Etsi kirjoituksia
Close this search box.

Barack Obama oli kanssani samaa mieltä

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Pääni biohajoaminen oli lähellä, kun luin sunnuntaina Hesarin Työelämä-liitettä. Naputtelinkin aviisiin vastineen, jonka se julkaisi tänään (HS 9.9.2014): Kannattaisi rakastaa työtä, jolle on kysyntää

Jutun innoittamana Jussi Järvinen lähetti Twitterissä linkin The Economist -lehden mainioon artikkeliin samasta aiheesta: Is college worth it?

Artikkelin mukaan USA:n presidentti Barack Obama sai kuraa niskaansa. Hän meni vihjaamaan, että esimerkiksi bisneksen opiskelu saattaisi antaa paljon enemmän kuin tutkinto taidehistoriasta.

”Vihainen taidehistorian professori pakotti hänet pyytämään anteeksi, mutta hän [Obama] oli oikeassa.”

Presidentti totesi vain tosiasian. Monet sinänsä kivat opintosuunnat suistavat takuuvarmasti taloudelliseen kurjuuteen.

Sama pätee Suomessa. Umpikujaan johtavia tutkintoja löytyy pilvin pimein meidänkin yliopistoistamme.

Koska kukaan ei ole nykyään itse vastuussa mistään, työttömäksi ehdoin tahdoin kouluttautuneet valopäät voivatkin jälkikäteen kitistä, että heitä on petetty.

Taustalla lienee suomalaisten hellyttävä auktoriteettiusko jälleen kerran. Koska yliopisto tarjoaa jotain historiallista jäännettä, sen täytyy olla turvallinen valinta. Usko viranomaisten kaikkivoipaisuuteen elää vahvasti.

Tämän postaukseni otsikko kuvatkoon monien jääräpäisten opiskelijoiden asennetta: kaikki pyörii juuri minun oman napani ympärillä. Jos minä haluan opiskella älytöntä aihetta, minähän sitten sitä opiskelen!

Jos valitset alasi vain rakkauden perusteella, varaudu elämään köyhyydessä ja kurjuudessa.

49 vastausta

  1. Tulee mieleen vanha sanonta ”tee sitä mitä rakastat, niin raha seuraa perässä”. Tuotahan latovat menestyvät artistit, tv-tähdet yms. Perusjamppa joutuu sitten pettymään, kun kaljan juonnista ja pilven polttelusta ei tulekkaan rahaa. On se niin väärin.

    1. Kyse on näkökulmaharhasta. Jokainen menestyjä etsii näppärää selitystä sille, miksi juuri hän on pärjännyt.

      Esimerkiksi sattuma tai onni ei oikein tunnu kivalta. Ego vaatii kunniaa itselleen. Siispä on paljon mukavampi korostaa omaa intohimoa ja muita romanttisen jaloja näkökulmia.

      Kyse on vähän samasta kuin Veikkauksen iskulauseessa ”jos et veikkaa, et voi voittaa”. Jokainen tajuaa, että se on totta. Mutta veikkaaminen ei toisaalta takaa ensimmäistäkään voittoa.

    2. “tee sitä mitä rakastat, niin raha seuraa perässä”

      Tässä on tietty perä, mutta kovasti varauksin kannattaa suhtautua.

      Toinen suosittu sanonta on ”parhaille riittää aina töitä”

      Mutta: sekin kannattaa ymmärtää, että vuosikurssinsa kehnoin lääkäri on vakituisessa hyvin palkatussa työssä vapaasti valitsemallaan paikkakunnalla, mutta vuosikurssinsa paras medianomi tekee kehnolla palkalla pätkätöitä Helsingissä (tai on täysin työtön muualla).

    3. Perusjamppa voi joutua pettymään alalla kuin alalla. Insinöörien työttömyys on huippulukemissa, ja myös hoitajien työttömyys on selvässä kasvussa. Perinteiset duunariammatitkaan eivät enää vedä.

      Jos porukkaa ohjataan huonosti työllistäviltä aloilta paremmin työllistäville, niin sen jälkeen niilläkin on ylitarjontaa. Tulevaisuudessa tulemme näkemään mm. hoitajien massatyöttömyyden, koska lähihoitajia on koulutettu valtavasti yli maksukyvyn.

      Tosiasia on, että nykyään on täysin mahdotonta kertoa nuorelle, millä alalla työllistyy viiden vuoden päästä.

      1. Luulenpa, että hoitajilta loppuvat työt viimeisenä.

        Se on sitten toinen asia, että julkisen terveydenhuollon täytyy jostain syystä ajautua karmeaan kriisiin lähivuosina. Mutta jotain kautta ihmiset ne hoitajansa lopulta palkkaavat.

  2. Kirjoitus oli hyvä ja pohdin itsekin viikonloppuna samaa. Tähän kun yhdistää sen, että nykyään lähes alalla kuin alalla on runsaudenpulaa niin tekijöistä kuin tuotteistakin, niin ei ihme, että on vähän vaikeeta valita sitä omaa alaa.

    Kulttuuriala on hyvä esimerkki, koska siellä kysyntä ja tarjonta ovat olleet epäsuhdassa jo niin kauan. Esimerkiksi musiikkibisneksessä katteet kutistuvat ja liiketoiminta sulaa alta, mutta silti alalle riittää tulijoita. Tässä ei ole mitään logiikkaa. Kuka uskoo, että Tom Cruise on maailman paras ja ahkerin näyttelijä tai Justin Bieber maailman lahjakkain ja sinnikkäin laulaja?

    Silti kuvittelemme, että taidolla ja persoonallisuudella voi erottua. Osaaminen ja periksiantamattomuus ovat kuitenkin vain hygieniatekijöitä, ne ovat kunnossa tuhansilla muillakin. Ylitarjonnan maailmassa lehtijuttuja tehdään niistä, joilla käy lisäksi hirveä munkki. Tuurin osuudesta ei vaan sovi puhua ääneen.

    1. Tuo hygieniatekijä-käsite on mainio kiteytys. Varmasti innostus on välttämätön menestyksen kannalta. Mutta se ei tarkoita, että se riittäisi.

  3. Nykyään systeemi on kiero. Nuorille sanotaan, että opiskele alaa, joka kiinnostaa. Sitten nuoret tottelevat ja valittavat, kun töitä ei löydy. Lopuksi päädytään siihen, että se on yrityksien vika. Ne kun eivät tarjoa työtä, josta kukaan (tai vain harva) on valmis maksamaan.

    Jos vielä käy niin, että opetuspaikkoja tai linjoja karsitaan, taas nousee meteli. Kaikki halukkaat eivät pääse opiskelemaan haluamaansa alaa. Silloin vika on poliitikoissa, jotka ”aiheuttavat työttömyyttä”. Todellisuudessa he vain estivät turhan koulutuksen.

    Jos yritykset tarvitsevat tiettyjä osaajia, ne vihjaavat siitä koulutusorganisaatioille. Nykyään monen rekrytoidun koulutus alkaa oppisopimuksella. Siitä voi päätellä, ettei alkuperäinen koulutus vastaa kysyntää.

    1. Ei ihme, että esimerkiksi saksalaiset ovat niin vankkoja oppisopimuskuvion kannattajia.

      Jokainen suomalainen työntantaja tietää, että suoraan koulun penkiltä palkattu työntekijä vaatii paljonkin käytännön oppia, että hän tuottaisi palkkansa takaisin.

      Juuri valmistuneet toisaalta usein kuvittelevat, että he muka ymmärtävät jostain jotain. Se on tavallaan aika herttaista – ihan ilman sarvia ja hampaita.

      1. Väittäisin että merkittävä osa ohjelmistoalan töistä on sellaisia että niistä selviää ihan hyvin kesäteekkarikin ja konsulttiliiketoiminnassa kokemattomasta kaverista voi saada ne parhaimmat katteet.

        1. Vaikeus lienee siinä, että samoin kuin mainostoimistojen ”luovat” suunnittelijat, myös useimmat koodarit pitävät itseään keskiarvoa parempina taiteilijoina. Koko alaa leimaa näppäriä kikkavitosia tai nerokkaan tiiviitä algoritmeja ihaileva kulttuuri.

          Toki elegantti koodausratkaisu saattaa nimenomaan kasvattaa ohjelmiston laatua. Mutta aika usein näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään. Suoraviivaisia, epäluovia ratkaisuja käyttävä ohjelmoija saattaisi tuottaa paljon vähemmän bugeja.

      2. Saksassa on pitkät perinteet kisälli-oppipoika ajatukselle. Ja hyvä, että siitä pidetään edelleen kiinni. Suomessa oppisopimuskoulutus ei ole kovin suosittu. Suomessa leikataan koulutuspaikkoja ja samaan aikaan säädetään nuorisotakuita.

        Oppisopimusreittiä tulisi ehdottomasti kehittää. AY-liike voisi tässä kohtaa kehittää esim. tessiin oppisopimus-palkkausmallia, yritykset voisivat ajatella enemmän jatkuvuutta jne. Nyt on vallalla ajatus, että kaikille pitää saada jokin tutkinto vaikka väkisin.

  4. Olisiko hyvä idea, että opinahojen rahoituksen tulisi osaksi sieltä valmistuneiden veroista. Siis siten, että oppilaitoksesta X valmistuneiden verot/veroja korvamerkitään oppilaitokselle X. Ei verotuloja, ei tuloja oppilaitokselle. Hyvät verotulot, hyvät tulot oppilaitokselle.

    Alkaisi kummasti kouluttajia kiinnostamaan koulutuksen sopivuus työmarkkinoille, väitän.

    1. Varmasti ehdottamasi kannuste toimisi, etenkin jos palaute (= raha) tulisi oppilaitokselle riittävän ripeästi!

    2. Kyselin joskus aiheesta. Opiskelijoiden valmistumisen jälkeistä työllisyystilannetta seurataan. Tosin ei sitä, mille alalle. Sen sijaan tutkittiin, onko opiskelija töissä vai työtön.

      Neuvottelisivatpa edes opettajat ja työnantajat, millaista tarvetta yrityksillä on. Nykyään käytäntönä on, ettei mitään raportteja tai tutkimuksia tehdä. Opettajille kun ilmoitat tarpeesta, tieto ei kulje eteenpäin (en syytä opettija tästä).

      Mielestäni olisi hyvä että alan yritykset istuisivat kerran vuodessa alas ja pohtisivat koulutusta.

      Meillekin opetettiin ohjelmointia (en opiskellut tietotekniikkaa), joten sen tarve on nolla työelämässä. Käytetty ohjelmointikielikin on viimeksi ollut käytössä 1990-luvulla.

      1. Varmasti juu seurataan, mutta jos oma palkka olisi tästä kiinni, niin seuranta olisi vähän eri tasolla ja seurannan tuloksena tehtäisiin ihan toimenpiteitä.

      2. Tarkoitatko, ettei ohjelmointia tarvita alalla, johon olit ajatellut suuntautua?

        Mutta entä jos haluaisit vaihtaa alaa? Onko sellaista työtä enää, johon tietotekniikka ei jotenkin liittyisi?

        Vaikka et edes koskaan itse koodaisi, jokaisen ajattelua avarataa huomata, miten pölkkypää tietokone on. Se on juuri niin fiksu kuin sen ohjelmoija sattuu olemaan.

        Silläkään ei ole niin väliä, mikä ohjelmointikieli oli kyseessä. Ehkä Pascal? Likimain kaikki ohjelmointikielet noudattavat suurinpiirtein samaa logiikkaa. Hyppy johonkin muodikkaampaan kieleen on sikäli helppo juttu.

        1. Tarkoitin alaa, johon olen jo suuntautunut. Ohjelmointi ei kuulu työnkuvaan. Ojelmistot ovat hyvin monimutkaisia. Lisäksi ne vaativat lisenssin, eli meillä ei ole mahdollista päästä edes vaikuttamaan koodikieleen.

          Jos tulevaisuudessa tulee alanvaihto tai työnkuva muuttuu niin, että ohjelmoinnin merkitys siinä korostuu, pakko on opetella koodaaminen uudestaan. Opiskelustani on yli 5 vuotta aikaa.

          Koko kurssin idea taisi olla se, että saatiin järjestettyä opetusta, kun muita opettajia ei ollut käytettävissä. Edellisellä ja seuraavalla vuosikurssilla kurssi oli vapaaehtoinen.

          Opetus oli heikkoa ja kurssi oli sen verran lyhyt (3 opintoviikkoa), että niillä tuntimäärillä on vaikea omaksua, saati oppia. Enemmän olisi mielestäni ollut hyötyä vaikka kurssista, joka opettaa nettisivujen tekemistä.

          Toinen mihin voisi panostaa on Excel- ja Word-käyttö, siis niiden syventävä opetus. Nykyisin taidetaan opettaa pelkästää laskutapoja sekä perus-JOS-kaavat yms.

      3. Itse olen kohta 15 vuotta koodaushommia tehnyt, ja jatkuvasti hommista on ollut ylitarjontaa. Tosin ei sellaisille, jotka osaavat yhden koulussa opiskellun kielen eivätkä kykene hirveästi oppimaan uutta.

        Ohjelmoinnissa on se ongelma, että sen pitäisi olla aika pitkälti itse opittua, tai ainakin omaksumiskyky pitäisi olla kova, että taidosta on jotain hyötyä. Esim. meidän firman nicheä vasta ruvetaan opettamaan jenkkilän yliopistoissa, suomeen se tulee ehkä kymmenen vuoden päästä. Toisaalta pienestäkin osaamisesta voi olla hyötyä johonkin muuhun osaamiseen yhdistettynä.

        1. Tästä voinemme päätellä, että monen romantikon kannattaisi ryhtyä rakastamaan koodaamista. Etenkin jos vielä riittää haluja opetella uusinta uutta sitkeästi yritys- ja erehdys-menetelmän avulla.

      4. Opiskelijoita seurataan kyllä valmistumisen jälkeen. Kuten sanoit, kysellään vaan ollaanko sitä ylipäätään töissä. Myös eri ammattiliitot lähettelevät työelämäkyselyjä valmistuneille (esim. Insinööriliitto).

        Koulutustarpeen ja koulutustarjonnan yhdistäminen on mielenkiintoista problematiikkaa. Toisella asteella on hyvä yhteys yrityksiin työharjoitteluohjauksen kautta ja kyllä koulutustarjonta elää tarpeiden mukaan, tosin jälkijunassa. Koulutuslinjoja leikataan ja opetuksen sisällöt muuttuu kyllä. Ja yritysten edustajia istuu koulujen kokouksissa. Eli puitteet on olemassa.

        Eri asia kuinka hyvin tämä toimii. (Huonona) Esimerkkinä Nokiaa varten perustetut insinöörilinjat joka niemeen ja notkoon. Yritykset elävät hieman eri kellotahdilla kuin julkinen koulutuspalvelu. Kun yritysmaailmassa tulee huutava tarve, ollaan jo myöhässä.

  5. Yleensä ihminen rakastaa sitä, missä on hyvä. Siihen taas usein liittyy sisäinen motivaatio ja vilpitön kiinnostus; harvoin jaksaa perehtyä asiaan ja kehittää taitoja, mikäli homma ei nappaa. Tosin voi olla, että hommasta kun hommasta löytyy syvyyttä, sitä ei vain osaa nähdä, jollei siinä ole ”tarpeeksi sisällä”.

    Pallo on osittain työnantajalla: ihan mitä tahansa hommaa voi oppia rakastamaan, kunhan työ on järjestetty oikein, ja työntekijä on motivoitunut hoitaamaan muutakin kuin työnkuvansa.

    Tämä tietenkin edellyttää vastuunottoa ja ongelmakeskeistä lähestymistapaa. Elämät ja edelleen organisaatiota ovat täynnä pienempiä ja isompia ongelmia, ja jos osaa tarjota niihin ratkaisuja, luulisi töitä myös löytyvän.

    Luulisi taidekoulussakin saaneen näkemystä johonkin asiaan, josta saattaisi olla myös rahallista hyötyä, jos osaa kliseisesti katsoa laatikon ulkopuolelle.

    1. Osut asian ytimeen. Monet työt näyttävät ensin tylsiltä. Mutta vähän ajan päästä pinnan alta paljastuukin vaikka mitä kiinnostavaa!

      Projektityöläiset tietävät tämän hyvin. Jokainen uusi hanke tuntuu aluksi raskaalta. Mutta kun vauhtiin on lopulta päästy, eihän hyvää putkea malttaisi lopettaa ollenkaan.

      Toisaalta projektin jälkeen iskee lamaannus ja jopa masennus. Se kestää aikansa, kunnes onkin taas kiskottava uusi hanke käyntiin.

  6. Taas ollaan ytimessä! Tuo alkuperäinen uutinen on niin totta. Tosin se taitaa varsinkin täällä koulutususkovaisessa suomessa olla yhtä poliittisesti epäkorrektia kuin tuon Obaman kutsuminen nekruksi.

    Olen törmännyt sekä rekrytoijana että työnhakijana siihen että koulutusta yliarvioidaan kohtuuttomasti. Ilman tutkintoja tai kursseja tai sertifikaatteja et ole mitään. OK, itselläni on jokunen paperi kouluista mutta taitavat olla jo vanhentuneita. On varmasti kätevää että ihmisiä (ts. työnhakijoita) voidaan luokitella näiden perusteella, mutta kun nyt meillä kaikilla on vähintään yksi koulutuspätevyys ja joillakin jopa viisi, on täysin mahdotonta sanoa että osaako joku jotakin. Ellei siis ole tehnyt duunia.

    22 -vuotias tyttäreni totesi että koulussa ei opi mitään, vain tekemällä oppii.
    Oppii jos on motivaatiota. Väitän uhkarohkeasti että nykyisenkaltaisessa koulutusputkessa oppii liikaa luottamaan sen koulutuksen antamaan sertifikaattiin ja sitten työelämässä petytään kun mitään ei osaakkaan. Ja se on tietysti työnantajan, valtion, ammattiliiton…. tai jonkun muun vika. Ei siis nöyryyttä oppia tekemällä ja lähtemällä nollasti.

    Toivoisin kovasti tänne suomeen saksalaistyyppistä oppisopimusmallia. Käsittääkseni sen esteenä on ammattiliittojen vaatimus minimipalkasta joka torppaa tehokkaasti oppisopimuksen. Kukapa haluaisi ottaa oppiin noviisia ammattimiehen palkalla?

    1. Tyttäresi on sikäli oikeassa, että koulussa ei ole pakko oppia mitään. Putkesta voi tulla yhtä tyhmänä ulos kuin sinne menikin. Nuorella on iso vastuu, että osaa painaa oikeat asiat mieleensä, koska opettajat eivät osaa siinä auttaa. He kun eivät ole olleet yritystoiminnassa mukana koskaan tai ainakaan pitkään aikaan.

  7. ”bisneksen opiskelu saattaisi antaa paljon enemmän kuin tutkinto taidehistoriasta”

    Kaikkihan toki riippuu siitä, mitä tällä tarkoitetaan. Jos tarkoitetaan, että antaa enemmän rahaa, niin se on jokseenkin itsestään selvää. Jos puolestaan tarkoitetaan henkistä pääomaa, niin luonnollisestikin taidehistoria antaa enemmän – varsinkin siis jos taidehistoria on se juttu, mihin tähtää ja missä haluaa olla hyvä. Tästä on varmaan helppo olla samaa mieltä.

    On myös hyvä muistaa, että useat ihmiset eivät edes halua olla menestyjiä, jos menestyksen pääasiallinen mittari on se, että tulee taloudellisesti hyvin toimeen. Vapaaehtoinen köyhyys voi joissain tapauksissa olla hyvinkin ylevä tapa elää, kunhan se ei lähtökohtaisesti kuormita muita ihmisiä. Ja voin kuvitella, että monet rahamiehetkin kadehtivat köyhää taidehistorioitsijaa, joka elää täysillä romanttista boheemielämäänsä. Jos viiniin ei ole varaa, niin jatkuvalla teen lipittämiselläkin tulee toimeen. 🙂

    Voi vain todeta, että onneksi on olemassa erilaisia elämäntapoja, aivan kuten on olemassa erilaisia ihmisiäkin.

    1. Tuo vähän riippuu siitä, mitä ”useat ihmiset” tarkoittaa.

      Oletetaan, että lähettäisin kyselyn yhdelle nuorten kokonaiselle ikäluokalle, vaikkapa kaikille 18-vuotiaille. Heitä on Suomessa pyöreästi kuusikymmentätuhatta. Kysyisin seuraavaa:

      ”Haluatko viettää aikuisuutesi ja vanhuutesi köyhänä? Se rajoittaa sitä, millaisen puolison tai asuinpaikan pääset valitsemaan. Se rajoittaa matkustamistasi ja mahdollisuuksiasi opiskella uusia asioita. Se vaikuttaa siihen, mitä voit syödä tai miten voit pukeutua. Se lyhentää elämääsi, koska köyhä kuolee nuorempana. Köyhä myös sairastaa enemmän. Valintasi vaikuttaa myös mahdollisiin lapsiisi, sillä heistäkin tulee todennäköisesti köyhiä.”

      Ehkä ikäluokasta ainakin kymmenkunta silti ilmoittaisi haluavansa köyhäksi. Mutta loput 59 990 tuskin sitä vapaaehtoisesti valitsee.

      1. Kyselyn voi muuten tehdä myös näin:

        ”Haluatko viettää aikuisuutesi ja vanhuutesi köyhänä? Se tarkoittaa sitä, etteivät huolet paina, koska raha ja maallinen menestys tuo usein mukanaan huolia ja ahdinkoa. Köyhyys ei myöskään tarkoita, että sinulta välttämättä puuttuisi jotain, vaan sinulla on kaikki olennaiset asiat mitä elämässäsi tarvitset. Koska et valinnut uraa, vaan keskityit muihin asioihin, saat lisää henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja sinulla on aikaa olla läheistesi kanssa, elää ja rakastaa. Opit jakamaan ja kierrättämään ja opit kiitollisuutta sekä nöyryyttä. Saat myös mahdollisesti tehdä työtä, joka on todella kutsumuksesi.”

        Asioissa on aina puolensa. 😉 Eikä se tarkoita sitä että köyhyyden edes tarvitsisi olla mitenkään ylevää. Onhan aika itsestäänselvää, että useimpien ihmisten elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin raha ja työ, ja ihmiset käyttäytyvät sen mukaan. Ei se mitään sen kummallisempaa ole.

        1. Eiköhän siinä tullut aika hyvä myyntipuhe, jolla ihmiset usein perustelevat downshifting-suunnitelmiaan.

  8. Ottamatta tarkemmin kantaa yksittäisiin aloihin haluan nostaa yhden tekemäni huomion opinahjoista. Monilla opintolinjoilla tunnutaan monotonisesti opiskeltavan suorittamaan tietynlaista toimintakaavaa. Ongelma tulee eteen heti kättelyssä, sillä työelämässä ja elämässä ylipäätänsä asiat eivät useinkaan mene juuri tiettyä raidetta pitkin. Oma alani on tästä mainio esimerkki, 95 % oppilaitoksista valmistuvista on yhtä hyvin tilanteisiin reaktiovia kuin sedatiivia nauttinut laiskiainen. Opettajakoulutus potee kuulemani mukaan pahanlaisesti siitä, että opetus ei valmista pahemmin siihen käytännön työhön.

    1. Joku joskus totesi, että esimerkiksi lääkärin opinnot ovat juuri tuollaisia: kun näet tällaiset oireet, toimi noin. Jos taas oireet ovatkin tuollaiset, sitten toimit näin.

      Voin hyvin kuvitella, että arki osoittautuu paljon mutkikkaammaksi. Oppeja pitäisi osata soveltaa – ja loput säveltää – suoraan siinä tilanteessa.

  9. Toinen ongelma ”niche-aloilla” on se, että omaa tutkintoa / opintorekisteriä tuijotetaan liian tarkasti, kun tehdään sitä 701. työhakemusta.

    Esimerkiksi miksi taiteen maisteri ei voisi harkita liikkeenjohdon konsultointihommia, jos omalle alalle ei töitä löydy. Taskussa on kuitenkin korkeakoulututkinto.

    Tietysti eri alalla joutuu aloittamaan harjoittelija- tai junior-statuksella. Mutta erilaisilla koulutustaustoilla voi hyvinkin pärjätä konsulttina ja tuoda asiakkaille täysin erilaisia näkemyksiä kuin kaupallisen koulutuksen käynyt –> profit.

    Googlella ensimmäiset palkatut palvelingurut olivat Yalen lääkiksestä valmistuneita, mutta siinä sivussa palvelinhommia opetelleita 🙂

    Tästä aiheestahan Jarilla oli keväällä blogipostaus (https://pollitasta.fi/2014/06/ikarasismi-on-kateva-veruke/)

    1. Tuo tiettyyn ammattiin jumittaminen kuvastaa niin menneiden aikojen asennetta. Luulisi nyt hitaimmankin jo uskovan, että harva selviää urastaan ilman useitakin alanvaihdoksia.

      Sitä paitsi asia on juuri niin kuin toteat. Monesti ”väärältä” alalta tulleet osaavat ravistella luutuneita käytäntöjä aivan eri tavalla kuin samoissa liemissä koko ikänsä lilluneet konkarit.

    2. Itse olen sitä mieltä, että tämä on Suomessa niin työntekijöiden kuin työnantajienkin näkökulmaongelma. En ole törmännyt kehenkään, joka haluaisi palkata työhön X ihmisen, jolla onkin alan Y koulutus – ellei takana olen vuosikausien kokemus työstä X. Ja siis pätee ihan minkä hyvänsä tason paikkoihin, jopa työharjoitteluun. Pitää olla alan koulutus, piste.

      Se on absurdia siksi, koska kuten täällä monessa kommenttissa todetaan, opinnot eivät valmista ammattiin. Juttu on, että niiden ei, useimmissa paikoissa, ole itse asiassa tarkoitustaan valmistaa ammattiin! Tämä vain on jotain, mikä on hukassa niin työnantajilta kuin työntekijöiltäkin. Edelliset kuvittelevat, että oppilaitosten pitäisi suoltaa heille liukuhihnalta taitavia ammattilaisia ja parkuvat tuskaansa, kun näin ei tapahdu ja niitä penteleitä pitäisi kouluttaa hommiin. Jälkimmäiset kauhistuvat ja lamaantuvat, kun eivät heti osaakaan kaikkea tai sitten heittäytyvät kaikkitietäväksi – en tosin itse ole tavannut näitä kaikkivoipia vastavalmistuneita, mutta uskottava se on, kun täällä heistä usein puhutaan.

      Mutta ei. Opintojen tarkoitus on oikeastaan todistaa, että ihmisellä on kyky omaksua tietoa ja soveltaa sitä. Niillä eväillä oppii kyllä melkein ammatin kuin ammatin. Jossain Briteissä tämä on ilmeisesti jo oivallettu aikoja sitten eikä ihmisten edes odoteta valmistuvan maistereiksi vaan kandin papereilla pääsee ihan kohtuullisiin hommiin eivätkä työnantajat ole niin nuukia, miltä laitokselta opiskelija on kandin paperinsa hommannut.

      Sinänsä olen samaa mieltä itse kirjoituksen kanssa. Jos nyt pääsisin 10 vuotta menneisyyteen, en ehkä opiskelisi uskontotiedettä… Mutta oma vika, mitäs menin. Ja tässä ollaan sitten. Välillä tuntuu, että on jo myöhäistä, joten downshiftausta lienee pakko opetella, jotta tulee toimeen.

      1. Tuo opintojen ja tuottavan työntekijän välinen kuilu on selvästi ongelma suomalaisille työnantajille. Juuri siksi kaikenlaiset oppisopimusmallit ja (palkalliset tai palkattomat) harjoittelujaksot olisivat niin hyödyllisiä.

        1. Veit jalat suustani!
          Taitaapa olla tyypillinen tilanne siitä että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Molemmilla osapuoililla on erilainen (ja vielä vääristynyt) käsitys siitä, mitä koulutusputki tuottaa.
          Kun kuitenkin työnantajat tunnustavat sen, että tekijän kouluttamiseen kuluu (liikaa) aikaa, heidän kannattaisi vaatia jonkinlaisen oppisopimusmenetelmän jatkokehitystä.
          Kaikki hyötyisivät:
          Opiskelija oppisi suoraan oikeita asioita
          Työnantaja saisi ajettua sisään uusia, sitoutuneita tekijöitä omaan yritykskulttuuriin kerralla valmiina
          Yhteiskunta voisi höllätä resursseja kaavamaisesta koulutusorganisaatiosta kun yritysmaailma hoitaisi homman tarvitsemallaan tavalla

          1. Mulle sopisi hyvin kyllä oppisopimusjärjestelmä. Nykyisessä työharjoittelusysteemissä on viitteitä siihen, mutta opiskelijan näkökulmasta siinä on ikävän paljon silkkaa hyväksikäyttöä, jossa työnantaja ketjuttaa työharjoittelua eikä hänellä koskaan ole aikomustakaan palkata ketään näistä harjoittelijoista. Näillä harjoittelijoilla myös sitten teetetään ihan perustason hommia niin, ettei siitä hirveästi kokemuksenakaan hyödy. Tämä ei siis koske mitenkään kaikkia työharjoittelijoita ottavia työnantajia, mutta olisi hienoa, jos vaikka rinnalla olisi järjestelmä, jossa työnantaja myös sitoutuu palkkaamaan ihmisen, jos ja kun työharjoittelu/oppisopimus on suoritettu menestyksekkäästi.

          2. Tiedän, että kaltaiseni hyväosainen on jäävi tähän paljon mitään kommentoimaan. Mutta varoitan silti tuosta lievästä (tai usein vahvasta) uhrin asenteesta, joka leimaa keskustelua noista maksuttomista harjoitteluista.

            Totta kai maailmaan mahtuu aina mulkeroita ja verenimijöitä. Meistä jokainen joutuu töissään hyväksikäytetyksi jossain vaiheessa joka tapauksessa. Siihen on monta tapaa.

            Esimerkiksi asiakas vain jättää laskunsa kylmän rauhallisesti maksamatta. Siitä voi sitten kehittää elämää suuremman periaatteellisen taistelun vääryyttä kohtaan. Tai sitten sen voi kuitata tappioksi ja jatkaa seuraavia seikkailuja kohden.

            Kehoitan itse kutakin miettimään, kummalla tavalla hän päätyy onnellisempana kiikkustuoliinsa muistelemaan menneitä.

  10. En kyllä ole koskaan tavannut henkilöä joka haluaisi olla köyhä, tosin väitän, että ainakin meillä Suomessa ja suuressa osaa Eurooppaa se elintaso on ihan itsestä kiinni. Olet mitä haluat olla. Terveydenhuollon parissa yrittäjänä toimivana on mainio ”ikkuna” yhteiskuntamme henkiseen ja fyysiseen tilaan. Potilaiden puheissa korostuu riittävän elintason pitäminen joka mahdollistaa mm. yksityisellä lääkärillä käynnin, vähintään kerran vuodessa mieluiten kahdesti Pohjoismaista pois suuntautuvan lomamatkan, asunnon hyvältä pelipaikalta työpaikan sijaintiin nähden, oman terveyden ja henkisen hyvinvoinnin vaalimisen hyödyntäen erilaisia maksullisia palveluja ja tuotteita.

    Aivan kuten Petri sanoi, ei pitäisi liikaa tuijottaa siihen omaan tutkintoon. Kannattaisi laveammin tutkailla töitä jos niitä etsii. Joka tapauksessa jostain on aloitettava. Eilen tulivat mieleeni vanhan viisaan komppanian vääpelin isällisen opastavat sanat:

    ”Kun olitte vauvan vaipoissa teillä oli kivaa. Jos ei ollut, äiti järjesti kivaa. Kun olitte tarhassa teillä oli kivaa. Jos ei ollut, tarhan täti järjesti kivaa. Kun olitte koulussa teillä oli kivaa ja jos ei ollut niin ope järjesti teille kivaa. Täällä teillä ei ole aina kivaa mutta nämä hommat on tehtävä, koska se on tärkeää.”

    Tarinassa piilee opetus. Elämässä ja työelämässä ei aina voi olla asiat hunkey doory(kivaa), mutta asioita on vain tehtävä. Toki voi heittäytyä syleksimään kattoon ja olla persaukinen, jos se on kivaa. Erinomaista päivää kaikille.

  11. Sama teksti sulatti myös omia aivojani. Näiden unelmaongelmien lisäksi jutussa korostetaan muutamaa muuta ongelmaa.

    Jo otsikko kehaisee miten hienoa on tehdä satatuntista viikkoa – ja kuinka se on oman unelman arvoista. Luodaan nuorille kuvaa, että on pirun hienoa tehdä 14h (7 päivää viikossa) – 20h (5 päivää viikossa) työpäiviä, ja vielä hienompaa kun sähköpostiin tärähtää 500-1000 viestiä per viikko.

    Tällainen on innovatiivisen Slushin vetäjän elämä, kerta otsikkokin on: ”Kun työ on intohimo, satatuntinen työviikko on arkea”. Siksi sinunkin pitää kuluttaa tällaisia työmääriä jotta syntyy yhtään mitään.

    Itse katson kumpaakin kehuskelukohtaa ja ihmettelen, miten höperö pitää olla, ettei tuossa vaiheessa jo ymmärrä delegoida asioita muualle? Ei osata laskea oman ajan/osaamisen arvoa – vaan kaikki pitää tehdä ITSE.

    Saman taudin toinen syndrooma näyttää myös vaivaavan jutun toista esimerkkiä, hattukauppias Fiona Timanttia: Hatut on saatu jopa Lady Gagan päähän, mutta sitä ei ole näemmä pystytty hyödyntämään, kun muita tulonlähteitä on jouduttu hankkimaan rinnalle. Tämänhän voi varmaankin selittää myös intohimolla olla mahdollisimman monessa asiassa mukana.

    Tämän lisäksi Slushin innovaattoria sivuten Fiona täräyttää: ”Tällä alalla on ammattitauti, että tulee tehtyä liikaa töitä. Niin kauan kun kuuntelen omaa kehoani ja muistan pitää yhden lepopäivän viikossa, kaikki on hyvin.”

    Vaikka Vesterbacka onkin sanonut, että jos rakastaa mitä tekee niin ei tee päivääkään töitä, niin hän tuskin tarkoittaa sitä yli äärettömän. Monen menestyjän resepti on tuskin ollut satatuntisissa viikoissa vaan aivan muualla (Täytä Jari tähän kohtaan oikea vastaus).

    1. Kiitos Ville, totta töriset!

      En ole enää vuosiin pitänyt päätöntä raatamista älykkyyden merkkinä. Mutta jostain syystä raivoisalla pakertamisella ansaitsee edelleen sankarin sädekehän.

      Samasta syystä ahkeran duunarin on vaikea käsittää, miksi hän sai lopulta kuitenkin kenkää. Hän vain teki laadukkaasti ja reippaasti vääriä töitä.

      Menestyksen salaisuus piilee (puhtaan sattuman lisäksi) siinä, että joku täyttää työpäivänsä erittäin arvokkailla tunneilla.

      Mainitsemasi delegointi on yksi esimerkki työstä, joka saattaa olla erittäin arvokasta. Tuotekehitys on sellaisesta toinen esimerkki, markkinointi kolmas.

      1. Ylipäätään ahkeruuden ihannoinnin lisäksi me halveksimme aiheettomasti laiskuutta. Ilman rakentavaa mukavuudenhalua ja luovuutta me istuisimme edelleen luolassa murisemassa.

        Toki ahkeruudella ja kovalla duunillakin on paikkansa, mutta vain laiskuus vie maailma kunnolla eteenpäin. Ahkera kun tekee tyhmiä asioita muita enemmän ja laiska keskittyy fiksuihin.

        1. Tähän sopii hyvin tuo sanonta, että ”köyhä on se, joka haluaa enemmän”. Kuokkisimme tosiaan nauriita edelleen jossain korvessa koko porukka, jos kaikki vain tyytyisivät nykytilaansa.

          Se on sitten toinen asia, kestääkö maapallo kaikkien enemmän haluavien touhuja.

          Mutta kun olot alkavat olla liian ankeat (kuumat), sodista, nälästä ja kuivuudesta hengissä selvinneet miljardi ihmistä ehkä haluavat laiskotella (viileässä) ja keksivät jotain.

      2. Oi miksi tehdä itse kaikki? Mietin, Ville, ihan samaa tuossa HS:n jutussa.

        Uusimassa MeNaisissa (nro 37) Tomi ja Minka Björck kertovat, että vastasivat Farang-ravintolassa aivan kaikesta itse. Vasta kun he perustivat lisää ravintoloita, vastuuta oli pakko jakaa. Ja nyt huom pointti: ”VASTUUN JAKAMINEN OLI MYÖS LÄHTÖLAUKAUS ENTISTÄ SUUREMMALLE MENESTYKSELLE.” Nykyään ravintoloita, alaisia ja massia näyttää lehtijutun perusteella riittävän.

        Samaanhan liittyy se älyttömyys, että yliopistoissa professorit tekevät nykyään kaiken paperityön matklaskuista lähtien itse. Aikaa menee moninkertaisesti näppäriin sihteereihin nähden ja lisäksi proffien palkkatasolla tuo on vain yksinkertaisesti tuhlausta.

  12. Itse arvostan erityisesti niitä ihmisiä, jotka pystyvät antamaan yhteisölle oman potentiaalinsa. Downshiftaus hipoo mielestäni rikosta, jos sen tarkoituksena on optimoida oman työn minimipanos ja elää tai elättää muiden siivellä loput. Lahjakkailla ihmisillä on mielestäni velvollisuus käyttää niitä lahjoja, joita muilla ei ole.

    Työn määrä (h) ei ole lopulta ratkaiseva tekijä, ei myöskään tuntihinta tai -kate. Jos asiaa pohtii, niin kaiketi työn vaikuttavuus on tärkein osatekijä. Luonnollisesti tämä toimii parhaiten niillä aloilla, jossa maksuperuste ei ole läsnäoleminen kuten kaupan kassalla, lapsenvahtina tai vartijana.

    Taitavasti delegoimalla 4 tuntia töitä viikossa voi saada aikaan 10.000 tai 100.000 kuukausitulot (The 4-hour workweek – Tim Ferris). Innovaattori joka saa kuukauden työllä keksinnöstään 100.000 vuodessa lisenssejä, voisi käyttää 11 kuukautta seuraavan asian hautomiseen hiekkarannoilla surffailen (One Simple Idea – Stephen Key).

    Hain näillä esimerkeillä takaa sitä, että näennäisen työn määrä ei ole suoraan ihailtavaa tai halveksuttavaa. Melkein aina huippuammattilaisilla on joka tapauksessa mittarissa kymmenentuhatta tuntia kovaa työtä takana.

    Uusille opiskelijoille kehottaisin opiskelemaan jotain ns. “kovaa tiedettä” ja siihen päälle hieman jotain poikkitieteellistä. Innovaatiot (=kaupallistettu idea) syntyvät aina rajapinnoissa. Mikäli sinulla on kyky nähdä rajapintojen yli, on sinulla paremmat mahdollisuudet löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja ratkaista asiat paremmin kuin ennen. Maailma muuttuu entistä integroidummaksi ja moniosaamista tarvitaan varmasti.

    Toisaalta opiskelemalla KHT-tilintarkastajaksi ilman ylimääräisiä poikkitieteellisiä tai humanistisia koukeroita, nettoat varmasti enemmän kuin valtaosa saa ennen veroja. Mikään ei tule ilmaiseksi oli poikkitieteellistä tai ei, ehkäpä tätä tulisi ottaa enemmän esille kaikissa opiskeluasteissa ja kasvatuksessa. Samalla voisi yrittää kitkeä ns. “Mulle nyt kaikki heti” -ajattelumaailmaa vai osaako kukaan selittää, miksi muuten pikavipit menevät niin hyvin nykyään kaupaksi?

  13. https://vimeo.com/85927282

    ”American culture is obsessed with the idea that we need to ”find our passion” in order to be happy and successful. But there’s a problem: ”It’s astonishingly bad piece of advice,” says best-selling author Cal Newport. We have no pre-existing passion. Instead, passion is found by first building a rare and valuable talent and using it to take control of your career path. In other words, be so good and work so hard that no one can ignore you.”

    1. Kiitos Samuli, siinähän se ajatus oli hienosti tiivistetty! Nyt ei aura yritä pyrkiä hevosen edelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Tietenkin työttömyys on työttömän oma vika

Tiina Arlin Vantaalta on sitä mieltä, että työttömyys ei ole työttömän oma vika (HS 23.9.2016). Se oli kyllä todella erikoinen näkemys. Tietenkin työttömyys on työttömän

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.