Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Miksi kaloreiden mittaaminen ahdistaa?

Miksi kaloreiden mittaaminen ahdistaa?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Marssin eilen vaimoni kanssa lounaalle Stockmannin yläkertaan Helsingissä. Valitsin listalta ison caesarsalaatin, joka oli höystetty murhatun kanan palasilla.

Tuli tuttu tenkkapoo: paljonko lautasella mahtoi olla kaloreita? Parempi puoliskoni veikkasi jopa tuhatta, koska kastike on käytännössä majoneesia – eli silkkaa rasvaa. Itse olin jo siinä vaiheessa naputellut kännykkäni lokiin 600 kaloria.

No, miksi kaloreiden mittaaminen olisi tärkeää?

Ihan vain sen takia, että jos olen vastaavalla tavalla jatkuvasti optimisti, kerään etureppuuni vuodessa 20 kiloa lisää läskiä. Siis pelkästään lounaistani.

Entä pitäisikö menyyssä lukea, paljonko annos sisältää kaloreita? Mielestäni se olisi erinomaista palvelua, jolla ravintola voisi erottua edukseen.

Asiaa pohtinut työryhmä kuitenkin päätyi loppuvuodesta 2014 siihen, ettei syöttölöiden tarvitse vaivautua moiseen turhuuteen.

Terveysasiantuntijat olivat kyllä kaloritietojen kannalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Ritva Prättälä totesi Hesarissa (29.11.2014), että asia olisi tärkeä suomalaisten ylipainon vuoksi:

”Ihmiset eivät tiedä, kuinka paljon kaloreita he kasaavat lautaselleen. Tämä olisi yksi tapa kertoa asiasta niille, jotka ovat asiasta kiinnostuneita.”

Ideaa puolsivat esimerkiksiksi sosiaali- ja terveysministeriö, Kuluttajaliitto ja Sydänliitto. Mutta ”elinkeinopuoli” vastusti. Se tarkoittanee ravintolayritysten edustajia.

Hesari oli rustannut uutisensa kaveriksi hauskan gallupin, joka oli varmasti kaikin tavoin epätieteellinen. Mutta kiinnostava se oli silti.

Toimittajat olivat kysyneet neljältä lounastajalta arvioita heidän annostensa kaloreista (ilman juomia). Ravintolat olivat Chicos, Mäkkäri ja Subway.

Arvaukset menivät näin (suluissa todellinen lukema):

  • 280 (450)
  • 500 (1000)
  • 1500 (1117)
  • 350 (360)

Tuloksista voi todeta, että kaksi viimeksi haastateltua oli joko hyvin tarkasti kartalla tai jopa turvallisella tavalla väärässä. Sen sijaan ensimmäinen kaksikko oli aivan kaseikossa.

Sapuskan todellinen energiamäärä oli jopa kaksinkertainen lounastajan omaan arvioon verrattuna!

(Muistutan varmuuden vuoksi, että luet bisnesblogia. Tarkoitukseni ei ole tarjota virikkeitä ruokauskontojen fanaatikoille tai muille kajahtaneille. Ole hyvä ja pura traumojasi vaikkapa Suoli24:n ”keskusteluryhmissä”.)

Jostain tahdonlujuudesta tai automaattisesta biologisesta kontrollista viisastelevat eivät tiedä, mistä puhuvat. Johan se on päivänselvää, että miljardien ihmisten kivikautinen säätömekanismi on aivan susi.

Itsekin pystyn vetämään helposti tuhat kaloria ylimääräistä joka päivä ilman, että kroppani varoittelisi ylikuormasta kertaakaan. Pikemminkin päinvastoin, mässäily on tosi kivaa.

Maailmanlaajuinen läskivyöry tarjoaa vain yhden esimerkin siitä, miten surkea laskuri korviemme välissä nököttää.

Kaloreiden mittaaminen ei suju ihmiseltä alkuunkaan ilman apuvälineitä.

Asiaa mutkistaa se, että tässäkin asiassa kuvittelemme olevamme parempia kuin olemmekaan.

Usein siteeramani tiedemieskaksikon Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn monet kuuluisat tulokset käsittelevät juuri sitä, miten huonoja ihmiset ovat arvioimaan vaikkapa pieniä riskejä. Ja että ongelma koskee myös tieteen harjoittajia itseään, vaikka he kuinka olisivat tilastotieteen ammattilaisia.

Mitä tapahtuu, kun kerron vaikkapa satunnaiselle lounasseuralle siitä, että pidän kirjaa syömisistäni? Samat kommentit alkavat toistua aika pian:

  1. Kaloreiden mittaaminen ei kannata, koska täsmällistä kalorilukemaa on mahdotonta tietää.
  2. Kirjaaminen on aivan liian vaivalloista. Sitä paitsi se on ahdistavaa.
  3. Parempi tapa on noudattaa dieettiä X – eli jättää ruokavaliosta Y:n kokonaan pois.
  4. Kyllä peili aikanaan kertoo, jos tulee ahmituksi liikaa.
  5. Kannattaa syödä vain nälkäänsä.

Toisin sanottuna ihmiset keksivät vikkelästi selityksiä, miksi pää kannattaisi tunkea hanuriin. Ilmeisesti tieto todella lisäisi tuskaa.

Lähes identtiset jorinat toistuvat yritysjohtajien puheissa päivittäin. Vain yksittäiset sanat vaihtuvat, mutta ajatus säilyy:

  1. Markkinoinnin tuloksia ei kannata ennustaa, koska arvauksiahan ne kuitenkin olisivat.
  2. Koulutuksen vaikutuksia on vaikeaa – tai jopa mahdotonta – mitata. Mutta onneksi kaikki tietävät, että hyvä koulutus takaa työpaikan.
  3. Me sovellamme japanilaisten lean-oppeja (tai jotain muuta bisneksen muotivirtausta).
  4. Raportit kyllä kertovat, jos strategia ei toimi.
  5. Pitää vain ostaa halvalla ja myydä kalliilla.

Nämä ovat sentään vielä näennäisen järjellisiä väistöliikkeitä. Mutta joskus vastaväitteet ovat niin käsittämättömiä, että on parasta vain hymyillä kohteliaasti ja haihtua paikalta.

Jotain ahdistavaa lukuihin kuitenkin selvästi liittyy. Ehkä mittaaminen tuottaisi niin epämiellyttäviä tuloksia, että olisi pakko käynnistää iso saneeraus.

Sitä myös kalorilukemia välttelevät ihmiset pelkäävät. Kaloreiden mittaaminen on joka kerta yhtä tyrmistyttävää: vuorokauden kiintiö tulee tosi helposti täyteen jo lounaalla!

Sitä paitsi johtajien töräytykset kertovat siitä, etteivät edes parhaiten palkatut ja koulutetut ammattilaiset ymmärrä, mitä mittaaminen ylipäätään tarkoittaa. Puhumattakaan siitä, mihin numeroiden pyörittely tähtää – tai milloin se tosiaan on aivan turhaa.

Palaankin lähiaikoina aiheeseen. Kärsimättömät ammentakoot insipiraatiota erinomaisesta teoksesta How to Measure Anything: Finding the Value of Intangibles in Business*. Opuksen kirjoittaja Douglas W. Hubbard on mutkikkaiden bisnesten mittaamiseen erikoistunut yhdysvaltalainen konsultti ja kouluttaja.

Et voi luottaa aivojesi kirjanpitoon, koska pääkoppasi tärkeimpiä tehtäviä on haalia ja säästää energiaa. Kaloreiden mittaaminen saattaisi pakottaa sinut raskaisiin töihin.

PS. Hesarin laatimaan minigallupiin liittyi muuten hauska (tai traaginen) yksityiskohta: kukin neljästä koekaniinista oli saanut kuvansa lehteen. Ei liene vaikea arvata, ketkä kaksi olivat potrettiensa perusteella selvästi ylipainoisia, ketkä taas hoikassa kunnossa.

* Antille kiitos oivasta lukuvinkistä!

51 vastausta

  1. Moi Jari, pitkästä aikaa.

    Mihin kirjaat kalorit ylös? Ajattelin juuri tänään etsiä jonkin aplikaation tuota varten. IPhonen Terveys-appista näyttää puuttuvan päivän hengitetty kalorimäärä kokonaan, joka oli yllätys, kun sitä aamulla selasin ja tuunasin.

    1. Moi Sami, tervetuloa taas keskustelupiiriin!

      Olen kokeillut tusinoittain erilaisia ohjelmia. Niistä toistaiseksi kätevimmäksi on osoittautunut Jawbone UP -rannekkeeseen liittyvä iPhone-appi.

      Sapuskat on helppo kirjata aika tarkastikin. Toisaalta voin nopeasti syöttää karkean arvioni vaikkapa juuri ravintola-annoksesta.

      Sehän juuri on useiden sovellusten todellinen ongelma, että ne penäävät yksityiskohtaista dataa, vaikka sitä ei vain ole käytettävissä. Jawbonen sovellus suostuu yhteistyöhön kiltisti muulloinkin.

      Sama sovellus kirjaa nukkumiset ja laskee kalorinkulutuksen a) askelten, b) käsin syötettyjen harjoitustietojen (kuten spinning-pyörällä vispaamani tunnit) ja c) automatiikan avulla (esim. RunKeeperistä). Myös Withingsin wlan-henkilövaakani tuuttaa painotiedot automaattisesti mukaan.

      1. Kaikenlaisia vempaimia on itselläkin käytössä, Polarin Loop, Beddit unianalysaattori ja Suunto Movescount, johon treenit tulevat treeniklubilta suoraan, iQniter ohjelmasta. Hieno systeemi.

        Verenpainetta ja sykettäkin tulee seurattua, joten tuo ravinto olisi looginen lisä, kun uni, aktiivisuus, treenit ja peruselintoiminnot tulee jo rekisteröityä. Loopin jätän suosiolla yöpöydälle yöksi, kun Beddit antaa vähän tarkempaa analyysia ja tiedot ovat useinkin ristiriitaisia. Samoin treenien ajaksi se jää hyllylle, kun taas Suunto hoitaa tuon tontin. Omaa yleistä passiivisuutta tuo Loop demonstroi hyvinkin, vaikkapa näin sunnuntaisin.

        Nyt löysin iPhoneen FatSecretin kalorilaskurin, joka näyttää keskustelevan luurin Terveys-aplikaationkin kanssa. Ja nopealla vilkaisulla siellä näyttäisi olevan aika paljon jo jopa tuotemerkkikohtaisia ruoka-aineita kirjattuna valikkoon. Jopa Dolce Custon aamukahvini löytyi. Taidan testata sen käyttöä. Syömisten kirjaaminen ylös on parhaita työkaluja, haluaa painon menevän mihin suuntaan tahansa. Kirjaaminen realisoi ja se yllättää usein ammattilaisenkin.

        Olen välillä katsellut tuota Jawbonen härpäkettä. Täytyy varmaan tutustua siihenkin, kun ammatin puolesta on hyvä tietää näistä vempeleistä kaikki mahdollinen. Voinet suositella sitä?

        1. Enköhän uskalla suositella myös Jawbonea (siis langatonta UP24-mallia). Sen hyviä puolia on epätekninen ulkonäkö ja aika muikea akkukesto (2 viikkoa viimeisimmän softapäivityksen jälkeen).

          Huonoa rakkineessa on se, että ranneke on aika helppo kadottaa, koska se ei ole varsinaisesti lukossa ranteen ympärillä. Samoin latauspistokkeen hattu (eli rannekkeen toinen pää) saattaa joutua hukkaan.

          iPhone-sovelluksen huono puoli on se, että ilman verkkoyhteyttä se toimii aika nihkeästi.

          1. Jätkät hifistelee.

            Minulle kalorihomma on päässälaskua. Joka ruokapurkissahan ne on kyljessä ja voi jo etukäteen haarukoida, miten paljon päivittäin syö.

            Mittareiksi ovar riittäneet peili ja vaaka.

          2. Sepä se, ettei nyt hifistellä. Ihminen on surkea juuri tuossa päässälaskussa. Eikä kyse ole siis laskutaidosta, vaan ihan muusta.

            Lue aikanaan kirjoittamani juttu Sitä saa, mitä mittaa.

            Olennaisin pointti mittaamisessa on juuri se, että se pakottaa noteeraamaan asioita. Se vaikeuttaa itsepetostelua. Lentoyhtiön rahtarit on vain yksi lukemattomista esimerkeistä.

            Oli muuten hauska katsoa hiljattain tv:stä, miten eräs Jutta Gustafsbergin superdieettiohjeman osallistuja valehteli aivan pokkana.

            Kalorilukemien mukaan hänen olisi pitänyt laihtua selvästi. Mutta ”jostain syystä” homma ei toiminut, vaikka hän oli a) hoitanut liikuntansa sovitusti ja b) ei missään tapauksessa ollut hiipinyt yöllä jääkaapille.

            Oli varmaan raskaat luut, huonot geenit tai jotain…

      2. Kaloreiden mittaamiseen iPhonella on olemassa järkevä applikaatio: MyFitnessPal. Viivakoodinlukijalla saa lähes kaikki tuotteet kirjattua nopeasti. Juttelee Healthin kanssa.

        Mutta asiaan: tuotteistetut pikaruokalat kyllä kertovat kalorimäärät aterioilleen. Ehkä kaloreiden ilmoittamispakko olisi hyvä asia myös ravintoloiden kannalta: se kun laittaisi miettimään ateriat (tuotteet) kuntoon.

        1. Kalorilaskenta saattaisi tosiaan ohjata joitain summamutikassa hääriviä ravintolayrittäjiä suunnittelemaan ja tuotteistamaan touhujaan.

          Jokainen täyspäinen ravintolayrittäjä on dokumentoinut annoksensa joka tapauksessa resepteiksi. Muuten jokainen keittiössä häärivä turaa mitä sattuu.

          Laatu vaihtelee holtittomasti, samoin esimerkiksi annosten raaka-ainekustannukset. Se taas tarkoittaa, että ravintolan mahdollinen kannattavuuskin lienee lähinnä tuurista kiinni.

          Toki eri maissa pyörivien Kuppilat kuntoon -sarjojen perusteella vaikuttaa, että monet ravintoloitsijat ovat todella kaukana mistään järjestelmällisestä tuotekehitystyöstä.

        2. Moi,

          En periaattellisista syistä pidä pikaruokaloista, mutta juuri nämä kaloritaulukot ovat hyviä. Olemme mennossa raxiin syömään lastenkutsujen päätteeksi ja pystyin netistä tarkistamaan päivän ruokalistan allergioiden varalta etukäteen.

          Ostajan kannalta juuri tällainen ennustettavuus on hyvä asian. Erityisesti McDonald’ssa pidän siitä, että tuotteistetut hampurilaiset on listattu jokaisen tarjottimella olevan lappusen toisella puolla (ainakin joskus oli). Voin siis erikseen pyytämättä tutustua tuotteen sisältöön.

          Olen miettinyt tuotteistuksessa nimenomaan tätä informaatio puolta. Tuote pitäisi olla yksinkertainen (kuten hampurilainen) ja tuotteen kuvaus helposti saatavilla. Teemme töissä tuotekuvauksia ja yritämme tuotteistaa yksinkertaisesti tehden ostamisen asiakkaalle helpoksi, mutta tuotteistus pitäisi olla helposti/vaivatta saatavilla.

  2. Kiitos Jari, olipa taas mielenkiintoinen avaus. Se antaa aasinsillan linkata minulle ajattelemisen aihetta antaneeseen artikkeliin titeellisestä tutkimuksesta yleensä ja terveystutkimuksesta ihan erityisesti https://www.pronutritionist.net/6-syyta-miksi-ravitsemuskeskustelu-velloo-ristiriitaisena/ Esille nousee sama asia asiantuntijoillekin vaikeasta tieteellisen totuuden tulkinnasta, mutta ennen kaikkea siitä median vastuuttomasta ylivallasta, jolla erilaisia yksittäisiä ja taustoittamattomia ”totuuksia” torvetaan kansalaisille tiedoksi ja terveysuskovaisille ismeiksi.

    Vastikään uutisoitiin, että syövät eivät oikeastaan johdukaan asioista mihin voit itse vaikuttaa, vaan huonosta tuurista, kun solun jakautuminen menee kehossasi killiin (epäilemättä pätevä Johns Hopkinsin tutkimus); samalla painolla on usalaisille aikaisemmin kerrottu, että obesiteettisi johtuu huonosta geeniperimästäsi, etkä voi siihen itse mättöä rajoitamalla vaikuttaa. Ja somessa kerätään sitten rahaa suoliston laihdutusleikkausta varten… ja XXL-mallit huutavat oikeuksiensa perään ja lihavuuden ”normalisoimisella” luvallistetaan hallitsematon lihavoituminen.

    Meni vähän ehkä ohi, kiitos aasinsillasta; mittaaminen on välttämätöntä, vaikka mittarit eivät olisikaan 100% tarkkoja. Ilman mittaamista hukka perii, terveydessä ja bisneksessä.

    1. Kiitos Timo, tuo oli kiinnostavaa pohdintaa ja mediakritiikkiä!

      Mainitsemassani Hubbardin kirjassa on mainioita esimerkkejä pelkästään siitä, miten mittauksen paloitteleminen pienempiin osiin johtaa huimasti parantuneisiin kokonaistuloksiin.

      Sehän pätee myös kaloreihin. On aivan toivotonta yrittää arvioida koko päivän kalorikulutusta. Mutta jos arvioin (vaikka kuinka epätarkasti) yksittäisiä aterioita, kokonaistulos osuu paljon tarkemmin maaliin.

      Toisin sanottuna usein näennäisen epätarkatkin (osa)mittaukset vähentävät rajusti epävarmuutta. Ja sehän on aina mittauksen perimmäinen tarkoitus – asia, josta aion kirjoittaa lähipäivinä lisää.

  3. Itse olen kyllä aika vakaasti kaloriskeptikoiden puolella. Kyse on pohjimmiltaan siitä, mitkä mittarit ovat hyviä, mitkä huonoja ja mitkä turhia. Kaloreiden seuraamisen lasken aika pitkälti turhaksi.

    Paljon tehokkaampaa on seurata lopputulosta, eli käytännössä kehon painoa ja koostumusta. Itselläni on käytössä Withingsin vaaka, joka mittaa painoa ja rasvaprosenttia ja piirtää niiden kehityksestä käppyrät sekä kännykkäsovellukseen että nettipalveluun.

    Pidän myös jonkun tietyn ruokavalion seuraamista hyvänä vaihtoehtona. Ehkä se ei kaikille toimi, mutta minulle ainakin.

    Toimiva ruokavalio on tarpeeksi herkullinen, jotta sitä tekee mieli noudattaa, tekee niin kylläiseksi ettei tee mieli mässäillä ylimääräisiä herkkuja, ja pitää kehonkoostumuksen halutulla tasolla ilman erityisempää vaivannäköä. Tästä on se etu, että ruokailupäätöksiin ei tarvitse kuluttaa kovinkaan paljon resursseja. Ne tulevat aikalailla automaattisesti, kun ruokavalioon on tottunut. Näin päätöksentekoresursseja säästyy oleellisempiin päätöksiin.

    1. Kaltaiseni kalorinlaskija voi syödä mitä tahansa. Joudun huolehtimaan vain siitä, että sapuskasta kalorilukema on enintään sama kuin päivän kulutus.

      Tuo vakioruokavalio on hankala erityisesti siksi, etten harrasta (samanlaista) liikuntaa joka päivä. Kunnon pyörälenkki voi viedä helposti yli 2000 kaloria, mikä siis tuplaa kulutukseni.

      Jollain tavalla joudun siis laskemaan kaloreita joka tapauksessa. Jos homma jää vähänkään intuitioni varaan, viikon tai parin päästä puntari näyttää ikäviä uutisia.

      Joka tapauksessa veikkaan, että bisnesprosessit ovat vielä pykälää vaikeampia ohjattavia pelkän näppituntuman varassa.

      Johtajat ja asiantuntijat kuitenkin luottavat vankasti kokemukseensa ja näkemykseensä. Todellisuudessa he lyövät vetoa todella hataran tiedon varassa.

  4. Menen nyt ehkä vähän ulos mittaamisen merkityksestä. Tuo kiinnostavan juttusi alun tieto: ”Asiaa pohtinut työryhmä kuitenkin päätyi loppuvuodesta 2014 siihen, ettei syöttölöiden tarvitse vaivautua moiseen turhuuteen” antoi mahtavan myyntikriteerin heränneille ravintoloitsijoille.
    Kaikkea ei meilläkään tarvitse (tarvitsisi) säätää lailla: Ravintola voisi vapaaehtoisesti alkaa toteuttaa jotakin, mitä ei virallisesti vaadita, mutta mikä vetäisi asiakkaita.
    Itse suosisin ehdottomasti ravintoloita, jotka kertovat annostensa kalorimäärän listallaan. Siispä..?

    1. Tuo ravintola-alan näkökulma muistuttaa jotenkin taksikuskien reaktioita Uberiin. Jos (monet) asiakkaat haluavat kaloritietoja, miksi helkkarissa niitä pitää pantata?

      Mitään logiikkaahan tuossa päätöksessä ei ole. Jos jokaisen kaupan hyllystä löytyvän elintarvikkeen sisältö on dokumentoitava pilkulleen, minkä ihmeen vuoksi ravintolalla pitäisi olla vapaus salata ruokiensa ainesosat?

      Ehkä taustalla on ajatus, että karu totuus karkoittaisi asiakkaita. On niin paljon mukavampi vetää herkkuja kaksin käsin, kun numerot eivät nalkuta.

      1. Menee hiukan mainostamisen puolelle, mutta menkööt. Kuinka moni muuten katsoo mäkissä hampurilaislootaa tarkemmin. Sieltä löytyy ravintotiedot painettuna.

        Ja toisessa syöttölässä eli hesessä on oma ravintoainelaskuri. Joltain hampparikuninkaalta löytyy nopeasti vain lista allergisoivista aineista.

        Mutta ihmettelen, ettei joku ruokapaikka ole jatkojalostanut ratkaisua, jossa esim. kantiskortilla päivitetään koko ajan syötyjen aterioiden kirjoa yksinkertaiseen sovellukseen. Eli suoraan ostohetkellä tiedot karkaisivat jonnekkin, josta ne saa imuroitua jälkitarkastela varten.

        Niin tuo kuin muutkin mittaamiset pitää saada automatisoitua, ihminen ei kuitenkaan viitsi nähdä yhtään turhaa vaivaa ja luottaa siihen, että hommat hoituu.

        1. Esimerkiksi Kotipizzan ja Mäkkärin reilusti ilmoittamilla kalorilukemilla on vaikutusta omaan käytökseeni. Toisinaan syön mieluummin heidän (sinänsä oikein hyviä) ruokiaan kuin jotain ehkä kevyempää, jonka kaloreita en tiedä.

          En tosin ole koskaan ymmärtänyt, miten kokolihapihvit, tomaatit, sipulit, salaatit ja juustot muuttuvat yhtäkkiä epäterveelliseksi, kun ainekset kasataan sämpylän väliin. Erikseen tarjoiltuna täsmälleen samat raaka-aineet kelpaavat monille ”roskaruoan” fanaattisillekin vastustajille oikein hyvin.

  5. Olikohan kyse Hesarin artikkelista 29.11.2014? Netistä löytyvässä HS:n neljän haastatellun ”naamakuvajutussa” kilokalorit menivät vähän eri tavalla (suluissa todellinen arvo): 1280 (450), 500 (1000), 1500 (1117) ja 1350 (360). Vain yksi haastatelluista arvioi kalorit alakanttiin.

    1. Lukemat ovat versiossasi sekaisin siksi, että kahdessa mainitsemassasi tapauksessa Hesarin kirjaaman vastauksen numero ”1.” on ikään kuin tarttunut seuraavan luvun alkuun.

      Siispä haastateltujen vastaukset ovat 280 ja 350 kilokaloria, eivät 1280 ja 1350 kilokaloria.

      Teksti olisi selvempää, jos Hesarin toimittajat vähitellen uskoisivat, ettei varsinaista virkettä pidä koskaan aloittaa numerolla.

      1. Ok, kiitos selvennyksestä, niinhän tuo tosiaan on. 1. Haastatelluille oli annettu samat kysymyslistat. 2. Vastaukset numeroitu. 3. Mutta tekstiä lukiessa. 4. Menee kyllä sekaisin näiden numerojen kanssa. 😉

  6. Eikö tämä olisi taas tätä sääntelyn lisäämistä? Vaikka pointtisi olikin yksilön epärationaalisuudessa, niin lienee päivän selvää, että ravintoloilla ei ole yhtään turhia resursseja jokaisen eri ruokalistan vaihtoehdon kaloreiden mittauttamiseen. Välimerellä ihmiset elävät hoikkina ja pitkään ilman liikoja kaloritietojakin.

    1. Jos tulisi laki, se olisi sääntelyn lisäämistä. Mutta olisiko se turhaa sääntelyä, se lienee se oleellinen kysymys?

      Jos valtionhallinto toimisi järkevästi, se mittaisi asian ja teettäisi pari napakkaa opiskelijatyötä. Muutama vapaaehtoinen ravintola tarjoaisi vuoropäivinä tai vuoroviikoin ruokiaan a) ilman kaloritietoja ja b) kaloritietojen kanssa.

      Sen jälkeen katsottaisiin kuiteista, mitä asiakkaat päätyivät tilaamaan.

      Jos kaloritiedot kevensivät asiakkaiden ruokavaliota, laskettaisiin, miten paljon se tarkoittaisi kansanterveydellistä hyötyä (eli kutistuisivatko sosiaali- ja terveyskulut).

      Jos tulokset olisivat lupaavia, kokeilua voitaisiin laajentaa vähitellen.

      Kaloritietojen mittauttamiseen ei tarvitsisi mennä. Kaikkien ruoka-aineiden kalorimäärät löytyvät jo nytkin Fineli-tietokannasta.

      Ruoka-aineiden määrät puolestaan löytyvät ravintolan resepteistä. Elintarviketarkastajat voivat lisätä Oiva-pistokokeisiinsa tsekkauksen, että kalorimäärät ovat ruokalistassa hehtaarilleen oikein.

      Sitä paitsi veikkaan, että monet ravintoloiden asiakkaat olisivat asiassa tarkkoina niin, että isot virheet paljastuisivat joka tapauksessa.

        1. Olisiko se turhaa, jos se säästäisi enemmän verovarojamme kuin se kuluttaisi? Ei tässä maassa ravintoloita tarvita yrittäjiä, vaan meitä asiakkaita varten.

          Monet yrittäjät vastustavat esimerkiksi verovelkarekisteriä ja Oiva-tarroja ovenpielissään.

          Mielestäni se kertoo kyseisistä huijareista ja kitisijöistä lähinnä sen, ettei heillä ole aikomustakaan hoitaa hommiaan asiakkaan tai yhteiskunnan etu mielessään. Moiset joutavat ajautua konkurssiin mahdollisimman nopeasti.

          1. Ja sellaisiakin yrittäjiä löytyy, joilla ei ole lakisääteistä evästeluvan kyselyä sivuillaan. Joutaisivat ketkut konkurssiin, eikö totta?

          2. Sikäli kuin muistan, monet yrittäjät olivat kuulemma vaarassa ajautua konkurssiin, jos tieto firman heikosta rahatilanteesta ei ole enää salattavissa (verovelkarekisterin vuoksi).

            Monikohan näiden hyväksikäyttäjien vuoksi luottotappioita kärsinyt yrittäjäkollega jaksaa olla empaattinen.

      1. Henkilökohtaisesti en usko, että ravintoloiden kaloritiedot vaikuttaisivat niin merkittävästi kansanterveyteen, että ravintolat kebab-mestoista ja kiinalaisista alkaen kannattaisi velvoittaa mittaamiseen. Siihen minulla ei ole mitään vastaan, jos jotkut ravintolat kokeilevat tätä ja kaloritiedoista tulee menestyksen myötä jonkinlainen laatustandardi.

        1. Olen monessakin asiassa pesunkestävä punavihreä:

          • Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia + samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta
          • Kirkko pitäisi erottaa valtiosta
          • Uusien kokoomusministereiden luontovihamieliset tempaukset ovat mielestäni ala-arvoisia
          • Eläkekatto pitäisi mielestäni asettaa ilman muuta
          • Eläkevakuutusyhtiöiden johtajien pörssiomistukset täytyisi saada julkisiksi
          • Vastustan muutenkin osakeomistusten jemmaamista hallintarekistereihin
          • Maarit Toivanen-Koiviston muutto Portugaliin veroja pakoon oli alhainen temppu

          Olin sitä paitsi pudota penkiltä, kun demareiden Eero Heinäluoma tykitti mielipiteitään Kauppalehdessä 6.10.2014 pitkässä haastattelussa, jonka otsikko oli Heinäluoma: ”Eläke ei kasva löysäilystä”. Piti moneen kertaan tarkistaa, vaihtuiko haastateltava välillä EK:n johtajaksi. Niin järkevän lipposlaisia oikeistodemarijuttuja äijä päästeli suustaan.

          1. Kiitos hyvästä vastauksesta puskista huuteluuni. On aina kunnioitettavaa, kun joku uskaltaa muodostaa oman mielipidekokonaisuuden valmiiden sijaan ja seisoa sen takana.

          2. Noita edellälueteltuja vastustaessaan on selkeä vihervassari, mutta kun listaan lisätään tämä huuhaa-rahastokeskustelu (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1420344191776) jollaisia ovat ehdotelleet ainakin kepu, sdp, vasemmistoliitto ja vihreät, niin ei tässä oikein itsekään tiedä mikä on ja ketä kannattaisi..

          3. Se on aika luontevaa, että vasemmistolaiset havittelevat yhteisiä varoja ”bisnesnerojensa” valvontaan. Mutta että kokenut yrittäjä (ja DI) Sipilä on liittynyt jonon jatkoksi. Se ei oikein mahdu kaaliini.

            Olen oikeasti pohtinut, joudunko äänestämään tyhjää kevään vaaleissa – siis ensimmäistä kertaa koskaan. Niin vaikea on keksiä edes vähiten huonoa vaihtoehtoa nykyisten puolueiden joukosta.

          4. Yhteiskunnan kukkarolla tuntuu olevan halukkaita kerjäläisiä. Tämän päivän Kauppalehdessä jo kritisoitiin Tekesiä (https://www.kauppalehti.fi/etusivu/hei,+tahan+voi+hakea+tekes-rahaa/201501715308?ref= ) ja kun muistetaan että Tekes on viime vuosina rahoittanut esimerkiksi GE Healthcarea ainakin 50 miljoonalla eurolla.. Luulisi että GE:llä, jos millä, on rahaa omastakin takaa. No sehän on vanha totuus että tyhmä ei ole se joka pyytää.

            Ylipäätään koko yritystukijärjestelmä on pöljyyden huipentuma: eihän kannattava yritys tukea tarvitse ja kannattamatonta on turhaa tukea.

          5. Mitä enemmän tukiaisten (sivu)vaikutuksiin tutustuu, sitä hölmömmältä ne alkavat vaikuttaa. Ne lienevät lopulta korruption muoto, josta on liian monille hyötyä. Tukiautomaattia onkin näköjään lähes mahdoton pysäyttää, kun se on kerran polkaistu käyntiin.

  7. Olen syönyt ravintolassa (en muista missä maassa…) jonka ruokalistassa oli eriteltynä makroravinteet ja kalorit. Jos perustaisin ravintolan niin minunkin listaltani nuo löytyisivät. Se olisi kilpailuvaltti jos ja kun haluaisin saada ravintotietoisia asiakkaita. Urheilijat ja kuntoilijat näkisivät suoraan mitä syövät.

    Kaloritieto yksistään on melko turha jos protskua, rasvaa ja hiilareita ei ole eritelty.

    1. Juuri näin!

      Monille meille painonhallinnan kanssa taisteleville rasva- ja sokeriaddikteille kaloritietokin olisi jo riemuvoitto. Tosin itsekin seuraan proteiinien määrää, koska joskus aikoinaan niitä tuli syödyksi liian vähän.

  8. Kaloritiedot olisi lisäksi helppo lisätä annoksiin koska ruokalista on kokolailla vakio, ja annoksiin kuuluvat raaka-aineet ja painot tiedetään.

    Suomi on asiakaspalvelun Albania, siitä ei pääse mihinkään.

    1. Onhan se outoa, miten hanakoita yrittäjät ovat laskemaan omia vaivojaan. Se ei tunnu kiinnostavan pätkääkään, mitä asiakkaat saattaisivat pitää hyödyllisenä.

      1. Nii mutku se netti ja alvi ja verot ja kilpailu, nyyyyyh…

        1. Ja lama ja uhka lounareiden poistamisesta ja venäläisen turismin hiipuminen ja edustuskulujen leikkaukset ja voi tokkiinsa!

  9. Ihan vain pohdintana asiasta: Mitä veikkaat että olisiko ravintolalle kilpailuetu vai -haitta lisätä kaloritiedot ruokalistaansa?

    Tieto kyllä palvelisi joitakin asiakkaita, mutta toisia se saattaisi jopa karkoittaa. Olet joskus aikaisemmin moraalisesta itsepetoksesta, siellä oli esimerkki ravintolasta joka lisäsi salaattien yms tarjontaa asiakkaiden pyynnöstä mutta huomasi että se lähinnä lisäsi ”epäterveellisen” pitsan myyntä:

    https://pollitasta.fi/2014/09/moraalinen-lisensointi-itsepetoksen-kavalin-muoto/

    1. Siitä jo tuossa jossain kommentissani mainitsinkin: luultavasti ravintoloitsijat pelkäävät juuri mainitsemaasi pelotevaikutusta.

      Pidän kuitenkin aina sitä hiukan outona liiketoiminnan periaatteena, että asiakas pitäisi tavalla tai toisella harhauttaa ostamaan. Jos liikeidea ei kestä avointa meininkiä, se joutaakin päätyä vaikeuksiin.

  10. Ainakin Ariely ja kumppanit ovat tutkineet kalorimerkintöjen vaikutusta kuluttajakäyttäytymiseen. Tulos: ei vaikutusta. (https://content.healthaffairs.org/content/31/2/399.abstract).

    Tuo How To Measure Anything on kyllä loistava opus. Mielenkiintoista oli, kuinka hyvin ihmiset pystyivät kuitenkin treenaamalla kalibroimaan arvioitaan. Teoksen hengessä voisikin kehittää kalorimittariapplikaation, jossa tarkan arvion sijaan annettaisiin väli, jolle kalorimäärä 95% varmuudella sijoittuu.

    1. Kiitos Santeri, valaiseva tutkimus! Erityisen kiinnostavaa oli se, että jos asiakas osti kevytannoksen, hän ei yrittänyt siirtää säästämiään kaloreita vaikkapa jälkiruokaansa. Moraalinen oikeutus ei siis jostain syystä näyttänyt vaikuttavan.

      Tuo Hubbardin kirja on yksi niistä, joka todella kääntää aivoja uuteen asentoon. Suorastaan hävettää, miten alkeellisesti on tullut itse toimituksi lukemattomissa päätöstilanteissa.

  11. Epäilyttää vähän tuo pelotevaikutuksen toiminta tässä tapauksessa. Tai siis, voin uskoa, että ravintoloitsijat pelkäävät sitä, mutta en usko, että kaloritiedot estäisivät ihmisiä mässäämästä. Kaupoista ostetaan valtavat määrät roskaruokaa ja kaikissa pakkauksissa on tiedot kaloreista. Samoin jenkeissä monet ravintolat ilmoittavat annostensa kalorimäärät eikä se estä ihmisiä mussuttelemasta hampurilaisia ja donitseja. Näkeehän sen jo paikallisväestön vyötäröstä…

    Mitä tulee itse kalorien laskemiseen, pidän ajatusta hyvänä, mutta en enää itse harrasta sitä. En voi. Minulla ei ole enää edes vaakaa, avomieheni konfiskoi sen ja kielsi käyttämästä. Toisin sanoen, minulla on syömishäiriö ja jos yritän laskea kaloreita, koko homma menee pipariksi monestakin syystä – yritetty on monet kerrat.

    Tietysti ikuisena laihduttajana tiedän summittaisesti, paljonko kaloreita on missäkin ja jos syön normaalisti, pystyn laihduttamaan ilman tarkkaa laskemista, summittainen arvio riittää. Ylläpidän myös ruokavaliota, koska minä en pysty syömään mitä tahansa, vaikka laskisin kaloreita. Tiettyjä ruoka-aineita voin syödä vain joko tolkuttomasti tai en ollenkaan, joten olen valinnut ei-ollenkaan option.

    Toisin sanoen, en usko, että kalorien lasku sopii kaikille. Se on ihan totta, että hirveän monella se pään sisäinen rajoitin ei kunnolla toimi, mutta painon pystyy pitämään kurissa ilman laskemistakin.

    1. Diplomi-insinöörin pitäisi näyttää esimerkkiä ja laskea kilokalorien sijaan kilojouleja!

    2. Köpi, kiitos vinkistä – tuohan on aivan ehdoton värkki (näköjään aina yhtä pitkänä säilyvälle) ostoslistalleni!

      Onkin sitten kiinnostavaa nähdä, mitä rakkine arpoo vaikkapa jonkin kaikkea mahdollista sisältävän paella-annoksen lukemiksi. Mutten yhtään epäile, etteikö se tuottaisi tarkempia arvioita kuin musta tuntuu -menetelmä.

  12. Mutta silti: miksi!? Oi, miksi?

    Siksikö, että oikein syöminen, ”tavoitteellinen” liikunta, kehonmuokkaus, terveydenhallinta, mindfullness ym. hössötys ovat tämän päivän uskonto? Jokaista ”ylimääräisestä” suupalaa seuraa syyllisyys, joka on sovitettava liikuntauhrilla tai luopumalla seuraavan päivän herkkupalasta.

    Liberate yourself from mental slavery and enjoy your life!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

fossiili-3
Jari Parantainen

Valtuutetun vaarallinen johtamisvinkki

Päätä ensin tavoitteet ja vasta sitten resurssit. Jos annat resurssien ohjata tavoitteita, organisaatiosi päätyy muiden fossiilien seuraksi aika pian.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.