Jostain on putkahtanut jumalallinen ilmoitus, että kunkin firman on julkaistava viisi tärkeintä arvoaan. Asiakkaani pyysikin, että pusertaisin heidän arvohumppansa tulokset selkokielisiksi.

Kerroin tilaajalle ilouutisen. Työ on jo valmis. Väitin, että kaikki arvoaskareiden tuotokset tiivistyvät yhteen sanaan. Se on “LUOTETTAVUUS”. Vain sillä on todellista merkitystä.

Häh, miten niin? Entä jos väki on kirjannut listalleen vaikkapa tuloksellisuuden? Sehän on yksi yritysten suosikkiarvoista.

Siten niin, että asiakkaalle tulokset ovat yhdentekeviä, jos niihin ei voi luottaa. Sama pätee muihinkin tyypillisiin arvoihin.

Tosin myönnän heti, ettei kukaan ole vielä tosissaan yrittänyt repiä väitettäni riekaleiksi. Epäilemättä päivystävä filosofi etenisi shakkiin ja mattiin minuutissa.

Olen kuitenkin ajatellut varautua verilöylyyn. Valpastuin syksyllä, kun Hesarista potkut saanut ex-päätoimittaja Mikael Pentikäinen ilmoitti kirjaprojektistaan. Hän aikoi julkaista teoksen nimeltään Luottamus.

Olikin hauska yllätys, että vedos putkahti postiini viime viikolla. Viestintäjohtaja Liisa Riekki Otavalta oli lukenut ajatukseni.

(Blogini uusille lukijoille tiedoksi, että olen tunnetusti Suomen johtava bisneskirjakriitikko. Kaikki merkittävät kustantajat kärttävät hienostuneita mielipiteitäni uutuuksistaan.)

Pentikäinen on huolestunut. Luottamus on hupenemassa.

“Nyt on kuitenkin nähtävillä merkkejä luottamuksen rapautumisesta eri puolilla – perheissä, kouluissa, politiikassa, työmarkkinoilla ja yrityksissä. Tämä on valitettavaa, sillä harva voima parantaa maailmaa niin nopeasti kuin luottamus.”

Jäin pohtimaan, olisiko kyseessä kirjailijan tai tutkijan näköharha. Yleensä mikä tahansa kohde näyttää kaukaa katsottuna moitteettomalta. Risat ja rosot paljastuvat vasta läheltä. Kun luottamus-nimistä otusta alkaa oikein rapsutella, toki sen hilsekin saa pärskimään.

Luulen nimittäin, että ryvemme ylenpalttisessa luottamuksessa useammin kuin huomaammekaan. Luottamus on vain muuttunut meille itsestään selväksi, kuten luksuksella on tapana. Tarvitsisimme kontrastia!

En muista olla kiitollinen esimerkiksi lämpimästä vedestä. Mutta auta armias, jos pitäisi selvitä päiväkin ilman. Jo muistuisivat perusasiat mieleen.

Mitä siis tapahtuisi, jos saisin kiertää Suomen luottamuspääventtiilin kiinni? Viettäisimme kansallista epäluottamusviikkoa. Kukaan ei saisi luottaa keneenkään.

Perinne hyytyisi ensimmäiseen kertaan. Sivistykseksi kutsumamme systeemi romahtaisi.  Ilman luottamusta olisimme kaikki vain toisiamme jahtaavia ja lahtaavia elukoita. Jälkiä korjattaisiin kenties vuosikymmeniä.

Mielikuvaharjoitukseni on toki ääriesimerkki. Pentikäinen sen sijaan kuorii luottamus-käsitteen kuin sipulin. Hän käy kerros kerrokselta läpi, mitä luottamus tarkoittaa yksilön, lähimmäisten, organisaation, markkinoiden ja yhteiskunnan näkökulmasta.

Mutta näin parantumattomana tarina-addiktina en näköjään osaa ihastella laajoja kokonaisuuksia. Sen sijaan nautiskelin arjen katkelmista.

“Talviaikaan vastaava mestari lähetti minulle laskujen lisäksi säännöllisesti kuvia [yläsavolaisen kesäkodin] remontista ja lyhyitä raportteja töiden etenemisestä. Hän myös kärsivällisesti kertoi ja vastaili, kun soittelin urakan etenemisestä. Kerran sain laskun, jossa luki savolaiseen tapaan ‘kaksi tuntia pähkäilyä’. Kiperässä lahojen hirsien korjaustilanteessa oli pitänyt ottaa tuumaustauko. Oli pähkäilty ja se oli kirjoitettu laskuun. Arvostin avoimuutta. Tämä lisäsi luottamustani.”

Anekdootit ja esimerkit olivatkin mielestäni kirjan suola. Niitä on onneksi paljon. Jos ne karsisi pois, jäljelle jäisi kyllä edelleen sujuvasti kirjoitettu oppikirja tai raportti. Mutta sitä suostuisin lukemaan vain, jos tenttiä varten olisi pakko.

Mutta mikäs kirja tämä Luottamus nyt oikeastaan on?

Onko se Pentikäisen terapiateos? Haluaako hän kostaa Hesarin hallitukselle? Vai onko opus tarkoitettu ehdokkaan vaalikirjaksi?

Itse arkistoisin pläjäyksen huoneeseeni, joka on täynnä johtajaoppaita. Olisin ollut aikanaan parempi esimies, jos pomoni olisi pakottanut poimimaan Pentikäisen opit asiantuntijoiden johtamisesta.

Jos sen sijaan kuvittelit mässäileväsi herkullisilla sisäpiiritiedoilla kirjailijamme kuuluisista potkuista, joudun tuottamaan pettymyksen. Siitä episodista et viisastu pätkääkään.

Firmasi tarvitsee vain yhden arvon. Se on luotettavuus. Kaikki muu on näpertelyä.