Vuonna 1998 Idealab-nimisen yrityksen perustaja Bill Gross lähti auto-ostoksille. Hän ampaisi paikallisen jälleenmyyjän pakeille Etelä-Kaliforniassa.

Gross törmäsi tyypillisiin ongelmiin. Sopivaa kiesiä ei löytynyt varastosta. Jos väri olisi ollut hyvä, varusteet eivät – ja päinvastoin. Tai sitten passeli yksilö olisi pitänyt noutaa toisesta osavaltiosta.

Gross kiroili, että auton ostamiseen täytyy olla jokin helpompi tapa.

Yrittäjämme päätti rakentaa nettisivut.

Asiakas voisi rakentaa haluamansa auton. Hinta selviäisi heti. Sitten vain etumaksu luottokortilla ja zadam: uusi kulkuneuvo olisi valmis toimitettavaksi.

Ajatus ei tietenkään kuulosta nykyisin kovin ihmeelliseltä. Mutta on hyvä muistaa, että vuosi oli 1998. Esimerkiksi Amazon oli silloin hädin tuskin aloittanut, se oli vasta 3-vuotias.

Jokainen uusia bisneksiä käynnistänyt tietää, miten sitten kävi. Gross sai tietenkin kuulla kaikilta vastaantulijoilta, että hänen ideansa oli aivan älytön.

  • “Eivät ihmiset suostu käyttämään luottokorttejaan verkossa.”
  • “Ei kukaan suostu maksamaan autoa ennen kuin hän on nähnyt sen livenä.”
  • “Ehkä sinä olet poikkeus, mutta kukaan muu ei varmasti tekisi niin.”

Gross totesi, ettei väittely edistäisi mitään. Hän päätti testata ideansa. Sitä varten hän tarvitsisi yksinkertaiset verkkosivut, jonka kautta kiinnostuneet voisivat tilata autonsa.

Jos asiakkaita ilmaantuisi, hän perustaisi yrityksen. Jos taas kukaan ei kiinnostuisi, hän voisi unohtaa koko jutun.

Idealab palkkasi johtajan, jonka tehtävä oli pystyttää verkkokaupan prototyyppi 90 päivässä.

Kun uusi pomo oli touhunnut puolitoista kuukautta, kävi ilmi, että hänellä oli vaikeuksia. Miekkonen oli soitellut kaikkiin autoliikkeisiin, mutta myytäviä autoja oli vaikea saada.

Gross oli äimänä:

“Häh? Mitä sinä niille soittelet? Nyt vain pystytämme systeemin ja katsomme, haluaako joku ostaa meiltä auton. Jos joku tilaa, me marssimme Hondan myymälään, hankimme auton sieltä, kuljetamme sen asiakkaalle ja teemme tappiota.”

Kolme viikkoa myöhemmin uusi pomo oli taas vaikeuksissa. Hänen nikkaroimansa konfiguraattori ei pelittänyt.

Gross ihmetteli, mikä tämä tarkoitti konfiguraattorilla.

“No sitä, että asiakas voi valita autoonsa erilaisia varusteita. Sellaista on tosi vaikeaa toteuttaa siististi, sillä vaihtoehtoja on aivan liikaa.”

Gross joutui taas repimään hiuksiaan:

“Ei, ei, ei! Anna asiakkaan kirjoittaa asiansa tyhjään tekstikenttään. Meillähän on ihminen sitä varten, että hän lukee sen. Älä huolehdi tuollaisesta.”

Viikkoa myöhemmin testijohtaja oli pulassa jälleen. Gross ei enää jaksanut kuunnella, mikä taas mätti.

Oli torstai-ilta. Hän käski julkaista sivut joka tapauksessa.

Perjantaiaamuna selvisi, että uusia autoja oli mennyt kaupaksi jo neljä. Sivut oli pakko ajaa äkkiä alas, sillä jokainen tilaus tuotti roiman tappion.

Mutta nyt Bill Gross tiesi.

Ihmiset tilaisivat autoja niitä etukäteen näkemättä. He myös suostuisivat käyttämään luottokorttejaan verkossa.

CarsDirect on nykyisin osa Internet Brands -yhtiötä, joka listautui pörssiin vuonna 2007.

Tarina ei kerro, kenet Bill Gross palkkasi testaajakseen. Mutta olen aivan varma, että hän oli suomalainen insinööri.

Lähde: The Lean Entrepreneur: How Visionaries Create Products, Innovate with New Ventures, and Disrupt Markets, Brant Cooper & Patrick Vlaskovits 2013, Kindlen “sivunumero”  3950.