Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Lankesin syntiin. Palaan kaidalle tielle.

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Ensin kokeilin telemarkkinointia pitkästä aikaa. Projekti saavutti tavoitteensa. Kalenteriini ilmestyi kymmeniä asiakaskäyntejä.

Syntini eivät loppuneet siihen. Hiljattain päätin myös spämmätä. Vastaanottajat klikkailivat viestieni linkkejä ahkerasti.

Entä tulokset? Kertyikö kauppoja? Pursuuko pankkitili pätäkkää?

Tässä tapauksessa euroilla ei ole suurta merkitystä. Sillä sen sijaan on väliä, että molemmat tempaukset tuntuivat pahalta. Aivan kuin olisin käynyt potkimassa mummoja.

En kerta kaikkiaan halua tyrkyttää. Pääni ei kestä sitä. Syy on helppo ymmärtää. Vihaan niitä, jotka tunkevat palvelujaan tai tuotteitaan minulle.

Miksi sitten sorruin taas kerran?

Vika piilee tietenkin heikossa luonteessani. Epäilen jatkuvasti vakaumustani. Vastavirtaan on raskasta sätkiä.

Lukemattomat lähimmäiset yrittävät käännyttää. He hokevat päivät pääksytysten, miten älytöntä on odottaa, että asiakkaat itse ottaisivat yhteyttä. Olen passiivinen luuseri.

Mukavuusalueelle ei pidä jäädä kökkimään. Kehitys kuulemma pysähtyy. Puhelin kouraan vain. Uutta matoa koukkuun! Aina joku kuitenkin ostaa.

Ainoa lohtuni on, että meitä on muitakin. Kuulin hiljattain ison yhtiön järjestämästä kilpailusta. Kunkin työntekijän oli marssittava päiväksi call centeriin soittamaan kylmiä puheluja.

Osa asiantuntijoista ilmoitti, että he mieluummin sanovat työsopimuksen irti. Eivät kuulemma vitsailleet.

Kun uskovaisen linja horjuu, hän alkaa tutkia Raamattua, Koraania tai mitä pyhää kirjaa kukin sattuu arvostamaan.

Itse aion kerrata opuksen nimeltään Permission Marketing. Sen on rustannut oppi-isäni ja ylipappini Seth Godin jo vuosia sitten.

Lisäksi olen luvannut itselleni pyhästi, että horjuin kaidalta tieltä viimeisen kerran. En tyrkytä enää koskaan. Jos linjani on jonkun mielestä älytön, se olkoon hänen ongelmansa.

Ota yhteyttä vain sellaisiin ihmisiin, jotka ovat sitä sinulta pyytäneet.

6 vastausta

  1. Olen itse näitä kirjemiehiä. Dan Kennedyn opetuslapsia. Ihan en ole ”isäni” jalanjäljissä. Mutta suomalaisen näkökulmasta aivan omalla polullani kuitenkin.

    Puhelin on kyllä vaarallisen tehokas, mutta voi sentään, kun inhottavaa puuhaa!

    Nostan kilometrin korkeuteen hattuni kaikille, jotka työkseen myyvät jotakin puhelimessa.

    1. Olen itsekin ollut monesti kateellinen niille, joille vieraiden ahdistelu on aivan luontevaa.

      Myöhempinä aikoina olen alkanut pohtia, että taustalla saattaa olla myös jonkinlainen empatiakyvyn puute. Oma etu ajaa vastapuolen tuntemusten edelle.

      Dan Kennedy on kyllä aivan mainio epeli. Kaikki hänen kirjansa ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia.

      1. Oliko tuo ”ahdistelu” sarkasmia vai koetko kaiken telemarkkinoinnin sellaiseksi?

        Oma kokemukseni telemarkkinoinnista b2b-puolelta on pääsääntöisesti positiivista. Joitakin ihmisiä tarjottavat tuotteet/palvelut kiinnostavat, mutta tyrkytys ei tunnu toimivan. Tuntuu riippuvan työntekijän asenteesta, milloin keskustelu menee tyrkytyksen puolelle. Liian kovan stressin alla se menee sellaiseksi.

        Oletin kaikkien introverttien kokevan telemarkkinoinnin vastenmieliseksi ennen kuin kokeilin sitä itse, mutta tosiaan omat kokemukseni ovat olleet ihan positiivisia.

        Tuo empatiakyky-pohdinta oli ihan hauskaa, kiitos piristyksestä!

        t. liiketalouden opiskelija

        1. Ei ollut sarkasmia. Viimeksi tänään kimpussani oli puhelinmyyjä, joka soitti neljännen kerran parin viikon sisällä. Kyllä otti päähän.

          Kutsumaton, sattumanvarainen kauppojen kalastelu on halventavaa, aliarvioivaa ja haaskaa aikaani vasten tahtoani.

          Mahdollisesti tätä lukeville puhelinmyyjille tiedoksi: älkää koskaan soittako minulle!

  2. Voin samaistua hyvin tyrkyttämisen vihastumiseen. Olen hankkimassa autoa ja muutaman tarjouksen pyytänyt autoliikkeiltä.

    Yhdestä johtavasta merkkiliikkeestä soitettiin vajaan viikonpäästä perääni (tarkemmin laskettuna kolme päivää käynnistäni), olenko tehnyt jo päätöksen ja pääsevätkö he toimittamaan minulle uuden kärryn. Tekevät sen kuulemma erittäin mielellään.. No uskon, mutta minussa se vähän kuohautti verta hetkellisesti ja totesin että asia on kyllä mehustumassa omassa ajatuksessani ja päätös on vielä tekemättä.

    Jälleen vajaa viikko tämän jälkeen sain uuden puhelun, samasta liikkeestä, eri myyjältä mutta koskien samaa asiaa, tosin eri tarjousta. (Sisässä oli siis kaksi tarjousta. Ensimmäinen ja toinen muokattu). Tämä toinen puhelu kyllä suututti jo ihan todella ja kääntyi viimeistään kauppaa vastaan.

    Autokaupassa en tosin anna suuresti arvoa myyjälle vaan yritän perustella hankintapäätökseni muilla arvoilla. Ja tässä tapauksessa todennäköisesti palaan tarjouksen kanssa juuri tähän liikkeeseen, mutta totisesti myyjistä valitsen sen joka minua ei puhelimella ahdistellut.

  3. Tuossa tapauksessa mielestäni on jo ”lupa” ottaa yhteyttä. Olisi aika surkeaa jos ei myyjä näin tekisi.

    Se on sitten toinen asia miten myyjä asian tekee. Voihan sitä vaikka kysyä, että: Osasinko laittaa kaikki asiat oikein tarjoukseen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.