Tavoitteena mukava kaupunki

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Tavoitteeni on lihottaa suomalaisen insinöörin lompakkoa niin, että hän saa osaamisestaan enemmän rahaa. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529
Tilaa hälytys

Liity Pölli tästä -blogin lukijoihin. Saat tiedon Jarin uusista kirjoituksista sähköpostiisi.

Copywritereiden salaseura paljastaa -koulutus 4.–5.2.2020 Vantaalla
Koulutus on tarkoitettu asiantuntijalle, joka haluaa säilyttää työpaikkansa. Robotti on armoton kilpailija. Kirjoitustaidoton päätyy työttömäksi vihannekseksi ensimmäisten joukossa.
KOULUTUS
Kymmenen sivun myyntiesitys -koulutus vantaalla 11.2.2020
Mikä tahansa myyntiesitys mahtuu 10 sivuun ilman, että ne ovat edes täyteen ahdettuja.
KOULUTUS

Eilen sattui kaksi toisiinsa liittyvää hauskaa asiaa:

  1. WSP Finland Oy:n tilaama Noste-suolakaivos-tuotteistusprojekti päättyi.
  2. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi Kaupunkien voitto -pamfletin, jonka kirjoittivat Osmo ”Ode” Soininvaara ja Mikko Särelä.

Veikeä sattuma tässä oli tuotteistusprojektimme aihe. WSP:n insinöörit, arkkitehdit ja muut asiantuntijat tuotteistivat juuri sellaisen palvelun, jonka avulla kaupungin pomot saavat kaupungistaan mukavan.

Miksi juuri mukava kaupunki olisi ylipäätään jokin tavoite? Sehän kuulostaa epäilyttävän hempeältä.

Soininvaara kuvasi asioiden kulkua EVA:n iltamissa napakkaan tapaansa:

  1. Nuoret, hyvin koulutetut ammattilaiset menevät nykyisin asumaan sinne, minne he itse haluavat.
  2. Jos työnantajat haluavat parhaita voimia palvelukseensa, niiden on mentävä perässä.

Toisin sanottuna nykyisin asiat etenevät juuri päinvastaisessa järjestyksessä kuin moni kuvittelee. Toki joskus ammoisina aikoina joku täräytti ensin tehtaan jonkin lutakon rantaan. Sitten duunarit hinasivat hanurinsa työpaikan tuntumaan. Näin syntyi kaupunkeja.

EVA:n pomon Matti Apusen juontamaan keskusteluun osallistuivat (pamfletin kirjoittajien lisäksi) kansanedustaja Matti Vanhanen ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Kukin sai kertoa session päätteeksi, mitä kaupunkeja he pitivät viihtyisimpinä.

Listalle kertyi sellaisia paikkoja kuin Amsterdam, Berliini, Boston, Vancouver ja Wien. Berliini taisi saada parikin kannattajaa.

Mikä suosikkikaupunkeja sitten yhdistää?

Asumisesta näyttää tekevän mukavaa se, että kaupungista löytyy puistoja ja suihkulähteitä, rantabulevardeja, ravintoloita, kulttuuritarjontaa ja niin edelleen. Jopa panostukset oopperaan näyttäisivät olevan tästä syystä hyvää elinkeinopolitiikkaa.

Kultuurimyönteinen ilmapiiri ylipäätään vetää puoleensaa lahjakasta, koulutettua ja luovaa väkeä. He ovat joukkoa, jonka varassa uuden talouden kasvu köllöttää.

Matti Vanhanen totesi osuvasti, että sekä Berliini että Wien ovat vanhojen suurvaltojen pääkaupunkeja. Niiden rakentamiseen on pantu aikoinaan järkyttävät määrät pätäkkää.

Tarkoittaako se, että mukava kaupunki olisi pitänyt rakentaa joskus satoja vuosia sitten?

Nyt päästään siihen, mitä WSP:n insinöörit ja arkkitehdit tekevät työkseen. Hehän suunnittelevat kaupunginosia liikennejärjestelyineen, viheralueineen kaikkineen.

Suomea riivaa ongelma, jonka juuret ovat sodanjälkeisessä ajassa. Viimeistään 1960-luvulla syntyi kaupunki- ja liikennesuunnittelun koulukunta, jonka idea oli rakentaa paikkakuntia teollisuuden ehdoilla. Se oli tietysti siihen aikaan hyvä tavoite.

Tuloksena onkin ollut aivan viime päiviin saakka sellaista raiskiota, jota voi käydä ihailemassa vaikkapa Pohjois-Espoossa Kehä III:n ympäristössä.

Pelloille on ripoteltu isoja kauppoja Ikean peltitötterön tapaan. Niiden välissä mutkittelee valtavia liittymiä ja vähintään nelikaistaisia liikennehelvettejä.

Toinen surullinen esimerkki löytyy Espoosta Kehä II:n varresta. Suurpellosta piti tulla vetovoimainen kaupunginosa, jossa bisneskin kukoistaisi.

Toisin kävi. Eikä katastrofi todellakaan ole kiinni pelkästään siitä, että Nokian uusi pääkonttori jäi rakentamatta.

Kuva kertokoon, mistä on kysymys. Nappasin hiljattain kuvan Suurpellon palvelukeskittymästä armon vuonna 2015:

Espoon Suurpelto on surullinen esimerkki siitä, mihin 1960-luvun suunnittelumenetelmät johtavat. Kaupunginosassa on kyllä tosi hieno uusi koulu ja Angry Birds -leikkipuisto. Mutta puolet muista palveluista näkyy tässä. Siwa-parakin lisäksi kadun toisella puolen on parturikampaamo.
Espoon Suurpelto on surullinen esimerkki siitä, mihin 1960-luvun suunnittelumenetelmät johtavat. Kaupunginosassa on kyllä tosi hieno uusi koulu ja Angry Birds -leikkipuisto. Mutta puolet muista palveluista näkyy tässä. Siwa-parakin lisäksi kadun toisella puolen on parturikampaamo.

Ei ihme, että Suurpellossa nököttää nyt asukkaita vain kolmannes suunnitellusta. Työpaikkojen määrä on jäänyt prosenttiin tavoitteista.

Kuviota on ruokkinut vielä se, että valtio on hyvinä aikoina maksanut isot väylät kuntien ja kaupunkien puolesta. Espoonkin on tietenkin kannattanut ottaa kaikki muikeana vastaan, kun ”ilmaiseksi” on saanut.

Nyt kuitenkin tuotteistimme WSP:lle uuden polven palvelupakettia nimeltään CITYROI. Sen kohderyhmää ovat poliitikot ja virkamiehet, jotka eivät halua rakentaa Suurpelto II:ta. Sen sijaan he havittelevat viihtyisiä kaupunginosia, jollaisia Soininvaara ja Särelä kirjassaan kuvaavat.

WSP:n uuden polven palvelupakettia on nimeltään CITYROI. Sen kohderyhmää ovat poliitikot ja virkamiehet, jotka eivät halua rakentaa Suurpelto II:ta. Sen sijaan he havittelevat viihtyisiä kaupunginosia, jollaisia Soininvaara ja Särelä kirjassaan kuvaavat.

Laskelmat nostavat karvat pystyyn. Mukava kaupunginosa tuottaa kymmenkertaisesti rahaa verrattuna 1960-luvun periaattein rakennettuun normilähiöön.

Vaikutukset ovat kaupungin talouden kannalta valtavia. Tuotot saattavat kasvaa miljardeilla kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa.

On tietysti selvää, että asuinpaikat eivät yksin nosta Suomea suosta. Toisaalta on yhtä selvää, että sopimaton infra jarruttaa talouskasvua erittäin tehokkaasti.

Noste-suolakaivokseemme liittyy toinenkin hauska yksityiskohta. Nimittäin WSP:n epelit saivat tilauksen ensimmäisestä CITYROI-paketistaan jo pari päivää ennen kuin projektimme ehti päättyä.

Mukava kaupunki on edellytys sille, että paikkakunnalle syntyisi tuottavia uuden talouden työpaikkoja.

Lähde: Kaupunkien voitto – Kuusi keinoa vapauttaa kaupunkien kasvu, Osmo Soininvaara & Mikko Särelä 2015

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

20 kommenttia

  1. Espoota nyt on mun mielestä hölmö käsitellä kaupunkina ylipäänsä – ”lähdetään keskustaan” tarkoittaa Espoossakin Helsingin keskustaa. Haaga ja sitä kauempana keskustasta olevat alueet ovat kaikki lähiöitä, ihan sama minkä kaupungin alueella. Itse asun kaukana Espoossa, asuisin mielelläni lähempänä, mutta asuntojen hinnat on sen verran kovemmat että ei kannata.

    Espoon kulttuurellisuus ja houkuttelevuus muodostuu siis suoraan Helsingin perusteella.

    1. Olli, totta tupiset. Näin se meilläkin menee. Jos tarkoitus on lähteä keskustaan, Helsinkiin silloin suuntaamme.

      Espoossa on hyvin niukasti mitään niistä mukavan kaupungin elementeistä, joita Soininvaara & Särelä listaavat kirjassaan. Merta myötäilevä rantaraitti on paikoitellen ihan hieno, mutta ei siinäkään taida olla mitään kaupunkimaista.

  2. Metron mukana Espoosta tulee tiiviimpi ja toivottavasti myös viihtyisämpi paikka, jota voisi kutsua kaupungiksi…ainakin joitakin osia Espoosta alkaa muistuttamaan kaupunkia. Asuntojen hinnat on korkealla, se on totta. Rakennusliikkeet ovat perinteisesti halunneet rakentaa lähiöihin, joissa tehtävä on helppo. Siellä ei ole häiritseviä reunaehtoja, kuten muita läheisyydessä olevia rakennuksia tai työmaan vieressä toimivaa kaupunkia liikennevirtoineen ja häiriöistä valittavine ihmisineen. Uuden talouden mukana rakennusliikkeilläkään ei ole muuta mahdollisuutta kuin rakentaa sinne, missä on kysyntää. Hintataso menee sitten markkinatalouden mukaisesti. Toivottavasti tarjontaa on riittävästi.
    Itse Tapiolassa elävänä toivotan tervetulleeksi ne ”metron tuomat” tuhannet uudet asukkaat ja työpaikat, joita nuupahtanut kaupunginosamme kaipaa kipeästi pysyäkseen vireänä.

    1. Suhtaudut mukavan tervejärkisesti hinta-asiaan. Niin se vain on, että markkinat määräävät hinnat. Taustalla ei tarvitse olla jotain salaliittoa.

      Viime aikoina on taas jupistu siitä, että asuntojen hinnat ovat ”keinotekoisen” kovia Helsingissä. Pulina sai alkunsa professori Matti Korteisen ja Hesarin tekemästä vertailusta (Asuntojen hintataso on Helsingissä järjetön, HS 27.9.2015).

      Jutun otsikko on repäisty suoraan professorin kommentista. Se on sikäli vinksahtanut näkemys, ettei asuntojen hinnoissa ole mitään järjetöntä. Aina joku on ostanut jokaisen kämpän vertailussa käytettyyn hintaan.

      Vain jonkin kroonisesti myynnissä roikkuvan asunnon hintaa voi kutsua järjettömäksi, koska myyjä pyytää siitä liian suurta hintaa.

      EVA:n tilaisuudessa Soininvaara kertoi mielestäni hyvin uskottavan selityksen sille, miksi tarjontaa ei sitten ole enemmän, vaikka kysyntää riittäisi.

      Jokainen uusi asukas maksaa käytännössä kaupungille ainakin 30 tonnia. Se on raha, joka pitäisi löytyä jo kauan etukäteen, siis ennen kuin asukas alkaa tuottaa mitään verotulojen tapaistakaan.

      Siitä voi sitten jokainen laskea, paljonko kaupungin pitäisi velkaantua, jos se haluaisi rakentaa infran vaikkapa 10 000 uudelle asukkaalle. Summa olisi 300 miljoonaa.

    2. Espoolaisena kuntapoliitikkona ihmettelen metrohumppaa. Graniittiputken ympäristöön tulee arvoasuntoja, joihin on varaa niillä, jotka eivät muutenkaan käyttäisi metroa. Eivät kuitenkaan halua asua metron lähellä, koska pelkäävät lieveilmiöitä. Metroa käyttäville kortteerit ovat todennäköisesti liian kalliita.

      Kuten usein, toivon taas olevani väärässä.

      1. Toivottavasti olemme molemmat väärässä. Espoolaisena veronmaksajana rohkenen epäillä, ettei metro ihan äkkiä maksa itseään takaisin. Pelkästään Espoon osuus kustannuksista hipoo miljardia kuitenkin.

  3. Voi miettiä niitä elinkustannuksiakin. Itse asuin Berliinissä jokunen aika sitten, ja kämppien vuokrat olivat ehkä puolet Helsingin vastaavista. Tiedä sitten katsooko moderni työntekijä hintoja ollenkaan, koska sen perässähän ne työnantajat juoksee massiivista setelitukkua heilutellen.

    1. Kallis alue lienee kilpailun este sekin. Tarkoitan, että uudet (vielä köyhät) työntekijät eivät pääse kovin helposti syrjäyttämään hyväpalkkaisia edeltäjiään, koska tulokkailla ei ole varaa asua työpaikan lähellä.

      Näin maallikon näkökulmasta tilanne muistuttaa työllistymisen esteitä, jotka syntyvät minimipalkkojen vuoksi. Nehän suojaavat jo työpaikan saaneita, koska matalapalkkaiset kilpailijat eivät pääse tyrkyttämään edullisia palvelujaan lainkaan.

      Mutta kaikki tietysti riippuu siitä, missä järjestyksessä asiat etenevät. Jos hyvin palkatusta työpaikasta sovitaan ensin, kallis asunto ei ole sen jälkeen enää mikään ongelma.

    1. Onhan se tietysti totta, että aikoinaan tehtiin todella hienoja rakennuksia. Tiedä sitten, olisiko sellaisten rakentaminen niin käsityövaltaista näpertelyä, että maksajia moiselle ei nykyisin löytyisi.

      Toisaalta jo vähänkin standardista poikkeava rakennus saattaa villitä suomalaiset. Muistelen vain Arabianrannan loft-taloa, jonka Sato lanseerasi helmikuussa 2006. Se sai tuhannet ihmiset kyselemään, josko he saisivat ostaa jonkin tarjolla olleista 39 kämpästä.

      1. Ruman ja epäviihtyisän rakentamisen ei tarvitse maksaa sen enempää tai vähempää kuin kauniin ja viihtyisän. Samoilla rakennnustekniikoilla ja -materiaaleilla on mahdollista tehdä sekä rumaa että kaunista.
        Ennen toista maailmansotaa rakentamisen/arkkitehtuurin yksi tärkeimmistä tavoitteista oli pyrkimys kauneuteen, oli kyse sitten työväen asunnoista tai palatseista. Arvovalintoja.

        1. Uskon kyllä. Mutta myöntänet, että ”se on liian kallista” -argumentteihin ainakin rakennuttajat luultavasti vetoavat.

          1. Näin on, se on Suomessa yksi tyypillisistä argumenteista, jonka puolesta en ole nähnyt laskelmia. Samaan aikaan mm. Saksassa, Englannissa ja USA:ssa on suuri joukko klassismin estetiikalla viihtyisiä ympäristöjä toteuttavia arkkitehtitoimistoja.

            Kirjoitit hyvin, että
            ”Mukava kaupunginosa tuottaa kymmenkertaisesti rahaa verrattuna 1960-luvun periaattein rakennettuun normilähiöön.
            Vaikutukset ovat kaupungin talouden kannalta valtavia. Tuotot saattavat kasvaa miljardeilla kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa.
            Mukava kaupunki on edellytys sille, että paikkakunnalle syntyisi tuottavia uuden talouden työpaikkoja.”
            Klassismissa esimerkiksi symmetria (ei monotonia) on yksi piirre, joka vaikuttaa ihmisen kokemukseen rakennetun ympäristönsä mukavuudesta.
            Otettaisiinko klassismin perinteestä rusinat pullasta mukavan kaupungin yhtälöön mukaan?
            https://www.citylab.com/design/2015/10/making-the-case-for-symmetrical-cities/409690/

          2. Miksi tosiaan jättää pohdinta kesken ikään kuin kyse olisi vain jostain asemakaavan tasoisesta asiasta.

            Esimerkiksi päivittäistavarakauppiaat ovat huomanneet, että terävät hyllyjen nurkat vähentävät myyntiä. Sama ilmiö ulottuu pakkauksiin: jäätelöstä saa euron enemmän litrahintaa, kun se on tuutattu pyöreäkulmaiseen pakkaukseen.

            En nyt siis tarkoita, että kaiken pitäisi olla pyöreää. Mutta ihmiset tietenkin päättelevät muodoista vaistomaisesti kaikenlaista, kuten tuossa linkkaamassasi juttussakin väitetään.

        2. Pyrkimys kauneuteen ja asumismukavuuteen eivät aina kulje käsi kädessä.

          Kyselin joskus tutulta arkkitehdilta miksi ei tehdä vanhojen kivitalojen muotoisia elementtitaloja.

          Vastaus oli että suorat pinnat ovat teknisesti helpompia, ja niinkin tylsä asia kuin parveke vaikeuttaa ”nättien” ulkopintojen tekekmistä. Parveke lisää merkittävästi asumisviihtyvyyttä, mutta parvekkeiden täplittämä ulkoseinä ei ole samalla lailla esteettisesti kaunis kuin umpinaisemmat kivitalot.

          1. Niin, tähän vastaukseen viittasin jo aiemmin. Kokemukseni on sama: jossain vaiheessa rakennuttamisprosessia joku toteaa, ettei kannata viilata liian hienoa – ei siitä kukaan maksa kuitenkaan. Se siitä sitten.

  4. Edellisiin postauksiin liittyen Vitruviuksen kiteytys; firmitas, utilitas, venustas (kestävyys, käytännöllisyys, kauneus). Kiteytys on valittu Euroopan kestävän tietoyhteiskunnan instituutin ydinmotoksi. Iskusanat ovat peräisin roomalaisen arkkitehdin ja insinöörin Vitruviuksen (Marcus Vitruvius Pollio) kirjasta, jonka mukaan rakennuksen kannalta olennaista on ottaa huomioon kestävyys, käytännöllisyys ja kauneus. Materiaalien tulee olla laadukkaita, rakennuksen toimia hyvin käyttötarkoituksessaan ja lisäksi rakennuksen tulee olla esteettisiltä ominaisuuksiltaan kaunis, sopusuhtainen ja oikeiden symmetristen mittojen mukainen…koskien siis rakennuksia ja yhdyskuntaa.
    Tämä sama totuus pätee siis myös em. instituutin mukaan tulevaisuuden kulttuurin ja yhteiskunnan kehittämiseen.
    Kaunis ja käytännöllinen on kestävää, ruma ja käytännöllinen ei sitä ole. Ihminen vain toimii näin yksinkertaisesti myös tietoyhteiskunnassa!

  5. En usko hetkeäkään, että olisi kahosevan puutteesta kiinni miksi Suomessa tehdään niin rumia asuinkäyttöön tarkoitettuja rakennuksia. Omakotitaloja osataan suunnitella kyllä kauniiksi mutta isompia ei. Puuttuu siis ammattitaitoa. Eihän meillä ole yhden yhtä pilvenpiirtäjää koko maassa. Ei siis ole perinteitä. Oppia olisi siis hyvä hakea muualta maailmasta. Olisi hienoa jos tylsien harmaiden kivilaatikoiden sijaan edes kaupunkien keskustoissa olisi muutama kunnollinen pilvenpiirtäjä ja nyt tarkoitan niitä yli 150 m ja vähintään 40 kerrosta käsittäviä rakennuksia. Jos oikein järkeviä oltaisiin, Helsingin keskustaan tehtäisiin kaksi vähintään 400 m korkeaa pilvenpiirtäjää ja joukko rumia lättänöitä korvattaisiin niillä joukolla 150-250 m korkeita rakennuksia. Esim. New Yorkin Freedom Tower on mielestäni maailman kaunein rakennus. Siinäpä vasta mallia Suomeen.

    1. Etkö Jyrki ymmärrä, että pilvenpiirtäjä-sanaa ei saa Helsingissä lausua ääneen? Se on tabu. Menisi katsos kaunis horisontti rikki. Ruåtsinlaivalla saapuva sakki pyörtyisi jo kaukana merellä.

  6. 🙂 Ai se. Heh. Ikuisena vastarannan kiiskinä en osaa kulkea valtavirran mukaan. Synkät, sameat ja kylmät vedet ovat niin mukavia. Siellä haasteiden ja vaarojen viidakossa on paras olla.

    Pitäisikö käynnistää kampanja 2 x 400 m pilvenpiirtäjien pystyttämiseksi Helsinkiin. Ai että sitä älämölön määrää. Voisi ensiksi tietysti polkaista joukkorahoituskampanjan vielä mokoman ympärille ja havainnekuvat asiansa osaavalta arkkitehtitoimistolta. Ison maailman tyyliin tietysti näyttävät lasit punaisten tiilten sijaan 🙂 Teemaksi Helsinki maailman kartalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sorcolorin hinnoittelu poikkeaa alan käytännöistä edukseen. Se jää kerralla mieleen.
Jari Parantainen

Sorcolorin hinnoittelu jää jokaiselle mieleen

Sorcolorin hinnoittelu on maalausliikkeelle poikkeuksellinen. Asuntonsa maalaamista pähkivän asiakkaan ei tarvitse pyytää myyjää edes arviokäynnille, koska urakan hinta on jo etukäteen tiedossa. Selkohinta helpottaa ostamista ja poistaa riskin tunnetta.

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.