Kauppalehti julkaisi tänään jutun, jonka otsikko oli “Printtilehti pitää pintansa”. Toimittaja ruoti tuoretta tutkimusta, jonka mukaan

“Kuluttajista 53 prosenttia uskoo lukevansa sanomalehtiä viiden vuoden päästä enemmän painettuna kuin digitaalisena.”

Näin haaveet ja arvaukset muuttuvat tiedoksi. Kuvio muistuttaa monivaiheista rahanpesua. Rikoksella alun perin hankittu pätäkkä alkaa vaikuttaa esimerkiksi lailliselta myyntivoitolta.

Tiedän tapauksia, joissa jo alkuperäinen tutkija on alkanut tehtailla oletuksistaan faktaa:

    1. Ensin hän päättää, millaiset tulokset sopisivat tilaajan pirtaan.
    2. Seuraavaksi tutkija laatii kysymykset niin, että niihin on vaikea vastata väärin.
    3. Lopulta hän julkaisee tiivistelmän, jossa hän nostaa kärjeksi sopivan tulkinnan.

Toki käytäntö on tuttu jokaiselle akateemisen tutkinnon suorittaneelle. Aluksi on sorvattava hypoteesi. Sitten on tutkittava niin kauan, että tulokset alkavat tukea oletusta.

Tämän jälkeen tarvitaan enää laiskanpulskeita apureita, joita usein myös toimittajiksi kutsutaan. He nappaavat tutkijan laatiman tiedotteen jopa sellaisenaan ja julkaisevat sen.

Pesutulos on jo aika hyvä. Ehkä kaltaiseni blogisti kirjoittaa vielä jutun, jossa siteeraan luotettavaa lähdettä tähän tapaan:

Tuoreen tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisista lukee mieluiten printtilehteä vielä vuonna 2018. (KL 27.3.2013)

Enintään yksi sadasta lukijasta viitsii metsästää alkuperäistä lähdettä. Puhdasta tuli!

Yksikään kyselyn vastaajista ei kuitenkaan tiennyt, lukeeko hän viiden vuoden päästä painettua vai digitaalista lehteä. Ihmiset vain arvailivat, koska heiltä sitä pyydettiin.

Älä koskaan kysy asiakkaasi aikeita. Vastaukset eivät ole edes puolikkaan palaneen puupennin arvoisia.