Etsi kirjoituksia
Close this search box.

Insinöörin puheopas: Puhevalta käyttöön!

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Posti kiikutti pienen ylläripaketin Otaniemeen. Riemukseni löysin sieltä tupituoreen sinikantisen kirjan nimeltään ”Puhevalta käyttöön!”. Puhekouluttaja Juhana Torkki on taas ahkeroinut.

Olen Juhanan pitkäaikainen fani. Hänen ensimmäinen kirjansa Puhevalta (Otava 2006) on mielestäni yksi parhaita suomalaisia bisneskirjoja. Ahmin sen aikoinaan saman tien alusta loppuun.

Olin teoksen opeista niin innostunut, että unet jäivät siltä yöltä uneksimatta. Muistan vieläkin, miten linnut karjuivat mäntyjen oksilla, kun aurinko nousi.

Uutuuden takakansi toteaa näin:

”VAROITUS: Tämä kirja panee sinut ajattelemaan. Se panee insinöörin ajattelemaan kuin humanisti ja humanistin kuin insinööri.”

Juhana on kirjoittanut teoksensa kokonaan insinöörin ja puhekouluttajan väliseksi vuoropuheluksi. Ratkaisu on ovela.

Ensinnäkin retoriikan asiantuntijamme on tietysti itse tutkinut samaan muotoon paketoituja ajatuksia Platonista alkaen. Tyhmä oppilas kyselee ja viisas opettaja vastaa.

En halua vihjata, että asetelma olisi jotenkin ylimielinen. Päinvastoin, sehän toimii.

FAQ:n tai Q&A:n perusrakenne onkin selvästi keksitty jo ennen ajanlaskumme alkua.

Sinänsä vuoropuhelu ”etenee” usein kuin Kaurismäen elokuvissa. Mutta veikkaan, että vanhahtava vire on tietoinen valinta. Siinä on jotain herttaisen 1950-lukumaista, etenkin kun keskustelun aiheet ovat suoraan nykypäivästä.

Toiseksi dialogista syntyy luontevasti parisataasivuinen pituinen tarina. Ei sillä kirjallisuuden Nobelia voiteta, mutta näinkin simppeli juoni pitää otteessaan.

Juhana popsii reippaasti omaa koiranruokaansa. Hänen edellinen opuksensa Tarinan valta (Otava 2014) käsittelee juuri sitä, mitä nimestä voisi päätellä. On siis loogista, että hän rakentaa myös kirjansa tarinaksi.

Kolmanneksi on hauskaa lukea kerrankin bisneskirja, jonka muoto poikkeaa perinteisestä. En muistanut kaivata hetkeäkään infobokseja, nelikenttiä, bullet-listoja tai muita tyypillisen oppaan perusjuttuja.

Kirjan puhekouluttaja neuvoo jorisevaa insinööriä, joka on rakastunut ohjelmistotuotteensa teknisiin ominaisuuksiin. Tavoitteena on valmistella puhe, joka purisi pahimpaan mahdolliseen yleisöön – eli joukkoon kirurgeja.

(Epäilen, että Juhana on ujuttanut piilokameran toimistooni. Mistä hän muuten tietäisi, että lääkärikunta on viimeinen äveriäs ammattiryhmä, jolle en ole koskaan onnistunut myymään yhtään mitään!)

Teoksen selkärankana toimii yhdeksän kysymyksen sarja. Puhetta suunnittelevan asiantuntijan kannattaisi miettiä niihin vastaukset hyvissä ajoin. Kirjan puhekouluttaja väittää, että niin esityksestä tulee vaikuttava.

Kysymykset ovat osuvia. Niitä teoksen insinööri ei olisi ikinä keksinyt omin neuvoin. Enkä olisi keksinyt minäkään.

Tällainen kaavoihinsa kangistunut insinööri joutui kääntämään aivojaan uuteen asentoon niin, että rutina häiritsi naapureita.

Luultavasti pilaisin lukunautinnon, jos kertoisin kysymykset etukäteen. Jätän ne siis jokaisen itsensä löydettäviksi.

Arvioin jokaista kahlaamaani bisneskirjaa omalla kysymykselläni:

Muutanko nyt käytöstäni opuksen oppien perusteella?

Toisin sanottuna testaan, pystyikö kirjailija vaikuttamaan asenteisiini niin paljon, että tieto muuttuisi jopa toiminnaksi.

Jo seuraava esiintymiseni on ilman muuta erilainen kuin se olisi ilman Juhanan kirjaa ollut.

Puhevalta käyttöön! -teoksen jääräpäisinkin lukija ymmärtää hävetä, miten hän on haaskannut yleisönsä kallista aikaa.


Vielä ehdit hinnoittelukurssilleni: Näin voitat tarjouskilpailun tiistaina 27.10.2015 Rantasipi Airportissa Vantaalla.


8 vastausta

  1. Todella ärsyttävä blogaus. Nythän minun on aivan pakko hankkia kyseinen opus jotta saan selville nuo maagiset kysymykset.. 😉

    Ps. Juhanan kirjat ovat kyllä loistoinvestointeja. Suosittelen niitä kaikille vihmerille johtajille.

    1. Jätin kysymykset siksikin pois, että kirja kuitenkin perustelee ne perinpohjaisesti. Lyhyessä postauksessa ne jäisivät väistämättä orpoina roikkumaan irti asiayhteydestään.

  2. Mä olen aina pitänyt itseäni insinöörin ja humanistin (tai oikeastaan markkinointihipin) välisenä tulkkina. En ole siis yksin 🙂

    1. Allan, kiitos palautteestasi! Kirjoja koskevat postaukseni saavat niin vähän kommentteja, että olen jatkuvasti hiukan epätietoinen, onko niistä mitään riemua kenellekään.

  3. Jari, tämä on hyvä kirjasuositus kaikille suomalaisille. Ei pelkästään insinööreille. Kaikkien pitäisi olla parempia tarinankertojia. Hassua miten kansakunta, jonka identiteetti perustuu kansanrunoihin on menettänyt taitonsa kertoa tarinoita. Menettänyt taitonsa niin että sitä opettamaan tarvitaan jenkki, joka opettaa Aalto-yliopistossa. Mikä tietysti on hyvä juttu.

    1. Juhana on ollut rohkea, kun hän on rajannut kohderyhmää reippaasti insinööreihin. Mutta toki opus sopii muillekin. Insinöörin voi mainiosti korvata millä tahansa asiantuntijalla.

      Vedin eilen Projektiyhdistyksen SIG-14-ryhmälle viimeisen lukupiirini. Juttelimme pitkään myös Juhanan kirjasta. Joukossamme oli yksi puheviestinnän konkarikouluttaja. Jos nyt hiukan tiivistän, hänen mielestään Juhanan kirjassa ei ollut mitään uutta.

      Mutta sepä se, että tällaiselle maallikolle (ja insinöörille) opus oli uutisia täynnä.

      Jos me asiantuntijat ottaisimme edes muutaman Juhanan neuvon käyttöön, päivittäin ympäri Suomea toistuvien kuolettavan tylsien jorinoiden määrä romahtaisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Tommi Elomaa

Mikä on ollut paras varastamasi idea?

Pölli Tästä- blogimme täyttää tänään vuosia. Jo 15 vuotta tämä ideavarkaiden apaja on ollut vapaata riistaa kaikille katiskasta kalastaville. Kirjoituksia on hyvän matkaa toista tuhatta ja aiheet ovat käsitelleet kaikkea. Siis ihan kaikkea. Mutta mikä on ollut kaikkien aikojen paras postaus?

shutterstock_52067119
Jari Parantainen

Prompteri auttaa, koska haluat katsoa silmiin

Prompteri on läpinäkyvä näyttö, jonka avulla voit pitää katseesi kamerassa. Siitä on hyötyä sekä videoneuvotteluissa että webinaareissa. Pääset eroon häiritsevästä vaikutelmasta, että vilkuilet jatkuvasti jonnekin katsojan ohitse.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.