesti oli aika selvä, meidän pankkiin ei mahdu enempää hilloa.

    Kun lama koittaa niin muuttuu aika kellossa – täällä Espanjassa kun siirrät palkkatilisi ja päivittäisasiat pankista toiseen saat lahjan luokkaa 32″-40″ telsu, pelikonsoli tai muuta lystikästä. Sen verran pulaa kuluttaja-asiakkaistakin, yrityksistä puhumattakaan.

    1. Sen vielä jotenkin ymmärrän, että keskuskomitean mietinnöt eivät tahdo ulottua paikalliseen konttoriin. Mutta se ei mahdu päähäni, mitä siellä työskentelevät mahtavat miettiä.

      Luulisi, että jokainen heistä yrittäisi tehdä itsestään niin tarpeellisen kuin ikinä mahdollista. Vain ihmiskontakti on se, jota kone ei voi (kaikin osin) korvata.

      Kohta taas marssitaan porukalla ulos ja protestoidaan konttoriverkon leikkauksia.

  2. 😉 ei moneen Nordeankaan konttoriinkaan ne hillot kelpaa, jos niitä yksityishenkilö yrittää viedä käteisenä klo 13 jälkeen. Lähde esim: https://www.tyrvaansanomat.fi/Uutiset/1194715462872/artikkeli/nordea+keskittaa+kassapalvelut+aamupaivaan.html

    Toinen liikepankkiesimerkki: päivän Hesarissa oli, että Ålandsbanken lopettaa täysin käteisen vastaanottamisen YRITYSASIAKKAILTA. Jutussa todettiin lakoonisesti, että käytännössä Ålandsbankeniin kassatilityksiä tekevät yritysasiakkaat joutuvat nyt siirtämään ao. rahaliikenteen johonkin toiseen pankkiin.

    Saahan sitä segmentoida – ei kai siinä mitään.

    Tilin avaamiseen ja Nordeaan liittyen vielä, että kertaalleen seurasin odotuspenkiltä käsin, kun somalinaiselta vaikuttanut henkilö yritti avata itselleen tiliä Nordeaan. Ei onnistunut. Virkailija selitti, että he eivät avaa tilia henkilölle, jolla on vain muukalaispassi – vaikka se on Suomen myöntämä.

    En osaa sanoa olisiko hän sitten ollut tuottava asiakas.

    🙂 sijoittajien rahat pankeille kyllä kelpaavat. Siis merkityksessä, että tuotosta mahdollisimman suuri osa jää pankkikonsernille. Siitä enemmän täällä: https://jounimartikainen.wordpress.com/2012/09/04/tuottava-sijoitus-mutta-kenelle/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

noste_sissit_748-copyright
Jari Parantainen

Nordea jahtaa tosi tyhmiä terroristeja

Nordean asiakas purnasi Hesarissa (23.11.2016), että pankki oli tentannut hänen tallettamansa käteisen alkuperää. Puhelimitse asiaa ei voitu hoitaa. Kamreeri oli komentanut alamaisensa konttorille kuulusteltavaksi nenätysten. Pari päivää

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Haluan Talouselämä-lehteni taksilla

Nyt on katumme postilaatikot ryhmitelty neljän boksin ryppäiksi, jotta jakajan olisi helpompi jättää hommansa hoitamatta. Talouselämä- ja Tekniikka & Talous -lehdet tulivat taas kerran perille

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.