Kaikki me pidämme itseämme ainutlaatuisina luomakunnan helminä. Niin ajattelevat myös asiantuntijat.

Silti muutamat merkilliset logiikan kukkaset toistuvat vähän väliä. Ne yhdistävät nimenomaan akateemisesti koulutettua ihmiskunnan eliittiä.

Lisäksi olen varma, ettei kyseisiä ajatuskulkuja ole koskaan opetettu yliopistossa. Niiden on pakko poikia jostain tohtoreita, maistereita ja insinöörejä yhdistävästä perimästä.

Yksi näistä usein toistuvista, kuolemattomista tokaisuista putkahti asiakkaani suusta jälleen tällä viikolla:

“Meidän asiakkaillamme ei ole tarpeeksi huumorintajua.”

Näin käy tasan joka kerta, kun olen ujuttanut esitteeseen tai strategiaan epäasiallisen sanan. Se saattaa olla vaikkapa “prosessihumppa”.

Tyypillinen jatkokommentti on pudottava sekin:

“Sitä paitsi tämä vähättelee lukijan ammattitaitoa.”

On se vain merkillistä, että kaikki tapaamani asiantuntijat ovat mielestään huumorintajuisia. Kuitenkin heille on ajautunut asiakkaiksi vain täystosikoita ruttuturpia ja petolinnun perseitä.

Luulenkin, että virkkeet ovat salakieltä ja hätäreaktion merkki. Mitä parkaisut oikeasti tarkoittavat?

“Itsetuntoni on kuralla. Peitän sen pönöttämällä. Hymy hanuriin. Lumeauktoriteettini ei saa kärsiä.”

Mokailun täytyy pelottaa aivan helkkaristi. Mahtaa se olla ankea vankila. Kakku kestää helposti 40 vuotta. Ehkä aikanaan eläkkeellä voi vähän löysätä kravattia.

Sitä paitsi eikö ole vain hyvä, jos markkinointi häätää huumorintajuttomat möllit muiden riesaksi? Todellinen tosikko on sietämätön urpo. Hänen nupistaan puuttuu jotain oleellista.

Teatterikoululainen opettelee ensin häpäisemään itsensä. Vasta sitten hän voi oppia jotain muuta.