Uusin Talouselämä-lehti (12.12.2014) julkaisi jutun kiinnostavista suomalaisista kasvuyrityksistä. Yksi niistä oli JTA Connection Oy, joka myy sähkö- ja automaatiosuunnittelua ja -toteutusta.

Firman asiakkaita ovat Suomen suurimmat konepajat ja vaikkapa jätteiden kierrätysrobotteja kehittävä ZenRobotics.

JTA Connection on kasvanut vaikuttavat 486 prosenttia vuosina 2010–2013. Sen liikevaihto oli vuonna 2013 päättyneellä tilikaudella 7,5 miljoonaa euroa. Liiketulos oli 0,1 miljoonaa. Henkilöstöä oli 76.

Talouselämä-lehden toimittaja Ismo Virta kirjoitti näin:

“Kasvuyrityksille on tyypillistä, että ne eivät tee kaikkea ihan samoin kuin muut.”

Entä mikä on JTA Connection Oy:n tapa toimia toisin? Toimitusjohtaja-omistaja Timo Ahonen paljastaa reseptinsä:

“Me emme nimenomaan tuotteista palveluja, vaan teemme just niin kuin asiakas haluaa. Ja asiakas haluaa aika usein heti huomenna tai tänään. Pitää olla valtavan joustava.”

Sikäli kuin ymmärrän, Ahosen mielestä tuotteistaminen olisi siis kasvun este. Hän siis toteaa käytännössä, että

  1. JTA Connection Oy ei uskalla esittää ostajalle mitään kilpailijoista selkeästi erottuvaa hyötylupausta.
  2. JTA Connection Oy ei voi antaa lupauksensa tueksi jämerää takuuta. Vaikeaa se olisikin, jos lupaustakaan ei heru.
  3. JTA Connection Oy ei halua kertoa toimituksensa sisältöä selkokielisesti.
  4. JTA Connection Oy ei hinnoittele palvelujaan ymmärrettävästi.
  5. JTA Connection Oy ei anna palveluilleen nimiä, jotka tarttuisivat asiakkaiden mieleen.
  6. JTA Connection Oy ei ole suunnitellut tai testannut formaattia palvelujensa toimittamiseen.
  7. JTA Connection Oy ei käytä tarkistuslistoja tai työohjeita.
  8. JTA Connection Oy ei ole miettinyt hyvitysohjelmaa siltä varalta, että jotain menisi toimitusvaiheessa pieleen.

Ylipäätään toimitusjohtaja Timo Ahonen ei halua poistaa ostajan riskin tunnetta, puhumattakaan että ostamisen pitäisi hänen mielestään olla helppoa. Sitähän tuotteistaminen tarkoittaisi.

Lisäksi JTA Connection Oy:n palvelujen toimitusvaiheen on perustuttava sankarisuorituksiin, verenpaineeseen, paukkulankavirityksiin ja sooloiluun. Se toki onnistuu aina niin kauan, kun pieni firma löytää riittävän lahjakkaita ja itsetuhoisia työntekijöitä.

Itse olen kuitenkin aika saletti, että JTA Connection Oy on menestynyt siitä huolimatta, ettei se tuotteista. Isoja kasvuprosentteja on mahdollista saavuttaa kovin monin tavoin, kun yritys sattuu osumaan muodikkaalle alalle.

Kerro, miten tyhmää tuotteistaminen on. Samalla paljastat, ettei yrityksesi pysty skaalaamaan liiketoimintaansa kannattavasti.