Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Sinäkin kaipaat lisää ongelmia

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Puolituttu yrittäjä lähetti sähköpostia. Silmäilin huolimattomasti. Käsitin, että hän auttaisi minut eroon rahoistani.

Tankkasin viestin uudestaan. Hän halusikin auttaa minut eroon ”rahatuskasta”. Se onnistuisi sijoituksella, jonka bruttotuotto on nykyisin 17,5 prosenttia.

Huomasin ongelman: minulla ei ole mielestäni ongelmaa. Ei ainakaan sijoitusongelmaa.

Vastasin tarjoukseen kieltävästi.

Seuraavana päivänä eräs varsin fiksulta vaikuttava työpaikanhakija ilmoitti, että hän voisi aloittaa työt Nosteen leivissä vaikka heti.

Tämäkin oli ratkaisu ongelmaan, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Minulta ei nimittäin puutu työntekijää. En ole sellaista edes etsinyt.

Jakelin rukkasia jälleen.

Eipä aikaakaan, kun postini piipitti taas. Tällä kertaa oli vuorossa nuori kaveri nimeltään Niko Nieminen.

Niko raportoi, että firmani verkkopalvelin kärsii kohutusta Heartbleed-tietoturvaongelmasta.

No niin, nyt minulla oli suorastaan verinen ongelma!

Jopa tämä Suomen johtava myynnismarkkinoinnilliskaupallisesti suuntautunut kruununjalokivi, eli Pölli tästä -blogi, oli vaarassa.

Se taas johtuu siitä, että Turun tylyin yrittäjä Janne ”Aucor” Jääskeläinen antoi firmalleni monoa. En tietenkään halua mitenkään syyllistää Jannea. Mutta bittini ovat ajelehtineet tuuliajolla viikkokausia.

Niko ilmoitti perustaneensa Melonium Oy -nimisen yrityksen, joka voisi ottaa pannuhuoneeni hellään huomaansa. Tapasin miekkosen alkuviikosta.

Yrittäjä lähetti tarjouksensa, kuten lupasikin. Asenne tuntuu olevan kohdallaan. Hinta myös.

Enköhän siis värvää hänet huolehtimaan it-osastoni hyvinvoinnista. Jos viestintä pelaa ja sovitut asiat hoituvat, Noste lähettää hänelle pientä, mutta tasaista tuloa tästä hamaan tappiin.

Nikon asiakashankinnan menetelmästä voisi moni isokin firma ottaa opiksi.

Usein asiantuntijat pystyisivät tunnistamaan oireilijoita satunnaisten ehdokkaiden joukosta. Kun ongelmainen löytyy, myyjän työ helpottuu rajusti. Ainakin yksi jättimäinen ostamisen este on silloin ohitettu.

Älä tyrkytä lääkettä potilaalle, jolla ei ole oireita. Kehitä sen sijaan diagnostiikka, joka paikantaa kipeät jo kaukaa.

11 vastausta

  1. Sinänsä mielenkiintoista, että ko. tylyin yrittäjä edelleen pitää sivustoasi case-esimerkkinä omilla sivuillaan.

    Noh, eiväthän tyytyväiset asiakkaat ole niin tärkeitä kuin kivat caset.

    1. Mutta enhän minä tyytymätön ollutkaan. Tai no, olin siis kerran. Se koitui kohtalokseni.

      Mutta ei siinä mitään. Ymmärrän ihan hyvin, että tällainen saita nakkiputkan pyörittäjä on harvalle mikään unelmien asiakas. Enhän itsekään löydä kannattavaa bisnestä muista pienyrittäjistä.

      1. Juuri näin. Enkä tosiaan ole muuttanut mieltäni. Aucor uudisti sivustoni ja tämän blogin aikanaan oikein mallikkaasti.

    1. Ei sekään olisi kenenkään etu, että roikuttaisit jotain asiakasta säälistä mukana. Jos joku ei sovi strategiaan, eikun turvamiehet kantamaan kainaloista ulos. Kaltaisiasi jämeriä johtajia tarvittaisiin tähän maahan pirusti lisää.

  2. Laitoin Nikolle juuri viestiä Melonisivun kautta – katsotaan, kauan kestää ennen kuin vastaa.

    Etsin juuri tuollaisia omilla aivoillaan ajattelevia aktiivisia sovellusosaajia. Kiitti taas!

  3. Huomasin oman nerokkuuteni!

    Seuraan erään yrittäjän ja tunnetun henkilön tekemisiä, ja tämä myös bloggaa satunnaisesti. Hän osallistui vuosi sitten erääseen oman alansa suureen tapahtumaan rapakon takana. Pyysin hänen firmansa fb-seinällä pariin otteeseen loppukesän ja syksyn mittaan blogipäivitystä tapahtumasta. Yrittäjä lupasi molemmilla kerroilla, että blogipäivitys tulee vielä, mutta valitteli kiireitään.

    Tästä keksinkin lähettää kaverille työhakemuksen, jossa tarjouduin hänen sihteerikseen/asioidenhoitajakseen, jotta kiireet antaisivat hieman myöten. Muistin Parantaisen vanhan vinkin ja lähetin kirjeen perinteisellä postilla suoraan henkilölle itselleen – tietenkin käsinkirjotetussa kuoressa.

    Yllätyin, kun joulun alla Lumia pirahti ja itse kyseinen yrittäjä oli langan päässä. Hän kyseli onko minulla vielä kiinnostusta työtehtäviin ja kertoi, että vuoden 2014 aikana töitä voisi ollakin tarjolla. Lupasi olla yhteydessä, jos tarvetta on.

    Valitettavasti yhteydenottoa ei ole vielä tullut, mutta tarjosinpa ratkaisua selvästi ilmeiseen ongelmaan.

    1. Kiitos Joni, oletpa poikkeuksellinen epeli!

      Vaikkei tuo yksittäinen tarjouksesi vetäisikään, onnistumisesi todennäköisyys oli kuitenkin aivan toista luokkaa kuin hakuammuntaa harrastavien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.