Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Miksi sinä et pärjäisi yrittäjänä päivääkään?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Puolustusvoimat lemppaa lähes 250 yli 50-vuotiasta naista. Aamun Hesari haastatteli yhtä heistä. Arkistosihteeri Riitta Satela totesi näin:

”Tietenkin siinä tuli mieleen, ettei työni ole kelvannut.”

Toki ymmärrän, että Satela on järkyttynyt. Toisaalta hänen työsuhteensa on kestänyt jo 29 vuotta. Tuskin häntä olisi pidetty palkkalistoilla niin pitkään, jos hänestä ei olisi ollut hyötyä.

Monien irtisanottujen lausunnot kertovat asenteesta, jonka vuoksi he eivät pärjäisi yrittäjinä. Enemmistö suomalaisista ajattelee samoin. Tuskin sinäkään selviäisit.

Kirjoitin muutamia viikkoja sitten, että yrittäjän tärkein taito on viestintätaito. Mutta se ei yksin riitä.

Olen päätynyt siihen, että eräs asennekysymys on vähintään yhtä tärkeä. Ilman sitä bisnekset loppuvat kuin kanan lento.

Yrittäjä ei selviä päivääkään ilman, että hän sietää torjuntaa.

Irtisanottavat saavat kuulla kerran 30 vuodessa, ettei heidän palveluksiaan kaivata. Yrittäjä saa kuunnella ei-sanaa joka päivä monta kertaa.

”Ei, emme osta nyt. Ei, en ehdi nyt. Ei kiinnosta pätkääkään. Eikun hyppää pituutta.”

Ei sillä, että yrittäjän osa olisi edes ankarin. Kaikkein eniten ei-sanaa saa kestää tehokas puhelinmyyjä. Hän joutuu sietämään torjuntaa jopa 80 kertaa päivässä.

Yrittäjien, johtajien ja myyjien onkin joskus vaikea ymmärtää, mikä niissä potkuissa on niin mahdottoman kauheaa. He kun ovat itse saaneet rukkaset palkanmaksajiltaan – eli asiakkailta – jopa tuhansia kertoja elämänsä aikana.

Yrittäjän täytyy elpyä täystyrmäyksestä alle varttitunnissa. Muuten hän pian entinen yrittäjä.

Usein oman firman perustanut, torjuntaa kammoava asiantuntija päätyy aggressiiviseksi odottelijaksi. Hän ei uskalla ottaa yhteyttä ostajaehdokkaisiin, koska useimmat heistä sanovat kuitenkin ei.

Tylyt asiakkaat murjoisivat itsetunnon lommoille. On paljon houkuttavampaa värkkäillä jotain kiinnostavaa päivät pitkät toimistolla.

Toisaalta voin lohduttaa, että siedätyshoito toimii. Kielteisiin vastauksiin tottuu harjoittelemalla. Vuosien mittaan herkkä hipiä parkkiintuu.

Tärkeintä on erottaa kaksi asiaa toisistaan. Ensimmänen on egosi, joka janoaa hyväksyntää. Toinen on asiakkaan kyky tai halu ostaa.

Sillä ei ole mitään tekemistä ihmisarvosi kanssa, että joku ei satu tarvitsemaan palveluasi tai tuotettasi juuri nyt.

26 vastausta

  1. Osuit aivan asian ytimeen! Olen valitettavasti itse esimerkki tuollaisesta ihmisestä, jota kuvaat. Olen saanut innostunutta, asiantuntevaa sparrausta ja rohkaisua ja kehoituksia liiketoiminnan pyörittämiseen, mutta pelkään torjuntaa niin paljon, että pyörin vieläkin lähtökuopissa. Siedätyshoito tosiaan voisi olla ratkaisu – tartun nyt puhelimeen blogisi innoittamana!

    1. Hienoa Hilla, onnittelut! Sain itse aikanaan kaksi (2) kullanarvoista neuvoa. Jonkun mielestä latteuksia ja itsestäänselvyyksiä mutta pyrin muistuttamaan itseäni säännöllisesti:

      1. Pidä huoli että tarjouksia on riittävä määrä ulkona. Osa kotiutuu, kaikki eivät. Silloinen myyntijohtajani opetti pitämään katseen tulevaisuudessa ja jättämään tarpeettoman menetettyjen märehtimisen pois.

      2. Jokainen ”kyllä” on muutaman ”ei” -vastauksen takana. ”Ei” -vastauksesta ei tarvitse välttämättä pitää mutta vähintään neutraali suhtautuminen on suotavaa.

      Tsemppiä, kyllä se siitä!

    2. Hilla, voin lohduttaa, että olen itse aivan samanlainen. Pelkään soittaa kylmiä puheluja. Ne ovat epämiellyttäviä, koska en itse pidä siitä, että joku soittaa minulle ja tyrkyttää jotain älytöntä.

      Sen vuoksi olen joutunut keksimään konstit, joiden avulla saisin asiakkaat soittamaan minulle. Tarkoitan erilaisia markkinoinnin keinoja, joiden ei todellakaan tarvitse rajoittua esimerkiksi mainontaan.

      1. Jarille kiitokset ja terveiset verrattomasta keinosta kylmäpuheluiden pehmittämiseksi. Viimeiset 6 vuotta olen lähes kaikki kylmäpuhelut pehmittänyt liikekirjeellä jonka neuvoit Sissimarkkinointi -kirjassasi. Näistä asiakkuuksista on ropissut katetta aika reippaasti enemmän kuin kirje- ja kirjakulut yhteensä, jopa oman työni mukaan laskien.

        Aloitimme säännöllisen sähköpostimarkkinoinnin viime kesänä, kieli keskellä suuta ja erittäin tarkkaan valitulle kohderyhmälle, n. 200 vastaanottajaa. Ensimmäinen kauppa tämän tiimoilta on jo sovittu. Eli täysin ei kannata heittää toivoa sähköpostinkaan suhteen 🙂

        1. Mitä sähköpostiin tulee, olen joutunut tarkistamaan kantaani. Kysyn usein koulutuksissa, minkä markkinoinnin uhreja paikalla olevat ovat.

          Useimmat ovat tulleet paikalle sähköpostiin pudonneen viestin vuoksi. Toisin sanottuna spämmi toimii!

          Yleensä kuulen kommentin, että otsikko erottui muista posteista. Ehkä ihmiset ovat vain oppineet seulomaan asialliset viestit roskan seasta tehokkaasti?

  2. Kiitos molemmille rohkaisuista! Olen alkanut noudattaa, Jari, sinun lanseeraamiasi guruksi tulemisen oppeja, ja toivon niiden avulla pääseväni joskus tilanteeseen, jossa minuun päin otetaan yhteyttä! Kylmien ja jopa haaleiden (etukäteen sovittujen) puhelujen soittaminen on tosiaan epämiellyttävää – siinä tuntee itsensä helposti idiootiksi.

  3. ”Monien irtisanottujen lausunnot kertovat asenteesta, jonka vuoksi he eivät pärjäisi yrittäjinä. Enemmistö suomalaisista ajattelee samoin. Tuskin sinäkään selviäisit.”

    Minut on lempattu. Moni on sanonut, että ryhdy yrittäjäksi. Kysymys kuuluukin: Jos hyvämaineinen ja vakiintunut työnantajani ei pysty pitämään minua eikä muita palkkalistoillaan sen takia että kauppa ei käy, niin kysymys kuuluukin: Miksi minulle tuntemattomalle niitä asiakkaita riittäisi, kun työnantajallenikaan niitä ei riitä. Tai sitten pitää vaihtaa alaa. Omalla alallani olen spesialisti, sillä toisella alalla olisin harjoittelija. Jos ikää olisi 30 v vähemmän, niin menisin koulun penkille ja opiskelisin vaikka lääkäriksi.

    ”Irtisanottavat saavat kuulla kerran 30 vuodessa, ettei heidän palveluksiaan kaivata. Yrittäjä saa kuunnella ei-sanaa joka päivä monta kertaa.”

    Todella naiivi rinnastus. Vertaa mieluummin siihen että olet uhrannut 30 vuotta yrityksesi pystyttämiseen ja siinä on koko elämäntyösi. Siiten firma menee nurin ja menetät kaiken. Työntekijä ja yrittäjä voivat olla käytännössä aivan samassa asemassa paitsi että toinen sattuu omistamaan yrityksen. Se palkkalistoilla oleva on saattanut tehdä jopa paljon enemmän yrityksen eteen kuin yrityksen omistaja.

    Se että yrittäjä saa kuulla monta kertaa päivässä ei-sanaa ei koske vain yrittäjää vaan usein myös tyontekijää.

    1. Tron, kiitos kommentistasi!

      Väitit rinnastustani todella lapselliseksi. Kuitenkin firman elo voi loppua minä tahansa päivänä yhteen ei-vastaukseen. Tämä on nähty esimerkisi Nokian alihankkijoiden keskuudessa monta kertaa. Siinä se yrittäjän 30 vuoden elämäntyö sitten on.

      Nokia itse sopii esimerkiksi hiukan laajemmassa mittakaavassa. Siinä meillä oli maailman vakiintuneimpia ja hyvämaineisimpia yrityksiä, jolle asiakkaat yhtenä päivänä alkoivat sanoa ei. Syöksykierteelle ei näy loppua.

      Usein työttömät kitisevät, että he ovat lähettäneet ainakin sata työhakemusta, mutta silti ei ole tärpännyt. Moni yrittäjä joutuu lähettämään kymmeniätuhansia työhakemuksia joka kuukausi. Niitä hakemuksia jotkut kutsuvat myös markkinontiviesteiksi.

      Mitä tulee tuohon pohdintaasi kilpailutilanteesta entisen työnantajaksi kanssa, menestyviä bisneksiä perustavat juuri ne ”hyvämaineisten ja vakiintuneiden” yritysten entiset työntekijät.

      Suosittelen etenkin opiskelijoille sitä, että heidän kannattaisi käydä ensin harjoittelemassa vakiintuneessa yrityksessä muutamia vuosia. Harjoittelujaksonsa aikana nokkela yrittäjäkokelas äkkää monta epäkohtaa, jotka hän voi aikanaan korjata omassa firmassaan.

      1. ”Väitit rinnastustani todella lapselliseksi. Kuitenkin firman elo voi loppua minä tahansa päivänä yhteen ei-vastaukseen.”

        Se on jo toinen juttu eikä sillä ole tekemistä alkuperäisen rinnastuksen kanssa.

        1. OK, siinä tapauksessa puhumme toistemme ohi. Oma rinnastukseni tarkoittaa juuri sitä mitä sanoin: yrittäjä ei voi lopulta koskaan tietää, onko hänellä vielä huomenna töitä. On vain siedettävä epävarmuutta, josta Jarno mainitsi.

          Tosin ei sitä varmuutta ole ollut enää pitkään aikaan työntekijöilläkään. Asian olisi pitänyt valjeta hitaimmallekin viimeistään 1990-luvun alussa, kun pankkien ”elinikäiset” työpaikat osoittautuivat harhaksi. Sellaisia taitaa löytyä enää Yleisradiosta.

      2. ”Mitä tulee tuohon pohdintaasi kilpailutilanteesta entisen työnantajaksi kanssa, menestyviä bisneksiä perustavat juuri ne ’hyvämaineisten ja vakiintuneiden’ yritysten entiset työntekijät.”

        Tuo on totta jos markkinoita on. Mulla on ollut kaksi pitkää työpaikkaa, joissa kummassakin olen alan asiantuntija. Eka työpaikka loppui siihen kun tuotekehitys ja johto rittaatuivat. Johto ulkoisti tuotekehityksen. Heidän ulkoistetulla porukalla suunniteltu päätuote on kuulema paljon huonompi kuin entinen omalla porukalla suunniteltu tuote. Vanhan tuotantoa ei voi jatkaa, kun se ei täytä EU:n direktiivejä ja muitakin syitä on, mutta asiakkaat olivat siihen tyytyväisiä. Tässä periaatteessa olisi markkinarakoa omalle yritykselle, mutta kun tuotteeseen liittyy jättimäinen infrastruktuuri jossa ex. työnantajallani on käytännössä monopoli, niin eihän sinne sisään pääse. Toinen syy on ikäni: Vaatisi useita vuosia ja usean ihmisien ponnisteluita saada uusi kilpailukykyinen tuote ja infrastruktuuri sille. Se voisi onnistuakin jos eläkeikäni ei olisi niin lähellä.

        Toinen työpaikka on katkolla kyllästyneiden markkinoiden ja pienen potentiaalisen asiakaskunnan takia. Tosin tuossa edellisessäkin paikassa olisi tänä päivänä pahana ongelmana kyllästyneet markkinat.

        ”Suosittelen etenkin opiskelijoille sitä, että heidän kannattaisi käydä ensin harjoittelemassa vakiintuneessa yrityksessä muutamia vuosia. Harjoittelujaksonsa aikana nokkela yrittäjäkokelas äkkää monta epäkohtaa, jotka hän voi aikanaan korjata omassa firmassaan.”

        Näin minä tein nuorena. Koko firma uudistui ja siitä tuli alan markkinajohtaja. Jäin sinne 30 vuodeksi ja kiitokseksi sain riitelyä ja potkut. Johto ja omistajat ovat vaihtuneet tiuhempaan kuin ne ikijäärät, jotka sen firman oikeasti rakensivat.

        1. Eikö se mielestäsi ole kiitos, että työnantajasi osti 30 vuoden ajan tuotettasi, eli asiantuntemustasi?

          Noin pitkä asiakassuhde on jotain, josta moni yrittäjä voi vain haaveilla.

  4. Tron, ei kai se yrittäjä kaikkea menetä, vaikka yritys menisikin nurin. Jäähän hänelle verkostot, ehkä jopa asiakkaita seuraavaa yritystä varten ja rutkasti kokemusta yrityksen perustamisesta ja pyörittämisestä.

    Toiset bisnekset vaan sattuvat jäämään erilaisten muutoksien jalkoihin (nokkelammat kilpailijat, into loppuu, rakenteelliset muutokset, lakimuutokset ja niin edelleen…)

    Yrityksen omistajan ja työntekijän panoksesta yrityksen menestyksen eteen täytyy katsoa myös toiselle puolelle. Yrittäjä ei ole varmasti tuurilla sitä yritystään saanut pystyyn, saati, että työntekijä olisi taivaasta tippunut tulosta takomaan. Yrittäjä on myös uskaltanut ottaa riskin, jota työntekijän ei tarvitse kantaa lainkaan samoissa määrin.

    1. Juuri näin! Sitä paitsi yhä useammat ymmärtävät, että jokainen firma on testi. Se joko menestyy tai ei. Mutta sitä ei voi tietää kokeilematta.

      Hyvä esimerkki tästä on perustamamme Noste Oy, joka siis myy vuoroja lentosimulaattoreihin. Ei kukaan tiedä, tuleeko firmasta hitti vai floppi. Se selviää vain kokeilemalla.

      Olemme jo etukäteen päättäneet tietyistä tuloksista, jotka Nosteen on saavutettava ensimmäisen puolentoista vuotensa aikana. Jos emme yllä niihin, ajamme putiikin armotta alas. Pyyhkäisemme pölyt hartioilta ja alamme kokeilla jotain muuta.

      Harjoitus maksaa meille joka tapauksessa sata tonnia. Se on tämän oppimiskokemuksen hintalappu siinä tapauksessa, että emme saa palvelua kaupaksi.

    2. ”Tron, ei kai se yrittäjä kaikkea menetä, vaikka yritys menisikin nurin. Jäähän hänelle verkostot, ehkä jopa asiakkaita seuraavaa yritystä varten ja rutkasti kokemusta yrityksen perustamisesta ja pyörittämisestä.”

      Totta. Mutta siitähän ei ollut kysymys. Katsoin asiaa työntekijän kannalta, mutta tuo mitä sanot yrittäjästä, pätee pitkälti myös työntekijöihin. Mutta kannattaako uutta yritystä perustaa jos yritys on mennyt nurin vaikka sen takia asiakkaat eivät enää tarvitse sitä mitä olit myymässä.

      En tee suurta eroa sillä onko firmassa töissä vain onko yrittäjänä. Ainoa ero on se että jos menee hyvin, niin yrittäjästä tulee miljonääri, ei työntekijästä. Jos menee huonosti, niin yrittäjä on se joka menettää kaiken, ei työntekijä.

      1. Tuo ”kaiken menettäminen” on vain myytti, jota monet yrittäjät haluavat pitää hengissä. He ovat olevinaan sankareita, jotka ottavat hirmuisia riskejä.

        Kuitenkin yrittäjä on saattanut hyvinkin tienata & tuhlata miljoonia ennen kuin hän lopulta ”menetti kaiken”.

        Kyse on mielestäni samasta ajatusharhasta, jota irtisanotut viljelevät. Ikään kuin menneet työvuodet olisivat yhtäkkiä osoittautuneet turhiksi, vaikka kaikki päättyy aikanaan.

  5. Olen tullut siihen tulokseen että yrittämisessä harvoin on kyse mistään oikeasta riskistä. Enemmänkin on kyse epävarmuuden sietämisestä ja mukavuusalueen ylittämisestä.

    Omat tuloni ovat täysin riippuvaisia siitä miten puljullani menee – jonkun mielestä kaamean ahdistava ajatus mutta itselleni helpompaa kuin olla jonkun toisen toimista riippuvainen.

    Jos mitään hillittömiä lainoja, joissa oma koti tai perheenjäsen on panttina, ei ole niin mikä riski on yrittäjällä? Itselleni ahdistavinta olisi lähteä työnhakuun ja istumaan jonnekin toimistoon vääntämään viikkoraportteja ja ruinaamaan lounasseteleitä.

    Juuri 1v. kuolinpäiväänsä viettänyt Steve Jobs sanoi eläessään mainiosti: tieto siitä että jonain päivänä kuolet on paras keino välttää luulo että on jotain hävittävää.

    1. Jarno, olen kanssasi aivan samaa mieltä. Muistutamme Edisteelläkin usein itseämme siitä, että aloitimme aikanaan nollasta. Jos firmamme menee jonain päivänä turvalleen, mitä me muka olemme hävinneet?

      Töissä on aika kulunut rattoisasti. Vuosien mittaan on nostettu palkkoja ja osinkoja aivan kohtuullisia määriä. Alihankkijoille on lähetetty satojatuhansia euroja tai jopa miljoonia. Verottajakin on saanut muikean siivun. Asiakkaille on tuotettu hyötyä. Lisäksi on opittu vaikka mitä.

      On vaikea keksiä, miten tässä voisi jotenkin hävitä jotain.

      Jostain syystä palkkatyöntekijä ei näytä koskaan ajattelevan, että hän on jo saanut aika paljon. Häneltä on vain otettu jotain pois, kun työsuhde päättyy.

      1. ”Jostain syystä palkkatyöntekijä ei näytä koskaan ajattelevan, että hän on jo saanut aika paljon. Häneltä on vain otettu jotain pois, kun työsuhde päättyy.”

        Ei pidä paikkaansa. Minulla on valaton talo, kesämökki jne juuri palkkatyöni ansiosta. Olen tiedostanut tuon jo ennen kommenttiasi. Silti minulta on otettu jotain pois kun työsuhde päättyi. Eli olen saanut paljon työstä, mutta se ei muuta sitä että työsuhteen päättyminen on kipeä juttu varsinkin jos firmaan on satsannut paljon omaa ”sielunverta”. Palkkahan ei ole se ainoa asia jonka hyvästä työsuhteesta saa.

        1. Jos työntekijä tekee sen mistä on yhteisesti sovittu ja saa siitä sovitun ja asianmukaisen korvauksen pitäisi sen riittää. Onko mahdollista että työnantajasi mielestä olet täyttänyt omalta osaltasi sopimuksen mutta koet itse tehneesi enemmän kuin olisi ollut tarvis? Eli palkatonta ylityötä yms.

          En tarkoita olla ylimielinen tai loukkaava mutta myös työntekijällä on vastuu pitää huoli omasta edustaan: jos jatkuvasti kokee antavansa enemmän kuin saavansa pitää avata suu ja huolehtia että kompensaatio on riittävä. Eli rahaa tai osakkeita, kiitos. Tai sitten on väärässä paikassa.

          Olin aikanaan töissä puljussa missä alkoi alamäki. Meiltä työntekijöiltä vaadittiin jatkuvasti enemmän ja enemmän joustoa ja sitoutumista ”huonoina aikoina”.

          Katselimme kollegani kanssa touhua parisen kuukautta, pyysimme audienssin toimitusjohtalta ja sanoimme että olemme valmiit ryynäämään myös nämä huonot ajat, tekemään ylimääräistä ja alentamaan korvaustamme mutta haluamme jonkun takeen siitä että hyvien aikojen koittaessa myös meitä palkitaan. Eli suomeksi sanottuna edes prosentin-parin osuus osakkeista niin venymme kunnes nousu alkaa. Korviaan myöten veloissa olevast pk-yrityksestä tämä osuutemme olisi sillä hetkellä ollut käytännössä arvoton mutta meille tärkeä osoitus sitoutumisesta molemmin puolin.

          Tj viittasi kintaalla esityksellemme. Lienee selvää että itsekkäästi ajattelimme osaaville myyjille löytyvän säädyllistä tekemistä muualtakin ja nostimme kytkintä. Myöhemmin pulju teki konkurssin ja ”yllätti” ison joukon työntekijöitä jotka joutuivat hakemaan palkkaturvasta saataviaan.

          1. ”Onko mahdollista että työnantajasi mielestä olet täyttänyt omalta osaltasi sopimuksen mutta koet itse tehneesi enemmän kuin olisi ollut tarvis? Eli palkatonta ylityötä yms.”

            Noin se asia varmaan menee firmoissa jossa on jyrkkä kahtiajako johtajiin ja duunareihin. Mutta kun monessa hyvähenkisessä firmassa ei aina edes muista kuka on pomo ja kuka duunari, vaan tehdään yhdessä kivaa ilman mitään sopimuksia, ja kaikki saavat siitä myös mammonaa ja muuta hyvää ihan ilman sopimuksia. En muista koskaan pyytäneeni palkakorotusta, niitä on aina tarjottu minulle – silloin kun yhteishenki oli hyvä ja asioita tehtiin yhdessä. Sitten kun vaikka firman johto muuttuu esim. eläkkeelle siirtymisten takia tai muista syistä, niin kuviot ovatkin jotain aivan muuta. Kiva voi muuttua pahoinvoinniksi.

  6. Jari, Jarno ja Juuso ovat summanneet hienosti ajatuksia yrittämisestä ja työnteosta – eikä siihen juuri ole lisättävää. Työelämähän on täynnä uskomuksia: Pitkäaikaista työpaikkaa pidetään itsestäänselvyytenä ja yrittäjä muka ottaa aina valtavia riskejä, tekee satumaisia tuloksia ja järkyttäviä konkursseja. Nämä uskomukset ammuttiin ansiokkaasti alas.

    Oma kommentointini liittyy torjuntaan. Itse otan torjuntaa vastaan päivittäin oikein olan takaa, mutta tulostakin syntyy melko mukavasti. Ihminen pelkää torjuntaa ihan luontaisesti ja se varmaankin liittyy hyväksytyksi tulemisen tunteeseen. Ihminen myös torjuu luontaisesti – kaikki oudon ihmisen lähestymisyritykset ovat potentiaalinen uhka. Ne, jotka ovat toimineet toisin ovat luultavasti kuolleet sukupuuttoon.

    Sen jälkeen, kun nämä teoriat on sisäistetty, niin voi kääriä hihat ja alkaa töihin eli nostaa luurin ja ottaa kontakteja asiakkaisiin. Tarjontamyyntiin ei kannata suhtautua liian emotionaalisesti, eikä pohtia miltä asiakkaasta tuntuu, kun kontakti otetaan. Lypsetään vaan se ”ei kiinnosta” sieltä heti pois ja tehdään kartoitus ja tarjous – ja usein myös kauppa!

    Uskokaa tai älkää, mutta torjunnan vastaanottaminen kehittää retoriikkaa ja vuorovaikutustaitoja todella paljon. Hankalat ja epämukavat tilanteet kehittävät tilanneherkkyyttä ja stressinsiteokykyä valtavasti. Itse otan työn eräänlaisena haasteena ja itsensäkehittämisprojektina, josta jopa nautin. Omaa mukavuusaluettani olen laajentanut pomppimalla sen ulkopuolella niin paljon kuin mahdollista!

    1. Kiitos Jussi, ihailen asennettasi!

      Uskon aivan samoin, että luontainen torjuntareaktio kumpuaa tietenkin evoluutiosta. Ilmiö on niin vahva ja yleinen, että tuskin käyttäytymisemme on sattumaa. Vieraita on kannattanut pelätä.

      Ostoikkuna on jokaisella meistä auki aina toisinaan. Kaltaisesi ahkera tarjoaja osuu oikeaan saumaan väistämättä useammin kuin tällainen introvertti jänishousu. Siinä sinulla on mainio kilpailuetu, jota kaikesta päätellen kehität yhä vahvemmaksi!

  7. Mielestäni vertaus meni vähän ohi. En ole itse koskaan saanut potkuja, mutta voisin kuvitella, että irtisanominen on työntekijälle vähän samanlainen kokemus kuin yrittäjälle pitkän asiakassuhteen päättyminen tai jopa yrityksen konkurssi. Se että yrittäjä ei saa jotain kauppaa kotiin, vastaa lähinnä sitä että työnhakija ei saakkaan hakemaansa työpaikkaa.

  8. Vaikka tekee kipeää, niin ylös on noustava. Ja mieluiten sitten erittäin nopeasti! Fail faster, sanoo jenkki. Itseäni ei niinkään pelota kieltävä vastaus vaan se, että kieltäydytään ennenkuin täysin ymmärretään mitä on pöydällä. Vahva ja huolellinen tuotteistaminen ovatkin mielestäni perinpohjaisen markkinoinnin edellytys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

fossiili-3
Jari Parantainen

Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.