Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Keittiömestari diivailee

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Piipahdin vaimoni kanssa sapuskalla Helsingin keskustassa. Päädyimme Ravintola Teatteriin.

Kun olimme tehneet lounaasta selvää, päätimme vilkaista jälkiruokalistaa. Huomasimme, että ainakin kouluaikaiset ruåtsin kielen opintomme ovat menneet hukkaan.

Ravintola Teatterin jälkiruokalista
Ravintola Teatterin jälkiruokalista vilisee vierasta kieltä. Sen tulkkaamisessa ei ainakaan pakkoruotsista ole riemua.

Mitähän ganache mahtaa tarkoittaa? Entä flan tai granité? Possetkaan ei soita mitään kelloja.

Siinä me sivistymättömät moukat tuijottelimme mongertavaa menua hiljaisina tyttöinä ja poikina. Parempi puoliskoni totesi, että hän ottaisi vain teetä.

Päätin kuitenkin tarttua tarjoilijaa saparoista. Kun hän tuli kysymään jatkotilaustamme, utelin uhkarohkeasti, mitä flan mahtaa tarkoittaa.

”Sehän on sellainen tartalette!”

Tuijotin ravintola-ammattilaista silmät lautasina. Yritin kiivaasti pohtia, millainen ilmestys tartalette saattaisi olla. Kaikenlaiset tortut pyörivät mielessä.

Lopulta päädyin siihen, etten voi häpäistä itseäni enempää. Varmasti kaikki jälkiruoka-annokset ovat ihan hyviä. Niinpä tilasin mustikka-flanin.

Pian selvisi, että flan näyttää olevan pieni mustikkapiirakka. Hyvää oli!

Mustikka-flan
Mustikka-flan näyttäisi olevan mustikkapiirakka.

Mutta miksei keittiömestari sitten uskalla kutsua luomustaan mustikkapiirakaksi?

Vähentäisikö selkosuomi myyntiä? Saako hienolta kuulostavasta tuotteesta paremman hinnan?

Luulen, että nyt käy päinvastoin: moni asiakas ei jaksa ratkoa myyjän virittämiä arvoituksia. Herkut jäävät tilaamatta syyttä suotta.

Tuotekuvaus on viesti. Viestin tärkein ominaisuus on ymmärrettävyys.

25 vastausta

  1. Olen joskus miettinyt, että käytetäänkö ulkomailla suomenkielisiä nimiä, jos jonkin halutaan kuulostavan tietynlaiselta.

    1. Onhan niitä suomalaisia nimiä tullut maailmalla joskus vastaan. Esimerkiksi vaatemerkkeinä ne näyttivät olevan suorastaan muotia muutamia vuosia sitten.

          1. Kiitos Pekka, tuohon Kaikkialla-merkkiin en ollut aiemmin törmännytkään. Hauska rallatus!

  2. Juuri tuo vaikeaselkoisuus on estänyt ainakin meikäläistä tilaamasta. Meillä täällä Rovaniemellä on se onni, että leipäjuusto tunnetaan jälkiruokana useassa perheessä ja sitä tekee mieli syödä myös ravintolaruoan päälle. Jätimme kuitenkin puolison jälkiruoan syömättä useaan otteeseen kun totesimme ettei leipäjuustoa löydy erään vakioravintolamme listalta.

    Myöhemmin selvisi että kyseinen herkku on ollut listalla kokoajan, tosin nimellä jota emme tunnistaneet. En muista vieläkään millä nimellä se sieltä löytyy, mutta ei tarvikaan koska tilaamme sen aina pyytämällä leipäjuustoa kermalla.

    Aina ei kehtaa kysyä, varsinkaan jos tarjoilijaa saa odottaa joka kontaktin kanssa pitkään. Puolestani maksupäätteenkin saisi tuoda menun mukana jo alusta alkaen. Sitten vain näpytellään päätteeseen tilatut ruoat. Mikä siinäkin on (asiasta toiseen) että tilaukseen tarvitaan ihminen. Menu tablettiin tai muuhun päätteeseen ja napilla tieto keittiöön mitä haluaa. Tarjoilija käy sitten laukkomassa sapuskan pöytään ja myöhemmin tsekkaa että ruoka on hyvää.

    Mikään ei ole ärsyttävämpää kun tarjoilija jättää miettimään ja häipyy pitkäksi toviksi muihin puuhiin kun asiakas olisi keksinyt viiden sekunnin päästä ateriansa.

    Tämä lähti nyt rönsyilemään, mutta pointtini on se, että ravintola-ala on aika vanhanaikainen edelleen. Yksi ilmenemismuoto on juuri tuo sanoilla kikkailu.

    1. Kiitos Jukka, mainio esimerkki!

      Ravintolabisnes on tosiaan pahasti kaavoihinsa kangistunutta. Milloin olet viimeksi törmännyt alalla johonkin, jota voisi kutsua innovaatioksi?

  3. Eihän tuo eka jälkiruoka olisi kuullostanut noin hienolta, mikäli siellä olisi lukenut että aprikoosisorpetti suklaakuorrutuksella. Selkokielellä tuohan eka jälkiruoka on on kuorrutus tummasta suklaasta, kaakaopapuja ja aprikoosisorpettia.

    Sama ongelma vaivaa lähes joka ammattikuntaa eli yksinkertaiset asiat piillotetaan ammattislangin taakse. Firman järjestelmät keskustelevat keskenään json apin kautta tai sairaanhoitohenkilöstö puhuu, että läski estää dekkareitten syntymistä. Tai sitä että viimeisenä matkustajana tulee koneeseen fantti.

    Kait tuo ammattislangi on tärkeä osa omaa identiteettiä ja samalla muille korostetaan sitä, että he ovat todella tumpuloita kyseisellä aihealueella. Eli muistutetaan, että he vain ovat ammatttilaisten luona vierailemassa.

    Mutta Jari, kysys ensikerralla tuollaiselta asiakaspalvelijalta, että sisältääkö annos glygoproteiinia nimeltä gliadiini. Ja kun tarjoilija pyörittää silmiään epäuskoisena, niin tarkenna vasta sitten että tiedäthän sinä, että kyse on keliakiaan sopivasta ruuasta. Ja jos vielä pyörii silmät, niin kysy vasta sitten, että onko ruoka gluteiinitonta.

    Harva asiantuntija muuten taitaa muistaa sitä, että asiantuntijuus syntyy selkokielisyydestä. Taisit joskus kirjoittaa siitä 🙂

  4. En sano, etteikö menuissa ja muissa sietäisi olla selkeämpää viestiä, mutta mielestäni asiakkaana kyselemisessä ei ole mitään noloa. Ei vaikka joutuisi miten pitkään kyselemään, kyllä asiakaspalvelijan pitää se tykitys kestää.

    1. Törmään jatkuvasti myyntitilanteisiin, jossa asiakas ei kehtaa paljastaa tyhmyyttään. Se johtaa aivan turhiin vaikeuksiin kerta toisensa jälkeen. Kyse on siis ostajan itsetunto-ongelmasta, jota myyjän mongerrus ei helpota lainkaan.

  5. ”Mutta miksei keittiömestari sitten uskalla kutsua luomustaan mustikkapiirakaksi?”

    Sanon mutu-tuntumalla, että vierasperäiset sanat kuulostavat paremmilta. Asiayhteydestä riippuu, mistä kielestä otetut sanat ovat sitten parempia. Ravintolaan liittyvään kulttuuriin liittyy mielestäni juuri tuo erikoissanasto, jonka avulla asiaan perehtynyt asiakas voi tuntea tyytyväisyyttä tietäessään, mitä tilaa(!) Itse olen yhtä ummikko tässä asiassa kuin Jari.

    Mustikkapiirakka on aika tylsä nimi ravintolan jälkiruoaksi. Tosin eri nimellä samaa tuotetta tilannut asiakas voi sitten pettyä saatuaankin ”vain” mustikkapiirakkaa. Tuo kuvaamasi flan näyttää kuitenkin joltain ihan muulta kuin normaalilta mustikkapiirakalta, joten miksi sitä pitäisi kutsua mustikkapiirakaksi?

    1. Voisiko ratkaisu olla sitten kuvissa? Nimi saa olla mitä mongerrusta tahansa kunhan se on tuettu visuaalisesti. Samalla asiakas oivaltaa heti, että flan on yhtä kuin mustikkapiirakka minikoossa ja voi tyytyväisenä leikkiä ruokatermistön asiantuntijaa.

      Se parantaa kummasti myyntiä kun asiakas tuntee olevansa ”yksi meistä”.

      Ihmisen on muutenkin helpompaa sisäistää kuvallinen viestintä kuin kirjoitettu teksti. Hauskaa on että pikaruokaloissa tämä on hoksattu, mutta ei ”hienommissa” ravintoloissa. Menuissa on monesti kuvia, varsinkin jos kyseessä on ketju, mutta ne on siellä miten sattuu eikä ne siksi toimi tekstin tukena.

      1. Olen saletti siitä, että hyvät kuvat lisäisivät menekkiä joka tapauksessa – siis olivat tekstit selkosuomea tai eivät.

        Uusien ruokalajien kuvaukset vaikkapa kerran vuodessa ei voi olla kummoinen kustannus. Eikä menujen digipainatus nelivärisinä maksa juuri mitään.

      2. Ehkä hienompien ravintoloiden johtajat eivät uskalla poiketa massasta tappion pelossa. Pikaruokalat taitavat olla ilmiönä vähän uudempia, siinä on varmaan yksi syy siihen, että uskaltavat käyttää kuvia. En tosin syö pikaruokaloiden tuotteita juurikaan tai seuraa niiden markkinointia, niin en osaa sanoa kuinka herkästi niissä kokeillaan myyntiä lisääviä juttuja noiden kuvien lisäksi.

        Kun menut saadaan jossain vaiheessa sähköiseksi, niin siinä on jo aika paljon enemmän mahdollisuuksia tuoda tuotteita esille. Tuskin silloinkaan monikaan uskaltaa kovin kummoisia keinoja käyttää ettei poikkeaisi liiaksi totutusta ravintolakulttuurista.

    2. Kiitos Harri, saatat olla oikeassa. Toisaalta toisessa saman omistajan ravintolassa saman kadun varressa, eli Strindbergin yläkerrassa on tarjolla ihan vain köyhiä ritareita.

      Siitä ei nimi enää suomalaisemmaksi muutu. Menevät kaupaksi kuulemma hyvin. Ja on niitä tullut siellä itsekin popsituksi.

      1. Kinkkinen tilanne. Yksille kelpaavat ”tavalliset” suomenkieliset jälkiruoat ja toisille vieraskieliset erikoisemmat jälkiruoat. Jos flanin, ganachen ym. selittää menussa auki, niin karkottaako se ne, jotka arvostavat ravintolan vallitsevaa käytäntöä?

        Eikö tässä pitäisi tyytyä palvelemaan sitä tiettyä joukkoa, joka on tällaisista tuotteista kiinnostunut? Olettaen, että sitä joukkoa riittää.

        Kuulemma ravintola-ala on tiukasti kilpailtua ja voisi luulla että tällainen käytäntö karkottaa asiakkaita. Mutta mikä se totuus sitten on (sinun ja joidenkin muiden kokemusten lisäksi) ja miten sen voisi selvittää?

  6. Ei kyse välttämättä ole huonosta itsetunnosta. On vain tavattoman tylsää ja turhauttavaa kysyä asioita, joiden kertomisväline on jo firman puolesta tehty, painettu, ja esillä luettavissa.

    Mutta valitettavasti moni firma ei osaa kertoa kummallakaan kotimaisella mitä he oikein tekevät, ja mitä heiltä voi ostaa.

    Ei tarvitse kuin kiertää jotain vuotuisia isoja messuja vähän aikaa, niin löytyy jo monta firmaa, joista ei ohi kulkiessa saa selvää mitä he myyvät tai edes mikä heidän nimensä on.

    Huvittavaa sensijaan on että palautetta ei nykyään useinkaan voi antaa firman työntekijälle – kaikki kehottavat jättämään sen netin palautelomakkeella. Paitsi yrittäjät, jotka haluavat kuulla heti mitä maksava asiakas haluaa sanoa.

  7. Arvon chef tässä vain TUOTTEISTAA eineksiään. Ravintolan interiööri, sliipattu design ja höysteeksi mukaranskaa menyyn, niin jo siinä tavallisesta taikinasta tehty torttu saa aivan uusia ulottuvuuksia. En nyt kuulu Teatterin kanta-asiakkaisiin, mutta luulen että noilla valinnoilla pyritään olemaan niin sanottu ”fine dining” paikka, jossa ainakin päivällishinnat ovat ihan omaa luokkaansa.

    Jostain syystä noihin ”hienompiin” paikkoihin, suhdanteista riippumatta, riittää aina menijöitä. [HINTA X RUOKAILIJOIDEN MÄÄRÄ = BUSINESS]

    1. Saattaa tietenkin hyvin olla, että chef tietää jotain, mitä me emme tiedä. Kenties hienostelevat nimet ovat tarpeen, jotta jälkkäreistä saisi kunnon hinnan. Ehkä hienostelu lisää menekkiä enemmän kuin kryptiset nimet karkoittavat ostajia.

  8. Sulla on kyllä hyviä kirjoituksia. Jos inhoan jotain enemmän kuin tuollaista hienostelua, niin ehkä sitten turhaa tittelinkyttääjää. Keep on writing!

  9. Kyllähän ravintoloissa innovaatioita on, ne eivät vain ole ehtineet tänne Suomeen asti. Keväällä tuli käytyä Japanissa ja siellä oli parikin fiksua temppua.

    Ensinnäkin useimmissa kohtuuhintaisissa rafloissa on ikkunassa muovista tehdyt näyteannokset hintoineen, ainakin useimmista annoksista. Kun näyteannokset ovat vielä taidokkaita, niistä saa oikein hyvän käsityksen, mitä on tilaamassa. (Matkailuvinkki: jos muoviannokset löytyvät, on usein hintakin sangen edullinen!)

    Toiseksi useat raamen- eli nuudelipaikat (ja jotkin muutkin) toimivat jännällä lappuautomaattisysteemillä. Ravintolan aulassa on automaatti, josta löytyvät annosten hinnat. Asiakas painaa nappuloista haluamansa annokset ja syöttää koneeseen näiden yhteenlasketun hinnan. Kone sylkäisee ulos lipareet, jotka annetaan tarjoilijalle, joka tuo ko. annokset hetken kuluttua pöytään. Tietysti maksamisen hetkellä laitteesta menee tilauksesta tieto keittiöön, joka alkaa heti valmistaa annoksia, joten odotteluunkaan ei mene kauaa. 🙂

    1. Täsmennetään: Suomessa näkyy innovaatioita harvoin. Japanilaiset sen sijaan ovat kekseliäitä.

      Itse kävin hiljattain sushi-ravintolassa, jossa valmiita annoksia pyöri tarjolla urheilukentän juoksuradan muotoisella liukuhihnalla. Kokit paiskivat hommia radan sisäpuolella ja asiakkaat istuivat baarijakkaroilla sen ulkokehän puolella.

      Siitä vain sitten napsittiin ohi lipuvia suupaloja niin paljon kuin sattui uppoamaan sillä kertaa.

      Kokit taas tuottivat aina hihnalta kadonneita riisirullia lisää saman tien, joten mitään erillistä tilausjärjestelyä ei tarvittu lainkaan.

      Oletan, että systeemiin kuului myös jokin syömättä jääneiden ruokien tarkkailu niin, että kokit dumppasivat ne tietyn ajan jälkeen roskiin.

      Kunkin suupalan hinta näkyi lautasen väristä, niitä oli muutamia erilaisia tyyliin halpa, keskihintainen ja kallis. Lopuksi kassa laski kunkin asiakkaan tyhjät lautaset ja laskutti niiden perusteella.

      Tehokasta ja nerokasta, sanon minä!

  10. Äärihyödyllinen, mutta etäisesti asiaan liittyvä kommentti:

    Olen aina luullut, että flan on paahtovanukkaan tai pannacottan sukulainen.

    1. Olet aivan oikeassa, niin onkin. Mutta flan on MYÖS tuollainen ”tartaletti”. Flaneja on nimittäin kolmea erilaista:

      -Brittiläinen flan, joka on (yleensä makea) piiras, jossa on jonkinlainen täyte
      -Ranskalainen flan, joka on (yleensä suolainen) piiras, jossa on jonkinlainen täyte (quiche)
      -Jenkkiläinen/espanjankielisten maiden flan, joka on vanukas(creme caramel)

      …itsekin mielsin flanin vanukkaaksi, kunnes sain tietää, että flan voi itse asiassa viitata kolmeen ihan erilaiseen ruokalajiin. 🙂

  11. Kokeile Tapas Sbaggers -ravintolaa Nürnbergissä. Siellä ruoat tilataan päätteeltä ja ne tulevat kiskoja pitkin yläkerrassa keittiöstä. Tarjoilija tuo vain erikoiskahvit sun muut, jotka eivät kestä moista kyytiä. Erityisesti lapset tykkäävät paikasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.