Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Entä jos naama on vino?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Tutkimusten perusteella 60–70 prosenttia meistä pitää symmetrisistä kasvoista. Reaktio ei ole tietoinen.

Vain harvat koehenkilöt huomaavat tai myöntävät, että symmetria vaikuttaa heidän arvioihinsa.

Ovatko symmetriset kasvot sitten kauniita? Aina 1990-luvulle saakka oli vallalla ajatus, että mitä säännöllisemmät ihmisen piirteet ovat, sitä kauniimmalta hän vaikuttaa.

Mutta monet uudemmat tutkimukset ovatkin osoittaneet päinvastaista. Nimenomaan sopiva epäsymmetria tekee kasvoista kauniit. Syitä on useita.

Ensinnäkin symmetrinen hymy näyttää epäaidolta. Se johtuu siitä, että aivojen vasen puolisko ohjaa puhetta.

Koska hermoradat kulkevat ristiin, suurin osa meistä (76 prosenttia) liikuttelee suunsa oikeaa puolta enemmän kuin vasenta. Olemme siis tottuneet näkemään toispuoleisia kasvoja. Muuten vaikutelma on epäilyttävä.

Toinen mahdollinen syy onkin jo monelle meistä arjesta tuttu.

Hyvin symmetriset kasvot unohtuvat helpommin. Ihmisen on vaikea pitää jostain sellaisesta, mitä hän ei muista.

Ranskalainen näyttelijä Gérard Depardieu on esimerkki julkkiksesta, jonka kasvot ovat hyvin epäsäännölliset. Mutta juuri siksi hän erottuu porukasta ja jää muiden mieleen.

Monet ovatkin pitäneet tähteä – etenkin Depardieun nuoruudessa – varsin puoleensavetävänä.

Väitän, että samat mekanismit toimivat myös, kun asiakkaat arvioivat yrityksiä, tuotteita tai myyjiä. Täydellinen ei jää ostajan mieleen.

Silti tälläkin hetkellä tuhannet brändijohtajat yrittävät viilata viimeistäkin säröä firmansa julkisivusta.

Sama pätee viestintäjohtajiin. He yrittävät valvoa, että yrityksestä pääsisi ulos vain mitätöntä hyminää. Mielipiteitä tai sisäisiä ristiriitoja ei saa vuotaa julkisuuteen.

Katsoin TV1:n dokumentin legendaarisesta, 34-vuotiaana kuolleesta formulakuskista Ayrton Sennasta. Hänen menestyksensä veti joukoittain uutta yleisöä lajin pariin.

Mutta dokumentin mukaan asiaan vaikutti myös se, ettei moninkertainen maailmanmestari ollut kovin helppo ihminen.

Nimenomaan Sennan jatkuvat kahinat tallikaverinsa Alain Prostin kanssa kasvattivat lajin suosiota räjähdysmäisesti.

Moitteeton yritys, tuote tai ihminen ei ole kovin mielenkiintoinen.

Lähde: In Your Face – The New Science of Human Attraction, David Perrett 2010

3 vastausta

    1. Sano muuta! Paljonko veloittaisit siitä, että tinttaisit nenäni vieläkin vinommaksi? Tai siis tarkoitan, että muistettavammaksi.

      1. Sä ole Jari niin mukava kaveri että voin hoitaa nenäsi persoonallisemmaksi ihan ilmaiseksi…jos saan kaupanpäälle….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita
Tommi Elomaa

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita?

Opeta asiakkaasi kuuden vaiheen kautta kuuliaisiksi ja tottelevaisiksi. Se tekee heidän elämästään helpompaa ja samalla myös parannat omaa katettasi.

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.