Norm Brodsky on tunnettu amerikkalainen yrittäjä. Olen vuosien ajan lukenut hänen mainioita kolumnejaan Inc-lehdestä.
Tapasin Aucorin toimitusjohtajan joulun alla. Janne Jääskeläinen suositteli Brodskyn kirjaa The Knack: How Street-Smart Entrepreneurs Learn to Handle Whatever Comes Up. Ahmin opuksen saman tien.
Pläjäys tarjosi piristävän näkymän siihen, miten tavallinen – tai ehkä vähän tavallista parempi – yhdysvaltalainen pk-yrittäjä vetää putiikkiaan.
Jälkikäteen mietiskelin, mikä teoksesta jäi parhaiten mieleen. Se oli kertomus Elsasta.
Brodsky pyörittää arkistointiointibisnestä. Firma omistaa useita isoja varastoja, joissa nököttää jopa miljoonia laatikoita esimerkiksi lakitoimistojen mappeja.
Elsa-kissa asui yhdessä varastorakennuksista. Henkilökunta piti otuksesta huolta. Vastalahjaksi se hoiteli tuholaisia.
Vapaa-aikanaan katti hengaili mielellään poikakissan kanssa, joka oli asettunut kadun toisella puolella sijaitsevaan varastoon.
Eräänä päivänä Elsa ilmestyi hyllyjen välistä. Sillä oli mukanaan kokonainen pesue pikkukissoja. Kukaan ei ollut edes huomannut, että se olisi raskaana.
Tietysti monet Brodskyn työntekijöistä ihastuivat kissanpoikiin. Sovittiin adoptio-ohjelmasta. Ensin olisi vain odotettava, että Elsan jälkeläiset kasvaisivat luovutusikäisiksi.
Sitä paitsi emo oli ärhäkkä. Se ei päästänyt ihmisiä pentujensa lähelle. Elsa kätki poikasensa jonnekin varaston uumeniin niin, ettei kukaan tiennyt niiden pesäpaikkaa.
Eräänä aamuna katti ilmestyi toimistoon selvästi hätääntyneenä. Se mourusi niin kuin kissoilla on tapana. Oli selvää, että pesueelle oli tapahtunut jotain.
Iltapäivällä firmaan tuli puhelu asiakkaalta. Kuljettaja oli juuri kärrännyt hänelle muutamia arkistolaatikoita varastosta.
”Toimititte meille laatikollisen kissanpoikia”, asiakas ilmoitti ihmeissään.
Firmassa levisi kulovalkean tavoin ilouutinen: Elsan poikaset olivat löytyneet!
Brodsky päätti järjestää ylimääräisen kuljetuksen. Kissanpentujen noutokeikka kesti kaksi ja puoli tuntia. Kun autonkuljettaja palasi, häntä oli lastauslaiturilla vastassa yli sata hurraavaa työntekijää – ja yksi emokissa.
Kirjassa oli tosi paljon järkeviä yrittäjäneuvoja. Silti muistan ylivoimaisesti parhaiten tarinan, joka (näköjään) vetosi tunteisiin. Naureskelin kertomukselle vaimoni kanssa koko joululoman.
Sinunkin firmasi arki tuottaa mainiota tarinoita. Jonkun vain pitäisi kirjata ne talteen. Se joku olet sinä.
3 vastausta
Katleena Kortesuo kirjoitti blogissaan 13.01.2014 otsikolla ”Miksi kirjoitusvalmennuksissani ei kirjoiteta”. Listan neljäs kohta on ”Monelle on epämotivoivaa tehdä teksti, jolle ei ole ”loppusijoituspaikkaa” – eli sopivaa julkaisukanavaa.”
Minne siis kirjaisin nämä tarinat? Nämä voisivat olla keino herättää intra – tiedon hautausmaa – eloon?
Kiitos Jarille linkistä ja maininnasta.
Tommi: tarinoissa on se hyvä puoli, että ne toimivat kerrottuna ja kirjattuna. Tarinoiden tarkoituksena on herättää tunteita, ja intran syövereihin ne hautautuvat ehkä liiankin helposti. Suosittelen firman blogia ja asiakastapaamisia. 🙂