Reeta Kantanen on 22-vuotias työtön. Hän purnasi Hesarin (1.9.2014) mielipidekirjoituksessaan, että työnantajat ovat tylyjä nuorille työnhakijoille.

Kantanen oli törmännyt monille tuttuun ilmiöön. Yritysten viestintä on ala-arvoista.

“Päätöksestä ei kuitenkaan kerrottu. Sainko paikan? Enkö saanut paikkaa? Ettekö tulleet päätökseen? En edes tiedä, menivätkö hakemukseni perille.”

Työhakemukset tuntuvat siis katoavan kuin mustaan aukkoon.

Saatan tietää, mistä ongelma juontaa juurensa.

Saan lähes päivittäin sähköpostia nuorilta. He kyselevät esimerkiksi yrittämiseen liittyviä neuvoja. Moni haluaisi haastatella opinnäytetyötä varten. Myös mentorointipyynnöt ovat yleistyneet rajusti.

Koska yleiset käytöstavat sitä edellyttävät, vastaan tietysti jokaiseen viestiin. Toisinaan kirjoitan pitkästi. Toisinaan en vain yksinkertaisesti ehdi auttaa. Mutta perustelen senkin lyhyesti.

Nyt seuraa kiinnostava havainto.

Vain joka viides nuori vastaa postiini koskaan!

Toisin sanottuna kyselijän puolesta näkemäni vaiva ei ole edes sen arvoista, että hän viitsisi kiittää vastauksestani.

Paskanjauhanta diginatiivien sukupolvesta ei tarkoita sitä, että nuoren käteen kasvanut päätelaite jotenkin maagisesti kehittäisi myös käytöstapoja. Empatiataidoista puhumattakaan.

Nuorena epäkohtelias tuskin muuttuu oleellisesti. Toki pahimmat särmät saattavat pyöristyä vuosien varrella. Mutta luultavasti hän on epäkohtelias myös aikuisena.

Työpaikkojaan mainostavien firmojen työntekijät ovat kaikki entisiä nuoria. Siis niitä, joista 80 prosenttia ei osaa käyttäytyä. Juuri he eivät viitsi vastata Reeta Kantasen tai hänen kohtalotovereidensa hakemuksiin.

Yritykset ovat tasan niin fiksuja kuin niiden työntekijät ovat. Ei ihme, jos firmojen viestintä tökkii.