Eilen sattui kaksi toisiinsa liittyvää hauskaa asiaa:

  1. WSP Finland Oy:n tilaama Noste-suolakaivos-tuotteistusprojekti päättyi.
  2. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi Kaupunkien voitto -pamfletin, jonka kirjoittivat Osmo “Ode” Soininvaara ja Mikko Särelä.

Veikeä sattuma tässä oli tuotteistusprojektimme aihe. WSP:n insinöörit, arkkitehdit ja muut asiantuntijat tuotteistivat juuri sellaisen palvelun, jonka avulla kaupungin pomot saavat kaupungistaan mukavan.

Miksi juuri mukava kaupunki olisi ylipäätään jokin tavoite? Sehän kuulostaa epäilyttävän hempeältä.

Soininvaara kuvasi asioiden kulkua EVA:n iltamissa napakkaan tapaansa:

  1. Nuoret, hyvin koulutetut ammattilaiset menevät nykyisin asumaan sinne, minne he itse haluavat.
  2. Jos työnantajat haluavat parhaita voimia palvelukseensa, niiden on mentävä perässä.

Toisin sanottuna nykyisin asiat etenevät juuri päinvastaisessa järjestyksessä kuin moni kuvittelee. Toki joskus ammoisina aikoina joku täräytti ensin tehtaan jonkin lutakon rantaan. Sitten duunarit hinasivat hanurinsa työpaikan tuntumaan. Näin syntyi kaupunkeja.

EVA:n pomon Matti Apusen juontamaan keskusteluun osallistuivat (pamfletin kirjoittajien lisäksi) kansanedustaja Matti Vanhanen ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Kukin sai kertoa session päätteeksi, mitä kaupunkeja he pitivät viihtyisimpinä.

Listalle kertyi sellaisia paikkoja kuin Amsterdam, Berliini, Boston, Vancouver ja Wien. Berliini taisi saada parikin kannattajaa.

Mikä suosikkikaupunkeja sitten yhdistää?

Asumisesta näyttää tekevän mukavaa se, että kaupungista löytyy puistoja ja suihkulähteitä, rantabulevardeja, ravintoloita, kulttuuritarjontaa ja niin edelleen. Jopa panostukset oopperaan näyttäisivät olevan tästä syystä hyvää elinkeinopolitiikkaa.

Kultuurimyönteinen ilmapiiri ylipäätään vetää puoleensaa lahjakasta, koulutettua ja luovaa väkeä. He ovat joukkoa, jonka varassa uuden talouden kasvu köllöttää.

Matti Vanhanen totesi osuvasti, että sekä Berliini että Wien ovat vanhojen suurvaltojen pääkaupunkeja. Niiden rakentamiseen on pantu aikoinaan järkyttävät määrät pätäkkää.

Tarkoittaako se, että mukava kaupunki olisi pitänyt rakentaa joskus satoja vuosia sitten?

Nyt päästään siihen, mitä WSP:n insinöörit ja arkkitehdit tekevät työkseen. Hehän suunnittelevat kaupunginosia liikennejärjestelyineen, viheralueineen kaikkineen.

Suomea riivaa ongelma, jonka juuret ovat sodanjälkeisessä ajassa. Viimeistään 1960-luvulla syntyi kaupunki- ja liikennesuunnittelun koulukunta, jonka idea oli rakentaa paikkakuntia teollisuuden ehdoilla. Se oli tietysti siihen aikaan hyvä tavoite.

Tuloksena onkin ollut aivan viime päiviin saakka sellaista raiskiota, jota voi käydä ihailemassa vaikkapa Pohjois-Espoossa Kehä III:n ympäristössä.

Pelloille on ripoteltu isoja kauppoja Ikean peltitötterön tapaan. Niiden välissä mutkittelee valtavia liittymiä ja vähintään nelikaistaisia liikennehelvettejä.

Toinen surullinen esimerkki löytyy Espoosta Kehä II:n varresta. Suurpellosta piti tulla vetovoimainen kaupunginosa, jossa bisneskin kukoistaisi.

Toisin kävi. Eikä katastrofi todellakaan ole kiinni pelkästään siitä, että Nokian uusi pääkonttori jäi rakentamatta.

Kuva kertokoon, mistä on kysymys. Nappasin hiljattain kuvan Suurpellon palvelukeskittymästä armon vuonna 2015:

Espoon Suurpelto on katastrofi. Kaupunginosassa on kyllä tosi hieno uusi koulu ja Angry Birds -leikkipuisto. Mutta puolet muista palveluista näkyy tässä. Siwa-parakin lisäksi kadun toisella puolen on parturikampaamo.

Espoon Suurpelto on surullinen esimerkki siitä, mihin 1960-luvun suunnittelumenetelmät johtavat. Kaupunginosassa on kyllä tosi hieno uusi koulu ja Angry Birds -leikkipuisto. Mutta puolet muista palveluista näkyy tässä. Siwa-parakin lisäksi kadun toisella puolen on parturikampaamo.

Ei ihme, että Suurpellossa nököttää nyt asukkaita vain kolmannes suunnitellusta. Työpaikkojen määrä on jäänyt prosenttiin tavoitteista.

Kuviota on ruokkinut vielä se, että valtio on hyvinä aikoina maksanut isot väylät kuntien ja kaupunkien puolesta. Espoonkin on tietenkin kannattanut ottaa kaikki muikeana vastaan, kun “ilmaiseksi” on saanut.

Nyt kuitenkin tuotteistimme WSP:lle uuden polven palvelupakettia nimeltään CITYROI. Sen kohderyhmää ovat poliitikot ja virkamiehet, jotka eivät halua rakentaa Suurpelto II:ta. Sen sijaan he havittelevat viihtyisiä kaupunginosia, jollaisia Soininvaara ja Särelä kirjassaan kuvaavat.

Laskelmat nostavat karvat pystyyn. Mukava kaupunginosa tuottaa kymmenkertaisesti rahaa verrattuna 1960-luvun periaattein rakennettuun normilähiöön.

Vaikutukset ovat kaupungin talouden kannalta valtavia. Tuotot saattavat kasvaa miljardeilla kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa.

On tietysti selvää, että asuinpaikat eivät yksin nosta Suomea suosta. Toisaalta on yhtä selvää, että sopimaton infra jarruttaa talouskasvua erittäin tehokkaasti.

Noste-suolakaivokseemme liittyy toinenkin hauska yksityiskohta. Nimittäin WSP:n epelit saivat tilauksen ensimmäisestä CITYROI-paketistaan jo pari päivää ennen kuin projektimme ehti päättyä.

Mukava kaupunki on edellytys sille, että paikkakunnalle syntyisi tuottavia uuden talouden työpaikkoja.

Lähde: Kaupunkien voitto – Kuusi keinoa vapauttaa kaupunkien kasvu, Osmo Soininvaara & Mikko Särelä 2015