Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Onko rahapuhe syntiä?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Kävin hiljattain vetämässä tuotteistuskoulutuksen yrittäjiksi aikoville naisille. Palautteista pisti silmääni erityisesti tämä:

”Kenties kouluttajan ei kannattaisi heti alussa leveillä omalla firmallaan ja liikevaihdoillaan…meni puolet luennosta ärsytykseen! Loppupuoli oli ihan jees…”

Tiesin riskin. Päätin ottaa sen silti. Kerroin, miten oman putiikkini liikevaihto kolminkertaistui aikanaan vuodessa. Pompsahdus oli suoraa seurausta siitä, että päätin niellä omaa lääkettäni. Tuotteistin omat palveluni.

Mutta miksi ihmeessä lorotin löpöä liekkeihin? Eikö ole aivan selvää, ettei Suomessa pidä koskaan puhua tuloistaan?

Tärkein syy oli se, että tämä maa on täynnä kirjaviisaita rannaltahuutelijoita.

Esimerkiksi verorahoillamme on palkattu tuhansia yritysneuvojia, jotka eivät ole itse olleet yrittäjinä päivääkään. Saati että heidän mahdollinen yritystoimintansa olisi tuottanut edes lauantaimakkaraa näkkärin päälle.

Siksi olen toisinaan aloittanut (nimenomaan yrittäjille tarkoitetut) koulutukseni kertomalla, että esitykseni perustuu havaintoihin oikeasta elämästä. Olen testannut neuvoni. Ne todella toimivat.

Toisaalta kaltaiseni yksinyrittäjän hyvätkin vuodet ovat kovin vaatimattomia oikeisiin menestyjiin verrattuna. Kuten olen tässä blogissa raportoinut, olen yltänyt vain kuusinumeroiseen liikevaihtoon. Enkä mitään muuta edes tavoittele.

Esimerkiksi Kauppalehti tai Talouselämä nostaa menestyvien yritysten listoilleen vain miljoonarajan rikkoneita. Muuten luvut ovat liian pieniä. Varsinaista leveilyn aihetta ei siis olisi, jos vaikka mahtailla haluaisinkin.

Tässä tapauksessa päätin härnätä yleisöäni myös toisesta syystä. Kaikki olivat nuoria – tai ainakin tosi nuorekkaita.

Jotenkin olen kuvitellut, että Rovioiden ja Supercellien kaltaiset menestystarinat ovat lietsoneet kotimaista startup-huumaamme. Toivoin, että supisuomalaisen kyräilyn ja vitutuksen sijaan nuoret olisivat omaksuneet kauteuslajinsa Seinäjoen seutuvilta:

”Jos tuo naapuri onnistui, niin kyllä minäkin siihen pystyn!”

Palautekuponki pudotti mukavasti taas maan pinnalle. Nimittäin jos yksi jaksoi purkaa ärsytyksensä paperille saakka, luultavasti moni muu ajatteli samoin.

Älä pukahda edes yrityksesi julkisista taloustiedoista. Rahapuhe on Suomessa tabu.

31 vastausta

  1. Kaikki yritysten taloustiedot ovat julkisia, yksityishenkilöiden verotiedot löytyvät päivälehdistä ja kun joku toteaa oppimateriaalina, että näin tekemällä yritykseni liikevaihto ja -voitto kasvoivat, niin se on ärsyttävää?

    Jos nyt tykkää hakata päätään seinään, niin minun puolesta se sallittakoon. Edistystä se tosin ei ole, vaikka kuka tahansa väittäisi mitä tahansa.

  2. No voi, minusta olisi ollut vain virkistävää kuulla tuollaista puhetta. Ja varsinkin naisille on hyvä puhua tuosta perspektiivistä!

    Ihan todetustihan naiset eivät uskalla pyytää esimerkiksi asiantuntemuksestaan kunnon hintaa, vaan aliarvioivat osaamistaan. Puhumattakaan siitä, että osa naisyrittäjistä tekee hommaa ”harrastusmielessä”, välittämättä siitä, miten vähän yritys tuottaa suhteessa käytettyihin työtunteihin.

    1. Olen pyörittänyt koulutuksissani erästä kyselyä vuosikausia. Kysyn kupongissa, miten hyvin vastaaja arveli tienneensä vastaukset.

      Miehet ovat aina sitä mieltä, että he olivat joko yhtä hyviä tai parempia vastaajia kuin vieruskaverit.

      Naiset taas arvioivat, että he olivat joko huonompia tai enintään yhtä hyviä kuin muut.

      Lomakkeita on kertynyt jo parituhatta. Otokseni ei ole siis ihan pieni.

  3. Rahasta ei myöskään saa puhua, jos tarjotaan apua. Aloittaessani Lyytin leivissä, olin toimitusjohtajamme Petri Hollménin kanssa mukana myyntipalaverissa. Yksissä tuumin asiakkaan kanssa totesimme, että Lyytistä olisi heille merkittävää hyötyä sekä työtuntien että suorien kustannussäästöjen suhteen.

    Palaverin jälkeen saimme kuitenkin epähuomiossa asiakkaan sisäisen postin itsellemme, jossa luki seuraavaa: ”Pojat tuntuvat hallitsevan busineksen.”

    Kauppaa ei ikinä syntynyt. Palvelu, joka auttaa, tehostaa ja säästää ei kelvannut, koska se olisi ollut Lyytille kannattavaa.

    1. Esimerkkisi kertoo karusti, miten pahasti järkisyyt jäävät tunteiden jyräämiksi.

      Ollapa lääke, jolla suomalaiset saisi keskittymään yhteisen potin kasvattamiseen sen sijaan, että he niin usein kuvittelevat vain jakavansa sitä. Nollasummakateus on vain kaikille meille haitallista.

    2. Itse tulkitsisin tuon kyllä pikemminkin niin, että oikeasti ostaja ei ole luottanut myyjän väitteisiin auttamisesta, tehostamisesta ja säästämisestä. Itse myyntitilanteessa homma menee helposti päännyökyttelyksi, jos koetaan että vastassa osaava myyntimies, joka hallitsee bisneksen.

      1. On totta, että tuolloin meillä ei ollut myyntilauseena täyttä palautusoikeutta rahoille kuten nyt, vaikka niin toki sai tehdä. Ja että samaisessa kirjeessä ostaja epäili tiettyjä asioita, kuten tarjouksen pitävyyttä (ne nousee kuitenkin heti) ja toimintoja. Ne toki korjasimme, mutta luottamus taisi mennä kannattavuuslaskelmien mukana.

  4. Tutut keinot vaan käyttöön, kun kyseessä on asia, jota ei kehtaa kertoa: ”Yhden kaverini firman liikevaihto…”

    1. Osut kyllä naulan kantaan. Neuvosi toimii myös silloin, kun pitäisi kertoa asiakkaalle, että hänen firmansa asiat ovat aivan retuperällä.

      Silloin kannattaa napata esimerkki jostain toisesta yrityksestä, jolla on sama ongelma. Pian vastapuoli alkaa nyökytellä, että ”juu, meillä on ehkä vähän samaa vikaa…”.

  5. Sinänsä tuo omasta kokemuksesta ammentaminen heti esitykseen alkuun kuulostaa hirmu järkevältä, koska sen luulisi saavan kuulijat kiinnostuneeksi. ”Tuo tyyppi tietää mistä puhuu, joten sitä kannattaa kuunnella!”

    Haaste on, miten tuota ärsyyntymistä saisi kitkettyä pois. Yksi tapa voisi olla rokottaa kuulijat tätä ärsyyntymistä vastaan purkamalla auki siihen liittyvät syyt. Voit kertoa ihan lyhyesti, kuinka vaikeaa rahasta on puhua Suomessa. Voitte yhdessä kuulijoiden kanssa nauraa sille, kuinka joku on vetänyt herneen nenään, kun kerroit firmasi liikevaihdosta, vaikka tarkoistushan oli vain innostaa osallistujia.

    Kun olet tällä tavalla terapoinut kuulijasi tämän henkisesti vaikean asian yli ja ohi, he varmasti jo odottavat sitä, koska niitä henkilökohtaisia talouslukuja alkaisi putoilla ja osaavat suhtautua niihin niin kuin pitääkin.

    Kenkä näyttää puristaneen siinä, että motiivisi ovat jääneet joillekin epäselviksi: haluatko leveillä vai auttaa. Tässä tapauksessa motivii pitänee vääntää rautalangasta.

    1. Kiitos Antti, puhut viisaasti. Unohdan usein juuri kuvaamasi kaltaiset perustelut. Kyseessä lienee a) insinöörismiksi kutsuttu putkiaivoisuutta tuottava oireyhtymä ja b) luultavasti myös tiedon taakka.

      Tiedon taakalla tarkoitan sitä, ettei vastapuoli tiedä puoliakaan siitä, mitä itse pidän itsestäänselvyytenä. Vastaava minäkeskeisyys tuottaa tässä maailmassa kaikenlaista murhetta – siis sotia myöten.

      1. Itse kuuntelen aika usein vierailuluentoja TTY:llä ja siellä tuo Antin mainitsema asioiden avaus loistaa poissaolollaan.

        Viimeisellä vierailuluennolla erään yrityksen toimari näytti mallia kuinka kuuntelijoille kerrotaan oma asema. Vastaili kysymyksiin aivan eri aiheesta kuin kysymys oli. Kertoi kuinka heillä toimitaan (HEILLÄ) miettimättä miltä asia näyttää jne.

        Eli siksi uskonkin, että asioiden laajempi avaaminen auttaa ymmärryksessä siihen, että miksi esim. rahasta puhutaan. Ja ehkä noille kuuntelijoille pitää siksi puhua kuin lapsille, eli kertoa miksi aiheesta puhutaan ja vasta sitten puhua aiheesta.

        Äh, sekava ajatus, Kari…

        1. Raha on monille elämäntapayrittäjille* ylipäätään hyvin tuskallinen aihe. Pätäkkä on ihan selvästi jotain vastenmielisen niljakasta, jota on vain pakko käsitellä niin vähän ja harvoin kuin mahdollista.

          En tarkoita, että kenenkään pitäisi pyörittää bisnestään rahan vuoksi. Mutta edes neutraali suhtautuminen mammonaan kyllä helpottaisi kovasti.

          Sopiva määrä numeroita firman tilillä tuo vapautta ja mielenrauhaa. Sellaisten asioiden eteen ehkä kannattaisi hiukan ponnistellakin.

          * Käytän elämäntapayrittäjä-nimitystä tässä aivan myönteisessä mielessä. Olen sellainen itsekin.

        2. En tiedä pitäisikö kuulijoille puhua kuten lapsille, mutta amerikkalaisille on tyypillistä, että ensin kerrotaan mitä aiotaan sanoa, sitten sanotaan se, ja lopuksi kerrataan mitä tuli sanottua.
          Tätä en ole koskaan pitänyt huonona.

  6. Mielenkiintoinen ajatusleikki on se, että millainen tunnereaktio olisi ollut, jos naisyrittäjä olisi kertonut heille euroistaan suorasukaisesti ja ajattelemaan provosoiden.

    Mutta, koska tämä ei ole sukupuolitutkimusta käsittelevä blogi ja minä en ole asianhaaran asiantuntija, ainostaan kenttätyökokelas, jätän tämän tutkimuslinjan kesken, ja tyydyn kommentoimaan asiaa viestinnän kannalta.

    Onnea Jari. Todennäköisesti sait viestisi paremmin läpi kuin kukaan muu luennoitsija siellä kurssilla. Huomio oli 100% sinun ärsyttävässä asiassasi, eikä kotona tiskikoneen täytössä tai Maijun pieneksi jääneissä kurahousuissa.

    Vastakarvaan silittelyn avulla sait katsomossa aikaan vahvaa tunnetta, joka on ainut tie jättää pysyvä muistijälki ihmiseen. Toinen väylä vahvaan muistijälkeen olisi sitten ollut varmaankin rakkaus, ja sellaista salamarakkautta ei taida olla kovin helppoa saavuttaa, jossa muutamassa tunnissa salillinen naisia oikeasti rakastuu tussipiirrosturilaiseen (lue. Liiketoiminnasta kertovaan konsulttiin – hau-ko-tus). Tai ainakin siihen tarvittaisiin varmasti runsain määrin suklaata ja lahjoja.

    Se palautteen antaja, ja ne muut vähemmän rohkeat mutta yhtä ärsyyntyneet, ovat miettineet sun juttuja vielä kotona illallakin. Jauhaneet miehelleen rehentelijästä sekä todennäköisesti kun Pirjo on soitellut kuulumisia siitä kivasta kurssista, niin Parantaista on parjattu.

    Nimi, naama ja juttu ovat jääneet mieleen. Sehän sun tehtävä siellä edessä on – saada ihmiset ajattelemaan, sekä samalla ymmärtääkseni myyt myös omaa asiantuntijabrändiäsi, jolloin on hyvä että tyypin muistaa vielä pitkään. Se osaako kuulija hypätä korskuvan kateuden selkään ja ratsastaa sillä omaan menestykseen, on mielestäni sitten jo kovin monen muun osatekijän summa ihan persoonatyypistä lähtien.

    Yksi ajatus vielä siitä, miksi puolet luennosta meni ärsyyntymiseen. Omakohtaisten havaintojeni mukaan varsinkin meitä suomalaisia naisia tuntuu vaivaavan tila, jonka olen ristinyt häpeähallaksi. Tilanteissa, joissa pitäisi antaa oman kyvykkyytensä loistaa, taivaasta putoaakin niskaan kaiken huurtava halla. Siinä olosuhteessa oma osaaminen ei näy minnekkään harmaan huurteen läpi, raajat saati sitten ajatukset eivät liiku ja jos joku vähän tönäisisi, niin poikkihan sitä napsahtaisi kuin talven törröttäjä konsanaan. Niin onhan se nyt ihan todella ärsyttävää, että joku osaa kertoa omasta osaamisestaan ilman huurteista, eiku huurretta. Onneksi viestintää ja esiintymistä voi harjoitella ja pian voi päätyä itsekin ihan yhtä ärsyttäväksi.

    1. Arno Kotro kirjoitti lauantain kolumnissaan Hesarissa (22.3.2014) Cosmopolitan-lehden otsikosta ”Näin koulutat miestäsi kuin koiraa”.

      Hän pohti, mitä siitä mahtaisi seurata, jos joku kirjoittaisi pojille tarkoitetussa lehdessa jutun ”Näin koulutat naistasi kuin koiraa”.

      No, se siitä sukupuolitutkimuksesta.

      Kommenttisi veti kyllä mietteliääksi. Saarnaan itse jatkuvasti, että suomalaiset yrittäjät eivät uskalla olla mitään mieltä. Siinä kun on se vaara, että sitten joku on eri mieltä. Ja sehän tuntuu pelottavan monia ihan mahdottomasti.

      Kuitenkin itse märehdin heti pienintäkin poikkipuoleista kommenttia kokonaisen blogipostauksen verran.

      Tosin ajattelin kyllä noudattaa Antin neuvoa. Revin luvut esiin edelleen. Mutta opettelen alustamaan ja perustelemaan, miksi niitä vilauttelen.

  7. Jari, kerro firmasi esimerkki alussa anonyymisti. Eli kuinka autoit ”erästä” firmaa kolminkertaistamaan liikevaihdon. Aivan lopuksi paljastat mistä yrityksestä oli kyse.

    Tämä on sinänsä hauska esimerkki. USAssahan näistä yrittäjäsankareista osa kirjoittaa kirjan ja myy kursseja televisiossa. Kaikki näkemäni tyypit ja heidän asiakkaansa nimenomaan KEHUVAT paljon ovat tienanneet. Kulttuuriero on edelleen iso, vaikka amerikkaa ihannoidaan.

    1. Hyvä idea! Eipähän ärsytys sotke sessiota. Mahdollinen potutus tulee vasta jälkikäteen, jos silloinkaan.

      Tuo ameriikanmeininki on niin totta. Siitä tulikin mieleeni, että kuvaamaani liikevaihtohyppäystä vauhditti oleellisesti erään vanhan kollegani mallisuoritus.

      Hän lähti yrittäjäksi samoihin aikoihin kuin minäkin. Jossain vaiheessa tapasimme. Ihmettelin hänen sikakallista Audiaan.

      Selvisi, että heppu pyöritti kahden hengen yritystä, joka tahkosi 700 tonnin liikevaihtoa. Siitä jäi voittoa yli puolet.

      Havainto vaikutti kuin sähköisku. Ajattelin, että jos työkaveri pystyy tuohon, pystyn kyllä minäkin. Ei mennyt kahta vuotta, kun liikevaihtoni oli samoissa lukemissa.

      Tämä on yksi syy, miksi kerron esimerkkiäni. Monet yrittäjät ovat kehittäneet itselleen lasikaton, jonka läpi ei voi muka mennä. Toivon, että pystyisin vetämään edes muutaman mukanani.

  8. Se on niin paljon myös persoonasta kiinni, että kuka niitä leukojaan louskuttaa.
    Jos puhujana olisi kovan luokan kotimainen rags to riches -tapaus, kuten Jorma Lilbacka, niin kuulijoiden kommentit voisivat olla erilaisia. Lapsenkengissä olevat kuulijat eivät vain taida näitä enää tunnistaa.

    Jos puhuja kurvaisi pihaan tuliterällä Audilla ja sliipatussa ulkoasussa, niin ensimmäinen ajatukseni olisi, että mikähän pyramidihuijari tuokin on.

  9. Ja niiiiiiin paljon on kiinni siitä yleisöstä myös. Jos puhutaan tunti-/urakkatyötä tekevästä hierojasta/ompelijasta ollaan ihan eri bisneksen äärellä, kuin lähes minkä tahansa myytävän artikkelin. Okei, hieroja saattaa pystyä kehittämään palveluaan siten, että saa asiakkaikseen vain sellaisia asiakkaita, joilla on pätäkkää maksaa, niin paljon, että tulee toimeen (isolla paikkakunnalla), mutta esimerkiksi alihankintaompelijayrittäjällä ei ole Suomessa juuri mitään muita kilpailumahdollisuuksia kuin hinta, muuten vievät Viron ja Kiinan tytöt urakat…

    Kaiketi meihin suomalaisiin (ja etenkin naisiin) on jo ammoisna historian aikoina iskostettu herranpelko ja -viha; rikkaat ovat ne, jotka rulaavat, rahalla saa. Eikä työtä tekemällä rikastu. Ja vaikkei meillä virallista kastijärjestelmää olekaan, ”paikkansa pitää tietää”. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että maalta alkujaan olevan duunari/mikroyrittäjä-äidin tyttärenä olen tehnyt ja vielä saan tehdä ihan p*keleesti duunia itseni kanssa, että saan turhanaikaisen nöyristelyn kitkettyä itsestäni. Itsetunnon ja -arvostuksen kehittämistä siis. Ja usko omaan tuotteeseen on tietysti myös hyvin keskeinen asia, mutta kun tässä tapauksessa olen itse iso osa sitä tulevaa tuotetta… 🙂 Minulla ei ole lasikattoa (vielä ainakaan, eikä toivottavasti tulekaan, luovasti pitää ajatella), mutta eipä ole myöskään hajuakaan, mitä ihmiset (ja toivon mukaan yritykset jossain vaiheessa) ovat valmiita maksamaan. Kokeilemalla se selvinnee. ”Rags to riches”, no, jos nyt edes keskiluokan ansioihin pääsen, niin olen ihan tyytyväinen (hetken).

    Kyllä minullakin ensimmäinen mielikuva omasta (isosta) varakkuudesta kertovasta ihmisestä on ilman muuta asiaton leveily. Saattaa tietenkin johtua myös nuoruuden villeistä vuosistani yöelämässä, jolloin kyllä ehdottomasti vähiten sytyttivät vastakkaisen sukupuolen (ups, tulin kaapista, no okei, sanotaan se suoraan: olen hetero) aloitteet mallia: ”Mulla on miljoonan markan mökki tuolla 20km päässä järven rannalla, haluatko lähteä katsomaan, voidaan mennä tällä” ja BMW:n avaimet heiluivat silmieni korkeudella samalla kun kuulin muutkin speksit autosta… Tietysti, jos sattuisin henkilökohtaisesti tuntemaan rikkaan, joka on omalla työllään tulonsa nostanut pilviin, muttei ole noussut neste päähän samaa tahtia, niin asia olisi aivan eri.

    Ja kateus, se se on suomalaisten perisynti. Mutta minkäs sille voi, kun ei meitä kasvateta rakentavaan yhteisöllisyyteen vaan aina, AIVAN aina, kun joku jotakin saa, se on joltakin pois. Olen seurannut Naamakirjassa eräitäkin keskusteluja, voi hyvänen aika…. Kun joku saa omalla toiminnallaan jotakin aikaan jonkun hyväksi, sen sijaan, että onnittelisi ja iloitsisi (onneksi sellaisiakin ihmisiä löytyy), porukka alkaa valittaa: ”Miksi autat noita, mikset auta sitä, tätä ja tota….” ja yleensähän nämä valittajat eivät itse toimi yhtään minkään hyväksi, varsinkaan pyyteettömästi. Opetettaisi koulussa jo tasavertaisuutta ja kilpailun sijaan toistensa tukemista, jo olisi eri meininki parinkymmenen vuoden päästä.

    Rikas isä, köyhä isä -kirjassaan muuten Robert Kiyosaki kertoo, miten rikasta isää ei kukaan tajunnut rikkaaksi, hänen perheensä asui ”huonommalla” puolella kaupunkia, heidän talonsa oli aivan tavanomainen, auto oli sellainen, joka kulki, mutta ei mitenkään erikoinen… Sen sijaan köyhä isä osti aina hetken välein isomman talon, paremman auton jne, tulotason kasvaessa ”verovähennysten” takia, mutta mitäänhän ei viivan alle jäänyt pitkässä juoksussa. Sen sijaan rikas isä oli sitten samassa ajassa kasvattanut omaisuutensa miljooniin.

    1. Sanna, toivottavasti tulkitsin viestiäsi väärin. Tuli mainitsemastasi ompelijasta sellainen tunne kuin hän olisi kohtalonsa imenyt jo äidinmaidosta. Se on pelottava ajatus.

      Sitäkään en ihan purematta niele, että jossain bisneksessä halpa hinta olisi (edes lähes) ainoa kilpailemisen keino.

      Tosin joskus ihmettelen sitä jääräpäisyyttä, joka liittyy moniin pilalle kilpailtuihin toimialoihin. Tulevat mieleen esimerkiksi muutamat suomalaiset ammattikalastajat.

      Homman tulisi olla jostain syystä kannattavaa, vaikka yrittäjä ei ole keksinyt eläessään mitään uutta. Hän vain noudattaa orjallisesti jo kymmeniä vuosia sitten vanhentunutta liiketoimintamallia.

  10. Jouduin tänne, kun kuulin, että ensiviikolla kun olemme jälleen ”sanankuulolla” on puhujana JP. Olen toiminut kauppiaana 20 vuotta ja menestynytkin. Olen myös ravannut erilaisissa koulutuksissa enemmän kuin laki sallii. Suomen tunnetuimmat ”gurut” Saarinen, Langinvainio ja Sarasvuo ovat saaneet minut kiukkuiseksi.. Tiedän, että heille maksetaan paljon ja mitä äijät tekevät? Tulevat kaikki kertomaan, kuinka he Suomen Pankissa, Nokiassa tai Koneella tekivät kuulijoiden kanssa sitä, tätä, tuota ja kuinka menestys oli suuri. Tämä on toistunut jokaisen kanssa. Olin sitä mieltä, että olisivat voineet tehdä MEIDÄN kanssamme jotain uutta ja ihmeellistä, sen sijaan, että kertovat kuinka muiden kanssa on tullut MIELETTÖMIÄ tuloksia! (ja kuinka hyvin esim. Suomen Pankki heille maksaa!) Kun palautetta pyydettiin ja sitä annoin, kohdeltiin minua kun kerettiläistä joka ei ymmärrä messiaan (Sarasvuo) sanomaa…

    1. Anna, olet tosiaan sikäli kerettiläinen, että puhetilaisuuksien ja koulutusten järjestäjät pyytävät puhujilta nimenomaan case-kuvauksia ja menestystarinoita.

      Käytäntöön on perusteltu syy: kuulijoiden ylivoimainen enemmistö antaa juuri puhujan omiin kokemuksiin perustuvista tarinoista parhaat palautteet.

      Taustalla on tietysti ajatus, että yleisö ehkä saa (inspiraation lisäksi) toimiviksi todistettuja ideoita, joita soveltaa omaan liiketoimintaansa. Joukko kuin joukko on aina niin heterogeeninen, että kaikille sellaisenaan sopivia täsmäneuvoja on mahdotonta löytää.

    2. No ainakin siinä Parantaisen koulutuksessa, jossa itse olin, fokus oli siinä mitä ME paikallaolijat voisimme tehdä toisin, jotta saisimme bisneksemme mahdollisimman hyvään kuosiin. Koin siis sen hyödyllisenä ja tuli tunne, että JP halusi oikeasti auttaa meitä.

  11. Itse taisit syyllistyä nyt toiseen suomalaiseen perisyntiin, jossa yhdeltä tuleva jäätävä palaute tarkoittaa että kukaan ei tykännyt.

    On totta, että suomalaisille menestyksellä rehentely on vaikea asia. On totta, että esiintymisesi on saatettu kokea laajemminkin omahyväisenä itsekorostuksena, ja viestin pehmentäminen jotenkin voisi vähentää ärsytystä ja helpottaa viestin perille menoa. Kuitenkin, se osa yleisöstä, jolla oli edellytyksiä menestykseen, ei tuhlannut puolta luennosta ärsyyntymisessä kieriskelyyn. Jos tämä yksi kitkerän kateellinen ei sisäistänyt viestiäsi, ei hän sitä olisi sisäistänyt muutenkaan. Menestystähän ei voi saada, ellei sitä itse halua.

    1. Uskon kyllä, että tämä oli vain yhden – tai enintään muutaman – osallistujan ongelma. Mutta omaa työtä on aika vaikea hioa paremmaksi pelkkien myönteisten palautteiden perusteella.

  12. Entä jos olisit aloittanut koulutuksen kertomalla kuinka et ole saanut yritystäsi pyörimään vaan käppyrät osoittavat kaakkoon? Olisikohan tämä naishenkilö ollut tyytyväinen kuullessaan muillakin menevän huonosti? Itselle ainakin hiipisi hyvin äkkiä mieleen, että en ainakaan tuon tyypin vinkkejä kaipaa.

    1. Tilannehan on oikeastikin vielä jonkin aikaa hankala. Tässä nimittäin Noste Oy:n käyrät Taloussanomien sivuilta:

      https://pollitasta.fi/wp-content/uploads/2014/05/Screener-5.png

      Olin vuodet 2008–2012 Nosteen sisaryhtiön Ediste Oy:n puolella töissä. Noste oli käytännössä ensin pöytälaatikossa ja sitten teki tappioita Noste-iltalento-kokeilun vuoksi.

      Onneksi vuodelle 2013 tulee jo järjellisiä lukuja, jotka sitten paranevat kuluvana vuonna. Mutta kyllä siihen saakka epäilisin itsekin ostaa tästä firmasta liikkeenjohdon konsulttipalveluja.

      Olen selvästi aliarvioinut niiden ihmisten määrää, jotka käyvät tarkistamassa nuo statistiikat. Viimeksi perjantaina Joensuussa eräs koulutukseen osallistuneista uteli, mistä niissä mahtaa olla kyse.

      1. Ei ollut tarkoitus ottaa kantaa Nosteen käppyröihin, en ollut niitä edes tarkastanut 🙂 Pointti oli se, että mieluummin kuuntelen toimivaksi todettuja vinkkejä (mitä sinun tarinat mitä ilmeisimmin ovatkin), kuin jonkun arvailuja ilman mitään totuuspohjaa.

        1. Ymmärrän. Tarkoitin vain sanoa, että yllättävän moni on ihmetellyt Nosteen tuloslukuja. En tajunnut aikaisemmin, miten monet käyvät tarkistamassa ne. Aivan varmasti menetän jonkin keikan pelkästään huonolta näyttävien käppyröiden vuoksi. Niistä syntyy huono ensivaikutelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita
Tommi Elomaa

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita?

Opeta asiakkaasi kuuden vaiheen kautta kuuliaisiksi ja tottelevaisiksi. Se tekee heidän elämästään helpompaa ja samalla myös parannat omaa katettasi.

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.