Istuin iltapäivää erittäin fiksujen softayrittäjien kanssa viime viikolla. Vain yksi kauneusvirhe särähti silmään. He aikoivat ehdottaa asiakkailleen kolmen vuoden määräaikaisia sopimuksia.

En tainnut esiintyä edukseni. Tyrmäsin idean siltä seisomalta. Pallo jalkaan -tyyppiset pykälät ovat niin neukkulasta.

Jouduin itsekin rimpuilemaan eroon taas yhdestä ansasta hiljattain. Kakku olisi kestänyt vielä 11 kuukautta. Onneksi vastapuoleni oli joustava. Pääsin pälkähästä.

Olenkin opetellut kiinalaista asennetta: sopimukset ovat vain bittejä pilvessä ja tai väriainetta paperilla. Ei sellaista sitoumusta ole olemassakaan, jota ei voisi neuvotella uusiksi.

Toki ymmärrän, että määräaikaisuuteen on syynsä:

  1. Myyjä ehkä haluaa jemmata asiakassuhteen aloituskustannuksia. Hän jakaa niitä tuleviin veloituksiin. Näin ostamisen tuska helpottaa.
  2. Toimittaja joutuu varaamaan ostajalle kapasiteettia, kuten tiloja, koneita tai henkilökuntaa. Kiinteällä sopimuksella hän varmistaa, ettei investointi mene hukkaan.
  3. Kiinteä sopimus sitouttaa asiakasta, koska hänen ei tarvitse edes harkita pyrähtelevänsä kukasta kukkaan.

Jos esimerkiksi vuokraisäntä teettää toimistoon uuden vuokralaisen toivoman rempan, tavallaan on aivan kohtuullista, että tilaaja maksaa seinistään tietyn vähimmäisajan.

Mutta eiköhän nyt kuitenkin todeta suoraan, että kaikki perustelut ovat yksin myyjän tarpeista lähtöisin. Ei niissä ole asiakkaan etua mietitty pätkän vertaa. Kaikki muu höpinä on hurskastelua.

Yksikään ostaja ei koskaan halua häntä itseään sitovaa määräaikaista sopimusta. Hän voi sellaiseen toki suostua. Mutta aikapykälä lisää ostamisen riskiä ilman muuta.

Sopimusnikkareiden lyhytnäköisyys ei lakkaa hämmästyttämästä. Vähäinenkin pohdinta paljastaa määräaikaisuudesta tusinan Teksasin kokoisen ajatusvirheen.

Miten ihmeessä myyjä voisi hyötyä siitä, että hän pakottaa asiakkaansa jatkamaan liikesuhdetta vasten tämän tahtoa?!

Kerran panttivangiksi kaapattu asiakas ei taatusti palaa enää koskaan. Lisäksi hän jakaa ikävän kokemuksensa kaikille, joilla on aisteja.

Kenen etu on siis kiusata ostajia jopa vain muutamien tonnien tai satasten vuoksi? Etenkin, kun asiakassuhde on saattanut kestää jopa kymmeniä vuosia. On vaikea keksiä tehokkaampaa karkotusmarkkinointia.

Joka tapauksessa kansainvälinen trendi etenee vauhdikkaasti aivan päinvastaiseen suuntaan. Nettipalvelujen pelisäännöissä se näkyy selkeimmin. Kun kilpailu on riittävän kovaa, ostajan ei tarvitse sitoutua mihinkään sekuntiakaan pidempään kuin huvittaa.

Määräaikainen sopimus kampeaa myyjän mieltä väärään suuntaan. Asiakkaan voi jättää heitteille vuosikausiksi. Eihän se poloinen pääse karkuun kuitenkaan.