Tänään se tapahtui viimeksi. Se tarkoittaa, että täällä nakkiputkassani

  • sireenit soivat käheän seksikkäästi & laivakello kalkattaa
  • ilotulitusraketit täyttävät espoolaisen taivaan niin, että Dubain uusivuosi näyttää suutarilta
  • satapäinen Noste-kuoro jammailee 186-minuuttisen potpurin gospelhenkisiä kiitosvirsiä
  • omakotitalon kokoisesta kermakakusta loikkii puolijoukkueen verran tanssihenkilöitä
  • kuriiri kiidättää hehtaarillisen ruiskukkia valtioneuvoston kanslian kirjaamoon
  • siirrän tonnin verottajan tilille nimettömänä ja ihan ilman viitenumeroa
  • lupaan äänestää demareita

Hups, tuo demari-kohta taisi olla jo niin absurdi, että tyhminkin tämän blogin lukija ymmärtää sen kankeaksi vitsailuksi.

Mutta päivällä postiini poksahti liidi. Oikein ostosignaali Rovaniemeltä. Asiakasehdokas ilmoittautui. Päivi kysyi, saisiko ostaa.

No voe tokkiisa, se vuan passaapi!

Toki olen juuriltani vieraantunut snobi. Mutta jotain tuohon tapaan savolainen mummovainaani tapasi hihkaista.

Täällä Nosteella jokainen ostosignaali on viikon ehdoton kohokohta. Jos liidejä tupsahtelee useita päivässä, kiinalaiset ruutitehtaat siirtykööt vaikka viiteen vuoroon.

Oletin, että muutama muukin pienyrittäjä saattaisi reagoida samoin.

Niinpä kun Martela oli ensin ehtinyt kaatua konkurssiin, päätin ottaa yhteyttä pieneen vaihtoehtoyritykseen. Sieltä ainakin saisin ostaa.

Kun yrittäjä on remmissa, asenne on taatusti kohdallaan perkele. Saan oikein nauttia yrittäjäsiskon tai -veljen innokkaasta palvelusuorituksesta.

Naputtelin Googleen hakusanat “verhoomo espoo”. Päädyin pienen yrityksen yhteyslomakkeelle. Se kehotti kysymään hinta-arviota.

Koska olen tottelevainen suomalainen, noudatin kiltisti ohjeita.

Räpsäytin kuvan puhki kuluneesta työtuolistani aifounillani. Selitin saatteeksi, että uusi vastaava lulla maksaisi ainakin tonnin tai puolitoista. Mitähän kustantaisi, jos tuon vartaloani päivittäin hellivän objektin verhoilisi riehakan punaisella kankaalla? Olisi sitten oikein brändin mukainen.

Lapsellisesta hötkyilystäni on nyt kulunut ehkä kolme tai neljä työpäivää. Perhana, että olen varsinainen pahanlinnun ilma. Verhoomokin on ilmeisesti mennyt nurin.

Molekyylikään maailmankaikkeudessa ei ole liikahtanut merkiksi, että verhoilijayrittäjä olisi aikeissa riipiä rahani.

En ole saanut edes pahoittelua, että nyt on työjono aivan turvoksissa. Tai että olen aivan vääränlainen asiakas. Tai että työtuoli olisi maailman tylsin projekti.

Vain syvä hiljaisuus.

Tässä törröttää yleensä jokin semihauska loppulohkaisu tai näsäviisas opetus. Mutta nyt olen sanaton.