Etsi kirjoituksia
Close this search box.

Tyhmä kuin työtön tohtori

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Eilinen Kauppalehti (6.10.2014) jatkoi keskustelua tohtoreiden työttömyydestä. Se on lähes tuplaantunut kahdessa vuodessa. Elokuussa työtä haki peräti 912 tohtoria.

Haastateltavana oli Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala. Oletan, että hänen vastauksensa kuvastivat tohtoreiden näkemyksiä:

”Osittain se on tämän yleisen työllisyystilanteen takia.”

”[Yrityksissä] ei tunnisteta tohtoreiden osaamista. En tiedä, missä on vika.”

”Minusta meidän yhteiskunnassamme ei arvosteta koulutusta tänä päivänä riittävästi.”

”Meillä on moninkin tavoin koulutettua porukkaa, mutta sitä ei sitten arvosteta.”

Työttömyys johtuu siis työttömyydestä. Lisäksi tohtoreita pitäisi arvostaa, koska he ovat tohtoreita.

Voisikohan tästä Rantalan kommenttista löytyä ongelman perimmäinen syy:

”Kun he ovat maistereina, he kelpaavat työelämään. Eivät kai he siinä välissä tyhmene, kun väittelevät tohtoreiksi. Heillä on kuitenkin laaja-alaista osaamista, projektiosaamista ja konferensseissa esiintymistä. Yritysten puolella ei tunnisteta tohtoreiden osaamista ja ehkä tohtoritkaan eivät osaa sitä omaa osamistaan kunnolla markkinoida.”

Omasta kokemuksesta tiedän, että kun tohtori tulee työhaastatteluun, hän pyytää tietenkin isompaa palkkaa kuin maisteri. Eikä hän todellakaan ole etsimässä projektipäällikön tai matkasaarnaajan tehtäviä.

Kaikkein pahiten työttömyys on iskenyt bioalan tiedehenkilöihin. Heitä on kaikista tohtoreista alle 10 prosenttia, mutta työttömistä tohtoreista yli 20 prosenttia. Filosofian tohtorit Maarit Jokela ja Kaarina Reini sekä dosentti Jaana Rysä avasivat mielenmaisemaansa Hesarin mielipidepalstalla 4.10.2014:

”Poliittisessa päätöksenteossa pitäisi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin: Tutkimus- ja riskirahoitusta on lisättävä bioaloille, jotka ovat avainasemassa, kun kehitetään esimerkiksi terveyttämme edistäviä ratkaisuja.”

”Bioalan kehittymisen kannalta on tärkeää luoda työpaikkoja alan korkeakoulutuksen jo omaaville. Jatkuva kouluttaminen on yhteiskunnan resurssien hukkaamista ja yksilön kannalta erittäin surullista.”

Valtion tulisi siis perustaa työpaikkoja, jotta tohtoreilla olisi työpaikkoja, jotta he eivät opiskelisi turhaan surullisiksi tohtoreiksi, joille ei löydy työpaikkoja.

En liene ainoa, joka jo pohtii, miten tyhmiä tohtorit voivat olla. Olisi kai melkoinen ihme, jos moiset kehäpäätelmät saisivat työnantajat metsästämään tohtoreita palkkalistoilleen.

Eeva Rantala ei tiennyt, missä vika. Mutta ei hätää! Minäpä tiedän.

Lisäksi voin paljastaa ratkaisun, joka poistaa muutamassa kuukaudessa tohtoreiden työttömyyden kokonaan. Pitäkäähän kaikki tohtorit tuoleistanne kiinni, sillä vinkkini saattaa yllättää:

Saat töitä sillä siunaaman sekunnilla, kun alat ansaita työnantajallesi enemmän rahaa kuin sitä tuhlaat!

Juuri bioalan tohtorit ovat tunnettuja siitä, että he ovat polttaneet valtavat määrät sijoittajien pätäkkää joka puolella maailmaa. Silti niitä ”terveyttämme edistäviä ratkaisuja” on syntynyt niukasti, jos ollenkaan.

Myös ylilaatu on laatuvirhe. Toistan saman vielä tohtorikielellä: koulutuksestasi ei ole mitään hyötyä, jos siitä ei ole mitään hyötyä.

Tieteentekijöiden liiton iskulause näyttää olevan ”Tiedettä elämää varten”. Ehdotan siihen pientä, mutta tärkeää hienosäätöä. Miltä tämä kuulostaisi: ”Tiedettä asiakkaita varten”.

”Yllättävän monia tutkijoita motivoi tieteellisen kunnianhimon sijaan pyrkimys päästä suojaan muun maailman vaatimuksilta.” – Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo, HS. 13.11.2009

70 vastausta

  1. Moniakin tohtoreita tuntevana kyllä ainakin noilla tuntemillani on ihan realistinen näkemys maailmasta. Tosin koska he ovat enimmäkseen tietotekniikan, sähkötekniikan ja lääkietieteen tohtoreita ja olleet töissä muuallakin kuin yliopistolla varmasti vaikuttaa siihen näkemykseen.

    Tuo Tieteentekijöiden liitto puolestaan vaikuttaa tyypilliseltä ammattiliitolta ja sen esittelemiä tyhmyyksiä ei pitäisi minusta laittaa tohtoreiden piikkiin vaan AY-liikkeen piikkiin. En nimittäin muista milloin ammattiliittojen puolelta olisi tullut mitään järkevää ehdotusta työllisyyden parantamiseen, tyypillisestihän siellä annetut lausunnot ovat sitä, että työpaikkoja pitäisi lisätä, koska niin paljon jäseniä on työttömänä. Se, millä noita työpaikkoja lisätään, ei tunnu olevan AY-liikkeen ongelma ja usein siellä ehdotetaankin, että valtion pitäisi työllistää enemmän.

    Kun Microsoft kertoi lopettavansa Oulun yksiköt, ehdotettiin ammattiyhdistysten puolelta, että valtiohan voisi palkata työttömäksi joutuvia koodaamaan valtion IT-järjestelmiä. Eihän siinäkään mitään järkeä ollut muuta kuin, että ne kaikki työttömät saataisiin jonkun muun kuin ammattiyhdistyksen kustannuksiksi ja huoleksi — samanlainen laulu siis kuin Tieteentekijöidenkin liitolla.

    Eipäs siis kaadeta tohtoreiden niskaan ammattiliittojen tyhmyyksiä.

    1. Kiitos Karri, olet kyllä aivan oikeassa. Olen viime aikoina miettinyt, voinko enää myydä palvelujani ammattiliitoille lainkaan. Niiden pomojen esittämät ”ajatukset” ovat juuri kuvaamallasi tavalla toinen toistaan päättömämpiä.

      1. Niin ammattiyhdistysliike tarvitsee uudistusta. Sarasvuo sanoi taannoin pressiklubissa, että hän perustaisi uudet ammattiyhdistysliikkeet, jotka valvoisivat oikeasti jäsentensä etuja. Kieltämättä olen samaa mieltä. Ehkäpä ammattiyhdistysliike istuu suomalaisessa kulttuurissa emmekä osaa ajatella työelämää ilman sitä. Tai no minä en ole kokenut saavani ammattiyhdistykseltä (insinööriliitto) muuta kuin matkustajavakuutuksen sekä lakimiespalvelut.

  2. Tuolta väitteistä särähti korvaan tai pisti silmään yksi lause: “Minusta meidän yhteiskunnassamme ei arvosteta koulutusta tänä päivänä riittävästi.”

    Aika moni akateeminen olettaa, että koulutus on avainsana pärjäämiseen. Mutta koulutuksella ei tee mitään, jos ei sitä osaa jalostaa osaamiseksi. Työnantajan ei pitäisi arvostaa koulutusta vaan sen mukanaan tuomaa osaamista. Samoin kuin tietokin pitää vielä jalostaa taidoksi, että sitä voi käyttää.

    Voipi tuo Rantalankin lause kertoa asioista. Osaaminen muuttuu tieteen tekemiseksi, joka on kaukana yrityselämän tarpeista. Siellä tiede pitää osata valjastaa työn avuksi eikä työn tarkoitus ole tehdä tiedettä.

    Jos akateemiset ihmiset alkaisivat koulutuksen sijaan arvostaa osaamista, maailma muuttuisi toisenlaiseksi. Oppiarvo ei takaa mitään, vaan se, miten opinnoissa saatuja tietoja ja taitoja pystyy hyödyntämään.

    P.S. Itse opiskelen vanhoilla päivillä TTY:llä ja näen, kuinka opetus ja käytäntö eivät kohtaa. Paitsi eräiden hyvien lehtoreiden vetämillä kursseilla. Professorivetoiset kurssit teettävät paljon enemmän töitä, jotta opetetun asian saa yhdistettyä tarvitsemaani kontekstiin.

    1. Muutenkin on maailman turhinta puuhaa itkeä, että joku ei arvosta minua tai tekemisiäni. Silloin pitäisi kiireesti marssia peilin ääreen kurkistamaan, missä ongelma piilee.

      1. Joskus tuossa opiskeluiden aikana eräs roffeesori suutahti, kun en arvostanut hänen oppiarvoaan. Sanoin, että arvostan osaamista enkä oppiarvoa. Eli jos haluaa saada arvostusta, niin se on ansaittava.

        Tämä asia on monelle haastava asia ymmärtää, oppiarvo ei ole se tärkeä vaan miten siihen tarvittuja taitoja osaa hyödyntää.

        1. Eihän! Tervetuloa kerhoon. Suututin opiskeluaikoinani erään Oulun yliopiston proffan todella pahasti.

          Kehtasin nimittäin väittää opistoinsinöörejä monessa mielessä hyödyllisemmiksi kuin mitä oma (diplomi-insinöörejä) opintolinjani näytti tuottavan.

          Harmi vain, että jouduin vuosia myöhemmin suorittamaan myös kyseisen valopään kurssin. Ihme, että pääsin ikinä läpi. Oli muuten pitkävihainen heppu.

          1. Tästä tuli mieleeni vanha tarina diplomi-insinööristä, jonka ensimmäisenä työpäivänä tapahtui mm. seuraavaa:

            ”Ai sinäkös se olet se meille palkattu uusi työntekijä? No tervetuloa, alkajaisiksi voisit vaikka järjestää nämä mapit aakkosjärjestykseen.”
            ”Krhm. Minä olen DIPLOMI-INSINÖÖRI.”
            ”Ai jaha, no selvä, katsos, ensin tulee aa, sitten bee, sitten …”

        2. ”Joskus tuossa opiskeluiden aikana eräs roffeesori suutahti, kun en arvostanut hänen oppiarvoaan. Sanoin, että arvostan osaamista enkä oppiarvoa. Eli jos haluaa saada arvostusta, niin se on ansaittava.”

          Professori on tehnyt pitkän tutkimusuran ennen professuuriaan ja saanut siinä ohessa liudan tutkimustuloksia eikä tarvitse todistella yhtään mitään jollekin itseriittoiselle teinille. Professorin osaamista eivät mittaa opiskelijat, vaan muut tutkijat.

          1. Näin saattaa tosiaan olla Suomessa. Vaikkapa USA:ssa tilanne on toinen. Jos professorin työhön kuuluu opetus, hänen täytyy nimenomaan vakuuttaa asiakkaansa, eli opiskelijat.

            Kun ne itseriittoiset teinit maksavat kalliita lukukausimaksuja, toki he sitten myös arvioivat jatkuvasti opettajiensa osaamista.

          2. Kyllä asenteessa on vikaa, jos parhaimmillaan vuosikymmenen työuran tehneiden pitää alkaa todistelemaan osaamistaan joillekin pojanklopeille. Jos itse kohtelee kokeneempia työntekijöitä noin noin epäkunnioittavasti niin ei kyllä ansaitse itsekään parempaa. Oikein sylettää tuollainen roskasakki, joille ei ole opetettu kotona mitään tapoja. Minulta on ihan turha tulla kysymään töitä pipo päässä ja kädet taskussa.

  3. Onkohan tässä vähän hakemalla haettu jutun aihetta?

    Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä, että tilanne paranee sillä, kun kohtaa tosiasiat ja aloittaa selittelyjen sijaan vastuunkannon, oli sitten tohtori tai amis.

    On toki inhimillistä syyttää olosuhteita, jos on kouluttautunut pitkälle ja elänyt tiiviisti tiedeyhteisön kuplassa, eikä juuri sille omalle erityisosaamiselle ole kysyntää. Tohtoreiden suurin ongelma lienee juuri liike-elämän ymmärryksen puute.

    1. Tarkoitatko tuolla ”hakemalla haetulla” liittoja, tiedotusvälineitä vai minua?

      Tohtoreita on harjoitettu vuosikaudet analyyttiseen ajatteluun. Sikäli odottaisin hiukan fiksumpia ratkaisuehdotuksia kuin että valtion pitäisi järjestää työttömille tohtoreille työpaikkoja.

  4. Hyviä huomioita. En ole ikinä ymmärtänyt miksi jollekin pitäisi maksaa parempaa palkkaa vain siksi, että hän on tohtori tai muuten koulussa viihtynyt. Etenkin Suomessa, jossa veronmaksajat maksavat opinnot ja varsin monilla aloilla tohtoriopiskeluista maksetaan palkkaa.

    Koulussa hankituilla taidoilla voi saada muutaman oven auki, mutta kyllä palkan pitää tulla tuloksen mukaan. Ei se ole mitenkään itsestään selvää, että ojaa tulee nopeammin kaivettua isommalla lapiolla.

    Itse olin tutkimusmaailmasta (väitös ja hetki postdoccina) lähdön jälkeen tyytyväinen, kun pääsin ihan oikeisiin insinööritöihin. Tämä erityisesti siksi, että olen alalla, jossa osa asiakkaista seuraa asiantuntijaa ja siinä kisassa olen auttamattomasti jäljessä opiskeluaikaisia kavereitani.

    1. Pyörin päivät pitkät yrityksissä auttamassa asiantuntijoita, jotta he saisivat osaamisestaan rahaa. Kaikkein yleisin ongelma on se, että joku keksii nerokkaan idean, mutta ideaksi se sitten jääkin.

      Kun älynväläys pitäisi tuotteistaa myyntikuntoon, vapaaehtoisia löytyy erittäin harvoin.

      En tietenkään kiistä hyvän idean merkitystä. Mutta nyt niistä tuntuu olevan firmoissa ylitarjontaa ilman tohtoreitakin.

      Sikäli kuulostaa hienolta, että olet käärinyt hihasi ja kaikesta päätellen lähtenyt toteutushommiin.

    2. Kun asiaa miettii, niin on aika tyhmää maksaa tai toivoa palkkaa pelkän tutkinnon perusteella. Palkkaahan pitäisi saada ja maksaa sen työntekijän yritykselle tuottaman arvon mukaan tutkinnoista ja jopa osaamisesta huolimatta niin, että sekä työnantaja että työntekijä ovat korvaukseen tyytyväisiä.

      Tuollainen tutkinnon mukaan palkan tai toimenkuvan määritys on hölmöä. Google esimerkiksi palkkaa tohtoreita koodereiksikin koodaajan palkalla, jos se tohtoria kiinnostaa, kun taas sitten joissain muissa firmoissa kuvitellaan, että tohtori varmaan aina haluaa tohtorin arvoisen position tutkimusosaston johdossa. Toki jotkut tohtorit voivat ajatella jälkimmäisellä tavalla ja siinä tapauksessa palkkausta kannattanee harkita tarkemmin. Ne pätevimmät tohtorit kun eivät hae niitä byrokratian ja ihmisten johtamisen riemuja vaan haluavat usein keskittyä sen oman juttunsa ja alueensa kehittämiseeen ja osa jopa sen tuotteistamiseenkin.

      Tohtorin palkkauksen ja työn hakemisen pitäisi mennä niin kuin muidenkin palkkaus ja työn hakeminen. Pitää osata osoittaa se oma arvonsa ja/tai arvon tuottonsa yritykselle ja tämän jälkeen neuvoteltava molempia tyydyttävä korvaus. Työnantaja voi kyllä tunnistaa potentiaalin työnhakijoissa tai heidän osaamisessaan, mutta paremmin itsensä saa myytyä, jos pystyy osoittamaan millä tavalla työnantaja tekee tällä työntekijällään rahaa.

      1. Työssäni kohtaan päivittäin näitä rimaa hipoen tradenomiksi, inssiksi tai DI:ksi valmistuneita, jotka ovat puhtaasti kateellisia niille, joilla on riittänyt tarmoa jatkaa opintojaan. Uskokaa pois, eivät ne muiden opinnot ole teiltä pois.

        Tekniikan alalla (em. insinöörien suusta) usein kuultu väite on, että tohtorikoulutus jotenkin ”vieraannuttaisi” käytännön työstä. Tämä on omituinen argumentti, sillä tohtorikoulutus on tutkimusta ja tutkimus on tutkijan ”käytännön työtä”; tohtorintutkinto onkin käytännössä eräänlainen tutkijan oppisopimuskoulutus. Tässä suhteessa vastavalmistunut TkT on paljon käytännöllisempi kuin vastavalmistunut DI, jonka koulutus on niin yleismaailmallinen ettei anna suoranaista pätevyyttä juuri mihinkään.

        Väitöskirjan tehdäkseen on opeteltava tieteellistä kirjoittamista sekä melko liuta muita taitoja, koska tuloksien saamiseen tarvitaan yleensä kokeellista toimintaa tai matemaattisemmissa aineissa ohjelmointia ja tilastomatikkaa. Usein on myös hankittava oma rahoituksensa, joka ei ole aivan triviaali asia. Voisin kuvitella liudan huonompiakin tapoja käyttää aikaansa. Jos mietitään vastavalmistuneiden insinöörien tai diplomi-insinöörien tehtäviä niin eivät heistäkään kaikki pääse suoraan huippuhommiin. Aika monella ne työt ovat köykäisten excel-graafien tekemistä myynnin, markkinoinnin tai johdon käyttöön eikä päätelmiä koskaan vertaisarvioida.

        Tohtori on paikallaan siellä missä tehdään tutkimusta, onhan hänellä tutkijakoulutus. Harva asia onkaan yhtä hoopoa kuin ison firman tutkimusjohtaja, jolla ei ole omakohtaista tutkijakoulutusta tai -kokemusta. Isommissa maissa tutkimuksen tärkeys ymmärretään Suomea paremmin. Analyyttiset taidot auttavat toki muissakin töissä. Ja onhan niitä melko liuta pienempiä ja suurempia firmoja, joissa toimarit ovat tohtoreita. Etenkin pikkufirmoissa on hyödyksi, jos ymmärtää jotain myymästään teknologiasta.

        Asiakas on aina oikeassa, mutta heidän tietoisuus tulevaisuuden tarpeista on rajallinen. Tämän summaa hyvin yhteen Henry Fordin kuuluisa lausahdus:

        “If I had asked people what they wanted, they would have said faster horses.”

  5. Tuttuja teesejä eurojen tuottamisesta ja osaamisen myymisestä. Työttömänä tohtorina minusta tuntuu siltä, että koko keskustelu työttömistä tohtoreista käydään vain yleisen närkästyksen takia – ”eikö siitä tutkinnosta nyt palkittukaan”. Ei tietenkään, jos ei osaa kertoa, mitä työnantaja siitä saa. https://tohtorilletoita.wordpress.com/2014/09/11/korkeakoulutettu-tyoton-myy-osaamistasi-ala-tutkintoa/

    Olen väitellut tietojohtamisen alalta ja erikoistunut verkkoyhteisöihin. On totta, että yhteisömanagerina ja tietotyön kehittäjänä minun pitäisi tuottaa enemmän kuin kulutan. Vaikeinta on ollut osoittaa (so. myydä) laajojen kokonaisuuksien hallinnasta syntyvä hyöty – varsinkaan etukäteen. Kaikkea millä on merkitystä, ei voi mitata suoraan euroissa, ja kaupan päälle pitäisi olla uskottavasti meedio.

    Niinpä yritykselle on halvempaa ottaa vaikkapa vastavalmistunut tradenomi huolehtimaan vaikkapa verkkoanalytiikasta, tuudittautua hyvän olon tunteeseen ”homma hoidossa” ja sitten jälkikäteen ihmetellä, kun tieto ei oikein kulje yksiköiden välillä eikä se oikeastaan edes vaikuttanut mihinkään. Mistään kokonaisuuksien hallinnasta tai tiimipelaamisesta ei ole tietoakaan.

    Korjattavaa on sekä tohtoreiden että yritysten asenteissa.

    Lopuksi tuosta Tieteentekijöiden liiton tunnuslauseesta ja tieteestä ylipäätään: eiköhän sen tulisi jatkossakin palvella elämää. Jos tutkijoiden tehtävä on tuottaa vain sitä mitä ”asiakas haluaa” ja mitä asiakas haluaa NYT, tuhoudumme uudistumattomuuteen vielä varmemmin kuin tohtorityöttömyys tuplaantuu.

    Historiasta pitää oppia ainakin se, että jokainen suuri tiedemies ja -nainen on kulkenut vastavirtaan ja juuri sen ansiosta löytänyt jotain merkittävää. En tarkoita että meistä ylikoulutusputkeen ahdetuista välttämättä niitä suuria oivaltajia löytyisi, vaan sitä, että tiede toivottavasti palvelee jatkossakin laajempaa kokonaisuutta eikä pelkästään tekniikan ja talouden alan pikavoittoja.

    1. Miia, kiitos kommenteistasi! Olen kyllä aivan samaa mieltä kanssasi siitä, ettei asiakas suinkaan ole aina oikeassa. Mutta eihän tuo korjattu iskulauseeni sitä väitäkään.

      Sen sijaan se kyllä viittaa siihen faktaan, että asiakkaat (lopulta kuluttajat) maksavat meidän kaikkien palkat. Filosofinen pyörittely tarjoaa vain tekosyitä tuon tosiasian väistelyyn.

      1. Totta, erittäin kannatettavaa silloin, kun asiakas on ”suuri yleisö”, yhteiskunta, kuluttajat, veronmaksajat. Ei siis pelkästään rahoittaja X, joka haluaa itseään miellyttäviä tuloksia.

        Filosofisesta pyörittelystä tämä on toivottavasti kaukana – avoin tiede ja mm. tutkimuksen joukkorahoittaminen ovat tulevaisuutta, ja silloin aika konkreettinen kysymys on se, mihin ihmiset rahansa laittavat 🙂

        1. Viittasin tuolla väistelyllä lähinnä tohtoreiden puheisiin valtiosta palkanmaksajana. Se kertoo sen tason ajattelusta, että sähkökin tulee töpselistä, maito marketista ja rahaa saa pankin seinästä.

          1. Jos tarvitset Täydellistä Esimerkkiä täydellisestä hölmöläisyydestä, niin sellaiseksi sopinee yhden ja saman valtion tutkimusrahan jakelu monessa eri tuutissa, joista hakemustieteilijät sitten laitetaan kilpailemaan keskenään…

    2. Miia, miksi ihmeessä edes haet töitä? Mikset tarjoa tuota osaamista yrittäjänä? Kouluta niitä halpoja tradenomeja hoitamaan hommansa paremmin sun yhdessä yrityksen kanssa laatima strategia kainalossa? Muutamassa firmassa ostettais jo sen takia kun tarjoaja on Tohtori, kyllä se varmasti tietää nämä jutut…

      1. Hyvä kysymys ja jossain vaiheessa ajankohtainen. Palkkatöitä olen hakenut lähinnä selvitäkseni omakotiasumisesta ja -remontista tämän nykyisen ”kuilun” yli. Toinen haaste on riittävän (myynti)verkoston puuttuminen. Tosin täytyy sanoa, ettei se verkosto ole missään vaiheessa kasvanut sellaista vauhtia kuin työttömänä…

  6. Olipas taas mukava kirjoitus.

    Olen tällä hetkellä itse tohtorioppilaana ja yrittäjänä ulkomailla. Ainakin mitä oman alan tutkimukseen tulee (markkinointi), olen huomannut seuraavaa.

    Tohtorit ja akateemikot:
    -Elävät omassa pienessä kuplassaan ja katselevat sieltä (ylhäältä) maailmaa.
    -Luulevat olevansa valmistuttuaan haluttuja työntekijöitä minne vain
    -Epäileävät ”alempia-arvoisia” ammatteja ja tutkimuksia, koska niillä ei ole tieteellistä pohjaa. (Eivät tosin ymmärrä, että ne tuottavat rahaa/arvoa!)

    Tohtorit vetäytyvät väitöskirjaprosessissaan niin syvälle itserakkauteen, että elämästä katoavat realiteetit. Tutkimusta ei myös useastikaan tehdä sen perusteella mistä maksetaan tulevaisuudessa palkkaa, vaan sen perusteella missä on kirjallisuudessa aukko. Totta, sehän on akatemian tarkoitus ja siksi onkin tohtorikoulutettavan kontolla ajatella itse, ja etsiä kultainen keskitie, jossa tuotetaan akateemiselle maailmalle tarvittava määrä tietoa, mutta varmistetaan, että siitä tiedosta on kiinnostunut myös tutkijan palkan maksavat asiakkaat.

    Itse olen kääntänytkin ajattelun toisin päin: tuotan Suomeen maksullisia (tutkimus)palveluita, joista kaiken ohella kerään dataa. Siitä datasta voin sitten kirjoitella lappuja akateemikkojen iloksi kun he sitä vaativat.

    Muita huomioita Mian kommentteihin. Tämä kuulostaa klassiselta ajattelulta, josta Jari jo mainitsikin: ”ne perhanan työnantajat eivät tajua minun arvoa! Ne vaan palkkaavat jonkun muun tekemään työn, josta tulee kuitenkin vaan huonompia tuloksia”

    Ehkä tämä särähti siksi korvaan, että olen itse myös tradenomi… Ja kyllä voisin jopa väittää että tradenomi on useastikin parempi sijoitus yritykselle kuin tohtori. Tradenomi maksaa vähemmän ja osaa tarvittavan. Ns. best bang for the buck!
    Jos he olisivat täysin surkeita, niin heiltähän loppuisi työt! Eikö?
    Tohtorien osaaminen kun usein ylimenevää höttöä, joka ei konkretisoidu työnantajalle rahana, tai ylipäätään mitenkään.

    Mietin, että mikäli Mian osaaminen on niin ylivertaista, niin eikös se pitäisi olla helppoa myydä? Ja jos laajojen kokonaisuuksien myynti on vaikeaa, niin kannattaisiko se paketoida mahdollisimman yksinkertaiseksi paketiksi, tai pirstaloida pienemmiksi paketeiksi?
    Ja mitä sitten vaikka et voi taata tuloksia? Markkinoijat ja mm. Jari myy päivittäin palveluita, jotka eivät takaa asiakkaalle penniäkään voittoa, vastuu kun on lopulta asiakkaalla. Kauppa käy silti.

    Miksi sitten itse opiskelen tohtoriksi? Tärkeysjärjestyksessä näiden syiden takia:
    1. Opin markkinoinnin tietyn aspektin niin hyvin, että voin harjoittaa sitä ammattina Suomessa. Tätä markkinoinnin erikososaamista ei tutki Suomessa kukaan ja harva harjoittaa. Vuoden asiakkaita haastelleena voin uskaltaa luvata että osaamiselleni on kysyntää valmistuttua, koska nyt tätä osaamista yritetään repiä jo todella moneen paikkaan.
    2. Voin parantaa maailmaa =))
    3. Tätä tutkinto antaa minulle luvan asua ja olla töissä ulkomailla
    4. Kokemuksia ulkomailta, tutkimuusmaailmasta ja muualta epämukavuusalueilta

    Kuten huomaa, en laske akateemisia julkaisuja tavoitteiksini. Ne ovatkin yliopiston tavoitteita minun puolestani. Sen lisäksi ne eivät mielestäni omalla kohdallani A. Tuota rahaa/arvoa ja B. Paranna maailmaa.

    1. Kiitos Ville, tapasi mukaan annat keskusteluumme mainiota kansainvälistä näkökulmaa!

      Tuo ”voinko taata tulokset” on yleinen tuska. Ikävä kyllä palvelubisneksessä tulos on aina epävarma – etenkin jos ja kun asiakas osallistuu palvelun tuottamiseen.

      No, erilaisilla takuujärjestelyillä ongelmaa voi tietysti paikata.

      1. Lisäänpä tähän vielä niin hullunkurisen faktan kuin se, että maksan tästä huvista yliopistolle 16 000€ vuodessa. Joku yrittäjä saattaisi kutsua tätä investoinniksi. Suomessa tohtorioppilaat saavat palkkaa ja silti marmatettavaa löytyy.

        Voisiko palveluissa käyttää sellaista tekniikkaa kuin terveysmuroissa täälläpäin: Try for 4 weeks and see if you feel a difference! If not, money back.

        Huom. tulosmittarina toimii feel.

        Korvauksen muuttaisi vaan uudeksi korvaavaksi palvelukerraksi, joka vaikka liittyisi sitten ensimmäisen kerran puutteisiin. Kaikki tietenkin pikkuprintillä 😉

    2. Ville, tuo verkkoanalytiikkaheitto ei ollut moite tradenomeille tai heidän osaamiselleen, vaan niille yrityksille jotka rahaa säästääkseen ottavat (tietenkin) halvimman mahdollisen työntekijän hoitamaan kapeaa somesiivua. Kyseinen tekijä voi olla huippuhyvä tai huippusurkea juuri kuten tohtoritkin – sillä vain ei ole merkitystä, ainoastaan hintapyynnöllä. Seuraukset tajutaan vasta paljon myöhemmin. Verkko jää irralleen muusta tekemisestä, tieto ei saavuta päätöksentekijöitä, tiimipeliin ja monialaiseen osaamiseen satsanneet kilpailijat menevät ohi oikealta ja vasemmalta, ja vahingot ovat lopulta paljon suuremmat kuin mitä säästämällä saavutettiin.

      Akateeminen julkaiseminen minua ei ole oikeastaan missään vaiheessa kiinnostanut (kuten verkkoaktiivisuuskin kertonee 😉 Ne 53 paperia mitä on syntynyt ovat lähinnä oheistuotteita jostain muusta. Vielä tänäkään päivänä en jaksa odotella kolmea vuotta, että jokin tiedonmurunen tulee ulos jossain arvostetussa paperinpalasessa, jota lukevat vain editorin kollegat. Online-verkostoissa keskustelu elää 24/7.

      Tuon jo mainitsemasi erikoistumisalan lisäksi tohtoriuden suurin arvo on metataidoissa: oppimaan oppimisessa, epävarmuuden sietämisessä, tiedon käsittelyssä sekä tietenkin tutkimusmenetelmissä, jotka ovat hyödynnettävissä kaikkialla missä uskottavaa ja perusteltua tietoa tarvitaan.

      Visionäärisyyttä ja rohkeutta kun kehitän lisää, niin eiköhän se myyntikin suju.

      Menestystä väitöspolulle!

      1. Hei Miia!

        Kävin katsomassa nettisivujasi. Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi! Näin toisen tohtorin näkökulmasta pari kommenttia osaamisesi esittelystä:

        – Vaikutat laaja-alaiselta ja monipuoliselta, mutta konkretiaa on aivan liian vähän. Siis miten voisit ihan KONKREETTISESTI auttaa jotakin yritystä? Dialogit ym. ovat abstrakteja sanoja, jotka eivät kerro mitään. Tai ainakaan erota sinua muista työnhakijoista ollenkaan.

        – Haluatko töihin yliopistoon, teollisuuteen vai jonnekin muualle? Kiinnostuneen potentiaalisen työnantajan olisi helpompi lähestyä sinua, jos et yrittäisi olla kaikille jotakin / mieliksi.

        1. Tosi on, blogista löytyvä profiili+CV on vaatimaton käyntikortti, eli lähinnä yleisesittely siitä kuka olen ja mitä olen jo tehnyt.

          Palvelulupauksen konkretisointi vaatii selkeän kohteen – ja jos teen sen heti kättelyssä, sulkee verkkobrändini ikävällä tavalla pois neljä viidesosaa muista yhtä loistavista mahdollisuuksista (koulutus- ja tutkimusorganisaatiot vs. konsultointi vs. kimppayrittäjyys vs. perinteinen teollisuus jne.)

          Vahvan blogisisältö-Twitter-SlideShare -kolmikon myötävaikutuksella yhteydenottoja ja palaverikutsuja on sadellut tasaiseen tahtiin. Verkosto laajenee, uudet kontaktit avaavat uusia mahdollisuuksia. Epäsuora hyöty!

          Perinteisissä työhakemuksissa lähtökohta on aivan toinen. Kohdentamisen ansiosta sitä on myös onnistumisprosentti, 14 hakemuksella 6 haastattelukutsua (ja yksi jo saatu paikka, joka valitettavasti sisältönsä puolesta olisi vienyt taaksepäin 1980-luvun työkulttuuriin). Nettiläsnäoloa siis tarvitaan oheen, mutta ei sieltä välttämättä sitä molemminpuolista lottovoittoa löydä. https://tohtorilletoita.wordpress.com/2014/07/09/suomi-somessa-pdf-voi-tuoda-tyopaikan/

          Tohtoreiden verkkopresenssi on usein aika vaatimatonta – organisaation nettisivut ja pari hassua twiittiä – joten tekemistä riittää, ennen kuin koko joukon osaaminen on nykyajassa.

          1. Tuskailet saman asian kanssa kuin monet yrittäjät. Kuitenkin yksi tärkeimpiä kysymyksiä olisi se, kenelle ET myy (osaamistasi).

            Vaikka toisinaan vitsailen kaikkien alojen asiantuntijoista sitä sun tätä, todellisuudessa sellainen moniosaaja käy todella huonosti kaupaksi.

            Ei tässä tarvinne kaivaa sen kummempaa esimerkkiä kuin yleislääkäri vs. erikoislääkäri. Mitä pahempi tauti, sitä varmemmin asiakas valitsee erikoistuneen asiantuntijan.

          2. Jari, olet epäilemättä oikeassa moniosaamisen riskeistä. Yrittäjien ja tutkijoiden maailmassa on paljon samaa – myös ne ongelmat. https://tohtorilletoita.wordpress.com/2013/12/11/yrittajahenkea-ja-tutkijahenkea/

            Eräs minua haastatellut professori totesi, että olen tehnyt niin paljon, jotta heidän on mietittävä omankin laitoksensa vaatimustaso uudelleen…

            Mutta takaisin työttömyyteen, oli se kenen työttömyyttä hyvänsä: työnhakijan verkkoläsnäolo ja henkilöbrändäys on nähdäkseni vasta sisäänheittoa. (Tästä tarvittaisiin tiukkaa faktaa: kuinka moni ihan oikeasti saa töitä nettiprofiilinsa sanakäänteillä? Olisiko selitys sittenkin verkostot, kokemus + menestyminen haastattelutilanteissa?)

            Jos kohdennetaan valmiiksi yhdelle ja tietylle alalle/yritykselle, ne muut eivät taatusti vaivaudu ottamaan yhteyttä. Mutta heti ensimmäisessä puhelinsoitossa tai palaverissa ollaankin sitten jo erikoistumisen äärellä (allekirjoittaneen tapauksessa online-yhteisöjen rakentamisessa ja manageroinnissa).

            Turhan vähän on paikkoja keskustella tutkijoiden osaamisen myymisestä, hyvä että tästä tuli sellainen 🙂

  7. HS 8.10.2014, Operaatio Elop

    Meni kahvi väärään kurkkuun aamiaisella, kun luin kirja-analyysiä Nokian viimeisistä henkäisyistä. Nokiahan oli täynnä tohtoreita, diplomaatti-insinöörejä, huipputason ekonomisteja jne. Isolla rahalla ns. ammattitaitoa ja osaamista pilvin pimein.

    Kuitenkin…

    Lainaus HS artikkelista: ”Työntekijöiden kertomusten perusteella muodostuu käsitys yhtiöstä, joka oli henkisesti ja liiketoiminnallisesti halvautunut jo ennen Elopin toimitusjohtajakautta.

    Ongelmista vaiettiin, koska työntekijät pelkäsivät menettävänsä työpaikkansa. Samasta syystä päällikkötasolla pyrittiin miellyttämään ylempiä johtajia, joiden keskuudessa oli ristiriitaisia näkemyksiä yhtiön kehittämisestä. Kamreerimainen toimintapa tukahdutti uudet keksinnöt.”

    Eli kaikesta koulutuksesta, osaamisesta ja kokemuksesta huolimatta sorruttiin lapselliseen hiekkalaatikkoleikkiin. Noita kamreereja on ilmeisesti muissakin putiikeissa? Tohtoreita siis?

  8. Havaintojeni mukaan kaikissa johtamistieteissä (yrityksen johtaminen, markkinointi, ohjelmistotuotanto yms.) yliopistomaailma on yritysmaailmaa jälkessä.

    Kaikki innovaatiot ja uudet tavat toimia kehitetään yritysmaailmassa (lean, scrum, kanban vain muutamia esimerkkejä mainitakseni) ja sitten herrat/rouvat tohtorit havainnoivat ja kirjoittavat niistä.

    Tämä tarkoittaa, että jos haluaa olla kehityksen kärjessä, kuten yritykset usein haluavat, ei voi lukea tieteellisiä artikkeleita tai ostaa konsultointia yliopistosta. Siellä kun tiedetään vain, missä edelläkävijät olivat 5-10 vuotta sitten.

    Mielelläni toki kuulisin päinvastaisia esimerkkejä johtamismenetelmistä, jotka ovat saaneet alkunsa yliopistomaailmassa ja sieltä levinneet yritysten käyttöön.

    1. Ensimmäisenä tulee mieleen Knowledge management:

      https://johnsthomas.wikidot.com/a-brief-history-of-km

      Hyvä esimerkki yhteistyön voimasta! Johtamisteoreetikkojen huiput loivat pohjan, tieto- ja oppimisnäkemyksiin hyvin perehtyneet konsultit jatkoivat ja yritykset alkoivat soveltaa käyttöön 90-luvun alkupuolella. Monet KM:n edelläkävijät (kts. esim. Laurence Prusak) ovat toimineet samaan aikaan yritysten ja KM-konsortioiden johtopaikoilla sekä tietojohtamisen alan tutkimusten tekijöinä ja arvioijina nk. huippulehdissä.

      Meillä Suomessa tietojohtamista ovat vieneet eteenpäin Tampereen ja Lappeenrannan teknilliset yliopistot, kumpikin tiukasti käsi kädessä yrityselämän kanssa. Yliopisto-yritysyhteistyö ei ainakaan minun tietääkseni ole tuottanut kummallekaan osapuolelle pettymyksiä, vaan oivalluksia. ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, vai miten se nyt menikään.

          1. Aineettoman pääoman ja sen mittaamisen yhteys tuottavuuteen on osoitettu useilla toimialoilla ja markkinoilla (oheinen on vain yksi esimerkki), lisää löytyy vaikkapa Google Scholarilla.

            https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs11782-011-0130-7

            Seuraava vaihe on viedä ko. tietoa eteenpäin käytäntöön, kuten tämäkin blogikeskustelu osoittaa.

            Olisi aika hilpeä ajatus, että myyntitiimi tai verkkokauppa tahkoaa tulosta ihan itsestään, ilman että tekijöillä on osaamista ja johtoportaalla eväitä osaamisen johtamiseen 🙂

  9. Siirretäänpäs keskustelua takaisin bioalan puolelle.

    Johtamistieteisiin en osaa ottaa kantaa, mutta biopuolella yliopistomaailma ei todellakaan ole tietotaidoltaan yrityspuolta jäljessä, ainakaan kansainvälisesti. Edelleenkin ne innovaatiot tulevat siitä epäseksikkäästä ja hitaasta perustutkimuksesta ja sieltä huuhdotut kultahiput jalostetaan markkinoille joko isojen lääkefirmojen tai keksinnön ympärille perustettujen start-upien kautta. Tuotteista vain on vaikea tehdä peruskuluttajalle sopivia ja halpoja. 23andMe-tyyppisiä palveluita puhelimeen ladattavia terveys-applikaatioita tietysti riittää, mutta minusta ne ovat vielä luotettavuudeltaan suunnilleen horoskooppien tasolla. Ja aika harva loppujen lopuksi sairastaa yhden geenimuodon aiheuttamaa sairautta, josta pääsisi CRISPR:llä eroon.

    Toinen ongelma on tietysti se Jarinkin mainitsema raha. Kaikki mitä minäkin labrassa teen, maksaa veronmaksajien rahaa, ja paljon. Ja kyllä minä sitä mietinkin kun istun miljoonan dollarin mikroskoopin ääressä. Erona Suomen tilanteeseen on tosin se, että oma työnantajani, julkisrahoitteinen laitos, myös tuottaa itselleen tuloja lisensoimalla tutkimustuloksiaan ja järjestelmiään muiden käyttöön, sekä pyörittämällä mm. rokotetuotantoa. Yhdysvalloissa tämä toimii, koska kotimarkkina on niin iso.

  10. Tohtoreissahan on valtavasti eroja. On ehkä harhaanjohtavaa puhua heistä yhtenä joukkiona ihmisiä. Tohtoreiden työttömyysastekaan ei kokonaisuudessaan kovin järisyttävä ole.

    Mutta toki ongelmiakin löytyy kasapäin: tohtoreiden liikakoulutus, keskittyminen vain tutkimukseen, joidenkin surkeat esiintymistaidot, luulo tohtorin tutkinnon kaikkivoipaisuudesta jne.

    On suorastaan naurettavaa, että osa tohtorin tutkinnon suorittajista ei tee juuri mitään muuta kuin omaa väitöskirjaansa. Sitten konferenssiesiintymisiä (pahimmillaan oman paperin mutisevaa lukemista muutamalle kuuntelijalle) hehkutetaan suurena saavutuksena. Tai toisen opettajan kanssa puoliksi pidetty kurssi on suuri saavutus. Järkevintähän olisi tohtorin tutkinnon ohella saada muutakin työkokemusta. Onkohan tämä yksi syy, miksi lääketieteen tohtorit eivät jää työttömiksi? He ovat lähes poikkeuksetta myös kliinisissä töissä samalla.

    Omasta mielestäni eräs suurimpia ongelmia – ellei jopa suurin – on kyvyttömyys popularisoida omaa tieteenalaa suurelle yleisölle. Useilla ei ole tähän haluakaan, sillä ainakin ”pehmeämmillä” puolilla kaikkea kaupallisuutta pidetään usein kirosanana. Kuitenkin loistavat popularisointitaidot voisivat johtaa vaikka minkälaisiin työnsaantimahdollisuuksiin.

    Ajatelkaa Juhana Torkkia: mies väittelee eksegetiikasta (Raamatun selitysopista). Voisi luulla, että sovellusta arkimaailmaan tai ainakaan yritysmaailmaan ei ole, mutta niin hän vain porskuttaa Suomen arvostetuimpana puhetaidon kouluttajana! Olisikohan Suomen tohtorikouluissa kiinnostusta tiedon popularisointia opettaville kursseille?

  11. “Yllättävän monia tutkijoita motivoi tieteellisen kunnianhimon sijaan pyrkimys päästä suojaan muun maailman vaatimuksilta.” – Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo, HS. 13.11.2009

    Hieno kyllä tuo lainaus Sarasvuolta, se kun pätee varmasti monelle muullekkin kuin tutkijoille. Tutkijoille sellainen 3-5 vuoden apuraha takaa melko hyvin rauhan turhilta hihastanykijöiltä. Mutta kyllä esim. yrittäjillä on monesti samoja tavoitteita, reitti vain kulkee vaurastumisen ja yrityksen myymisen kautta.

  12. Minä en näe ongelman juuria niinkään tohtoreiden asenteissa vaan isommissa rakenteissa:
    Huonossa taloudellisessa tilanteessa yritykset ajavat tutkimuksen alas, jolloin se jää yhä enemmän yliopistojen varaan. Tutkimusta kuitenkin tarvitaan jos halutaan, että tiede menee eteenpäin. Sanon saman vielä blogaajan ymmärtämällä kielellä: ”kukaan ei osta vanhoja perunoitasi, jos Kiinalaiset myyvät uusia halvemmalla.”
    Yliopistoissa taas pitkäaikaisia postdocceja puhumattakaan maisteritason tutkijoista, ei nykyään juuri ole.
    Tämä yhtälö ratkaistaan sillä, että yhä kasvava määrä tohtoriopiskelijoita tekee perustutkimuksen. Mitä nämä tekevät neljän vuoden väitöskirjatutkimuksen ja kahden vuoden postdoc-paikkansa jälkeen, tietääkö joku ja onko sillä edes väliä. Ja mitä tapahtuu tulevaisuudessa, kun tutkijan akateeminen ura kestää 6 vuotta ja tutkimuslaitteiden syvällinen hallinta vaatii 10 vuoden kokemuksen.
    Toisaalta, yliopiston kannalta tohtoriopiskelijan palkka on pienempi kuin tohtorin. Väitöskirjojen määrästä saadaan haluttua kredittiä. Opetuskulutkaan eivät kasva mahdottomasti, jos kurssein sijaan suositaan kirjatenttejä. Maisteritason työttömyys vähenee, kun jatko-opiskelijoiden määrä kasvaa.
    Yrityksen vinkkelistäkin on oikein kannattavaa ulkoistaa tuotekehitys erilaisten teknologiaohjelmien kautta yliopistoille. Vaikka teho olisi huonompi, kun jotain perustutkimukselta edes etäisesti näyttävää täytyy siinä sivussa tehdä, säästyy yritys kuitenkin työsuhteelta. Ja kansalliset ja kansainväliset ohjelmat sekä yliopistojen perusrahoitus maksaa kuitenkin suurimman osan kuluista.
    Mutta mitä tehdään niille työttömille tohtoreille? Kannattaako ne varastoida aumoihin vai hirsiperiaatteella limittäin?

    1. Työttömien tohtoreiden kannattaa aivovuotaa itsensä ulkomaille, mielellään tietysti jo ennen kuin ovat työttömiä. Tutkijan hommassa kun on se hyvä puoli, että PhD:n papereilla saa harjoittaa ammattiaan missä tahansa.

      No joo, viisastelu sikseen. Olen Miikan kanssa samaa mieltä siitä, että ongelma on isommissa rakenteissa. Saksalainen kollegani mainitsi joskus ilmeisesti saksalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan jokaisella tohtorilla (ainakin biolääketieteessä ja tekniikan aloilla) pitäisi olla viitisen teknikkoa avustamassa käytännön labratöissä, jotta tohtorin asiantuntemuksesta ja kyvystä suunnitella koeasetelmat saataisiin irti eniten tuottoa. Suomessa teknikot vaan tuppaavat olemaan kalliimpia kuin väitöskirjan tai gradun tekijät. Siksi kai suomalaisessa labrassa yhtä post doc-tason tutkijaa kohti on niin monta opiskelijaa. Yhdysvalloissa homma tuntuu olevan toisin päin, eli post docit ovat ne, joiden odotetaan tuottavan tuloksia, ja siksi post-doc/opiskelija -suhde on käänteinen Suomeen verrattuna.

  13. Parantainen syyttää otsikossa ja tekstissään tohtoreita ja erityisesti bioalan tohtoreita heidän työttömyydestään. Parantaisenkin kannattaisi ottaa huomioon, että näitä päätöksiä ei todellakaan ole tehty edes kaksikymppisenä kvartaalitalouden ehdoilla, vaan tavoitteena monilla oli ja edelleen on paikka bioalan tutkimuksessa yrityksissä tai jalostamassa omia keksintöjään ja osaamistaan rahaksi omassa yrityksessä. Kenttä näytti aiemmin hyvältä tähän. Toisaalta tohtorikoulutukseen ei ole tietääkseni vieläkään lisätty johtamista, markkinointia tai bisnestä tukevaa koulutusta. Kyseisten taitojen opiskeluun pitäisi mielestäni antaa edes mahdollisuus jo tohtorikoulutuksessa, koska ne tukisivat hyvin sekä akateemista ryhmänjohtajuutta että yrittäjän uraa tai ne ainakin auttaisivat puhumaan samaa kieltä yrittäjä- ja sijoittajayhteisöjen kanssa. Toisaalta monille tohtoreille johtamistaitojen ja kaupallisten taitojen lisäkoulutus ei menisi edelleenkään hukkaan.
    Parantainen kiteytti sitaattinsa seuraavasti: ”Valtion tulisi siis perustaa työpaikkoja, jotta tohtoreilla olisi työpaikkoja, jotta he eivät opiskelisi turhaan surullisiksi tohtoreiksi, joille ei löydy työpaikkoja.”
    On melko lapsellista syyttää tohtoreita nykytilanteesta kun päätöksen on tehty jopa vuosikymmeniä sitten. Parantainen ei tainnut nyt oikein ajatella taustoja. Suomessa panostettiin 90-luvulla ja 2000-luvun taitteessa bioalan alempaan ja korkeampaan koulutukseen ja annettiin starttirahoja useammalta taholta bioalan yritysten perustamiseen. Ajatuksena oli saada aikaan uusi tuottava toimiala entisten vahvuuksien rinnalle. Kaikki näytti aluksi menevän hyvin. Yrityksiä perustettiin ja työpaikkoja luotiin. Mutta kuinkas kävikään, suomalaiset biofirmat eivät osannetkaan myydä itseään riskirahoitusta antaville sijoittajille ja kaatuivat kun tukien myöntö lopetettiin lyhyeen. Joudun valitettavasti viittaamaan biofirmojen kaatumista käsittelevään (akateemiseen) tutkimukseen, joka ei nyt ole käsilläni, mutta koetan laittaa tähän edes osan johtopäätöksistä selittämään miksi suomalaiset biofirmojen start-upit eivät pärjänneet. Syitä oli useita: firmat oli usein perustettu liian raa’an idean ympärille (ei varsinaista tuotetta), firmoissa ajateltiin liian tutkimuslähtöisesti eikä tuote- ja markkinalähtöisesti, mukana ei ollut bisneskoulutettuja työntekijöitä joka olisi osannut visioida tuottoja ja tosiaan tulevaisuuden visiota mahdollisesta tuotteesta ei myöskään osattu myydä riskirahoittajille. No, rahahanat pantiin sitten kiinni ja firmat pakettiin, jolloin kyseisiin firmoihin koulutettu väki jäi pääasiassa ainoastaan akateemisten työpaikkojen varaan. Tähän voi vielä lisätä, että kuten Biotie Therapies:ista näemme, alkuperäinen ajateltu panostaminen lääkebisneksen tuotteiden kehitykseen oli aivan liian lyhytjänteistä ja vähäistä, jotta keksinnöille ja patenteille olisi saatu todellista arvoa. Tuet suunnattiinkin tietääkseni jatkossa pääasiassa IT-terveys-bio-alalle, jolloin laboratoriossa työskenteleville ei jäänyt töitä. Myöskin on helppo jälkiviisaasti todeta, että olisi kannattanut panostaa mieluummin vanhoihin vahvuuksiin liittyvien bioalan keksintöjen kehittämiseen. Esimerkiksi teollisuusentsyymit, ympäristön puhdistukseen tai energiantuottoon liittyvät bioalan keksinnöt vaatisivat mahdollisesti lyhemmän kehityskaaren (ei pitkiä ja kalliita potilaskokeita) ja synergiaa olisi jo olemassa olevan suomalaisen teollisuuden kanssa. Ei kannata unohtaa myöskään kasvien geenimuuntelun kautta tehtävää tuotteiden jalostusta, jonka vastustamisessa on ammuttu omaan koipeen todella pahasti. Suomi elää metsästä?
    Lisää taustaa ja marinaa
    Kouluttautuminen maisteriksi kestää yleensä 4-5 vuotta ja maisterista tohtoriksi yleensä minimissään 4 vuotta mutta useimmiten pidempään. Valmistuakseen tohtoriksi saa tehdä vaativia töitä vuosia 50+ h viikossa yleensä pienellä apurahalla, josta ei vielä muutama vuosi sitten kertynyt edes eläkettä. Ei maksettu kyllä verojakaan, mutta eivät tulotkaan ”oikeissa töissä” olevien tuloja vastanneet. Nyt kun bioalan yritysten perustamisen tukeminen Suomessa on lähes lopetettu ja yritykset menneet nurin, vaihtoehdoiksi työttömälle tohtorille jää käytännössä hakea akatemialle tai terveydenhuollolle tuotteita myyvien firmojen myyntitöitä, aloittaa kouluttautuminen alusta kolmi-nelikymppisenä, pyrkiä pääasiallista asiantuntevuutta vastaamattomiin töihin tai pyrkiä alemman koulutustason esim. teknikoiden paikoille, joihin niihinkin on liki mahdotonta päästä ”ylikoulutusleiman” takia. Lisäksi kun pitkän kouluttautumisen johdosta tulevaisuudessa häämöttää olematon eläke vaikka saisikin töitä, ei pitäisi tarvita tohtorin tutkintoa, jotta ymmärtäisi miksi työtöntä (bioalan) tohtoria saattaa hiukan surettaa.
    Toivoisinkin myös Parantaiselta hivenen rakentavampaa keskustelua, vaikkapa oikeita ehdotuksia ”Saat töitä sillä siunaaman sekunnilla, kun alat ansaita työnantajallesi enemmän rahaa kuin sitä tuhlaat!” viisastelun sijaan. Helppo ratkaisuhan olisi tehdä yliopistoista yrityksiä, ja laittaa sopivasti voitolliset lukukausimaksut opiskelijoiden maksettavaksi. Nythän lukukausimaksut peritään vähän niin kuin jälkikäteen veroina, mikä yleensä unohtuu monilta kalliisti koulutetuilta. Tai yliopistot voisivat ruveta kilpailemaan esim. konsultoinnilla, palkat kun ovat valmiiksi kilpailukykyisellä tasolla ja ilmaista työvoimaa tulee joka syksy sisään.
    Eli löytyykö siis Parantaiselta oikeaa ehdotusta kuinka kaukana tyhmästä olevat ja melkein aina työteliäät ja luovat tohtorit saataisiin pois alennuksen tilasta ja tuottaviin töihin myös Suomessa?
    Disclaimerit
    En kirjoita tätä omalla nimelläni, koska kirjoituksen sävystä tuli näinkin negatiivinen (provosoiduin, myönnetään), vaikka pyrin vain tuomaan asian näkökulmia esille. En siis halua enempää itseäni kampittaa huonosti onnistuneen tulevaisuuden ennustamiseni jälkeen. Josko minullekin jotain kuitenkin vielä löytyisi, ehkä ulkomailta sitten. Enpähän olisi ”tuottavien” Suomalaisten verorahoja kuluttamassa enää.

    1. Hauska sattuma, että luin juuri kirjan Zero to One: Notes on Start Ups, or How to Build the Future. Sen on kirjoittanut Peter Thiel, joka on yksi PayPal-yhtiön perustajista.

      Thiel roimii bioalan tuotekehittäjiä. Hänen mielestään alan tutkijat vain haahuilevat. He kokeilevat kaikenlaista ja toivovat parasta sen sijaan, että he selvittäisivät, miten vaikkapa ihmiskeho todella toimii.

      Kun joku sitten ihmettelee bioyritysten laihoja tuloksia, tekosyyksi löytyy aina se, että ”ihminen on niin mutkikas”.

      Kommentistasi henkii vastaava vastuuta kiertelevä asenne. Työttömyyden syyt tuntuvat löytyvän kaikesta muusta paitsi tuotekehittäjistä (tohtoreista) itsestään. Kuten vaikkapa kärsimättömistä rahoittajista.

      Samaan aikaan ne samat kärsimättömät rahoittajat vievät rahansa esimerkiksi ohjelmistoalan yrityksiin ja saavat sieltä sijoituksilleen korkoa.

      1. Alanvaihto oli listallani yksi mahdollisuus, mutta aika paljon on takamatkaa, kun on elämänsä parhaan tuottavuuden kauden keskittynyt selvittämään miten ihmiskeho toimii ja miten sen voi parantaa. Aika tyhmä olen, kun ei se ratkennut 15 vuodessa.

        Parantaisen siteeraus: ”Thiel roimii bioalan tuotekehittäjiä. Hänen mielestään alan tutkijat vain haahuilevat. He kokeilevat kaikenlaista ja toivovat parasta sen sijaan, että he selvittäisivät, miten vaikkapa ihmiskeho todella toimii.”

        Huh, kohtuullisen typerä väite ja jatkokysymys, mutta eihän Jari sitä varsinaisesti itse kirjoittanutkaan. Mutta senhän voisi esittää vaikkapa lääketieteen nobelien jakotilaisuudessa joku voisi kiteyttää muutamalla lauseella miten ihmiskeho toimii. Näennäinen haahuilu on muuten perustutkimuksessa normaalia kaikilla aloilla. Suurimmat harppaukset tehdään yleensä ollenkaan tähtäämättä. Mutta, paikallaan voi tietty polkea ja myydä niitä vanhoja pottuja vaikka kuutioina.

        Jos se biologia ja fysiologia noin helppoa on, niin Jari voisi vaikka iltapuhteenaan selvittää kuika parannetaan syöpä ja markkinoida ratkaisuaan Pölli tästä blokissaan. Aloitappas vaikka

        Jari: ”Kommentistasi henkii vastaava vastuuta kiertelevä asenne. Työttömyyden syyt tuntuvat löytyvän kaikesta muusta paitsi tuotekehittäjistä (tohtoreista) itsestään. Kuten vaikkapa kärsimättömistä rahoittajista.”
        ”Samaan aikaan ne samat kärsimättömät rahoittajat vievät rahansa esimerkiksi ohjelmistoalan yrityksiin ja saavat sieltä sijoituksilleen korkoa.”

        Tämähän se alkuperäinen ajatuksesi kai olikin? Tuottamattomat yksilöt voisivat painua sinne missä ei aurinko paista. Kyllä, ymmärrän markkinatalouden lakeja hiukan. Stop losshan tuo rahoituksen painopisteen siirto varmaankin oli, eikä siinä siis ollut mitään henkilökohtaista. Toisaalta, ”nopeammin oli voittoja saatava viis alkuperiäisestä panostuksesta” on toinen näkemys asiaan. Koetin kirjoittaa aiemmin, miksi työttömät tohtorit ovat surullisia ja antaa joitain ulkopuolisia syitä miksi mahdollisesti näin on, en kieltää markkinatalouden lakeja. Monilla tohtoreilla ja muillakin on kuitenkin ns. iso osa parhaista ja tuottavimmista vuosista mennyt mahdollisesti ”turhan” tutkinnon hankkimiseen. Varasuunnitelma pitäisi aina olla, mutta ei se nyt niin triviaalia oikeasti ole pitkien työpäivien (10h+) jälkeen ruveta lukemaan sivussa esim. markkinointia. Toisilta se toki onnistuu, esim. siksi että joissain ryhmissä on teknikkoja tekemässä pipetointia ja tuloksia tulee vähemmällä. Eli, oma vikanihan sekin oli, kun valitsin tutkimusryhmäni ja tutkimuskohteeni väärin. Nuorempana kun ei osaa aina laittaa asioita oikeaan arvojärjestykseen ja pyrkiä korkeimmalle (Arnoldia vapaasti lainaten). Harmi etten ole tutkijalääkäri, niin ei olisi työllistymisessä ongelmaa, jos tutkijan ura karahtaa kiville. Ks. ylempää, kun joku kommentoi, ettei ole työttömiä lääkäreitä. Enkä toisaalta väitä olevani edes vaikeimmassa asemassa tohtoreista alan valintani kanssa.

        Se että ruvetaan haukkumaan tohtoreita tyhmäksi ja syyllistämään työttömyydestään, vaikka maailma (taloudellinen tilanne) muuttui vaativan kouluttautumisen aikana, oli ainoa syy, miksi vastasin. En ole vastuuta kiertelevä, vaan enemmänkin vielä pahempi, eli katkera ja itseensä pettynyt. Miinanpolkijan ura Ukrainassa voisi muuten kanssa tulla kyseeseen, jos lähdetään oikein kärjistämään.

        Laitetaan tässä vielä naivi kommentti viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa tapahtuneesta ilmapiirinmuutoksesta, jotta saadaan lisää vettä myllyyn. Eli, nähdäkseni nopeiden voittojen tavoittelun takia Suomessa on rapautettu lojaaliutta toisia ihmisiä ja rakenteita kohtaan. Yhtiöt eivät arvosta työvoimaa, joten työvoiman ei tarvitse olla lojaalia firmalle. Ja sama asenne näyttää toimivan muuallakin. Valtiolle ei tarvitse olla lojaali, kun eihän se minulle mitään anna. Olemme kiihtyvällä vauhdilla menossa kohti pahoivointivaltiota, jossa kukaan ei ota vastuuta, vaan syyttää toisia systeemin romahtaisesta.

        Niin, ja olen tietenkin itsekin mukana tässä sysäämällä vastuuta muille omista ongelmistani, mutta lähtökohdastani asialle on aika vaikea mitään muuta tehdä, ettei kokisi itseään tyhmäksi ja kykenisi edes miettimään vahtoehtoista uraa liki nelikymppisenä.

  14. ”Toisaalta tohtorikoulutukseen ei ole tietääkseni vieläkään lisätty johtamista, markkinointia tai bisnestä tukevaa koulutusta. Kyseisten taitojen opiskeluun pitäisi mielestäni antaa edes mahdollisuus jo tohtorikoulutuksessa”

    Ihan kaikilla on mahdollisuus opiskella näitä taitoja. Kummallinen ajatus, että niiden pitäisi olla osa tohtorikoulua. Tohtorikoulutuksen tarkoitus ei liene yleissivistää tai yleinen bisneksen opetus.

    Ajatus on sikälikin kummallinen, että toisaalta tässäkin ketjussa moneen otteeseen on hehkutettu tohtorien korkeaa oppimis- ja ajattelukykyä ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Käytännössä sitten, jos johtaminen, markkinointi yms. ei ole osa tohtorikoulutusta, niin valitetaan kun ”ei ole annettu edes mahdollisuutta”. Kirjaston luulisi olevan tohtoriopiskelijalle tuttu paikka, liiketalouden hyllyt on löytyy numerolla 69.

    Liikuntakin on ihmiselle hyvin tärkeää, pitäisikö tohtorikouluun lisätä pakolliset liikuntatunnit?

    Muutenkin kirjoitus on vastuun ulkoistamista: valtio sitä ja valtio tätä ja valtio ei tätä ja nyt ollaan tässä eikä tohtorit itse voi asialle mitään. Jos olen oikein ymmärtänyt, juuri tämän ajattelutavan vastustaminen on Parantaisen (kieltämättä provosoivien) kirjoitusten ytimessä.

    1. Kiitos Tero, kommenttisi osuu napakymppiin!

      Noin 20 vuotta sitten harkitsin hetken, että lähtisin suorittamaan MBA:ta. Päätin sitten kuitenkin marssia sinne hyllylle 69. Käyn nykyisin kouluttamassa MBA-opiskelijoita.

      1. Hyvä Jari,
        Koulunkäynti ja korkeakoulutus on mielestäsi turhaa? Kuitenkin myyt palveluitasi useille oppilaitoksille ja jopa korkeakouluille. Kannattaisikohan miettiä ensin, ennen kuin haukut asiakkaidesi ”lopputuotteen”.

        1. Monet suomalaiset koulutetaan tosiaan liian pitkälle. Emme saa heihin sijoittamiamme rahoja koskaan takaisin.

          Tohtoritehtailun tavoite lienee hämärtynyt jo kauan sitten. Taustalla vaikuttaa kotikutoinen uskomuksemme (uskontomme?), jonka mukaan kaikki koulutus on aina hyvästä.

          Siksi toisekseen asiakkaani eivät maksa minulle siitä, että juoksentelen kehumassa heidän tuotteitaan. Sen sijaan tänäänkin olin monta tuntia kuuntelemassa, miten asiakas haukkui omia tuotteitaan minulle.

          1. Eli sun mielestä tohtoreita ei pitäisi kouluttaa enää, ja nykyiset voi työntää bussin alle?

          2. Kehität jännittäviä tulkintoja. Ole ystävällinen ja lue uudelleen, mitä kirjoitin.

          3. …kun tätä keskustelua käy.

            No, joo kirjoitetaan vähemmän provosoiden, mutta kuka aloitti provoilun? Itse ennustelin jo 2000-luvun alussa että bioalalle koulutetaan liikaa väkeä, kun huomasin tohtoritehtailun alkavan ja bioalan yritysten toiminta vaikutti puuhastelulta päämääränä vain saada aikaan suuremmille yrityksille myytäviä keksintöjä, jotta johtoporras ja sijoittajat voisivat cashätä eläkerahat. Ei siis vaikuttanut kestävältä, etenkään tutkijan kannalta. Samaan aikaan ruvettiin kouluttamaan (tai uudelleen nimeämään bioalan tutkintoja) myös yliopistoja alemmissa oppilaitoksissa ja näille uusille koulutetuille oli syötetty suuria ajatuksia bioalan buumista ja suuria palkkatoiveita. Itse en tehnyt silloin täyskäännöstä, koska olin edelleen liian naiivi ja kirja oli jo varsin pitkällä, sekä kuvittelin, että suurten ikäluokkien eläköityminen tutkimuksesta voisi vielä helpottaa työllistymistä ja hyville ideoille voisi vielä saada rahoitusta. Väärä arvio.

            Korjaukseksi tilanteeseen ajattelin tuolloin tuota yllämarisemaani yrittämis-, johtamis- ym. koulutusta tohtorikoulutuksen yhteyteen. Ei ollut ylempänä tarkoitus tietenkään väittää, että sitä ei olisi voinut kuka tahansa opiskella omalla ajallaan ja itsekin kävin kuuntelemassa joitain luentoja, mutta siihen ei mitenkään kannustettu tohtorien koulutuksessa ja ei se käytännössä rankan työrupeaman ohella olisi tehokasta ollutkaan. Tuosta yrityskoulutuksesta yms. olisi mielestäni nimenomaan saatu tohtoreille oikeasti laajempaa näkemystä myös tutkimuksen ulkopuolisiin asioihin. Tämä olisi tietenkin helpottanut tutkimuksen ulkopuolelle työllistymistä, omien yritysten perustamista, sekä tuonut hierarkiaa valmistuvien eriasteisten bioalan ihmisten välille. Osittain tohtorikeskeistä ajattelua, mutta mielestäni myös käytännön läheistä ja kannustavaa, koska tällöin olisi oppinut jo koulutusvaiheessa muutakin kuin käytännön tutkimusta ja apuraha-anomusten vääntöä.

            Ja, kyllä olen itseni työllistänyt jo mainitsemillani apurahapätkätöillä useamman vuoden. En tiedä ajatteletko että Publish or Perish stressi jotenkin eroaa yrittämisen stressistä. Työpäivän pituudessa ei ainakaan ole eroa. Yksi ero lienee kompensaation suuruudessa.

            Kommentoin vielä Peter Thiel sitaattiasikin. Taisi olla vähän tuommoinen ”Happamia. Sanoi kettu pihlajanmarjoista.” lausunto. Varmaan kirjoitettu sen jälkeen kun oli huomannut, ettei se bioalan keksintöjen tuottaminen ihan niin triviaalia ollutkaan. Osasipa sentään tehdä uuden uravalinnan ajoissa.

            kiitos ja näkemiin

  15. Ei tuo taustakaan ihan merkityksetön ole, biopuoli on hyvä esimerkki. Julkista rahoitusta jaettiin alalle, jossa teknologiat olivat vielä kaukana kypsästä. Pian syntyvistä jättimarkkinoista uneksittiin ilmeisesti enemmittä analyyseittä. Hyvä esimerkki ns. Tekes-vetoisuuden huonoista puolista.

    Alkuperäinen kirjoitus otsikoitu hauskasti ajatellen ylhäällä vasemmalla olevaa tuoreet kommentit -aluetta 🙂

    1. WordPress-koodaajani esitteli juuri tänä aamuna uutta versiota blogini ilmeeksi. Silloin tuo pieni nykyisestä alustasta johtuva hauskuus valitettavasti / onneksi poistuu.

  16. Parikymmentä vuotta sitten valmistuin ympäristönsuojelutekniikan dippainssiksi. Tuolloin oli sen suuren laman jälkimainingit, ja dippatyötä varten hankin rahoituksen itse, kun dippapaikkaa ei muuten saanut. Ympäristönsuojeluhommissa en sittemmin päivääkään ollut, vaan pääsin tutkimusapulaiseksi biokemian tutkimusryhmään. Tuolla alalla aloitin tutkimusuran, mutta lopulta päädyin jatko-opiskelemaan fysikaalista kemiaa ja prosessikemiaa, josta kymmenisen vuotta sitten väittelin. Tutkimusrahoituksen hankin enimmäkseen itse, paitsi parina viimeisenä vuotena, jolloin oli jo leipäduunia tutkimusryhmän vetäjänä. Tästä ura jatkui yksityisellä puolella tutkimuspäällikönä muutaman vuoden ajan, kunnes kyllästyin ison firman jäykkyyteen ja alituisiin yt-neuvotteluihin. Matematiikka minulla on hyvin hallussa ja harrastuksena koodaaminen, joten tein uranvaihdoksen IT-puolelle analyytikoksi.

    Olen aina pysynyt hyvin leivänsyrjässä, joskus tili on ollut niinkin suuri, että olen ihmetellyt, mistä hyvästä se palkka minulle on maksettu. Minun mielestäni tohtorinkoulutuksen suurin etu työelämää ajatellen on ollut analyyttinen taito ajatella ja laaja ”perusosaaminen”. Näiden avulla voi aina mukautua erilaisiin työllisyystilanteisiin ja vaikka vaihtaa alaa.

    Ai niin, on minulla oma teknologia-alan yrityskin… Pieni sellainen, mutta ollut kuitenkin koko ajan voitollinen. Toistaiseksi olen ollut liian mukavuudenhaluinen heittäytyäkseni täysipäiväiseksi yrittäjäksi, mutta yrityksen sivutoiminen pyörittäminen on ainakin opettanut paljon liike-elämästä ja markkinoinnista.

  17. Nämä Parantaisen kommentit akateemisten työttömyystilanteeseen kyllä kirpaisevat syvältä.

    Menin yliopistoon siinä uskossa, että opiskelu kannattaa aina. Tajusin kuitenkin neljäntenä opiskeluvuotena, että koulutuksella ei ole enää niin suurta painoarvoa työmarkkinoilla. Silti rämmin maisterintutkinnon loppuun vähän kuin peloissani kunnes ymmärsin myös, että ei minun osaamisessani ole mitään ihmeellistä, eikä kukaan minua palkkaa koulutukseni takia. Hitto, en edes palkkaisi itseäni, jos olisin työnantaja. En vain osaa mitään, mistä joku maksaisi tai mitä joku ei tekisi huomattavasti paremmin kuin minä.

    Jälkiviisaana olisin voinut jättää yliopiston kesken ja alkaa lukemaan kirjoja yrittämisestä, sekä tutustua yrittäjiin. Nyt kolmikymppisenä työttömänä maisterina on olo jotenkin jäässä. Työkokemustakin on vain niistä niin kutsutuista hanttihommista. Ihan kuin olisin alkupisteessä, 19-vuotias, vaikka tässä vaiheessa ikää pitäisi kuulemma olla työura jo käynnissä.

    Yrittäminen näyttäisi olevan ainoa keino työllistyä, mutta on jotenkin vaikeaa heittäytyä yrittäjäksi, kun ei ole yritysideaa, ei erityistä osaamista, kokemusta, eikä ketään kenen kanssa yrittää. Yksin homma tuntuu jotenkin kammottavalta.

    On siis pakko aloittaa vauvan askelin. Koko ajan mielessä kuitenkin pyörii, että olisinko voinut käyttää tuon opiskeluajan huomattavasti hyödyllisemmin.

    Ehkä voisit Jari alkaa järjestämään koulutuksia kokemattomille työttömille yrittämisestä innostuneille! Koulutuksen aiheet voisivat olla vaikka: kuinka myydä omaa osaamista, kuinka kehitellä yritysidea tai vaikka miten verkostoitua!

    1. Pete, kannattaa lähteä siitä mikä itseä kiinnostaa. Yleensä siellä on myös se paras asiantuntemuskin. Tosin jos olet kiinnostunut vain savolaisen paikannimiston etymologiasta, niin ehkä kannattaa miettiä oletko kiinnostunut myös jostakin muusta. Yrittämisessä ei myöskään tärkeintä välttämättä ole se ainutlaatuisen idean keksiminen. Kotipizza ja R-Kioski yrittäjiä löytyy vähän joka kylästä. Sieltä saa valmiin konseptin jos oman kehittely tuntuu hankalalta. Jos tarvitset uniikimman, niin minä voin ravistaa niitä sulle hihasta puolenkymmentä hyvin nopeastikin (perävalotakuulla, mut aina niistä pääsee liikkeelle).

      Ja jos haluat muuta vinkkiä ja apua, niin turauta sähköpostia mulle.

      t. Kehittäjä Kippola

    2. Pete, kiitos kommentistasi!

      Yritän keskittyä rikkaisiin asiakkaisiin köyhien sijaan. Työttömien kouluttaminen kuulostaa aivan päinvastaiselta tavoitteelta.

      Toisaalta tässä maassa pakertaa jo pienen armeijan verran yritysten perustamista auttavia neuvojia ja organisaatioita. Esimerkiksi Uusyrityskeskuksista monet ovat saaneet hyvät eväät firmansa perustamiseen.

      Mutta noin muuten ehdottaisin yrityksesi liikeideaksi, että otat hoitaaksesi jonkin alan ns. paskaduunin, joka ei enää kelpaa kenellekään muulle. Se tarkoittaa, että asiakkaiden on hoidettava nykyisin nuo työt itse, vaikka olisi parempaakin tekemistä.

      Toisin sanottuna alat myydä ”huonompaa” tuotetta kuin jo ylpistyneet kilpailijasi. Se voi tarkoittaa ankaraa pakertamista aluksi. Mutta harva voi aloitaa suoraan huipulta.

      1. Kannattaa kuitenkin olla varovainen neuvovien tahojen kanssa. Sinulle saatetaan ehdottaa liiketoiminta- tai markkinointisuunnitelman tekoa ammattilaisen avustuksella – ja vain 10-20% omarahoitusosuudella. Nämä koijarit kannattaa kiertää kaukaa ja käyttää säästyneet eurot johonkin tärkeämpään.

        1. Hyvä tarkennus! Ylipäätään liiketoimintasuunnitelman viilailu on usein melkoista lumetyötä.

          Konsultti vain työllistää itseään. Toisaalta yrittäjä saa tilaisuuden lykätä h-hetkeä (eli myyntitöitään) tämän ”tärkeän” askartelun varjolla.

  18. Jarin jutussa on tavallaan pointtia. Hämmennän soppaa kahdella tekijällä, jotka itse hahmotan ”tohtorityöttömyyden” syiksi:
    (1) Tyypillisesti tohtoreita on työllistynyt yritysten r&d-puolelle. Laman seurauksena suomalaisfirmat ovat leikanneet r&d-rahoitustaan merkittävästi. Kun keskitytään nykyisten tuotteiden myyntiin ja unohdetaan uusien kehittäminen, menee ainakin hetken aikaa ihan kivasti.
    (2) Riskialtteimmat ja mittavimmat t&k-hankkeet, joiden tuloksia yritys ei voi luontevasti omistaa ja kaupallistaa, ovat jääneet yliopistolaitoksen kehitettäviksi. Laman seurauksena tutkimusrahoitusta on leikattu merkittävästi. Vähitellen uuden keksimisen tahti alkaa hiipumaan, mutta ainakin hetken aikaa menee ihan kivasti.

    => Parhaimmillaan tohtori tuo yrityksen toimintaan ja yhteiskuntaan perusteltua lisäarvoa domain-spesifin osaamisensa ja kontaktiverkostonsa kautta. Pahimmillaan tohtori tekee työtä, joka hoituisi riittävän nohevalta abiturientilta parin viikon perehdytyksen jälkeen.

    1. Epäilemättä johtajien pinna on nyt lyhyt. Suomen huipputekniikan vienti on suorastaan romahtanut muutamassa vuodessa. Yhä harvempi malttaa rahoittaa tutkimusta.

      Tohtoreidenkin kannattaisi vaihtaa tilapäisesti moodia, jos mahdollista. Nyt pitäisi saada nopeasti aikaan uusia hittituotteita.

      Jos menestystä sitten tulee, rahoitusta löytyy taas myös pitkän tähtäimen tutkimustyöhön.

      1. Tuohan sotii koko tohtorisoppaa vastaan. Ei tutkimusta tehdä sen takia etä syntyisi hittituotteita vaan akateemisia julkaisuja joita muut akateemiset voivat lukea. Kannatan silti ajatusta 🙂

      2. Olisin kuvitellut, että Jari Parantainen osaisi kokeneena työelämän edustajana tehdä eron 1) perustutkimuksen, 2) soveltavan tutkimuksen ja 3) tuotekehityksen välillä.

        Tohtoreita tarvitaan pääasiassa etupäässä vaiheissa 1) ja 2) ja tätä he tekevät pääasiassa työkseen. Etenkin vaiheen 1) aikajänne on jotakin ihan muuta kuin 1-2 vuotta. Vaiheessa 3) tulee mukaan sitten jo liuta ei-tutkimuksellisia tekijöitä. Varmastikin jossain logistiikan ja valmistustekniikan saralla voi olla tohtorillakin annettavaa, mutta on silkkaa typeryyttä laittaa jotakin uusia materiaaleja kehittävää kvanttikemian spesialistia arvailemaan, mikä olisi kännykänkuorten uusi hittiväri.

  19. Kehittäjä Kippolalta hyviä vinkkejä liittyen yrittäjyyteen. Eilen sain mainion mahdollisuuden keskustelulle yritystoiminnasta. Esille keskustelussa nousi mm. seikka ettei kannata työstää tuotetta tai palvelua loputtomiin ja vasta sitten tuoda se markkinoille. Kannattaa altistaa tuotos kunnolliselle kuluttajatestaukselle. Sieltä tulee kyllä hyvin esille miten kannattaa hioa tuotetta.

    1. Monesti yrittäjänalku kuin keksijäkin rakastuu siihen ideaansa. Ehkä se on ainoa ja ainakin sitä luullaan omaksi olipa se miten paska tahansa. Sitä unelmaa voi sitten vaalia miten pitkään tahansa ja mikä parasta se on vasta idea. Ei mitään konkretiaa, ei pienintäkään viittausta siihen ostaako sitä joku. Kannattaa miettiä löytääkö sille jutulleen edes yhden potentiaalisen ostajan ja marssia sitten ostajan puheille. Sama pätee niin työnhaussa kuin tuotteiden ja palveluiden myynnissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.