Kotini tuntumassa nököttää iso ostoskeskus. Parkkihallista yläkertaan nousee moottoroitu ramppi tai “rullamäki”. Siis sellainen, johon voi huoletta puskea katumaasturin kokoiset ostoskärryt.

Nousu on niin loiva, että satavuotias satakiloinen jaksaisi tepastella sitä ylös. Silti 99 prosenttia porukasta lakkaa kävelemästä heti. Muka kiireiset kaupunkilaiset jämähtävät moottorimäkeen, joka etenee tuskallisen h-i-t-a-a-s-t-i.

Seminaariyleisö toivoo aina, että esiintyjä toimittaisi pauverpointtinsa sähköisenä jälkikäteen. Näin kuulijan ei tarvitse rasittaa rannettaan ja tuhertaa muistiinpanoja. On paljon mukavampi vain istua öllötellä.

Niin lyhyttä oikotietä ei olekaan, että se säästyisi ihmiseltä. Pari metriä riittää. Nurmikon kulman poikki ilmestyy polku.

Ei tässä sinänsä mitään uutta: homo sapiens on äärimmilleen viritetty kalori-imuri. Toisaalta pääkoppa pihtaa kropan polttoainevarastoja kuin vanhapiika neitsyyttään. Se on evoluution muokkaama mekanismi, jonka avulla lajimme on selvinnyt niukoista ajoista.

Esimerkkini olivat alkeellisia ja ilmeisiä. Mutta niiden lisäksi vuosimiljoonat ovat jalostaneet hienompia laiskottelun muotoja, joita ei ole yhtä helppo tunnistaa.

Kymmenenisen vuotta sitten pakersin konsulttina Sitran organisaatiossa, jonka tarkoitus oli seuloa rahoitettavia yritysideoita. Sain kuunnella 70 yrittäjän myyntipuheet.

Paria poikkeusta lukuunottamatta jokainen kandidaatti keskittyi vakuuttamaan, miten tehokas ideanikkari hän on. Harva heistä ymmärsi, että se oli raatimme mielestä tosi huono viesti.

Pääomasijoittajat nimittäin tietävät, että hyvistä ideoista on maailmassa hillitön ylitarjonta. Ideoiden testaajista ja toteuttajista sen sijaan on krooninen pula.

Entä miten tämä kaikki liittyy laiskotteluun?

Taustalla on yksi monista itsepetoksen muodoista. Aivomme toimivat niin, että hamassa tulevaisuudessa odottavat työt tuntuvat aina helpommilta kuin nyt välittömästi tarpeelliset tehtävät.

Arkisia sovelluksia riittää. Esimerkiksi asiakkaasi suostuvat buukkaamaan tapaamisen kanssasi sitä helpommin, mitä kauemmas tulevaisuuteen sitä ehdotat.

Kyse ei ole yksin siitä, että kiireisen kalenteri olisi lähipäivinä ruuhkaisempi kuin vasta kuukausien päästä. Tutkimusten mukaan ihmiset yliarvioivat järjestelmällisesti tulevan vapaa-aikansa määrän.

Vastaavasti 42-tuumainen taulu-tv heti tänään kotiin kannettuna tuntuu selvästi paremmalta vaihtoehdolta kuin säästösuunnitelma + vuoden odotus + telkkari käteisellä ostettuna. Ei ihme, että osamaksu puree – maksoi mitä maksoi!

Siksi myös ideointi koukuttaa. On paljon mukavampaa hahmotella mahtavia liikeideoita ja uneksia tulevasta menestyksestä. Sen sijaan vuosia kestävän tuotteistusvaiheen vastoinkäymisiä aivot eivät halua märehtiä.

Entiset yhtiökumppanini ovat kärsineet ryhtymisrajoitteisuudestani vuosia. Aikanaan katsoin viisaaksi keksiä vähintään yhden uuden bisnesmallin viikossa.

Mutta kun vuorossa olisi ollut viisi vuotta välttämätöntä raatamista, kehitin mieluummin (omasta mielestäni) vielä mahtavamman konseptin.

Näin mistään ei koskaan tule valmista. Mutta ei se mitään, mielessäni onkin jo roppakaupalla parempia ideoita!

Krooninen ideointi on vaarallinen itsepetoksen, lykkäämisen ja laiskottelun muoto. Keskity sen sijaan toteuttamaan jotain yksinkertaista nyt heti.

Lähde: The Willpower Instinct: How Self-Control Works, Why It Matters, and What You Can Do to Get More of It, Kelly McGonigal 2012.