Hesari julkaisi pari viikkoa sitten (7.7.2013) jutun Meksikossa työttömät keksivät töitä. Kuusi kymmenestä meksikolaisesta, eli peräti 29 miljoonaa pakertaa ns. epätyypillisessä ammatissa.
Kun perinteisiä hommia ei löydy, ihmisten on keksittävä muuta. Pakko on taas kerran paras muusa. Luovuus alkaa kukkia, kun ajat ovat niukat.
Suomessa työttömän ei tarvitse keksiä muuta kuin lähimmän TE-keskuksen osoite. Sen jälkeen me muut veronmaksajat lähetämme rahaa hänen tililleen tarvittaessa koko hänen loppuelämänsä ajan.
Ihminen on erittäin sopeutuvainen otus. Moni oppii nopeasti, että mitäs tässä turhaan töitä edes etsisi. Tiukkaa toki on, mutta näinkin pärjää.
Viime vuosina on kohkattu myös curling-vanhemmista. He harjaavat kaikki töyssyt lastensa tieltä, jotta (vasta 29-vuotiaiden) vekaroiden elämä olisi mahdollisimman helppoa.
Taisipa kuitenkin eräs partainen palestiinalainen pohtia jo pari vuosituhatta sitten, ettei nälkäisen nenän eteen kannattaisi kärrätä kalaa. Sen sijaan hänet pitäisi opettaa kalastamaan.
Vuonna 1942 syntynyt, kuuluisa amerikkalainen psykologi ja tutkija Martin E. P. ”Marty” Seligman julkaisi 1960-luvulla teoriansa, jossa hän lanseerasi käsitteen opittu avuttomuus. Hän käytti kokeissaan koiria, joille hän aiheutti kipua sähköiskujen avulla.
Tutkimusten perusidea oli se, että osa koirista pystyi estämään kivun, osa ei.
Ne karvakuonot, jotka eivät pystyneet vaikuttamaan kohtaloonsa, oppivat avuttomiksi.
Sessut eivät enää paenneet sähköiskuja sellaisessakaan tilanteessa, jossa se olisi ollut täysin mahdollista. Sen sijaan ne jäivät paikalleen vinkumaan.
Usein myös moderni esimies kouluttaa alaisistaan avuttomia. Hän ei edes tajua, että työntekijät delegoivat jatkuvasti töitä takaisin pomolleen. Havaintojeni perusteella siihen on ainakin neljä syytä:
- Esimiehen posti on kuulemma palvelutehtävä. Hän tulkitsee sen niin, että alaisilla on oltava kivaa.
- Edellyttäminen on epäkohteliasta. Moni säntää hakemaan saikkua, jos johtaja alkaa vaatia häneltä jotain.
- Porukan kymppi on pedantti perfektionisti. Hän on salaa sitä mieltä, että hän osaa oikeastaan kaikki työt paremmin kuin alaisensa.
- Apua anovat työntekijät saavat johtajan tuntemaan itsensä tarpeelliseksi. Se tuntuu tosi hyvältä.
Koska nykyaikainen duunari on älykäs, hän oppii salamana, mistä löytyy pienimmän kitkan tie. Ei tarvitse muuta kuin mennä lampaana määkimään esimiehen ovensuuhun. Pian avuttomalla onkin taas aikaa surffailla netissä, kun pomo hoitaa hommat hänen puolestaan.
Kaiken kukkuraksi alaistensa töihin nääntyvä päällikkö pitää itseään sankarina ja/tai marttyyrinä. Hänhän kykenee ratkaisemaan ongelmia enemmän kuin kymmenen tavallista tallaajaa yhteensä.
Totta kai esimiehen täytyy opastaa alaisiaan niin, että he selviävät töistään. Mutta se on eri asia kuin paapominen. Siksi hänen täytyy opetella ulkoa muutamia perusrepliikkejä:
- ”Hyvä kysymys, mutten tiedä siihen vastausta. Ehkä selvität sen itse, koska siitä sinulle palkkaa maksamme. ”
- ”Jos et pysty etenemään, pitäisikö sinun hakeutua helpompiin tehtäviin tai jatkokoulutukseen?”
- ”Taisin näyttää jo viime viikolla vastaavassa tilanteessa, miten ratkaiset ongelman. Mitäpä, jos kokeilisit sitä tälläkin kertaa?”
- ”Työn tunnusmerkki on se, että se on joskus ikävää ja rasittavaa. Kokeile edes kerran, se tuntuu sitten jälkikäteen tosi hyvältä.”
Kokemuksesta voin kertoa, että käänteisen delegoinnin käsite kannattaa puida koko porukan kanssa aina toisinaan. Fiksuimmat kyllä äkkäävät jo ensimmäisellä kerralla, että se tie taitaa olla toistaiseksi tukossa.
Älä anna alaisesi palauttaa jo kertaalleen hänelle delegoimaasi työtä takaisin omalle kontollesi.
2 vastausta
Toisaalta, Suomessa pyritään järjestelmällisesti miettimään esteitä yrittämiselle, auttamiselle ja omaehtoiselle pärjäämiselle. Omien lehmien lypsetystä tinkimaidosta ei saa leipoa pullia, jotka saa myydä samassa tilassa elintarvikkeiden kanssa. Pieniä rakennustöitä ei voi tehdä, koska kaikki vaatii sertifikaatin. Auttaakkaan ei voi enään vastavuoroisuusperiaatteella, koska se on varmaankin verotettavaa tuloa.
Ja kun jo yhteiskunnan puolelta opetetaan, että omatoiminen yrittäminen on pahasta niin miksi si sitä töissäkään tekisi muutakuin nakkaisi duunit takaisin pomolle. Johtamisjärjestelmäthän eivät tuo keskustelua vaan ne tukevat määräämistä ja raportointia. Se pieni kohta, josta puhutaan keskusteluna, mentorointina ja ohjaamisena puuttuu organisaatiosta.
Eli niinkauan kuin sekä yhteiskunnan ja yriritysten johtaminen perustuu kieltoihin, raportointiin, rajoittamiseen ja estämiseen, niin miksi pieni työläinen edes yrittäisi muuttaa turhaan toimintatapaa.
Kuhan vain ilkikurisesti ajattelin, Kari….
Liian pitkään demarivetoisena pyörinyt holhousvaltiomme on tietysti ylittänyt kaikki järjen rajat jo aikoja sitten. Pelkästään yrittäjäbyrokratiasta on taas viime aikoina putkahtanut julkisuuteen monta aivan käsittämättömän ääliömäistä esimerkkiä.
Tässä aikanaan kirjoittamani juttu siitä, miten työntekijät laitostuvat avuttomiksi: Nokia kiduttaa ammattilaisiaan.