Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Tupo-tupina ei mahdu kaaliini

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Vaimoni mielestä olen kaikkien alojen asiantuntija. Mutta hän on väärässä. On jopa sellaisia aiheita, etten ymmärrä niistä tuon taivaallista.

Etenkin vuosittain toistuva tupo-tupina menee yli hilseeni. Tiedotusvälineet tukkeutuvat päiväkausiksi jorinasta, josta ilmeisesti joku ymmärtää jotain. Minä en kuulu joukkoon.

Sen verran ehkä tajusin, että Suomeen leivottiin taas jokin palkkasopimus jossain. Sen laati herraseura, jonka jäsenet valitaan ilmeisesti kosteusmittarin avulla. Mitä kuivempi tyyppi, sitä kireämmin hän narisee neuvotteluissa.

Kun tosi ”jännittävät” kokoukset on saatu pakettiin, kyseisen köörin liepeillä norkoileva porukka alkaa jauhaa vakioräppiä, jossa ei tunnu olevan järjen häivää.

Esimerkiksi Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Timo Lindholm lausui Hesarissa pari päivää sitten (27.10.2013) näin:

”Vientituotteiden maailmanmarkkinahintoihin emme voi vaikuttaa. Palkkojen nousuun, niiden sopimismekanismiin ja verotukseen sen sijaan voimme.”

Aha! Oho!

Tähän saakka elin sellaisen harhan vallassa, että suomalaiset päättäisivät hintansa ihan itse. Mutta näin sitä hitaimmatkin meistä sivistyvät. Kehityskaareni on tosin yhtä leveä kuin loivakin.

Vientituotteidemme taksat onkin ilmeisesti määrätty jossain helevetin tuhdissa Uniwercaalissa Hindaeeboxessa!

Täytynee kysellä Gancainwälicen Hinnoiddeluwiracdon kirjaamosta, minne voisin tunnustaa virheeni. Olen nimittäin joskus lähettänyt ulkomaille laskuja, joiden hinnat ravistin noin vain omasta hihasta.

Jos uskallat, määrittele salaa itse omat hintasi tupo-heebojen selän takana.

9 vastausta

  1. Kyllähän sinä Jari tiedät, että muotimaailman trendit määritellään oikeissa paikoissa eli millaiset väriyhdistelmät tulevat muotiin ja millaiset rätit. ( vrt. https://www.karivahtolammi.com/trendien-ihmeellinen-maailma-uusi-paiva-uusi-asia/ )

    Ja kyllähän samanlainen byroo pitää löytyä maailmalta, joka kertoo ennakkoon sellun, vessapaperin ja raakaraudan hinnan. Kun sinä vain olet keksinyt tuotteen, joka ei ole vielä päässyt maailmanlaajuisen hinnoitteluorganisaation hampaisiin, niin saat vielä itse keksiä hinnat.

    Odotahan aikaa, jolloin tuotteistamisesta tulee bulkkitavaraa niin pääset tähän samaan kastiin muiden kanssa. Eli sinulle kerrotaan, että tuottavuutta pitää nostaa koska miljoona muutakin yrittäjää kilpailee samalla alalla.

    Eli taidamme taasen olla siinä samassa ajatuksessa kuin edellisessä postauksessa eli saattohoitajista. Eli jos hintaan ei voi vaikuttaa, niin kait pitäisi muuttaa tuoteprofiiilia niin että voi vaikuttaa. Mutta se vaatisi kvartaalitalouden sijaan jatkuvaa kehittämistä.

    Mutta eipä tuosta enempää, Kari…

    1. Eivätkö tuollaiset ay-ihmisten kommentit olekin paljastavia? He viihtyvät tukevasti jossain sellutonnien seassa edelleen. Ei tule hyvä kakku tällä periaatteella.

      1. Tuota ay-näyttämötaiteiden riemuvoittoa kun uutisista katsoin, tuli jostain syystä intuitivinen tunne siitä, että nämä ay-teattereiden sankarit oikeasti häpesivät itseään ja kaikkea sitä, mitä edustavat. Miettikää nyt… iso rivi isoja (vatsakkaita) miehiä pitkässä pöydässä, joka notkuu antimista jos jonkinlaisista, yötöissä viikonloppuna ja asialistalla on, saako työntekijä 20 euroa kuussa lisää vai ei. Huvittavaa sanoisin vaan ei tuo hirveästi naurata toi pelleily.

        Pakko noiden on olla pokerinaamamestareita, kun kehtaavat vielä esiintyä vakavalla naamalla koko kansalle pääuutisissa aiheesta ”Toi ei halua leikkiä mun kanssa tänään”

        1. Eipä tähän juuri ole lisäämistä kuin se, että mielestäni tuo 20 € palkankorotus on lähinnä verrattavissa keskarin näyttämiseen… ja juuri tänään uutisissa kerrottiin, että ruuan hinta on noussut enemmän kuin muut hinnat eli yli 4 % vuodessa. Että silleen!

          Ja ay-liikkeeseen minä kyllä luen myös nuo työnantajaliittojen edustajat ja että kehtaavat aina vinkua työn hinnasta, ihan kuin se olisi ainoa kustannuserä yrityksissa.

          1. Suomalaiset pomot väittävät tosi usein, että he johtavat joukkojaan edestä. Mutta montako kertaa pörssiyhtiön johtoryhmä on ilmoittanut leikkaavansa liksansa kolmeen tonniin kuukaudessa niin kauaksi aikaa, että remmin ylimaalliset johtamistaidot kääntävät tuloksen kasvuun?

            Ihmettelen esimerkiksi Finnairin johtajia. Mikäli päivän Hesaria on uskominen, he eivät tajua, että nyt jos koskaan pitäisi näyttää esimerkkiä. Työntekijäpuoli kyselee, aikovatko pomotkin leikata palkkojaan (vähän). Herraportaalla ei vain tunnu riittävän munaa vastata mitään selkokielistä.

            On se merkillistä, että kuusi- tai jopa seitsennumeroista vuosipalkkaa nostava eliitti ei voi luopua edes tilapäisesti pienestä osasta liksaansa. Varsinaisia leipäpappeja suurin osa.

  2. Olikos se joku jaappanilainen lentoyhtiö, jossa johtaja luopui kokonaan palkastaan. Nyt ei muista eikä jaksa kaivella, mutta maailmalla löytyy sellaisia johtajia.

    1. Myös tasavallan presidentti Niinistö näytti mallia ja leikkasi vuosittaista palkkiotaan 160 tonnista 126 tuhanteen euroon – eli 20 prosentilla.

      Niinistön ele oli sitäkin mainiompi siksi, ettei vastaava ilmeisesti pälkähtänyt Tarja Halosella mieleenkään.

  3. Hieman näihin sinun teemoihisi liittyvä uutinen iltasanomista

    ”Uudella lailla raju seuraus: A-Katsastus irtisanomassa jopa 170″(https://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288615657293.html?pos=navnow)

    Otsikosta päätellen näytti siltä, että olisi tulossa laki joka pakottaa A-Katsastuksen irtisanomaan, mutta itse uutinen taisikin sisältää vain tiedon että katsastusalalla(kin) on kilpailua, jossa vain parhaat pärjäävät!

    1. Jos kyseinen A-katsastus tajuaisi jotain, he perustaisivat korjaamon. Nyt he vapauttavat työntekijänsä korjaamoiden perustamiin katsastusasemiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.